”Siirtolaiskriisi on nyt syventynyt siihen pisteeseen, että Liettuan hallitus on päättänyt rakennuttaa neljä metriä korkean, piikkilangalla päällystetyn aidan 508 kilometrin matkalle maiden välistä rajaa. Yhteensä Liettualla ja Valko-Venäjällä on 670 kilometriä yhteistä rajaa.
– On selvää, että ilman fyysistä estettä meidän on mahdotonta suojella rajojamme, Liettuan sisäministeri Agne Bilotaite sanoo Reutersille.”
Suomen pitäisi myös pelata peliä jo ”katsomosta” ja pistää valmiiksi Venäjän vastaiselle rajalle neljä metriä korkea piikkilanka-aita tärkeimpien ylityskohtien alueille.
Tiettömien taipaleiden kohdalta nämä ”asylum miehet” ei yli tule kuitenkaan. Mutta pitäisi varustautua nyt kun aika on meidän puolella eikä sitten kun Venäjä taas jälleen kerran roudaa Suomen vastaiselle rajalle porukkaa kuten kävi vuosien 2015-2016 aikana.
Olen päättänyt kokeilla kirjoittaa muutaman blogauksen kolumnityyliin, harjoittelun vuoksi. Ensimmäisessä kolumnissa heijastellaan menneitä ja menossa olevia vallankumouksia. Palaute on erittäin tervetullutta. Videolla on sama teksti luettuna.
Viime aikoina olemme oppineet paljon Kuuban historiasta, niin Ylen radiosarjasta kuin SK:n erinomaisesta tekstisisällöstäkin (maksumuuri). Alussa oli vallankumous pahaa diktaattoria vastaan. Sen myötä varsin moni Kuuban kansalainen todellakin sai parannusta elämäänsä ja arkisiin huoliinsa. Lopulta, kuten niin usein käy, vallankumouksesta tuli itsensä pahin vihollinen. Tämäkin tarina on tuttu. Jokaista Pedro II:ta kohti on aika monta Castroa, tai ajankohtaista esimerkkiä käyttääkseni, Abiy Ahmed Alia (maksumuuri).
Metaforani kohteena on tällä kertaa liike seksuaalisen tasavertaisuuden puolesta. Tämä on matka, jota Suomi on kulkenut pitkälle, mutta maalissa emme likimainkaan ole, sillä tekemistä on vielä paljon. Jotain liikehdinnässä on kuitenkin muuttunut viime vuosina, ehkä jo sen verran että hälytyskello olisi syytä kaivaa lähettyville.
Vuosikymmen sitten osallistuessani jälleen kerran pride-marssiin, todistin vanhan ajatuksen katoamista. Vanha idea kulki jotakuinkin niin, että prideen ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat edistää yhteisiä tavoitteita. Tuolloin näimme ensimmäiset merkit siitä, että loppuun lisättiin kohta ”paitsi seuraavat tahot”. Lista epätoivotuista tahoista, henkilöistä ja aatteista on vuosikymmenen varrella kasvanut, niin Suomessa kuin maailmallakin. Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi löyhän festivaalihengen muuttuminen tiukan poliittiseksi aatteeksi. Vihollisten lisäksi myös vaatimuksia on yhä enemmän, yhä äänekkäämpiä, ja ne tuntuvat pääsevän läpi yhä vähemmällä keskustelulla.
Pride ei tokikaan ole kuihtunut, sillä kuten todettua, tekemistä on vielä reilusti ja moni liikkeen vanhoista tavoitteistakin on vielä toteutumatta. Kansalaisliikkeen näkyvyyttä edesauttaa myös voimissaan oleva mediakoneisto ja ainakin pintapuolisesti yhä eheämmältä vaikuttava keskushallinto. Yritykset ovat myös yhä isompi osa liikkeen näkyvyyttä. Tässä piilee kuitenkin melkoinen riski, sillä jos jokin päivä yritykset huomaavat tienaavansa paremmin vastakkaisella mielipiteellä, voi linja muuttua vaarallisen nopeasti.
Yksi monista historiaan jääneistä aiheista on kriittisyys. Yhä herkemmin, kautta yhteiskunnan, miellämme kritiikin vihaksi ja skeptisyyden loukkaukseksi. Mielestäni kriittisyys on yksi maailman muuttamisen tärkeimpiä peruskiviä. Juuri kriittisyydellä varmistetaan, että suden puhkuessa ja puhaltaessa talo pysyy paikallaan. Kuitenkin on hyvin vaikeaa nähdä vastuullisissa medioissa kriittistä keskustelua uusista pride-kansan tavoitteista, metodeista tai ajatuksista. Yhä useampi toimittaja heittää jo ennalta hanskat tiskiin, joko somekansan vihojen pelossa tai pahimmillaan totuudestaan täysin varmana.
Terveen kriittisyyden puutteelle on toki erinomainen selitys. Etenkin politiikan oikealta reunalta tulevat pride-hengen vastaiset huudot ovat uskottavuudessa samaa tahoa kuin koronarokotteisiin integroidut kitaravahvistimet. Kun kaiken maailman Kärnät ja Hakkaraiset johtavat puhetta, on helppo todeta ettei se ole tervettä kritiikkiä vaan puhdasveristä idiotismia. Sen myötä on helppo todeta, että järkevää kritiikkiä ei ole ja asia on vahva. Kuitenkin näin tehdessämme päädymme liittymään juuri priden pahimpien vastustajien peliin. Kun kiellämme kritiikin tällaisiin toheloihin vedoten, sidomme oman kätemme selän taakse.
Ilman tervettä kriittisyyttä vallankumouksen pahin vihollinen on todellakin vallankumous itse. Kansanliike, mikä tahansa kansanliike, tarvitsee ajan varrella enemmän kritiikkiä, debattia, analyysiä ja tieteellistä skeptisyyttä. Ilman sitä, kaasu pohjassa ja silmät kiinni, menemme taatusti eteenpäin, mutta mihin suuntaan ja millä hintaa?
On täysin mahdollista – toistan, täysin mahdollista – että pride-liikkeen nykyiset tavoitteet ovat järkeviä, perusteltuja ja huolella mietittyjä. Ilman kunnon kriittistä tutkiskelua on kuitenkin myös mahdollista, että jotkut kiireessä mukaan otetut tavoitteet voivat lopputuloksena jopa toimia sitä ihmisryhmää vastaan, jota tavoitteella pyritään suojelemaan ja auttamaan. Tällaisia väitteitä kuulee yhä useammin ja niiden kaikkien leimaaminen äärioikeiston huuhaaksi muistuttaa aivan liikaa männä vuosikymmenten vapaussoturin puheita. Jos julistettua totuutta ei tarvitse todistaa, sitä ei koskaan ole myöskään ansainnut.
Kuten todettua, maailma ei ole valmis. Maailma myös muuttuu ja kansanliikkeen on muututtava siinä mukana. Olen havainnut, että navigointi maailman menossa on huomattavasti helpompaa kun pitää silmät auki ja antaa kaasujalalle hieman armoa.
Lähes kaikki tuotteet tai ainakin komponentit tai työ tuotetaan Kiinassa tai muissa halvan työn ( riistetyn työvoiman) Kauko-Idässä.
Viimeisimmät ”niitit” tulivat, kun merkkiauton moottorin lämpötila-anturi viivästyi puoli vuotta, Kiinasta.
Tänään kuntosalillemme tuli vihdoin ”fillari” joka myöhästyi syytä, että se tuli Kiinasta ja oli mukana Suezin konttilaivassa. Juoksumatto juoksee vielä matkalla Kiinasta.
Eteläpuiston vesipuiston härvelit myöhästyivät myös kuukauden, kun ne tulivat Kiinasta.
Kaupunkipyörät myöhästyivät, kun ne tai osat niistä oli tuotettu Kiinassa.
Jos ostaessasi jotain tuotetta kysyt, missä se on tuotettu, vastaus on Kiinassa.
… ja meidän äkkirikkaat kapitalistit vetävät välistä ja kusettavat meitä voitoilla, jotka on pantu taskuun kiinalaisen ostohinnan ja länsimaisen myyntihinnan erotuksesta. Kauan eläköön kapitalistimme !
Kommunistinen vallankaappaus on onnistunut ja länsimaat on nitistetty toimimaan Kiinan vallan alla. Uraa Uraa Uraa !
Viisaammat sanoo heti, että ensimmäinen ongelma ilmeni jo siinä vaiheessa kun noin seitsemän vuotta sitten tein päätöksen ostaa Acerin koneen. No tehty mikä tehty.
Mutta itse tämän hetkiseen ongelmaan.
Varovainen (liiankin) kun olen, niin lähtiessäni pois kotoa pidemmäksi aikaa minulla on tapana sammuttaa virrat koko koneesta kytkimellisellä pistorasialla. Toki sammutan ensin koneen normaalisti ja sitten vasta kaikki virrat pois.
Pari viikkoa sitten alkoi käynnistyksessä ilmetä seuraavanlainen ongelma. Kun laitan virrat päälle ja käynnistän koneen, niin mustaan ruutuun ilmestyy seuraava teksti. ( Valitettavasti hieman epäselvä, kun puhelimella ruudulta otettu kuva)
Kun painan F1 -näppäintä, niin tulee teksti
Kun sitten sammutan koneen ”väkisin” virtakytkimestä ja sen jälkeen laitan saman tien virrat uudelleen päälle, niin kone avautuu normaalisti.
Kone siis herjaa seuraavaa: Error: CMOS checksum error – Defaults loaded.
Kysynkin nyt näistä asioista enemmän tietäviltä mistä kenties voi olla kyse.
Onko emolevy kenties rikki? Onko ongelma tuossa CMOS -puolijohdekomponentissa? Vai onko vain niin, että koneessa on ? pieni paristo ylläpitämässä käynnistysproseduuria virran ollessa katkaistuna, ja nyt tuosta paristosta olisi virta loppu?
Koska itselläni on näissä asioissa peukalo täysin keskellä kämmentä, niin kysynkin nyt apuja, jos joku tietää mitä tehdä, ennen kuin lähden omin päin netin sivustojen avulla yrittämään ongelman korjaamista.
Ps. Esim. puolen tunnin virtakatkos ei ongelmaa nosta esiin, mutta jo yön yli kestävä virraton tila aiheuttaa moisen ongelman.
Tuulivoimasta on PB:ssä ollut runsaasti kommentteja. Ehkä vielä lyöty muutama lisää.
Koko kuva tuulivoimasta avautuisi, jos saataisiin laskelmat perinteisten sähköenergiatuottajien tulonmenetyksistä, kun sattumaenergialähteet, tuulivoimalat, sattuvat tuottamaan sähköä.
Yksi suomalainen tuulivoimayhtiö on nostanut peräti 128 000 000 euroa tukea
Suomen valtio maksoi tuulivoimayhtiöille kaikkiaan lähes 1,4 miljardia euroa tuulivoiman tuotantotukea vuosina 2011–2020. Alkuvuosina tukipotti pysytteli alle kymmenessä miljoonassa, mutta viime vuonna tukea maksettiin ennätykselliset 260 miljoonaa euroa, koska markkinasähkö oli halpaa.
Vieläkö joku kuvittelee, että Nokian jalkineet ovat kotimaisia. Eivät ole vuosiin olleet.
Nokian-brändi myytiin jo aikoja sitten Berner oy:lle ja jalkineet valmistetaan Slovakiassa ja Serbiassa.
Minun kumijalkineeni ovat jo vuosia olleet Muck bootsin neopreeniset ja terät luonnonkumia. Kyllä minä sain palvelusvuosinani kylläksi hölskyvistä nokialaisista. Muck Bootsit istuvat jalkaan napakasti ja ne sopivat kantasiteeseenkin.
Nokian kumisaappaat eivät ole edes kumia vaan kumiseosta.
Vaimolle hommasin uudet kumisaappaat ja samalla itselleni. Nokian Kontio Classic on ainut oikea kumisaapas. Niinpä ne hankin. Saman saappaan hinta pystyy olemaan hintahaarukassa 49,90€ – 79,90€ / pari. Miettikää, sama saapas voi olla toisessa kaupassa 30,00€ / pari enemmän? Noh saappaat hommattu kummallekin, minulle mustat ja vaimolle keltaiset.
– Työllisyys kohenee
– Vienti kasvaa
– Rokotukset vauhdittuvat
– Lämmin elokuu jatkuu
– Suomalaisten talletukset ja osakesalkut paisuvat
– Koulut alkoivat joten viisaus lisääntyy
– Marin sai porttikiellon ravintolaan joten veromarkkamme säästyvät
– ?
