Vappuohjelmaa tämäkin.

Jo useana vuotena vappuaamuna olen hyvän ystäväni vienyt Tammelan Syrjänharjun teloituspaikalle. Hänen isoisänsä kuoli siinä harjunrinteessä. Ei osallistunut sisällissotaan vaan tuli ”Forssan tuomioistuimen”  tuomitsemana siihen ammutuksi.

Ystäväni kulkee kyynärsauvojen varassa, asuu palvelutalossa, useita vappuja olen hänet sinne Syrjänharjun rinteeseen vappuaamuna muistomerkille vienyt ja vien, tietenkin koko tilaisuuden ajan olen läsnä ja sitten vien hänet palvelutalolle takaisin.

 

Työläispoika

 

 

työläisperheeseen synnyin

työläislapsien joukoissa vartuin

rautakourien rinnalla

toveruuteen kasvoin

työväenaatteeseen tartuin

tulipunaisena yhä kuljen

kera

Marxin, Engelsin, Leninin

 

työväen juhlapäivän aamu

herään työväenlaulujen tahtiin

pilvet matelevat alhaalla

kuin muistuttaen

työn raskaan raatajien taisteluista

irti kapitalismin kahleista

kuin kehottaen kaivamaan

yhä uudestaan ja uudestaan

punaisen lippuni komerosta

tuulessa liehuvaksi

pilvien karkottamiseen

työläistoverien vappumarsseilla

maailman työläisten

onnen ja vapauden

yltä

 

Vappuna 1.5 2019

 

Toverilliset terveiset Hannu Tiainen

 

 

 

 

Demarit menettäneet uskottavuutensa

”Se ketä kerran keksitään,sitä aina epäillään” suomalainen sananlasku.

Demarit saivat pimitettyä Husseinin valheet yli vaalien, joten puolue on vastuussa Husseinin valheiden salaamisesta.

Tapaus luo synkän varjon demareiden ylle. Voiko demareihin enää luottaa?

Rinne on puhunut paljon persujen arvoista, mutta miten on demareiden omat arvot?

”Rehellisyys maan perii” suomalainen sananlasku.

Monikulttuurisuus on tuonut Suomeen paljon pahaa. Arabien naiskäsitys poikkeaa paljon suomalaisesta. Arabeja väitetään myös oveliksi ja petollisiksi kauppamiehiksi.

Kun nyt monikulttuurisuus on päässyt sisään suomalaisen yhteiskuntaelämän rakenteisiin, on puolueilla suuri vastuu valvoa, että ei vieraat kulttuurit pääse vakuttamaan päätöksentekoon.

Husseinin tapaus on varoittava esimerkki, jossa demarit ovat olleet sinisilmäisiä hölmöjä.

Maailma on entistä raadollisempi paikka nykyään ja siksi täytyy olla realisti eikä sortua pilvilinnojen rakenteluun, kuten ”virheet” tekevät.

PS. Miksi demarit ja myrkynvihreät haalivat ehdokkaikseen muslimeja, kun hyvin tiedetään heidän poikkeava ihmiskäsitys, joka ilmenee suhtautumisessa naisiin?

Rinnehän on ollut huolissaan juuri poikeavasta ihmiskäsityksestä persujen kanssa.  Rinne ei taida itsekään tietää, mistä hänen pitäisi olla huolissaan.

 

Viimeiset valokit pakkasesta murojen kyytipojaksi

Noin meni vappupäivän kunniaksi ja maistu upeelta olis varmaan maistunut sullekkin mutta minä ehdn ensin

On se valokki melkoinen marja suoraan Suomen luonnosta

Mutta montakos nimeä tuolle hieno aromiselle marjalle oikeasti tiedätte pankaas nimiä tuleen

Tiedän aika monta itse mutten varmaan ihan kaikkia

Hyvää Vappua kaikille seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Viron ”persuhallituksen” ensimmäinen skandaali

Virossa uusi hallitus vannoi eilen virkavalansa ja astui virkaansa.

Jo eilen Viron presidentti Kaljulaid osoitti mieltään poistuen paikalta kun EKREn ministeri Marti Kuusik vannoi ministerinvalaansa.

Kuusikia syytetään lähisuhdeväkivallasta entistä puolisoaan kohtaan. Entinen puoliso kiistää syytöksen.

Kuusik erosi tänään ministerintehtävästä oltuaan yhden päivän ministerinä – ja keskittyy puolustamaan omaa nimeään ja mainettaan.


Minulla ei ole hajuakaan siitä onko Kuusik syytön vai syyllinen. Kukaan ei ole kuitenkaan ilmoittautunut todistajaksi Kuusikia vastaan.

Minulle tämä haisee ryssien operaatiolta Viroa vastaan.

Nyt on Rinne temppelin harjalla

Pian selviää, onko demareilla ja kokkareilla sopimus hallituksesta. Jos persut pudotetaan pois, on se osoitus, että sopimus on ja on ollut jo kauan.

Jos vaalituloksella ei ole mitään merkitystä, niin se on kansanvallan halveksuntaa. Muistettakoon, että demareilla on vain yksi edustaja enemmän, kuin persuilla ja sekin paikka tuli valheella.

Siis Suomen hallitus kootaan valheen ympärille.

Velkavilja

Velkavilja pelasti suomalaiset 1919.
Moniko nykysuomalaien on maistanut pettuleipää?
Amerikka antoi mittavan lainan viljan ostoon.
Ruokapulasta kärsi erityisesti itä ja pohjoissuomi
sekä vankileirit.
Monet moittivat amerikkaa eivätkä taida tietää
heidän merkittävästä avusta josta on aikaa vain sata vuotta.
Aiheesta AL tänään.

Vasurit haluavat lisää velkaa ja rutosti

Vasurien vastineessaan Rinteelle haluamat lisäykset rahanmenoihin ovat massiiviset ja vaativat lisää rahaa.

Valitettavasti edelleenkään vasurit eivät kerrro, mistä ne rahat otetaan – paitsi verotusta kiristämällä.

Todellisuudessa se tarkoittaisi massiivisen lisävelan ottamista ja elämistä velalla, mutta eihän se ennenkään ole vasureita tai demareita haitannut.

Nykyaikainen armeija on hyökkäysarmeija

Kotisivullani on vuosia ollut artikkeli Stalinin puheesta 5.5.1941 sota-akatemian henkilökunnalle. Siinä on ollut aiemminkin tärkein osa puheesta ja ihan tärkein lause myös englanniksi. Nyt löysin samasta tilaisuudesta pidetyistä puheista paremman suomennoksen. Lisäsin sen ja myös pätkän toisesta puheesta samassa tilaisuudessa. Koko artikkeli löytyy täältä.

Pätkä toveri Stalinin 1. puheesta vastaanotolla

”Ratsumiesten terveydeksi!

Olemme me heitä vähän vähentäneet, mutta vieläkin ratsuväen rooli on poikkeuksellisen suuri, eikä meillä sitä vähän ole.

Ratsuväen osa nykyaikaisessa sodassa on poikkeuksellisen suuri. Kun rintama on murrettu, ratsuväki kehittää menestystä. Se ajaa pakenevaa vastustajaa takaa ja kiilautuu murtokohtaan. Erityisesti se on tarpeen, kun vetäytyvää tykistöä ajetaan takaa, eihän sille saa antaa mahdollisuutta valita uusia tuliasemia ja jäädä niihin.”[iii]

Toveri Stalinin 3. puhe vastaanotolla

”Panssarijoukkojen kenraalimajuri puhuu.

Esittää maljaa Stalinin rauhanulkopolitiikalle.

Toveri Stalin: Antakaapa kun korjaan.

Rauhanpolitiikka on taannut maamme rauhan. Rauhanpolitiikka on hyvä asia. Näihin aikoihin asti olemme pitäytyneet puolustuksessa, mutta vain kunnes olemme saaneet armeijamme aseistettua uusiksi ja varustettua armeijan nykyaikaisin taistelukeinoin. Vaan nyt kun armeijamme on rakennettu uusiksi ja kalustettu nykyaikaiseen taisteluun kelpaavalla tekniikalla, nyt kun olemme vahvoja, on siirryttävä puolustuksesta hyökkäykseen.

Maatamme puolustaessamme meidän on toimittava hyökkäävästi. Puolustuksesta on siirryttävä hyökkäystoimien sotilaspolitiikkaan. Meidän on pakko uudistaa kasvatuksemme, propagandamme, agitaatiomme ja lehdistömme hyökkäyshengessä. Punainen armeija on nykyaikainen armeija, ja nykyaikainen armeija on hyökkäysarmeija.”[iv]


[iii] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivu 275

[iv] Timo Vihavainen, et al (Ohto Manninen) – Varjo Suomen yllä; 2017; sivu 276

Herkkua vappupäiväksi.

Tänään valmistuu kalaherkkua vapunpäiväksi. Sokerisuolasin ruskealla sokerilla ja maustoin tillillä kalan kylmäsavustettavaksi. Aiemmin kun olen vain suolannut merisuolalla.

Kylmäsavustettavan kalan ripustan kuvanmukaisilla koukuilla yläorteen. Se tuo kaksoiskoukku on kätevä, raskaskin file pysyy koukussa. Pyrstöpuoli alaspäin. Näin ripustettuna kala maustuu tasaisesti ympäriinsä ja se pyrstöpää ei kuivu liikaa.

Tuolta netistä kun aina uusia vinkkejä metsästelen; aivan liian usein näkee kalan ripustettuna pyrstö ylöspäin, siis pyrstöpuoli kuivuu liikaa. Tuon saman virheenhän näköjään tekevät useat lämminsavustajat sekä loimuttajat.

Se on tosiasia, että näitä savustushommia ei koskaan opi mutta uutta oppii, jos haluaa.

Tuon kyläsavun vakumointi on myöskin tärkeä vaihe; vakumissa ja jääkaapissa yön yli, maku sen kun tasaantuu ja paranee, siis ei taaskaan kiireisen miehen hommaa.

Kelpaa siitä sitten ”vappubrunssilla” nauttia ”vappujuhlinnan” (= pari mausteviinapaukkua iltasella) jälkeisenä päivänä tuoreen salvian kera voileivän päällisenä, tai sellaisenaan. Tuon kylmäsavukalan kylkiäisiksi sopii keitetty kylmä parsa uppomunan kera.