Sähkön hinta halutaan irrottaa kaasusta

On tämä talouspeli ihmeellistä.

Suomessa on muutama kymmenen merkittävää sähkövoimalaitosta. Yksikään niistä ei käytä kaasua sähkön tuotannossa. Niiden tuotantokustannukset eivät ole nousseet. Sähkön hinnan noustessa niiden tulot ovat moninkertaistumassa.
Jostain käsittämättömästä syystä niiden pelätään ajautuvan talousahdinkoon.

Luulenpa, että ongelman avainsanat ovat Saksa ja Fortum.

Fortum skippasi 8000 miljoonaa euroa Uniperille, jottei sen tarvitsisi nostaa kaasun myyntihintaa, joka muutoin olisi kasvanut monikertaiseksi.  Saksa sallii tilanteen jatkuvan tällaisen aina lokakuun puoliväliin asti, mikä tarkoittaa rahan pumppauksen Fortumista Saksaan jatkuvan edelleen.

*

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009048386.html

EU-maat kokoavat yhteisiä toimia energia­kriisin taklaamiseen: sähkön hinta halutaan irrottaa kaasusta

Puheenjohtajamaa Tšekin taustapaperissa kaavaillaan myös hätärahoitusta energiayhtiöille vakuusvaatimusten takia sekä energiayhtiöiden voittojen tilapäistä rajoittamista.

 

Pätkä kerrallaan…

”Entinen Yhdysvaltojen Euroopan joukkojen komentaja, kenraaliluutnantti Ben Hodges sanoi sunnuntaina viestipalvelu Twitterissä, että hänestä Venäjän federaation hajoaminen vaikuttaa alkaneen.

– Uskon, että Yhdysvaltojen sotatavoitteisiin tässä konfliktissa (Ukrainan sota) tulisi sisältyä Venäjän ”deimperalisointi”. Minusta näyttää siltä, että näemme Venäjän federaation lopun alun sellaisena kuin se tänään näyttää. Meidän on valmistauduttava siihen. Me emme olleet valmiita Neuvostoliiton loppuun, Hodges kirjoittaa.” (KSML)

Näinhän tämä näyttää etenevän. Kun tuon kokoista ”tankkeria” eli Venäjää on ohjattu viimeiset 20 vuotta erittäin huonosti kohti karikkoa niin ei ole kuin yksi vaihtoehto ja se on että karille menee.

Ei ole enää muuta kuin aikajana jota en tässä ennustele. Mutta suunta on perikato.

Pakolla ei yhteiskuntaa ruokita.

Kun lueskelee ja kuuntelee eri tahojen huolestuneisuutta siitä, että vaaleissa niin usea suomalainen ei täytä kansalaisvelvollisuuttaan, että se on jonkin sortin uhka demokratialle.

Kissan viikset sanon minä.

Eikös demokratiaan juuri kuulu se, että voi olla eri mieltä ja suhtautua demokratiaan omista lain suomista lähtökohdistaan käsin ja jättää vaikka äänestämättä jos siltä tuntuu, hehän ovat juuri osoitus demokratian toimivuudesta.

Esimerkiksi nukkuvia ei voi asettaa kaikkia samaan koriin , vaan siellä on kirjava joukko erilaisia syitä äänestämättömyydelleen ja laitan tähän nyt muutaman.

–   osa jättää äänestämättä protestoidakseen puolueessaan tehtyä politiikkaa

– osa ei äänestä, koska ajattelee että kaikki jatkuu kuitenkin entiseen malliin, äänestää ketä hyvänsä.

–  osa ei äänestä, koska ovat vallitsevaan olotilaansa tyytyväisi ja uskovat tilanteen jatkuvan huolimatta minkä makuinen ja hajuinen poliittinen väri on puikoissa.

– osa jättää äänestämättä, koska isoveli valvoo ja päättää kuitenkin viimekädessä, miten haarakonttori toimii ja edistää  yhteisharmonisoinnin toteuttamista kaikilla hallinon aloillaan.

Minä olen sitä mieltä, että mitä alhaisempi äänestysprosentti, sitä paremmin demokratia toimii, joten annetaan kaikkien kukkien  kukkia, eikä taiteta villiruusuja maljakkoon kuolemaan.

Kyllä ne valinnat tulee tehtyä, olipa äänestysprosentti mikä hyvänsä ja olenkin varma, että demokratian toimivuus on aika heikoissa kantimissa, jos äänestysprosentti ylittää 100%  ,- esimerkkejä kyllä löytyy.

Kyllä mennään pahasti metsään jos ja kun sanotaan nukkuvien olevan uhkana demokratialle.  Mitä näiden päässä oikein liikkuu, kun syyllistetään niitä, jotka vapauden miekkaa heiluttavat.

 

 

Nordstream lopullisesti kiinni huomenna…

Tuossa kun noita uutisia katselin niin kyllähän tämä Lipposenkin lobbamaa sisäinen syöpä eli kaasuputki Nordstream taitaa olla tiensä päässä. Parempi näin. Ennemmin tai myöhemmin tämä Venäjän energialla kiristäminen pitää lopettaa. Alkakoon sen lopullinen alasajo mahdollisimman nopeasti.

Tulossa on iso taantuma. Niitä tulee ja niitä menee. Kukaan ei taantumaan kuole. Huolet on aivan toista luokkaa Ukrainassa.

Ei helmiä sioille.

Onhan tuo venäjän puoleinen Karjala varsinainen luonnon monimuotoisuuden ja lähes koskemattoman luonnon aarreaitta.

Se on sitä kauneinta karjalaa, jota ei ole pilattu valtavilla lomakeskittymillä,  laskettelukeskuksilla ja mökki mökin vieressä olevien vapaa-ajanasuntojen ketjuilla, kuten olisi sata varmasti tapahtunut meidän hallinnassamme.

Olin tänään yhdessä tilaisuudessa, jossa ryhmä suomalaisia oli päässyt kiertämään, kuvaamaan ja tallentamaan kokemuksiaan kuvin ”sieltä jostain”. ( matka oli tehty ja kuvattu v.2019 )

Joten mieleeni tuli, että jotain hyvää ja ainutlaatuista sentään sieltä löytyy mitä meillä ei enään ole eikä tule enään koskaan olemaankaan.

Toivotaan että rajat pysyvät kiinni myös tulevaisuudessa, silloin luonto kiittää.

Tämä ylistykseni ei liity millään tavalla Ukrainan sotaan.

 

 

Sisua tarvitaan yli 60 klikkausta että voi ilmoittautua kurssille

Opintotietojärjestelmä Sisu on painajainen.

Tampereen yliopisto ottijärjestelmän käyttöön tietoisena sen keskeneräisyydestä.

Saavutettavuudeltaan se ei ole edes lain mukainen.

Aiheesta AL tänään A10.

Niin voiko jopa yliopistotasolla toimia ”lain” vastaisesti?

Olen aikanaan käynyt erilaisia ATK kursseja ja kritisoinut järjestelmiä joita ei ehditä testata ennenkuin käytännössä.

Lapinmiehen naiskuvitelmaa ?

Lapinmiehen maskuliinista ylemmyydendentuntoa suhteessa naiseen voi verata Jean Sibeliuksen elämää Pariisin riemuissa, minkä naisilta ja sävellyksiltään ehti kirjoittamaan Ainolle… ”voi rakas Aino kuinka sinua rakastan ja kaipaankaan, mutta lähettäisitkö hiukan rahaa eteen nälkään riutuisi täällä kurjassa taide-elämässä. Sävellyskin kun kohta valmistuu”. Sinun Jean

Miten tämä istuu päivän irvokkkaaseen feminismikeskusteluun, jossa mies kukkoilee tunkiolla kanalaumansa vartijana.

 

Miten te selviätte nousevien hintojen keskellä?

Olen huvittunut siitä, miten jotkut elävät kuin jossain muovipussissa, eivätkä ole lainkaan kiinnostuneita siitä mitä maailmalla tapahtuu. Hinnat ovat nousussa, nälkäjonojen pituus kasvaa ympäri Suomea ja korot ovat nousemassa kovalla vauhdilla.

Keskustelin erään tuttavani kanssa ja hän kertoi, ettei jaksa katsoa uutisia tai seurata muutenkaan maailman menoa, ettei ahdistu. No minua itseäni henkilökohtaisesti ahdistaisi, kun en nimenomaan seuraisi.

Olen lopen kyllästynyt keskustelemaan ihmisten kanssa, joilta puuttuu se sivistyksen murunenkin itseltään. Ei olla kiinnostuneita mistään, ei olla kiinnostuneita edes itsestä huolehtimisesta, eikä mikään muutenkaan kiinnosta. Ei tarvitse käydä edes äänestämässä, kun ei kiinnosta.

Mikä siinä on, että suomalaisista on tulossa ihansama-kansaa. Minä ainakin olen itse suoraan sanottuna ihan kusessa näiden elintarvikkeiden hintojen nousemisesta. Puhumattakaan siitä, että pitäisi hakea uudet, kalliit lääkkeet apteekista.

Kun siirtomaksukin sähkölaskussa on kuusikymmentä euroa, niin eihän tässä uskalla enää edes sähkösaunaa lämmittää. Sääliksi käy ne, jotka omakotitaloissa asuvat. Tilanne varmaan entisestään kiristyy talvea kohti mentäessä.

Mutta kertokaa te rakkaat ei-ihansama-ihmiset, kuinka te selviätte? Itse olen hyvin kiinnostunut politiikasta, hintojen noususta, ihmisyydestä sekä myös terveellisestä elämästä, jotta saisin todistaa tätä uskomatonta maailmaa vielä monta kymmentä vuotta lisää.

Edes paras pikavippi ei taida minua pelastaa tässä ahdingossa. Vuosia olen yrittänyt kerryttää säästöjä, sijoittaa osakkeisiin. Tehnyt kaikkea, jotta elämä olisi mahdollisimman pitkälle taloudellisesti turvattu. Nyt kun kryptot ovat tippuneet ja osakesalkkuni myös siinä samalla niin minulle alkaa iskeä paniikki.

Pitäisikö vain lakata välittämästä?

Välillä mietin, että olenko sitten liiankin kiinnostunut maailman menosta, koska olisihan se vain helppo sulkea televisio ja lööpit ja sanoa heihei sekä keskittyä vaan omaan elämään. Mutta koen olevani jollakin tavalla vastuussa pysyessäni perilä Suomenkin asioista.

Koen, että minun täytyy olla sen verran perillä niin kauan kuin henki pihisee, että pystyn antamaan ääneni kuuluviin vaaleissa tai sanomaan oman mielipiteeni jos joku sen minulta kysyy. 

Olen myös yrittänyt tässä talousahdingossa syödä terveellisesti laadukasta lihaa sekä paljon kasviksia, mutta tuntuu, että nuoriso ainakin mättää napaansa hampurilaisia pikaruokaketjuista ja lihovat silmissä. Eikö terveysministeri tai joku voisi puuttua tähän asiaan? Miten heillä on varaa kyseiseen toimintaan?

Sitä kuvittelisi, että varsinkin tässä tilanteessa haluaisi tukea pienyrittäjiä, ostaa hampurilaisaterian hinnalla kasan paikallisia lihatuotteita, ostaa luomutuotteita, urheilla ja yrittää pitää itseään hyvinvoivana sekä vetreänä.

Tottakai näitäkin ihmisiä löytyy, mutta valitettavan usein kaupassakin lapset kantavat ostoskärryihin prosessoitua ruokaa, joka on täynnä rasvaa ja hiilihydraatteja. Ja sitten ei ole rahaa ruokaan?

Käyttämiäni säästökeinoja

Itse lasken joka sentin kaupassa ja budjetoin omaa elämistäni, mutta täytyy sanoa, että puhdas ja myrkytön ruoka maksaa paljon. Onneksi pystyn hyödyntämään satokauden antimia ja ne ovatkin loistava vaihtoehto vaikka pakastaa. Kovin isoa pakkasta minullakaan ei kuitenkaan ole ja sen vuoksi älyttömiä määriä en pysty ostamaan.

Tulipas nyt pitkä sepostus ja poikkoilin hieman aiheesta, mutta jos haluaisitte kertoa, kuinka te olette pärjänneet, kun elintarvikkeiden kustannukset ovat pompanneet pilviin? Syöttekö te terveellisesti ja kuinka monta kertaa päivän aikana?

Olen harkinnut myös keto-ruokavaliota ihan vain sen vuoksi, kun siinä pystyy paastoamaan ja näin ollen jättämään aterioita halutessaan välistä. Syömisen vähentäminen kun tuntuisi olevan yksi konkreettinen ratkaisu rahanmenon vähentämiseen elintarvikkeissa.

Sen lisäksi olen miettinyt auton myymistä ja pyöräilyyn siirtymistä. Se säästäisi erittäin suuren pennin joka kuukausi ja varsinkin silloin, kun autovakuutukset ja muut puskevat päälle. Autopaikkakaan kun ei ole ilmainen.

Raha liikkuu ja käy hyvin pyydykseen

Itselläni ei ole kokemusta vuokra-asumisesta, eikä näin ollen myöskään siihen liittyvistä yhteiskunnan tukimuodoista.

Mutta olenkohan ajatellut liian suuria pienessä päässäni kun olen fundeerannut että, mitä seuraisi ja mitä se tarkoittaisi yksilön ja yhteiskunnan kokonaiskuvan kannalta, jos lopetettaisiin tuettu vuokra-asumismuoto ja gryndereiden ja vuokra-asuntokeinottelijoiden rahoittaminen ja päästettäisiin vuokrat vapaaseen kelluntaan, jossa kysyntä ja tarjonta muodostaisi sen käyvän hinnan ”luukuille”. kun kerran markkinataloudessa kuulemma elellään.

Itse ostimme vaimon kanssa heti omistusasunto kun hynttyyt yhteen lyötiin, joten voi olla että sohaisen vain turhalla jorinalla ampiaispesää, vaikka en ole puolesta enkä vastaan kyseisen asian tiimoilta.

Tokihan varmasti on paljon niitä jotka pärjätäkseen tarvitsevat yhteiskunnan auttavaa kättä, mutta voisiko sen käden ojentaa toista kautta kuin jobbareita rahoittamalla.

Tämä on vaikea yhtälö ja taidankin nyt lähestyä asiaa vaikeimman yhtälön kautta ja jos yhteiskunnan ”holhoudesta” näiltä osin luovuttaisiin, niin olisiko seurauksena varsinainen villi länsi vai asettuisiko vuokrat sille tasolle jonka kysynnän ja tarjonnan laki sanelee.

Itse uskoisin vuokratason alenevan reilusti, mutta yhteiskunnan kokonaishyöty saattaisi kuitenkin muuttua miinusmerkkiseksi, muiden ongelmien vyöryessä täyttämään sille vapautuvaa tilaa.

Niin tai näin, jotain pitäisi kuitenkin tehdä tässä tukiviidakkojen luvatussa maassa.