8.2 klo. 7.00
Leikkauksen jälkeiseen aamuun heräsin toivoa täynnä. Yön sain hyvin nukuttua. Hoitajat toivat aamun toivottelujen myötä lääkkeet ja myös verikokeita otettiin. Haava ei ollut yön aikana vuotanut. Sekös hyvää tuultani vain paransi.
Aamupäivällä tuli fysioterapeutti. Käytiin käytävällä kävelemässä, harjoiteltiin kyynärsauvojen oikeaa käyttöä. Hyvältä näytti ja sain ohjeita polven harjoituksiin kotona. Ei muuta kuin petille loikoilemaan ja ruokaa odottamaan ja ei kuin kotiin.
Ennen ruokailua hoitaja vielä tuli kysymään tuntoja ja tarkastaan polven kunnon. Eikö mitä! Side oli aivan verinen. Nyt oli otettava myönteiset asiat käyttöön, vaikka teki mieli kihistä kiukusta. Totesimme hyväksi kun vuotaa sairaalassa, eikä kotimatkalla tai kotona. Vastakkain siis koti-ikävä tai hyvä hoito ja parantuminen. Jälkimmäinen voitti.
Tätä se tuli olemaan seuraavat päivät aina torstaihin 9.2 saakka, jolloin kotiutuspäivä koitti. Puhuin hoitajalle lähtöaamuna, kuinka helposti sitä ihminen laitostuu. Aloin jo nimittäin tottua noihin tiettyihin rutiineihin joita sairaalassa tehdään. Herätyksineen, pesulla käynteihin, ruokailuihin ym. Hän oli samaa mieltä.
Jännitti tulla kotiin, kun mietin miten Vilma kisu ottaa vastaan. Kai arvaatte kuinka matot oli hetkessä rutussa ja piti hyvänä kaikella tapaa. Vahti tarkkaan liikkeitäni, etten enää pääse karkaamaan. Kyllä eläimien vilpittömyys ja aito välittäminen ja sen näyttäminen on jotain, josta meillä ihmisillä olisi paljon opittavaa.
Tiesin nyt vasta koittavan totuuden hetket uuden tekonivelen kanssa. Ja voin kertoa, että työsarkaa riittää, ennen kuin meistä tulee kumppanit jotka olemme yhdestä puusta veistettyjä. Reiteni ja pohkeeni eivät millään meinaa tulla toimeen uuden tulokkaan kanssa.
Mutta kipulääkkeillä ja erilaisilla harjoituksilla olen saanut jänteet ja lihakset pienin erin ymmärtämään tekonivelen merkityksen. Vaatii sitkeää työtä jotta pojasta polvi paranee. Liikettä, lääkettä ja lepoa, siinä se.
Haava on mainiossa kunnossa ja maanantaina käyn hakaset poistattamassa. Mitä sitten ajattelen tässä ja nyt? Hieman ehkä kaksijakoiset ajatukset, riippuen päivästä. Yhtään ei kaduta leikkaus. Mielialat vain heittelevät, johtuen ehkä lääkkeistä. Tai sitten eläväinen mies ei vaan tahdo malttaa pysyä neljän seinän sisällä.
Sitten taas ajattelen, kun on ollut viime vuodet menoa ja meininkiä, että nyt saa hyvällä syyllä, ilman huonoa omaatuntoa ottaa sohvan käyttöön vaikka aamusta iltaan. Vielä kun Kiinasta ropisee mitaleja, niin mikä on katsoessa kisoja. Jopa niin, ettei meinaa ehtiä tätä päiväkirjaa kirjoittaa.
Mutta näillä ja toisella kyynärsauvalla mennään.
Niin, meinasi unohtua kuinka sairaanhoitaja soitti jo toissapäivänä Coxasta. Kyllä vaan meistä hyvää huolta pidetään. Kehotetaan heti soittamaan jos vähänkään joku/jotkut asiat askarruttavat tai painavat mieltä.
Kiitos lukijani ja ystävät rakkaat myötäelämisestä ja kommenteista joita olen saanut. Palaan päiväkirjaan kun aihetta ilmenee ja tiedetään joko valssin askeleet onnistuvat.
