Tutkittua tietoa

Enemmistö suomalaisista pitää Sanna Marinin hallituksen toimintaa onnistuneena!

Ainoastaan Lipposen hallitus on yltänyt lähes samaan 20 vuotta sitten.

Melko huonoksi opposition toimintaa arvioi 55%.

IS tänään  liite;

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009181071.html

Ei läheskään ole niin kova nälkä kun välillä syö.

Monet kirjoittelevat tänne syömisiään ja ruokaresehtejään, niin laitan itsekkin tämän kerran tähän mitä tänään valmistimme vaimon kanssa.

Ensiksi pernat kellarista, kuorien ne ja tekemällä pernavoiksi.  Samalla reissulla kellarista suolasientä, syksyllä kerätyistä haaparouskuista ja puolukkahilloa samoiten syksyllä kerätyistä marjoista.  Sitten aamulla pyydyksistäni saadut puolenkymmentä paistoahventa pannulle voissa tirisemään.  Eilen valmistamamme kaalilaatikko uunissa kuumennettuna pöytään ja Porokylän ruisleipää.   Kyytipojaksi raikasta piimää ja nuotiokahvit päälle.

Kyllä tällä nyt sen aikaa pärjää, ennen kuin sitten paremmin syödään.

 

Roistovaltion roistoja armeijan riveihin…

”Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut lain, joka mahdollistaa useista vakavista rikoksista tuomittujen värväämisen Venäjän asevoimiin, venäläisuutistoimisto RIA kertoo Telegram-kanavallaan.

Tuomituille sallitaan myös vaihtoehtona siviilipalveluksen suorittaminen liikekannallepanon aikana.

Vaikka Venäjä on ilmoittanut syyskuussa aloitetun liikekannallepanon päättyneen, Putin ei ole allekirjoittanut virallista asetusta värväämisen lopettamisesta. Asevelvollisten reserviläisten ja muiden henkilöiden kutsumisen Ukrainan taistelukentille epäillään jatkuvan edelleen.” (Keskisuomalainen)

 

Kun roistovaltion ”kovimmat roistot” värvätään sotaan voidaan puhua täydellisestä idiotismista. Voit olla hyvä huumediileri tai pankin ryöstäjä mutta sillä ei ole mitään tekemistä sotilaan kanssa. Kuka luulee pitävänsä näille kuria siellä rintamalla. Koulutetaan varmaan tyyliin : ” ota ase ja lähde ampuilemaan”.

Samalla ovat ottaneet käyttöön sen että rintamalta karanneet pakotetaan takaisin rintamalle tai ammutaan. Onko näiden ”tapa toimia” muuttunut miksikään, no ei. Eläimiä. Sanoisin paitsi että niillä on käytöstavat tapa toimia laumansa puolesta. Näillä ei.

Kyllä tämä yhden riisikupin tai bemarin saati jonkun muun mun…jatkeen voittaa

Tässä on auto vailla sähkömoottoreita paitsi laturi ja startti. Tyyliä, ajan patinaa, historiaa, muotoilua, persoonallusuutta ja ennen kaikkea moottorija ääni. Se menee tuulitunnelista lävitse heittämällä eikä kukaan edes huomaa.

Se on ekologisuuden huippu, poltaa kaiken minkä syö ja pieraisee hajut päälle, luonnonmukaisesti.

Tuon kuskilla ei ole pikkupoikien musta bemarilipis päässä, vaan Stetson !

Auto sen pitää olla isolla A:lla !

Erikoisartikkeli | Tamperelaisesta autotallista paljastui henkeäsalpaava näky – Tällainen on täysin poikkeuksellinen auto, jota Heikki Heino on tehnyt 19 vuotta törkeästä huijauksesta huolimatta: https://www.aamulehti.fi/ihmiset/art-2000008995334.html?share=92e7414ad0e601ac2e28798fff493a0d

1951 Mercury Coupe | Classic Cars for Sale Michigan: Muscle ...

Tässä alkuperäinen Mercury ”lättäpää” v. 1951

Oma peili on syyllinen moneen, vaikka kuinka sille hyvyyttään vakuuttelisi.

Tervehdys  kaikille Pirkan blogiin kirjoittaville kuin sen moniulotteiseen lukunautintoonkin osallistuville täältä itäisimmästä suomesta.

Näin talven kynnyksellä, kun taas aloitin lintujen ruokinnan, niin eilen tapasin monen vuoden jälkeen yhden harvinaisuuden ja yhden kaipaamaani linnun ruokinta-automaatiltani, jonka luulin jo kuolleen sukupuuttoon, vaikka se vielä joitakin vuosia sitten oli aika yleinenkin lintulaudallani.

Ehei, ei se ollut rauhankyyhky, se ei ole vielä kuollut, vaikka nykyään se koetaan harmittavana pahanilman lintuna, joka on uhkana häiritä läsnäolollaan sotahaukkojen reviirejä.

Se pieni kulkija oli Töyhtötiainen ja kun se takatukka märkänä sateisena päivänä katseli minua oksaltaan, niin se korvasi sillä hetkellä kadonneen rauhankyyhkynkin puuttumisen.

En tiedä mikä on Töyhtötiaisen saanut lähes katoamaan linnustostamme, kun muita tinttilajeja kyllä piisaa, liekkö tehometsätalous vai jokin muu  luonnon ”myrkky” syynä sen häviämisessä ja jos siihen syyllistä etsitään, niin se löytyy kunkin omasta peilistä, tahtoo sitä tai ei.

 

 

Valtiontalouden saneeraajat, oikeistohallitus, epäilen

Talousviisaita näyttää löytyvän juuri nyt hallituksen ulkopuolelta, ennen Eduskuntavaaleja, niin aina. Talousviisaat ehdottavat mm. 0- budjetointia koko julkishallintioon. Kerron alla konkreettisesti, mitä se tarkoittaa käynnössä yrtitysmaailmassa. Siitä seuraa lopuksi kysymys blogin lopussa:

Tämä 0- budjetointi on ns. vanha idea yritysmaailmassakin, jossa pienemmässä mittakaavassa on samoja ongelmia kuin julkishallinnossa eli lisätään yleensä edellisen momentin päälle x% kustannuslisää, ellei yritys saneeraa sisäisesti jotain toimintoja tai lopeta tai myy koko yritystä tai vaihda johtoa saneerausjohtajaan.
Mutta, kuka sen tekee arvojohtoisessa politiikassa vrt. ”liiketulos tai ulos”- johtoisessa yrityksessä, joissa sekin on vaikeaa ?
Kulujen saneeraus on oikotie parempaan tulokseen, kun se tehdään oikein ja harkiten.
Mutta, missä ovat ne johtajat yrityksessäkin, saati valtioissa, jotka osaavat lisätä tuloja ?
Yrityksessä ne ovat uudet investoinnit ja kannattavat tuotteet ja myynti. Valtioissa verotus.
Eli lainsäädännöllä vaikutetaan(hitaasti) yritysten edellytyksiin luoda verotettavaa tuloa.
Tai lisätään verotusta( nopeasti) sinne, missä se vähiten vaikuttaa ostovoiman putoamiseen eli suuriin tuloksiin tai suuriin tuloihin.
Mitkähän poliittiset voimat nämä tekevät ?

Tulihan se sieltä – Greta Thunberg haluaa nyt syrjäyttää kapitalismin.

Greta Thunberg osallistui ilmastonmuutosta käsittelevän esseekokoelman julkaisutilaisuuteen ja esitti ilmastokriisin ratkaisuksi kapitalistisen järjestelmän kumoamista. Woke-hengessä hän myös syytti kapitalismia rasismista, kolonialismista ja kansanmurhista. (Suomen uutiset 3.11.2022)

 

O´Sullivanin laki: Kaikki organisaatiot, jotka eivät ole oikeistolaisia, muuttuvat ajan mittaan vasemmistolaisiksi.

 

 

Koronarokotus juupas eipäs

Halutaanko Sote vielä huonompaan jamaan kun sotehenkilöitä ei rokoteta vaikka asiantuntijat ovat rokottamisen kannalla enemmistönä jopa EU-tasollakin!

THL Nohynek? Pöysti on aiemmin joutunut puuttumaan?

IS-jutussa nousee esiin epäilyttävää? Liite alla:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009176414.html

Tamperelaista tulivoimaa Ukrainassa

Siitä! Varmaan monelle tuttu täällä Suomessa, jos ei ole käyttänyt moista niin hyvinkin on voinut nähdä harjoituksissa tai palveluspaikassaan.

Oy Tampella Ab esittää:

Olkeepa hyvä, virusvapaa julkaisu. Tulta!

Syy Puolan kiireeseen rakentaa aitaa pohjoiselle rajalleen!

”Poland today announced it’s immediately starting construction on a 2.5m high & razor-wire border fence along Kaliningrad.

The reason behind it is that the airport in Kaliningrad is starting flights from the Middle East & North Africa.

Poland fears a new wave of illegal migrants” (Visegrad 24)

Puola epäilee että Kalingradin aloitettua lennot Lähi-Idästä ja Pohjois Afrikasta että syy siihen on  jälleen aloittaa  ”laittomien maahantulijoiden invaasio” jolla Venäjä saisi vipuvartta sekoittaa EU:n toimintaa rajoillaan.

”Väliaikaisen kaksi ja puoli metriä korkean ja kolme metriä leveän esteen rakentaminen alkoi Reutersin välittämän videon perusteella välittömästi!

AITAHANKKEEN syynä on huoli laittomasta maahanmuutosta.

Viime vuonna syksyllä Valko-Venäjä järjesti tuhansia siirtolaisia yrittämään rajan ylittämistä Puolaan.” (HS)

(Kuva: Visegrad 24)

Kuinka Suomen ”projekti” itärajallamme etenee ,,,veikkaan että papereita pyöritellään käsissä vielä seuraavan hallituksen aikana? On omituista että mm Baltian maat ja nyt Puola pystyvät toimimaan saman tien ja meillä pyöritellään papereita käsissä saamatta mitään aikaiseksi, onko todella näin?