Minulle kävi vähän huvittavakin tapahtuma, kun vierailin eri puolueiden toritapahtumissa uteliaisuuttani.
Sinänsä erikoista oli se, että monessa ei keskusteltukaan tulevista aluevaaleista, vaan keskustelun kumpuili ja pyöri paljolti siinä, että kenestä Niinistön seuraaja.
No, minähän heittäydyin mukaan sananvaihtoon ”sitoutumattomana”, kuullakseni heidän näkemyksensä ulkopuolisena.
Kokoomuksen paikallispolitikot olivat sitä mieltä, että pitäisi löytää yhteinen ehdokas ”porvareille” ja ensinarvoisen tärkeää ja välttämätöntä onkin perussuomalaisten saaminen mukaan presidentin tekijäksi, muuten se ei onnistu.
Uskokaa tai älkää, mutta demareiden silmäätekevien suusta kuulin aivan samoja ajatuksia, että ilman perussuomalaisten tukea vasemmistolaista presidenttiä ei suomeen saada.
Sehän on selvää, että omaa miestä/naista ei perussuomalaiset saa unilukkariksi ja lähteekö perussuomalaiset testamenttaamaan ääniän kummallekkaan toisen kierroksen ehdokkaalle ja omasta mielestäni ei kumpikaan, ei oikea eikä vasen laita minussa hurraa huutoja herätä.
Vaikka eipä silti, turvallisuus,-ja puolustuspolitiikka maassamme on hyvinkin yhteistä ”doktriinia” julistanut ja olen kyllä samoilla linjoilla kuin Kekkonenkin sanoessaan, että sisäpolitiikka voi olla sekaisin ja eripurainen, mutta ulkopolitiikka ei koskaan.
Natohan se on nyt noussut tapeetille ja kun Niinistökään ei tunnu tietävän puolustusvoimien ylipäällikkönä ollako vai eikö olla, niin sen johdosta jokainen politiikan Broileri hyppii nyt pöydille suurina ulkopolitiikan tuntijoina julistaen oven aukaisemista sepposen selälleen tai sulkemassa sen lopullisesti.
Se minua huvittaa, kun jotkut sanovat että, Natosta ei pidä tehdä kansanäänestystä, että ne eivät siitä ymmärrä enempää kuin sonni uudesta portista. Mutta kun kuuntelee politikkojen kannanottoja asian tiimoilta, niin tuntuu että nyt sitä juuri pitääkin kysyä kansalta, sillä niin sekaisin on politiikan ”kerma”.