Kun seuraa ja lukee mediaa ja nykyisten vasemmistopuolueiden ( johon luen kepunkin kuuluvan ) kommentointia pääministeri Orposta ja hänen onnistumisestaan tehtävässään, niin ei ne kovin häävejä ne arviot ole heidän näkökulmastaan tiirailtuna. Mutta minä kehun tai sanoisinko suorastaan jopa ylistän Orpon vakaata, harkitsevaa ja hötkyilemätöntä kylmäpäisyyttää, vaikka kyseiset mainitsemani tahot kiljuvat ja hyppivät seinille joidenkin päänsisäisten hallusinaatioidensa siivittämänä.
Olisi varmaan Orponkin pitänyt hankkia katuuskottavuutta edeltäjänsä tavoin, riekkumalla viihteellä ja pitämässä pössyttelybileitä Kesärannan valtiollisessa neuvotteluhuoneessa tankotanssia mukaillen, niin johan Suomen maine ulkomaiden silmissä olisi kohonnut sfääreihin.
Junnu Vainio lauloi matkalla pohjoiseen että, ”sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta” ja Orpo sanoi eilen haastattelussaan, että hän näkee hallituskumppaneidensa naamasta, että Suomen kansa saa sitä minkä vaaleissa halusivatkin ja oppositio median perässähiihtäjineen vikisee.
Jos jotkut ajattelevat minun ja perussuomalaisten pelkäävän hallituksen nurin menoa, niin siinä kyllä lyövät kirveensä kiveen, sillä jos uusiin vaaleihin jouduttaisiin ( mitä en kyllä usko ) niin vaalitulos tulisi kokoomukselle ja perussuomalaisille oleva vieläkin suotuisampi kuin se oli keväällä. Sillä Suomen kansan enemmistö ei kuuna päivänä halua palata siihen ”hyvinvointiin takaisin”, jonka Marinin vasemmistohallitus loi velkarahalla. Nollakorkoista velkaa otettiin niin että ranteita pakotti ja nyt sekin lasku sitten lankesi nykyisen oikeistohallituksen taakaksi, kun velanhoitokulut liikkuvat koron noussessa useissa miljardeissa vuositasolla.
Ainoa asia ja virhe minkä Orpo voisi nyt tässä vasemmiston ja median huutomyrskyssä tehdä olisi, että hän antaisi tämän kiljumisen vaikuttaa päänsisäiseen harmoniaansa ja ei enään päästäisikkään tätä vasemmiston populistiviestiä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaan antaisi sen jäädä muhimaan aivolohkoihinsa muka jonkinsortin vaihtoehtona, näille vasemmistohallituksen jättämille savuaville raunioille.
Tulee olemaan kyllä syksyllä surkuhupaisaa seurata sitä näytelmää mitä vasemmisto tulee eduskunnan suurella näyttämöllä esittämään hallituksen ja ministereiden kaatamiseksi. Itse pidän sitä loistavana osoituksena vasemmiston näyttelijänlahjoista, kun totisella naamalla kykenevät tekemään komediaa ja puhumaan paskaa suun täydeltä.
Olen ajatellut teitä arvon blogistit siitäkin näkökulmasta, että kuinka onnekkaita olettekaan, kun saatte ihan ilmaitteeksi (kiitos Kyuun)lukea näitä minun ”syväluotaavia”, yhden tahkonpyörittäjän kolumnistejani täällä, jotka tuovat yhden puolueen ytimestä muutakin tietoa kuin mitä Yle ja iltapäivälehdistöjen papparatsit ja hutkiva journalismi edustavat.
Olen vähän odotellut presidentii Niinistönkin kommentointia tähän opposition ja median ajojahtiin yhtä puoluetta kohtaan, joka toimii kuitenkin kaikkien niiden lakien ja asetuksien puitteissa jonka perustuslaki on heille puolueena suonut. Ja vaikka presidentti kuitenkin haluaa pysytellä päivänpolitiikan ulkopuolella, niin ei tämä kyllä enään muistuta politiikkaa, paremminkin hyeenalaumaa joka on haistanut persuveren. Vai onkohan se vihervasemmiston ja median pelko kuitenkin hänelläkin niin voimakas, että ei enään viimeisinä vallanolon kuukausinaan halua joutui osapuoleksi heidän puukkolittaansa, jossa hipaisuja ei lasketa.
Mutta niin tai näin, niin ehkäpä minullekkin sitten syksyn mittaan tuodaan oikein nähtäväksi se ”radisti” joka suomen sisä,-ja ulkopolitiikkaa niin uhkaa sähköttämisillään.
Se nyt on vain vasemmistonkin tajuttava, että jonkunhan se kakkukin on leivottava, että teidän kaltaisenne herkkusuut sitten pääsevät taas puhtaalta pöydältä jatkamaan haureuttanne ( Herra varjele meitä jatkossa enään joutumasta puetuksi Suomalaisen sosialidemokratian pakkopaitaan.)