Trump tekee hyvää työtä – laiton maahanmuutto

Jenkkilään on aivan hirmuinen tunku sen ja Meksikon välisen pitkän rajan kautta. Todellinen kansainvaellus laittomasti maahantulijoita.

Trump pisti Meksikon seinää vasten uhkavaatimuksella, että jos Meksiko ei estä tehokkaasti kansainvaellusta, niin maanantaista 10.6.2019 astuu voimaan 5% rangaistustulli Meksikosta USAan tuleville tuotteille. Heinäkuussa tulli nousisi 10%n, elokuussa 15%n, syyskuussa 20%n ja lokakuussa 25%n.

Niinpä Trumpin ansiosta Meksiko rupeaa tehokkaasti estämään laitonta kansainvaellusta Jenkkilään, eikä tulleja tarvita.

Hyvä Trump!

Tuhosiko Trump juuri USA:n teknologisen ylivallan?

Olemme lukeneet halki mediakentän Googlen toimista Huawein matkapuhelintoimintaa vastaan, pian Googlen perään tulivat Intel, Qualcomm, Broadcom, Infineon ja ST Microelectronics – piirivalmistajien jättejä kaikki. Trump on laittanut täten huomattavan järeän vaihteen kauppasotaan ja riskinä voi olla peruuttamaton isku USA:n ylivallalle tietotekniikassa.


Puhelin kannatti tehdä yhdessä

Jo tällä hetkellä Kiinalla on riittävä osaaminen tehdä älykännykkä vaikka täysin omin eväin, joskaan aivan kirkkaimpaan kärkeen ei nillä eväin vielä päästä. Tietyissä komponenteissa on tällä hetkellä mielekkäämpää tukeutua ulkopuolisiin tekijöihin, mutta mitenkään pahasti jälkijunassa Kiina ei niissäkään ole. Avoin kauppa on tehnyt mielekkääksi koota älypuhelin tai muu tietotekninen laite käyttäen komponentteja ja teknologioita ympäri maailman. Merkittävin vaikutus tällä on käyttöjärjestelmässä, sillä käytännössä vain Google Android tai Apple IOS ovat tarpeeksi suosittuja kuluttajien älypuhelimiin. Vuosien varrella kilpailijat ovat jääneet mikroskooppiseen marginaaliin tai kuolleet pois kokonaan. Applen käyttöjärjestelmä on toki vain Applen omien puhelinten käyttöön, siinä missä Android on saatavilla kaikille valmistajille.

Pahoittelen menemistä vähän tekniseksi tässä, mutta Android-käyttöjärjestelmää pitää hieman avata. Ytimeltään se perustuu suomalaislähtöiseen, avoimen lähdekoodin Linuxiin. Koska avoimen lähdekoodin järjestelmät pysyvät avoimina muokkausten jälkeenkin, pääosa Androidista on avointa – toisin sanoen, maksutta kenen tahansa käytettävissä ja muokattavissa. Tätä ei voi Trump koskaan estää. Sen sijaan kaupalliset elementit, kuten sovelluskaupat, tietyt käyttökokemusta parantavat lisäosat ja Googlen koostamat turvapäivitykset ovat suljettua tekniikkaa, eli siis kaupallista ja kauppasodan piirissä. Peruskuluttaja ei huomaa missä avoin loppuu ja bisnes alkaa, mutta tässä kiistassa aihe nousee pintaan. On toki hyvä muistaa että Huawei ja muutkin kiinalaiset ovat osallistuneet avoimen Androidin kehitykseen. Avoimen mallin mukaisesti heidän tekemä työ on edesauttanut myös amerikkalaisten yritysten tuotekehitystä.

Peli ei ole pelattu

Huawein vahva asema kännykkämarkkinoilla ei ole sattumalla saatua. Polkuhintoja siihen ei ole tarvittu, vaan ainoastaan väkevää laatua ja tyyliä. Nämä eivät ole kadonneet mihinkään. Androidin pohjajärjestelmä on myös vastakin saatavilla, kuten myös ne kaupalliset lisäosat siihen jotka Huawei on itse kehittänyt esimerkiksi kameraa ja järjestelmäpiirejään varten. Se, mitä puuttuu on sovelluskauppa ”Play Store”, kartat, gmail ja muut Googlen omat sovellukset. Lähes kaikkeen on jo olemassa vaihtoehto ja moni niistä on jo Kiinan sisämarkkinoilla käytössä. Se mikä puuttuu ovat länsimaiset sovellukset ja käännökset esimerkiksi Euroopan kielille. Vielä isompi haaste on saada kuluttajat vaihtamaan tutusta ja turvallisesta toiseen. Microsoft epäonnistui tässä Windows-puhelinten kanssa, mutta voisiko kuluttajille olla helpompi myydä tuote joka on kuitekin pääosin tutun ja turvallisen Androidin kaltainen? Helppoa se ei silti ole. Kauppasodalla voidaan myös koittaa vaikeuttaa amerikkalaisten hittisovellusten, kuten Facebookin tai Instagramin käyttöä näissä puhelimissa, mutta se on jo äärimmäisen kaukaa haettua.

Lopulta on aivan turha odottaa Kiinan heittävän hanskat tiskiin. On myös turha odottaa että EU katsoo läpi sormien yhä härskimmäksi käyvää kauppasotaa. Trumpin toimet voivat eristää USA:n ja samalla lähentää EU:n ja Kiinan suhteita. Toistaiseksi Kiina on pyrkinyt kehittämään teknologista mahtiaan kansainvälisen kaupan avoimella yhteistyöllä. Johtuen USA:n ylivallasta tällä sektorilla, moni teknologiavalinta on kohdistunut yhdysvaltalaisten yritysten suljettuihin standardeihin. EU tuskin panisi pahasti vastaan kääntymistä avoimempaan suuntaan ja se on todennäköisesti Kiinalle mielekkäämpi optio kuin lähteä tekemään kilpailevia suljettuja standardeja. Tämä madaltaisi samalla kynnystä uusien tuotekehitys- ja alihankintayritysten muodostumiseen USA:n ulkopuolella.

Menestys rakentui avoimelle kaupalle

USA:n vahva asema tietoyhteiskunnan markkinoilla on pitkälti pohjautunut avoimeen markkinatalouteen, jossa bisneksen jatkuvuuteen on voinut luottaa. Tämän palasen poistaminen voi pahimmillaan romuttaa koko korttitalon. Kiista ei tokikaan jää vain kännyköihin. Huawei on merkittävä tekijä monissa tietoverkon, konesalien ja pilvipalveluiden laitteissa. Toistaiseksi niissä on käytetty paljon jenkkiosia, mutta tämä voi muuttua. Isoin haaste voi olla ns. perinteisten tietokoneiden ja palvelinten suorittimissa, joissa ylivertainen monopoliasema on Intelillä ja haastajan paikka AMD:llä – molemmat noudattavat nk. Intelin x86-standardia ja molemmat ovat amerikkalaisyrityksiä. Standardi on niin vanha ja vahva, ettei sitä niin vaan rikota. Toisaalta, standardin iästä johtuen sen hajottamista on toivottu (ja yritetty) jo vuosikymmenten ajan. Tietyt teknologian kehityssuunnat ovat myös tehneet x86-standardista yhä uhanalaisemman ja tämä tempaus voi nopeuttaa kehitystä.

Tekniset yksityiskohdat sikseen, tällainen kauppasota on omiaan aiheuttamaan merkittävää epävarmuutta kaikissa yhteiskuntien toiminnoissa halki maailman. Olemme kuitenkin täysin riippuvaisia bittien vipellyksestä. Pieni osa minusta on toki utelias näkemään voisiko tästä syntyä uusi, reilumman kilpailun tilanne jossa tietoyhteiskuntaa kehitetään myös USA:n ulkopuolella. Toinen pieni osa minusta pelkää että tästä voi myös syntyä täysin kiinalainen monopoli joka saa kaipaamaan amerikkalaista mallia. Isoin osa minusta kuitenkin toivoisi rauhaa markkinoille, sillä ainakin lyhyellä tähtäimellä tässä sodassa on vain häviäjiä.

Ystävyyssuhteen on oltava molemminpuolinen

Yhdysvallat ei ole hirveä maa, vaan monella tapaa mukava ja monessa asiassa myös viisaita toimia tehnyt. On luonnollista ja mielekästä että EU:lla ja USA:lla on lämpimät ystävyyssuhteet. Ystävyyden yksi määrite on kuitenkin molemminpuolisuus, joten meidän sietäisi myös ajoin pitää oma päämme.

USA vastaan USA, artisti maksaa

Viimeisen parin vuoden aikana USA on lähinnä sanelupolitiikalla määrittänyt EU:lle miten toimia esimerkiksi Iranin, Israelin ja Kiinan kanssa. He ovat sanelleet EU:n tietoverkkoja koskevat pykälät ja nyt he asettavat jopa sotilaallisia uhkauksia mikäli emme rakenna mobiiliverkkoja heidän haluamallaan tavalla. EU:n komissio puolestaan jatkaa lakien kirjoittamista Hollywoodin ohjeiden mukaan. EU on vähän murahdellut esim. Iranin osalta, mutta käytännössä nostamme kädet pystyyn. Tämä ei ole ystävyyttä vaan hyväksikäyttöä.

Paljon mekkalaa herättänyt, noin vuoden vanha tietosuojadirektiivi GDPR oli EU:n lupaus terveistä markkinoista ja yksilön oikeuksista. Lopputuloksena se kuitenkin vahvisti hurjasti amerikkalaisia monopoleja ja heikensi radikaalisti eurooppalaisten yritysten mahdollisuutta kilpailla. Laista tehtiin niin vaikeaselkoinen ja monitulkintainen, että suuren lakiosaston omaava firma nauttii siitä suuresti samalla kun pienemmät ovat hätää kärsimässä. On toki teoriassa mahdollista, että suurimmat porsastelut esim. Amazonin tai Facebookin toimesta vielä päätyvät oikeuteen, mutta sakot tulevat joka tapauksessa olemaan suuruudeltaan lillukanvarsia ja aikataulultaan pahasti myöhässä.

Omalla tavallaan mielenkiintoisempi on tekijänoikeusdirektiivin kehitys, jossa sodassa on USA vastaan USA, molemmat käyttäen EU:ta keppihevosena. Kisan ylivoimaisessa johdossa on absoluuttisen monopolin tekijänoikeuslobby, kun häviäjän roolia edustavat edes hieman avoimempaa Internetiä haluavat sisältöyritykset kuten esimerkiksi Google, Facebook ja Microsoft. On häpeällistä että EU:ta käytetään USA:n sisäisten kauppakiistojen taistelutantereena. On kahta häpeällisempää että EU näyttää suostuvan täydellisen, Atlantin ylittävän monopolin ylläpitoon, vaikka joka ikinen tutkimus ja kokemus osoittavat valinnan katastrofaaliseksi. En tiedä onko taustalla korruptiota vai yksinkertaisesti päättäjien osaamattomuutta, mutta lopputulos on yhtä ikävä.

Byrokratian suo on syvä

Sotilaallisessa yhteistyössä USA:n merkitystä ei voi väheksyä, mutta kaupallisella puolella EU:lla saisi olla edes hitunen selkärankaa. Nielemme purematta lobbarien viestit ja hukutamme kilpailukykymme tuhoisiin direktiiveihin. En usko EU:n olevan paha, mutta aika tyhmä se nykyisellään on. Niin liberaalit kuin konservatiivisetkin voimat ovat yksinkertaisesti voimattomia lobbauksen edessä. EU vajoaa kilpailukyvyssä, etenkin korkean osaamisen aloilla. Muutama vuosikymmen tätä niin meistä tulee siirtomaa.

Spekuloin että ongelman ydin voi olla EU:n tapa tehdä asiat suoraan sanoen liian vaikeasti. Viime viikolla piti lukea kuluttajaoikeusdirektiiviä, joka käyttää monta aanelosta asiaan jonka voisi sanoa kahdella lauseella. Rakenteellinen monimutkaisuus on lobbarien ja suuryritysten voitto, kilpailun ja innovaation häviö. Jos pääsisimme tästä ongelmasta eroon, ehkäpä olisimme vahvempia lobbauksen ja korruption edessä.

Huawei-kammossa farssin piirteitä

Yle julkaisi mukavan jutun kiinalaisyritys Huawein haasteista läntisillä markkinoilla. On totta ettei savua ilman tulta, mutta suurin savupilvi on generoitu Trumpin kellarissa. Ylireagointeihin ei ole varaa.

Vähän savua, paljon bisnestä

Kirjoitin vuosi sitten Huawei-kokemuksiani ylös. Olen käyttänyt heidän konesalilaitteita, mutta myös kuluttajapuolen tavaraa. Seassa on laatua, mutta myös hutilointeja ja ikäviä oikopolkuja, toisin sanoen samaa mitä jokaisella valmistajalla. On Huawei-tuotteita joita pidän ehdottomina suosikkeja ja sellaisia jotka mieluiten jätän hyllylle ja valitsen mieluummin amerikkalaisen valmistajan. Olen myös seurannut silmä tarkkana Huawein ympärillä vellovaa skandaalia joka saa monen fantasiakirjan näyttämään tylsältä.

Kuten todettua, savuakin löytyy. Huawei on kärähtänyt yritysvakoilusta seitsemän vuotta sitten ja se oli aika säälittävä tempaus. Lisäksi on syytä epäillä että he eivät ole noudattaneet USA:n Iranin vastaisia sanktioita. Ei siis täysin viatonta toimintaa. Sen sijaan vielä on näkemättä todisteita valtiollisesta vakoilusta heidän osalta. Toisin on USA:n ja Israelin osalta, useat heidän yritykset ovat kärähtäneet juuri siitä toiminnasta mistä he Huaweita syyttävät. Tietenkin Kiina harjoittaa valtiona vakoilua siinä missä muutkin suuret maat, mutta se ei tarkoita Huawein laitteiden sisältävän valtiollista vakoilutekniikkaa.

Itse asiassa Huawei on ollut maailman mittakaavassa poikkeuksellisen avoin teknologioistaan. Heillä on erittäin positiivinen asenne avoimiin standardeihin ja hyvin mittaviin testauksiin puolueettomien tahojen toimesta. Ounastelen Kiinan valtion ymmärtävän että firmoista on parempi pitää näpit irti ja antaa pehmeän vallan löytää paikkoja maailmalta, aivan kuten he tekevät maailmankaupan kanssa. He haluavat näppinsä bisnekseen eivätkä mieluusti käytä liian kovia keinoja sen ympärillä.

Tutkia voi myös lisää

Suomessakin usea suuri yritys ja operaattori käyttää Huawein tuotteita, eikä asiaan liity politiikkaa vaan hinta ja laatu. Joissain tuotteissa Huawei kulkee tekniikan kärjessä. Jos markkinat toimivat, kilpailijat oppivat tästä ja kirivät. Jos lähdemme Trumppilaiseen taloussotaan, heikennämme myös omien yritystemme kaupan mahdollisuuksia, jolloin kaikki kärsivät. Lisäksi aiheutamme miljarditappiot paikallisille operaattoreille. Jos EU haluaisi olla viisas, se teettäisi entistä laajemmat puolueettomat testit jokaisesta valmistajasta joka toimittaa mobiiliverkkoja ja varmentaisi niiden turvallisuuden. Tieto on paras lääke panikointiin.

Jos taas EU lähtee Trumpia miellyttääkseen kauppasodan tielle, se heikentää jo ennestään surkeaa asemaamme tietotekniikan alalla. Olemme jo kirjoittaneet lähes kaikki tämän aiheen lait uusiksi USA:n lobbarien sävelin, kun pitäisi käyttää vähän enemmän asiantuntemusta. Käyttäkäämme tätä asiantuntemusta valppauden edistämiseen, niin Huawein kuin muidenkin yritysten edessä. Jätetään vihainen huutaminen Trumpille.

USA:n kauppasota voi osua kovin lähelle

Tämä päivä meni työasioiden osalta aika lailla eri tavoin kuin olin kuvitellut. Toisaalta, tarinasta voi oppia ja voin koittaa jakaa hieman ymmärrystä siihen, miten USA:n sanktiot ja kauppasodan muodot vaikuttavat täällä asti eri tavoin. Varsin osuvasti myös päivän Tivi uutisoi aiheesta, kertoen miten suomalaisyritystenkin käyttämä viestijärjestelmä on heittänyt pois suomalaisiakin käyttäjiä kauppasodan perustein. Summa summarum, havaitsen monenlaisia liiketoimintariskejä.

Mutkan kautta täysosuma

En aio lähteä spekuloimaan syyllisiä, mutta syystä tai toisesta EU:n asema tietojärjestelmissä on huono. Maailman tietoalan sadasta suurimmasta yrityksestä ensimmäinen eurooppalainen löytyy sijalta 29 ja EU:n edustus koko listalla on hyvin, hyvin pieni. EU:n alueelle on toki syntynyt datakeskuksia, mutta ne ovat amerikkalaisomisteisia. Kun tarjontaa ei ole, on hyvin luonnollista että moni yritys päätyy ostamaan amerikkalaisten palveluita. Verkkopalveluista hurja osa pyörii Amazonin, Googlen, Microsoftin tai IBM:n järjestelmissä, kaikki amerikkalaisia.

Tässä työpäiväni tapauksessa selvisi, että eräs pohjoismaalainen yritys oli ilman eri ilmoitusta siirtänyt kaikki tietonsa pohjoismaista USA:han. Tietojen fyysinen sijainti saattaa olla EU:n sisällä, mutta palvelun omistajasta johtuen USA:n lainsäädännön alaista yhtä kaikki. Noh, mitäpä tällä väliä kansainvälisessä tietoverkossa? Annan tosielämän esimerkkejä, joihin ei tarvita Venäjän tai Pohjois-Korean kaltaisia, jo sinänsä kansainvälisten pakotteiden alaisia kohdemaita.

  1. Kotimainen yritys saattaa tehdä kauppaa esimerkiksi Iranin kanssa. Moni suomalainen lääketeknologian yritys kuuluu tähän listaan.
  2. Kotimainen yritys saattaa tehdä kauppaa Baltian maiden kanssa. Baltiassa on huomattava määrä yrityksiä joiden omistusten tausta osuu Venäjälle. Omistajatietoa harvoin tulee kaupoissa esille, jos kyse on arkisista tuotteista joita eivät turvallisuuspykälät koske.
  3. Kolmas esimerkki on Turkki, johon on kohdistettu myös monenlaisia toimia USA:n osalta, vaikka EU:n kanssa sen kauppasuhteet ovat melko avoimet. Myös Turkin kanssa kaupanteosta Suomella on pitkä historia.

Kun USA on päättänyt sanktioida kauppaa kohta puolen maailman kanssa, he ulottavat sanktioiden valvonnan hyvin tiukasti kotimaisiin yrityksiinsä. Kun suomalainen yritys käyttää amerikkalaisia palveluita, he voivat yksi aamu tulla töihin ja huomata että firman järjestelmiin ei pääse. Syyksi riittää täysin laillisen kaupan teko sellaisen tahon kanssa, johon liittyy suoraan tai mutkan kautta USA:n epäsuosioon joutunut maa, organisaatio tai henkilö. Ehkä se oli vain oheisjärjestelmä, ehkäpä vain sähköpostit tai logistiikka pettää. Ehkäpä järjestelmässä oli kirjanpito, laskutus tai asiakastietokanta. Voitte olla sangen varmoja siitä, että keskikokoinenkaan kotimainen yritys ei lähde USA:n liittovaltion kanssa käräjille. Voitte myös olla sangen varmoja siitä, että Tivin tämänpäiväinen juttu ei jää viimeiseksi, eikä se ensimmäinenkään ollut. Tulemme lukemaan tästä lisää.

Korjaus lähtee tiedostamisesta

Peukkua pystyssä pitävä sisäinen minäni uskoo asiasta nousevan hieman meteliä. Kenties EU löytää tapoja rohkaista tietoalan liiketoimintaa täällä päin. Olisi eduksi, että yritys voisi tietoisesti valita palvelukumppanikseen myös paikallisen toimijan. Tällä hetkellä kovin kilpailu tulee kuitenkin Kiinasta ja kiinalaisilla on kaikki mahdollisuudet vallata markkinatilaa. Heitä ei hirveästi kauppasota tunnu kiinnostavan vaan mennään bisnes edellä. Suomella on toki tässäkin netottavaa, kotimaamme on hyvä paikka uusille datakeskuksille. Niitä tulee kuitenkin rakentaa lähelle asiakkaita, koska ei ole teknisesti järkevää palvella Euroopan asiakkaita Kiinasta käsin.

Tällä hetkellä panikoinnin sijaan tarjoan hätäavuksi tietoisuutta. On hyvä tiedostaa Yhdysvaltain toimien vaikutukset lähellemme. Se yksistään voi synnyttää kysyntää ja poliittista painetta EU:n alueella. Kyllä tekniikka ratkaisuja tarjoaa, kunhan ensin ymmärrämme etsiä niitä.

Pitkä ilta ja yö

Jos aikoo seurata USA:n vaalien live-lähetyksiä.

Ekat äänestäjät obvat antaneet äänensä ja heitä haastatellaan aamiaisravintoloiden pöydissä. Ekat äänestystulokset kai klo 5 Suomen aikaa.

Trump: Tuemme vain ystäviämme

Trump kertoi puheessaan YK:ssa, että tästä lähtien USA tukee vain maita, jotka kunnioittavat meitä ja suoraan sanottuna ovat ystäviämme. Lähde.

Trump näyttää olevan ihan järkimies – mitä älyä on tukea vihollisia.

Trumpin USA vaatii Venäjää vetämään joukkonsa Ukrainasta

Oheisen artikkelin mukaan Venäjä on vienyt kaikkein uusimpia elektronisen sodankäynnin järjestelmiään Ukrainan alueelle. Niitä järjestelmiä ei ole muilla kuin Venäjän armeijalla. Havainnot on tehnyt ETYJin lennokki.

USA vaatii Venäjää vetämään joukkonsa Ukrainan alueilta – se on aivan oikein.

Ryssät tietysti kiistävät senkin ihan samalla tavalla kuin Talvisodassa kiistivät olevansa sodassa Suomea vastaan – mutta kukapa ryssien valheita uskoo.

Kauppasotaa pilvessä

Tuore artikkeli kertoo uusnatsisivuston poistamisesta verkosta. Tästä tuskin kukaan on pahoillaan, mutta tarinassa on ikävä sivujuonne. Poistoa ei tehty viranomaiskäskyllä eikä palvelun pitäjän toimesta, vaan pilvitarjoajan toimesta tuhoamalla koko palvelu verkosta. Uusnatseja meidän ei tule ikävä, mutta tämä avaa todella vaarallisen matopurkin.

Pilvipyramidin kerrokset

Tässä kohtaa Microsoft oli pilvialustan tarjoaja. Päinvastoin kuin ihmisoikeuksia omastakin toimesta aktiivisesti polkeva Amazon, Microsoft on tunnettu hieman tarkemmasta linjasta. Alustan tarjoaja vertaantuu tässä tontin vuokraajaan. Microsoft ei siis itse pyörittänyt palvelua jossa oli ongelmallista sisältöä, ei tehnyt sen sivustoja, sääntöjä tai ylläpitoa, ainoastaan ”vuokrasi sille tontin”. Itse palvelu, eli metaforamme talo, oli kolmannen osapuolen tekemä. Toisin sanoen, jos vuokraat tontin baarille ja baarissa lauletaan riettaita lauluja, tontin omistaja voi jyrätä puskutraktorilla baarisi maan tasalle. Tämä on konseptina häiritsevä ja on herättänyt huolta tietotekniikan alalla.

Edelleen, uusnatseja ei maailma kaipaa, mutta entäpä Trumpin kauppasota? Nyt palvelu ajettiin alas ilman edes oikeuden päätöstä, mutta käyttöehdotkin ovat tiukkoja. Oletetaanpa suomalainen firma joka kauppaa puurakentamista Iraniin tai vaikkapa hyla-maitoa Venäjälle. Microsoftin käyttöehdot ovat liittovaltion määräämiä, jolloin koko firman verkkopalvelut voidaan tuhota. Käytännössä firman liiketoiminta voi loppua siihen paikkaan. Entäpä jos firma ei edes tiedä verkkopalveluittensa olevan USA:n lainsäädännön alaisia? Microsoftin ja Googlen sähköpostipalvelut tiedämme, mutta esimerkiksi eräs varsin suosittu suomalainen yritysten maksuliikennepalvelu pyörii jenkkihallinnoidussa konesalissa. Lukuisat pienyrityksille suunnatut kirjanpidon, taloushallinnon ja tuotannon ohjauksen palvelut pyörivät USA:n lipun alla, vaikka niiden takana on suomalainen yritys. Jenkkipilveen ulkoistaminen on laiska tapa välttää tietyt vastuut omassa tuotteessa.

Olen valmis nostamaan hattua EU:lle tietosuojalainsäädännön kehityksestä. Sen sijaan kotimarkkinoita EU ei ole onnistunut rakentamaan. Vaikkapa Saksassa, Ranskassa ja Irlannissa on erinomaisia pilvipalvelun tarjoajia, mutta ne tekevät kauppaa lähinnä kotimaihinsa. Pienyrittäjän voi olla vaikea välttää joutumista jenkkilipun alle. Mielestäni nyt ei ole oikea aika olla laiska ja toivoa että kaikki menee parhain päin. EU haluaa jatkaa kauppaa Iranin kanssa mikä on hyvä juttu, mutta altistamalla lähes kaikki yrityksemme USA:n lainsäädännön alaisuuteen, tästä tulee mahdotonta. Tähän pitäisi nyt herätä. Ongelman ei tarvitse koskea Irania, vaan myös Venäjää, Kiinaa tai Turkkia. USA:lla ei ole pulaa vihollisista tai kohtuuttomista vastatoimista.

Kiina voi iskeä

Olisi vapaalle kilpailulle erinomaista saada amerikkalaisille jättipalveluntarjoajille todellisia kilpailijoita, ei vain kauppasodasta pakenemiseen vaan myös hintojen laskemiseksi ja tekniikan kehittymiseksi. Luulen kuitenkin että se kilpailija ei löydy EU:sta vaan Kiinasta. Kiina on ottanut kiinni ja mennyt osin ohikin amerikkalaisista teknologiajäteistä. Huawein ja Alibaban kaltaiset laitokset tarjoavat pätevää teknologiaa kilpailukykyiseen hintaan – ehkäpä myös vähemmillä poliittisilla riskeillä? USA:n maine tietoturvan osalta meni Snowden-paljastusten myötä ja Trump on tuhomassa maineen luotettavana kauppakumppanina. Tämän rinnalla Kiinan kyseenalaiset toimet saattavat jäädä kakkoseksi.

Erinäiset tilastot ovat osoittaneet että kaasu pohjaan ja silmät kiinni -tason pilvi-intoilu alkaa vähenemään. Pilvessä on paljon hyvää, mutta mihinkään teknologiaan ei pidä hypätä sokeasti. Viisas pomo herää riskiin nyt eikä odota sitä aamua kun sähkölukot eivät aukea, nettisivut ovat pimeinä ja laskutusjärjestelmä hukassa.

P.S. Älkää ihmetelkö jos televisiokuvanne pimenee seuraavan Trumpia kritisoivan uutisen julkaisun jälkeen. Yleisradiomme koko netti-, radio-, ja tv-tuotanto pyörivät myös USA:n lipun ja lain alaisuudessa.

Latvia ostaa koptereita UH-60M Black Hawk

USAn ulkoministeriö on antanut Latvialle luvan ostaa USAsta neljä helikopteria UH-60M Black Hawk. Se on uusi versio vanhasta hyvin palvelleesta UH-60 Black Hawkista.

Lähde.

Oletan kyseessä olevan hyvä kauppa. Niitä Black Hawkeja on tehty hirmuinen määrä, joten niissä ei ole enää lastentauteja.

Hyvä työkalu sotilaille.