Kirjan kuues luku, Sukupuolen vankina, Anita (entinen Jari) Pistemaa
_____
– olipa kerran koira, tämän mittanen ja tämän korkunen, ei mithän arvioita eikä arvosteluja, soli täyellinen koira, semmosenhaan, ihana ja rakastettava.
– silmät selälhään kattoa vain, mikä koira tuossa tai kuka tuo ihminen on tai kuka mie olen, mutta niin monet ei kykene kattohmaan, niilä mennee syän nurin ja pään sisälä semmonen karuselli, että äkkiä joku leima tuole othaan tai koirasta puhheenollen, huonotapanen eikähän sole mithän rotuakhaan.
– meissä aktivoituu helposti liikaa meile ittele, mei kestetä nähä, alkaa pilkka, torjunta, arvostelu, viha kasvaa toisenlaista kohthaan.
– hallitteeko minua mielistelyn halu ja tarve vai olisinko kaiken uhallaki uskollinen ittellinen, näen maailman kauhneuen ja uskallan olla ja uskallan antaa toisenki olla kauhniita semmosenako olhan.
– olenko itte tuttu ees ittelleni, tulla tutuksi ittensä kans, voikos tältä elämältä enämpää pyytääkkö, että tuntea oma maallinen ja henkinenki ilmentymisensä ja hyväksyä seko vettä vaan, ooh, mikä ihana ajatus.
– yksinäisyyttä on muuten olla tuntematta itteä ja sillonhan ei voi tuntea kethän muutakkaan?
– olla korskea hieno suorittaja tai vaijjeta ittestä ittensä eessä, kulkea pää painuksissa tai kattoa ylhäälä alas itteään ja muita, tai kattoa sivhuun itteä ja muita, vältellä ittensä näkemistä ja sillain estää ittensä kohtaamista.
– selittää asioita pois ittestä tai itteltä, kertoo ittele ja toisile tarinoita, ihan itte estää itteänsä näkemästä ittensä ja elämänsä.
– kritiikin kannukset vaan koliseeko molhan niin muka viishaita ja kaikkitietäviä ja pikkuihminen meissä itkee hiljasta toivotonta itkuako kukhan ei kuule meitä, ei ymmärrä meitä.
– vai kuunneltasko sittekki, ihan pikkusen kuunneltasko ihan itte itteämme, että mitä meile kuuluu?
– pikkuhiljaa opeteltas kuuhleen meissä jokhaisessa ittessämme olevaa sisäistä lasta ja hänen itkuaan.
– sisäinen lapsi, jota rakastettaan, kykenee nauttiin elämän asioista, haluaa leikkiä, iloita, kokea olevansa turvassa, häntä ei hylätä eikä komennella tietynlaiseksi vaan hän saa kokea ääretöntä hyväksymistä ja ehdotonta rakkautta aamusta ilthaan.
– häntä, siis sisäistä lasta kuuntelemalla ja rakastamalla molhan yhteyessä itteemme, olhan ittessämme, no sitä enämpää ei elämältä voi pyytääkkö antaa ittensä olla oma ittensä niinko on ja antaa ittensä ja toisten ellää omana ittehnään täyttä ommaa elämää.
Rakhauella hilkkapien
