Aloitan taas pisteillä Ylen suuntaan, sillä keskiviikon politiikkaradio oli erinomainen tunnin tiivistelmä Yhdysvaltain nykypolitiikkaan. Sopivan laajalla katseella voimme nähdä myös Euroopan politiikan trendejä – vasemmisto tekee sitä, oikeisto reagoi noin, vasemmisto siihen niin. Vaan mistä se sai alkunsa, mitä on joen yläjuoksulla? Kenen syytä tämä kaikki on?
Mistä se alkoi?
Perinteinen poliittinen analyysi puhuu siitä, miten puolueet reagoivat kilpailijoidensa liikkeisiin. Aikanaan se johti poliittisiin linjanvetoihin, nyttemmin sen yleisin esiintymismuoto on uhriutuminen. Metodi muuttuu, ilmiö on sama: joku tekee jotain, johon reagoidaan tekemällä muuta, johon edelleen reagoidaan. Tämän päivän ilmiö on melko väkevä polarisoituminen. Globaalissa mittakaavassa voimakkaampien mielipiteiden nousu perinteisten kustannuksella on myös selvä ilmiö. Joku määrittäisi heidät äärioikeiston tai -vasemmiston tittelillä, minä en, koska en pidä niitä termejä tarkkoina tai hyödyllisinä.
Katsokaapa kommentteja tässä Uuden Suomen uutisessa. Merkittävä osa niistä on ehdottoman absoluuttisesti jommalla kummalla puolella debattia, joka jo itsessään on varsin latautunut. Ottamatta kantaa mainitun dosentin väitteiden faktuaalisuuteen, hänen ulosantinsa oli rajua. Hän myös osoittaa miten politiikan lisäksi myös mediassa pärjätään. Ei pidä kertoa havainnot ja perustella, vaan pitää huutaa mielipiteensä ja jos aikaa piisaa, viitata sivulauseessa että perusteet ovat kirjan sivulla 182.
Niin, mutta mistä se alkoi?
Edelleen, kuka aloitti ja mitä? Otetaan vaikkapa seksuaalivähemmistöjen oikeudet joita kannatan varauksetta. 1990-luvulta alkoi linja, joka vähitellen teki homoseksuaaleista ihmisarvoisia ja 2010-luvulla lakikin seurasi. Oikeastaan transihmisiä lukuun ottamatta lainsäädäntö on nyt yllätyksettömän asiallinen. Juridinen ja myös henkinenkin ilmapiiri ovat siis parempia, mutta ulosanti on koventunut ja ongelmat esitetään monin verroin hirveimpinä. Miten ihmeessä tilanteen parantuminen tosielämässä on voinut johtaa sen huonontumiseen puheissa?.
Tärkeää asiaa ajaneiden ryhmien silmissä sukupuoli nyttemmin on sosiaalinen konstruktio, seksuaalinen sorto on yhtäkkiä massiivista, vääränlainen katse on seksuaalista hyväksikäyttöä ja rotuoppeja vaaditaan takaisin nostamaan sorretuksi nähtyjä ryhmiä eri asemaan pelkästään geneettisin perustein. Tämä on tapahtunut nopeasti, se on ilmaistu rajusti, ja se on aiheuttanut vastareaktion. Se on jopa johtanut tosi outoon ilmiöön ainakin halki Euroopan, jossa perinteisesti seksuaalitasa-arvoa ajaneet puolueet nähdään pahimpana uhkana seksuaalitasa-arvolle. Melkoinen voltti on hypätty, kun Marine Le Pen kerää Ranskan sateenkaariääniä laariinsa.
Änkyröinnin kriittinen massa
Toisaalta moni änkyräkonservatiivi pitää jo naisten äänioikeutta niin vakavana loukkauksena elintilaansa vastaan, että jo se saa heidät huutamaan. Aina on tyytymättömiä, mutta milloin heidän määränsä riittää äänestämään valtaan Trumpin tai Bolsonaron? Onko merkittävä osa kansaa yhtäkkiä muuttunut äärimielisiksi hulluiksi, vai onko se reaktiota toisen puolen kuplaantuneeseen intoon? Milloin vasemmisto muuttui mahdollisuudesta uhaksi?
Entäpä sen jälkeen? Nyt on rääväsuisia ihmisiä äänestetty valtaan ja voi kauhistus! Vastapuoli on taas äänekkäästi reagoinut ja puskee läpi kovasti. Suomessa odotetaan vaaleissa punaista jytkyä, jolloin vaihteeksi Sipilän huutoänkyröinnin sijaan saamme Rinteen huutoänkyröintiä. Tätä seuraavan askeleen voi kukin päätellä.
Oikeastaan voisimme vain syyttää ihmisiä. Olemmehan aika tyhmiä kun äänestämme aina vastavoimia. Kuuntelemme järjen sijasta moraalia, joka näkee vain yhden askeleen eteenpäin. Äänestämme vastavoimat eduskuntaan ja puolueiden sisällä äänestämme äänekkäimmät puolueen johtoon. Lähes joka puolueesta löytyy kuitenkin niitä, jotka näkevät ykkösongelmana huudon, eivät vastapuolen olemassaoloa. Koskakohan oppisimme reagoimaan huutoon muutoin kuin entistä kovemmalla huudolla?
Voidaan sanoa, että olemme kaivaneet kuoppaa aika kauan. Ja kas tässä tulee yksi ongelma. Kun olet tarpeeksi kauan kaivanut kuoppaa, sinulla on itse asiassa kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on toki pitkä matka pinnalle. Toinen on se, että kaivettuasi kuoppaa vuosikausia, et enää muuta osaakaan kuin kaivaa kuoppaa. On yksi asia haluta takaisin pinnalle, toinen asia on opetella kiipeämisen jalo taito jälleen nollasta.
En tiedä syyllistä, siihen kuka teki mitä ensin johon reagoi joku muu. Etsintä voisi vaatia vuosisatojen matkan historiassa eikä tulosta ehkä tulisi. Osaan kuitenkin kuvailla ongelmaa. Ongelmallisia ovat sanat kuten äärioikeisto, äärivasemmisto, natsi, kuten myös yleistämiset kuten ”kaikki persut”, ”kaikki vihervassarit” ja niin edelleen. Viisautta on ymmärtää että voit olla vihreä, vassari, kokkari, demari tai persu, olematta vain sen takia automaattisesti hyvä tai paha ihminen.
