Viikkojen ajan on kuultu presidenttitenttejä ja vielä loppukiri jatkuu. Itse vilkaisin vain paria ja nekin jäivät kesken, koska ne ovat mielestäni täysin turhia. Ei siksi etteivätkö osaavat toimittajat tekisi hyvää työtä, vaan siksi että vastauksilla ei ole loppupeleissä mitään merkitystä.
1. Ei presidentin toimialaa
Leijonaosa kysymyksistä ja siten vastauksista koskevat aiheita joita presidentti ei voi työssään käsitellä. Vastaukset ovat siis sinänsä mitättömiä, ja perustuvat melko kaukaa haettuun teoriaan siitä, että presidentti voisi pelkällä olemassaolollaan ja metaforiikallaan liikuttaa yhteiskunnan voimia. Jotkut toki toivovat presidentin myös menevän pidemmälle, mutta muistimme on lyhyt. Haluaisimmeko oikeasti uuden Koiviston konklaavin? Eiköhän sen jäljiltä pystytettyjä hautakiviä ole tässä maassa jo tarpeeksi. Marinin hallitus myös muistutti, etteivät nykyhallitukset enää katsele ylitseen kävelevää presidenttiä.
2. Lupauksilla ei ole väliä
Eduskuntavaaleissa annettuja lupauksia katsotaan tarkkaan ja lupausten pettäjät nostetaan tikun nokkaan herkästi. Sanansa syönyt puolue menettää nopeasti voimiaan ja ottaa seuraavissa vaaleissa turpiin. Presidentin lupaukset sen sijaan unohtuvat heti. Medialla ei ole edes käytännössä mahdollisuutta ripittää presidenttiä petetyistä lupauksista, useistakin syistä: Ensinnäkään presidentin kritisointia ei tässä maassa ole viime aikoina suvaittu ja niin tekevät toimittajat löytävät itsensä nopeasti poistumasta kassan kautta. Toisekseen presidentti voi piiloutua valtaoikeuksien rajallisuuden taakse, tai vedota kritiikin olevan venäjän propagandaa ja kriitikon olevan putinin taskussa. Kukaan toimittaja tai muu näkyvä henkilö ei halua tuota riskiä ottaa.
3. Puoluepeli sotkee
Presidenttiehdokkaat pyrkivät aktiivisesti kosiskelemaan muiden puolueiden kannattajia joukkoihinsa. Olemme jo nähneet miten pahimmille poliittisille kilpakumppaneillekin on luvattu kuu taivaalta punaisella matolla. Tämä on odotettua käytöstä johon media rohkaisee, täysin tietoisena että edelliset vuosikymmenet samainen henkilö on ollut täysin eri linjalla. Koska ilmiö myydään nimenomaan kampanjan aikaisena korupuheena, siihen liittyy voimakkaan implisiittinen viittaus lupauksen hetkellisyydestä. Presidenttiehdokkaan oletetaan etenkin kisan lopussa olevan kaveri kaikkien kanssa, mutta presidentiltä tätä ei odoteta. Niinistö ei ole ollut kaveri kaikkien puolueiden kanssa, eikä Halonen, eivätkä edeltäjät.
Millä sitten on väliä?
Ihminen (tai vaikka koirakin) voi värjätä hiuksensa toisen värisiksi ja pistää kovat meikit naamalle. Kun uudet hiukset kasvavat ja meikki pestään pois, alla on kuitenkin sama tyyppi. Jos haluat tietää mitä presidenttiehdokas oikeasti ajaa, katso hänen historiaa ajalta ennen kampanjaa. Katso kenen kanssa hän on tullut toimeen ja kenet tai ketkä hän on sulkenut pois. Onko hän todennut tahoja joiden kanssa ei tulla toimeen? Minkälaisia ehdottomuuksia hän on sanonut? Onko hän tehnyt työnsä loppuun asti vai onko taipumusta paeta maailmalle heti kun tulee vastoinkäymisiä? Miten hän on suhtautunut kritiikkiin? Missä seurueissa hän on viihtynyt vain kampanjan aikana ja missä myös silloin, kun seura ei ole ollut vain tapa kerätä ääniä?
Toinen aliarvostettu asia on katsoa rahoittajia. Presidentinvaalit voitetaan rahalla eikä millään muulla. Katso mistä rahat tulevat. Katso etenkin yrityksiä. Yksi harvoja asioita mihin presidentti voi vaikuttaa ovat viennin edistämismatkat. Hän voi päättää mitkä firmat pääsevät mukaan ja mitkä nostetaan esiin, sekä mitkä pakotetaan jäämään kotiin. Tuollaisen matkan kärjessä ollut firma pärjää rahoituskierroksilla, mediassa, markkinoinnissa ja yrityskaupoissa. Matkalta pois jätetyn liikevaihto voi ottaa pahan osuman. Nokian tai UPM:n kokoisia firmoja ei tällä kaadeta, mutta puolta pienemmälle presidentin halaus tai hylkäys voi olla ratkaiseva.
Tai kuten se on sanottu lyhyemmin: katsokaa mies eikä nuttu.