Trump kehui eilen haastattelussa Putinia ja Kommunistisen Kiinan diktaattoria

En ymmärrä mitä tämä ex presidentti Trump haluaa. Mies kehui eilisessä haastattelussa Kiinan Diktaattori Xi:tä ja Venäjän Diktaattori Putinia!

(Kuva: MTV, kuvakaappaus)

Massamurhaajien ja diktaattoreiden kanssa heilastaminen on aikas erikoista:

Tässä asia Trumpin suusta ja MSNBC:n ohjelma jossa tätä asiaa sitten ihmetellään:

Sellainen lisäys että kyseinen henkilö on myös ylistänyt virallisesti myös Pohjois-Korean Kimiä loistavaksi johtajaksi….

Sekä Trumpin oikeudenkäynnit jatkuvat luultavasti presidentinvaaleihin asti tai sen ylikin. Pitää olla jo todella MAGA-hörhö että moista isänmaanpetturia äänestää!

 

 

 

 

Suomen tuleva presidentti

Äsken oli television aamulähetyksessä Suomen – Yhdysvaltain suurlähettiläs Mikko Hautala  Ylen toimittajan haastateltavana.

Lopuksi toimittajan kysyi, onko  Hautala ehdokkaana tulevassa Suomen presidentin vaalissa. Hautala ei suoraan myöntänyt, sanoi vaan, että kyllä moni on kysynyt. Hän ei  kieltäytynytkään, mutta hymyili salaperäisesti.

En minä nyt ala hänestä presidenttiä tehdä, hänellä on kuitenkin ne kaikkein tärkeimmät yhteydet suoraan Yhdysvaltoihin. Uskon, että tulevaisuudessakin niillä on suuri painoarvo.

Hänen Venäjän yhteyksistään en tiedä ja onko niillä kovinkaan suuri merkitys nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin jossain vaiheessa saattaa olla tarvetta siihenkin suuntaan, voi tähän sotimiseen vaan mennä yksi presidenttikausi. Enkä edes epäile Hautalan kykyjä hoitaa asioita siihenkin suuntaan.

Aika näyttää.

Orpo olo !

Ei näytä tulevan mitään Orpon kaavailusta 100 000 työllisestä, 6 mrd:n  leikkauksista eikä itse asiasta uuden hallituksen muodostamisesta. Esteenä  ensin asiat: Ilmasto, maahanmuutto, sosiaaliturva, asumistuet, veronalennukset hyväosaisilta jne. . ja pelkona, että kansa nousee barrikadeille.

Kukaan ei tähän leikkiin näillä eväillä lähde. Kokoomus hylkäsi jo persutkin ( Züsse-Huhtasaari/ A-studio, ilmastotavoitteet, Eu, mahanmuutto jne.) Eikä muitakaan horisontissa näy.

Kyllä tulee ikävä niitä aikaansaannoksia ja johtamista, mitä edellinen hallitus sai aikaan ja vielä pakon edessä, pakollisella velallakin, pakollisessa maailmantilanteessa. Niistä aikaansaannoksista olisi pitänyt osata kertoa paremmin kuin sen sijaan älämölöt muka holtittomasta velasta.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/olli-pekkasalminen/petterin-kysymyspatteri-naapuri-ja-vihulainen-perehdy-j-sipilan-2015-hallitusohjelmaan/

Mitähän tästä tulee- ei mitään muuta kuin Haapalan lööppiuutisia !

Suomen kieli, suomen mieli.

Tänää sitten Orpo jakaa, puolueille rätingit, miljardeilla Suomi nousuun, leikkaamalla tietenkin.

Varmasti ne leikkaukset, hyvin tulee sujumaan, vaikka sitten niiden jälkeen, suomineito haudataan.

Perussuomalaset….. kyllä, vastaa Orpon kosintaan, kunhan vielä viherhumppa, soittolistalt` poistetaan.

Toki persut lisäks vaatii, Ruotsi ei oo suomen tie, rikkaudet ”turistien”, perikatoon maamme vie.

Demaritkin hallituksen, taipalettaan jatkaisi, vaikka heidän johtotähti, kintaat naulaan viskaisi..

AY liikke demareissa, kaapin paikan määrittää, rukkasilla Orpo poikaa, proletaarit lämmittää.

Kepussa se sitävastoin, Alkiota muistellaan, neljäks vuodeks jalkapuuhun, kepu kaarti sidotaan.

Oppositiosta sitä, nousua nyt haetaan, siellä kepu hiki päässä, omaan hautaan tipahtaa.

Vihreät ja vassarit ne, arvoistansa höpisee, rakkaudestaan kotimaahan, suomineito kylmenee.

Mailmanlopun profeetiot, ennustelee tulevaa, vihreällä siirtymällä, Jeesus peruu tuloaan.

Ruotsalaisten kynnykset ne, lienee yhtä sorttia, kielikylpyin pakon kautta, polskii joka ainoa.

Kristilliset uskoo että, taivaspaikka…..hallitus, syntisille ulosjäänti, korkeemman on ohjaus.

Saattaahan se Orpo vielä, jäädä seinä ruusuksi, naisten hakuun…. Riikkan vuoro, kotimaamme onneksi.

Minä itse pakkaan laukun, lähden Pohjois – Karjalaan, vaihdan farkut verkkarihousuun………, karjalasta kajahtaa.

so long köyhät.  ( kyykkyyn )

Ei tullut vieläkään finaalipeliä

Noinhan siinä kävi kun eräät piirit hehkutti kiakon finaaliin kahta Tamperelais seuraa

Pelikaanit vei ja ilves vikisi mutta parempi voitti ei siihen paljonkaan ole sanottavaa

No finaalissa kohtaa Lahden Pelikaanit ja Tampereen Tappara ja finaalista tulee kova koitos kummallekkin

Veikkaan en ala kumpiko sen sitten hoitaa himaan ehkä siihen voi sanoa että parempi voitot kerää

Mutta kohtahan se tiedetään kuka juhlii kiakkomestaruutta v 2023 soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Kyllä se kevät tulee

Kyllä se kevät vaan tulee.

Tänään ajellessani havaitsin peuralauman pellolla kirkkaassa auringonpaisteessa.

Sen jälkeen tuli eräällä pellolla näkyviin joutsenparvi.

Lopuksi jälleen pellolla oli komea kaurislauma.

Kyllä ”sielu” näissä näkymissä lepää.

 

Vapaaehtoisesti meneminen oppositioon on vastuun pakoilua.

Ajattelin vähän spekuloida jonkin muun kuin oman puolueeni perussuomalaisten politiikkaa, vaikka yksi henkilö on minua kieltänytkin spekuloimasta täällä muiden puolueiden edesottamuksia.

Kepu )  Monet sanovat nyt kepun rökäletappion  syyksi vihervasemmistolaiseen hallitukseen osallistumisen, jossa se on ollut lähinnä kynnysmattona vasemmistopuolueiden oven edessä.  Varmasti tällä on osavaikutuksensa, mutta itse pidän myös yhtenä syynä kepun syöksykierteeseen väärät johtajavalinnat, jossa nykyinen puheenjohtaja Saarikko, median ja oman pienen sisäpiirinsä hehkutuksesta huolimatta on kansan syvien rivien keskuudessa hyvin luotaantyöntävä päällepäsmäri.

Minulla on useampi kepu tuttu, jotka ovat olleet erittäin kiukustuneita Saarikon tempusta, kun hän vallanhimossaan löi puukon Kulmunin selkään kahvaa myöden.

Nyt sitten vaalitappion jälkeen Saarikko johtaa joukkonsa oppositioon, vaikka olisi pitänyt ottaa mallia Ohisalosta ja hänen suoraselkäisestä ratkaisustaan kantaa vastuuta eroamalla.  Mutta mitä vielä, nyt hän hakkaa lisää nauloja kepun poliittiseen ruumisarkkuun ja ohjaa kepun neljäksi vuodeksi oppositioon, räksyttämään hallitukselle, mikä se koostumukseltaan sitten onkaan.

En kyllä jaksa ymmärtää, että kepujohto käy vaaleista toiseen niin erijalkaisesti kenttäväkensä ja äänestäjiensä kanssa ja nytkin kun olisi paikka päästä hallitukseen, niin puoluejohto siirtyy oppositioon ruikuttamaan, että väärin sammutettu.

Ei sillä että kepua ja heidän kohtaloaan surisin ja kaipaisin, mutta  minun maalaisjärkeeni ei mahdu se, että haluaa hallituksen sijaa siirtyä oppositioon poraamaan veretseisauttavaa vaalitappiotaan ja olen varma että oppositiosta käsin puolue vajoaa ruotsalaisten ja kristillisten marginaaleihin.

 

Kauan se kesti, vaan siinä se sitten on

https://www.aamulehti.fi/talous/art-2000009516116.html

”Vihdoinkin! – Olkiluodon kolmosreaktori läpäisi viimeisen testin: ”Tätä on odotettu pitkään”

Säännöllinen sähköntuotanto alkaa maanantaina, kun OL3:n koekäyttö julistetaan virallisesti päättyneeksi. ”

Kaikista manaajista ja mustan maalaajista huolimatta kolmonen käynnistyy virallisesti.

Gallian kukkojen munimisista ja ylimielisyydestä huolimatta homma saatiin päätöksee.

Ensi talvena ehkä ei taritse pelätä sähköpulaa ja hintakin saattaa olla edes siedettävä.

Kivenpyörittäjän kylän yksi pyörittäjistä.

Tässä kun olen seurannut ja kuunnellut juuri päättyneiden eduskuntavaalien jälkilöylyjä siltä osin, kuinka uudet, valitut kansanedustajat eroavat heistä, jotka ovat jatkopestin saaneet äänestäjiltä.

Kun katselee sitä paloa ja intoa ja kirkasotsaisuutta, mikä loistaa ensikertaa valittujen kansanedustajien silmistä ja koko olemuksesta, kun pääsevät osallistumaan ja tekemään suomesta ja koko maailmasta paremman paikan elää ja kuolla.

Siinä ei kukaan uusista  kansanedustaja näytä hakeutuneet Arkadianmäelle sen talon luontaisetujen ja yleisen hyvän puitteissa ja  jotka ovat ”ruhtinaalliset” muihin, ”tavallisiin” tallaajiin nähden.  On vain joukko ihmisiä, idealisteja, jotka kokevat olevansa osa suurempaa kokonaisuutta ja päämäärää yhteisen hyvän rakentajina.  Tämän havainnon tein kaikkien puolueiden uusien valittujen kohdalla.

Mutta annas olla, kun kuuntelee ja katselee heitä, jotka ties jo kuinka monetta kertaa Arkadianmäen herrahississä matkustavat, niin poissa on silmien palo ja innokkuus ja jos nyt suoraan sanon, niin oman ja puolueen  hyvä on sivuuttanut prioriteeteissa yhteisen hyvän ja tulee mieleen sanonta ”leipäpapeista”

Tiedän että meidän demokraattinen vaalitapamme ja yksilönvapaus oikeuksineen ei tähän taivu mutta sanon silti, että jospa koko eduskunta vaihtuisikin neljän vuoden välein uusiin, uniikkeihin kansanedustajiin, jotka ovat vielä ”puhtaita” ja eivät ole eduskunnassa omia saavutettuja etujaan puolustamassa, vaan uskovat yhteisen hyvään samaan hiileen puhaltamalla.

Mutta kuitenkin, olipa uusi tai vanha kansanedustaja, niin kyllä he ovat kuin on koko suomikin vain lastuna lainehilla mitä maailman tuulet liikuttelevat haluamaansa suuntaan ja me menemme virran mukana, tahdoimmepa tai emme.  Se on kosmeettista ja nippelien kanssa pelaamista kun me täällä tappelemme rahoituksista ja niiden kohdentamisista taskusta toiseen, sillä kuten sanotaan, että isoveli/veljet  valvoo, niin se todella valvoo, eikä niiltä jää kuulematta nuppineulankaan putoamin kotosuomemme lattialle.

Jos tähän loppuun laitan vielä mitä omassa katsannossani on irvokkuus niin se on, kun valtiopäivien avaisten juhlallisuudet aloitetaan juhlajumalanpalveluksella Helsingin tuomiokirkossa ja tämän jälkeen uusi eduskunta kokoontuu pian säätämään lakia, jossa Raamatun  tekstin siteeraamisesta joutuu oikeuteen ja syytteeseen vihapuheen harjoittamisesta.