Avainsana: Venäjä

Julkaistu

Kaipaan Venäjää

On aivan sama haluanko Venäjän naapuriksemme vai en. Siinä se on huomenna missä eilenkin. Sen sijaan oma mieleni voi kehittyä tästä päivästä huomiseen, jos sen sille suon.

En ole lainkaan sokea Venäjän julmalle hyökkäykselle Ukrainaan. En ole sokea Georgialle, Tsetsenialle, Afghanistanille, Tsekkoslovakialle, Unkarille, Virolle, Latvialle, Liettualle, Puolalle, Armenialle tai Azerbaidzanille, enkä maamme historialle, en sodalle jonka myötä isäni joutui sotalapsena pakenemaan, samalla kun hänen isänsä haavoittui rintamalla.

En myöskään ole sokea tuttavilleni, joiden ainoa synti on omata venäläiset sukujuuret. Keskivertosuomalainen itkee ja suuttuu Ukrainan tilanteelle samalla kun hän ei tiedä mitä tekisi. Pyytääkö anteeksi sitä että on olemassa? Piilottaako olemassaolonsa? Vaimentaako surunsa rajan toiselle puolelle jääneille sukulaisille, joita ei juuri pääse näkemään ja kun pääsee, kohtaaminen on vain vihaa, vuosikausien propagandan räjähtämistä illallispöydän ääreen?

Minä kaipaan, niin syvästi kaipaan Venäjää, joka olisi ratkaisu tähän. Venäjää, joka olisi vihdoin sinut historiansa kanssa ja yhtä valmis katsomaan tulevaisuuteen kirkkain silmin. Venäjää, joka olisi vahva tieteellä, taiteella, ihmisillä ja luonnonvaroillaan eikä vain vihalla. Venäjää, josta ihminen voisi ylpeästi kertoa olevansa kotoisin kenelle vaan. Venäjää, josta keskustelu päätyisi musiikkiin, ruoanlaittoon ja luontoon.

Minä kaipaan Venäjää, joka esiintyisi useimmissa uutisissa lähinnä sääennusteen sivulauseessa.

Minä kaipaan Venäjää, jonka taiteesta saisi nauttia julkisesti, joutumatta viharyöpyn kohteeksi.

Minä kaipaan Venäjää, josta tuttavani voisi kertoa mukavia tarinoita ja iloisia kohtaamisia.

Minä kaipaan Venäjää, josta saa pitää tai olla pitämättä perustein, joihin ei liity sota ja kärsimys.

Minä kaipaan Venäjää, josta tullaan rajojen yli naapurimaihin viihtymään, oppimaan ja kohtaamaan, ei tappamaan.

Minä kaipaan.

En ole ensimmäinen joka tätä kaipaa. Tiedän monen odottaneen sitä syntymästä hautaan, turhaan. Ehkä minunkin on turha odottaa.

Vaan jos en kaipaa, toivo ja usko, miksi edes elää huomiseen jos se on jo kirjoitettu?

Kaipuu voi olla turhaa, mutta siitä huolimatta niin tärkeää.

Kun pimeys on suurimmillaan, pieninkin toivon kipinä on kirkas kuin aurinko.

Vaan kun sen kipinän joskus näemme, uskallammeko suojella sitä?

Tuleeko se päivä, jolloin toivon voitosta päätetäänkin tällä puolen rajaa?

Sitä päivää ja sitä oikeaa valintaa minä kaipaan.

Sitä venäjää minä kaipaan.

Julkaistu

Chubb-vakuutusyhtiö yhteistyössä Trumpin kanssa

Olen seurannut somekeskustelusta alkanutta juttua taustoihin ja eri medioihin. Varmaa on, että suomessakin toimiva Chubb-vakuutusyhtiö rahoittaa Trumpin toimintaa meidänkin vakuutusrahoilla. Epävarmaa on, miten paljon korruptiota asiaan liittyy ja paljonko venäjä vaikuttaa asiaan.

Oleellisia lyhyesti

Tässä kohtaa julkaisen jutun lyhyenä, lähinnä että saa varoitusta esille. Chubb myy monenlaisia terveysvakuutuksia Suomessa, monia eri reittejä. Olen melko vakuuttunut, että harva suomalainen haluaisi niitä vakuutuksia jatkaa, jos tietäisi mihin rahat menevät. Oma suositukseni on vaihtaa kotimaiseen vakuutuslaitokseen, niitäkin meillä piisaa useita.

Taustoista tiedämme sen verran, että Trump on presidenttikaudellaan nostanut korkeisiin asemiin henkilöitä, jotka toimivat nyttemmin Chubb-vakuutusyhtiössä, osa jo silloin. Heidän linkillä on siis mitä ilmeisimmin jo pidempi tausta. Nyt vain rahamäärät nousevat, kun Chubbin rahoilla edistetään Trumpin oikeuden pakoilua.

Hieman epäselvempää on, onko rahan junailussa ollut osuuksia itärajan väärältä puolelta. Joka tapauksessa selväksi on tullut että Chubb jatkaa aktiivista liiketoimintaa venäjällä ja omaa hyvät suhteet maan johtoon. Epävarmaa on, onko tämä rahaerä junailtu venäjältä. Savuavaa asetta ei ole, mutta asiaan näyttäisi liittyvän henkilöitä jotka ovat putte-possun kanssa hyvää pataa. Toisaalta, asiaan näkyy liittyvän myös ainakin yksi henkilö joka edustaa USA:ssa Kiinan valtion kauppaintressejä. Lobbari vai vakooja, mene ja tiedä.

Savua siis piisaa, vaan onko tulta? En tiedä. Käry on kuitenkin riittävän kova. Seuraan asiaa vastakin, tästä tuntuu tunti tunnilta tulevan julki uutta tietoa.

Julkaistu

Olipa kerran aika, jolloin kiellettiin tiettyjä sanoja – sellaisen sanan kirjoittaminen vaikka vahingossa johti banniin

Urho Kekkonen kepuleineen suometti Suomen niin perusteellisesti, että esimerkiksi Venäjästä tai kommunismista ei saanut kirjoittaa mitään pahaa – toisaalta jos kirjoitti USAsta tai NATOsta jotakin positiivista, niin se oli täysin tuomittavaa.

Vastaavasti ikiaikaisesti laajalti käytetyn sanan ryssä käyttäminen vaikka vahingossa johti kirjoituksen hylkäämiseen jopa kirjoittajan bannaamiseen.

Suomessa on käytetty sanaa ryssä lyhyenä ja nasevana synonyyminä sanalle venäläinen varmaankin satoja vuosia. Sanalla ryssä ei välttämättä ole alun alkaen ollut mitään erityisen negatiivista merkitystä – venäläisiä kulkukauppiaita sanottiin laukkuryssiksi.

Se on sitten kokonaan eri asia, että ryssät ovat ihan itse pilanneet nimensä jo satojen vuosien ajan harrastaessaan mm.: kansanmurhia, joukkomurhia, ryöstömurhia, murhia, kidutusta, ryöstöjä, varkauksia, järjestelmällistä valehtelua, jne,, jne. Siksi sanasta ryssä on muodostunut negatiivinen käsite – mutta aivan vastaavasti se on aiheellisesti muodostunut sanoista Venäjä ja venäläinen:

https://jput.fi/Venaja_ja_venalaiset.htm

Esimerkiksi Uuden Suomen Puheenvuorossa sanan ryssä käyttäminen johti aikoinaan banniin, mutta nykyisin sitä käytetään Puheenvuorossa varsin yleisesti. Sananvapaudessa taidetaan kulkea Suomessa oikeaan suuntaan, ainakin osittain.

Julkaistu

Päivä, melkoinen sellainen

Kun heräsin Juhannuspäivän aamuna, oli vähän voimaton olo. Ei ollut tukka kipeä, mutta väsytti. ”Jahka pääsen takasin kotio, tästä tulee tylsä lepopäivä”, pohdiskelin. No ei tullut.

Tyypillisiä uutisia

Yleensä tähän aikaan vuodesta luemme hukkumiskuolemien määriä, känniläisten tohelointeja sekä jotain mukauutisarvoisia keventäviä juttuja ministerien juhannustaioista, lintujen pesinnästä sekä Eija ja Erkki Esimerkin mökkitalkoista.

Okei, kyllähän tuotakin piisaa. Hukkumisista en löytänyt juttua, mutta känniläisten tohelointia on tapahtunut Helsingin apulaispormestarin tähdittämänä. Lintujen pesintäjuttua lähellä on vaikkapa uutinen valkoposkihanhien suojelun muutoksista. Mökkitalkoita taas harjoittaa muuan Gösta Serlachius lapionsa kera. Kirsikkana kakun päälle juhannustaiaksi voisi varmaan laskea suuren ihmeen, kun eduskunnassa puhuttiin taidokkaasti ilman akateemista koulutusta.

Sitten oli joku juttu jostain klassisen musiikin bändistä keikkailemassa venäjällä, olikohan siinä mitään…

Selkeästikään Wagnerin musiikista ei pidetä, kun sekä Putin että Medvedev ovat paenneet Moskovasta ennen konsertin alkua. Bändin suosiosta huhuillaan jopa Belarusin puolella, jossa johtaja on niin ikään päättänyt rentoutua lomailemalla Turkissa. Siellä on vissiin parempaa musiikkia. Sääli, että kaikki eivät ymmärrä sotaherrojen huolia. Iran ei halua osallistua levyraatiin lainkaan. Pöhköä!

Mutta vakavasti

Venäjällä on syytä olla ylpeä. Heidän armeijansa on jo toiseksi vahvin armeija venäjällä – ei o häpee olla hopee. Myös armeijakaluston tehosta on uutta lupaavaa tietoa: Venäjän ohjukset pystyvät sittenkin osumaan kohteisiinsa. Ainakin omiinsa. Mahtavaa!

Mutta ketkä ovat nämä klassiset konsertoijat? Kyse on sotilaista, jotka on pitkälti uitettu veressä. Heillä ei ole himpsun piiruakaan inhimillisyyttä tai moraalia, mutta sitäkin enemmän kokemusta todellisilta taistelukentiltä. Venäjällä voi olla lähes rajaton määrä miehiä laittaa kuolemaan, mutta heiltä puuttuu motivaatio, taito ja varusteet.

Tätä kirjoittaessa bändi on parin tunnin päässä Moskovasta. Tänä iltana saatamme lukea uutisia, jotka joko jäävät historian sivulauseiksi tai nousevat korkealle. Joko tämä on nopeasti tuhottu ja unohtunut vallankaappausyritys, tai tästä lähtee iso sisäinen kriisi, os. sisällissota.

Entäpä muualla?

Wagner on ollut se ainoa tapa, millä venäjä on pitänyt kavereita mm. Syyriassa, Venezuelassa sekä puolessa Afrikkaa. Kun se katoaa, jäljelle jää kraatereita. Venezuelassa on kohta yksi työtön bussikuski enemmän ja Syyriassa puolestaan joutuu yksi silmälääkäri kortistoon. Toivottavasti heillä ei ole työttömiä kiusaavaa oikeistohallitusta.

Suomen rajoilla on melkoiset totuuden hetket. Jos idässä romahtaa, huomaamme pian näkevämme itärajalla kymmenen miljoonaa venäläistä sisällissodan pakolaista, joille periaatteessa pitäisi avata ovet. Siinä kohtaa voi olla pulaa niin naurusta kuin eurooppalaisesta solidaarisuudestakin.

Ukrainassa… enpä lähde spekuloimaan. Antaa heidän suorittaa strategiaa siellä ilman tarpeettomia kommentaattoreita.

Hyvässä lykyssä ei mene pitkää aikaa siihen, että Ukraina, Belarus, Georgia ja Moldova ovat vapaita miehityksestä.

Huonossa lykyssä aseistus kovenee ja sitten ollaan tässä sodassa joka ukko ja akka Tallinnasta Pariisiin asti.

Yksi on varmaa. Tänä juhannuksena ei istuta hiljaa potemassa krapulaa, rauhallisen tietoisena siitä ettei siellä uutisissa kuitenkaan olisi mitään.

Julkaistu

Venäjältä, rakkaudella

Otsikon mukaan voisi kääntää 1960-luvun Bond-tunnarin From Russia with Love. Moisia sanoja ei tarvitse pelätä kuulevansa uusissa lauluissa enää. Venäjän julma sota on tuhonnut kansoja, ihmisiä ja mahdollisuuksia – mutta myös kulttuurin ilmapiiriä.

Muistan Uralin rinteiltä…

Jo ennen otsikkobiisiä oli maan rajaa ylitetty kaihoisin muistoin Erik Lindströmin sävelin, Aili Runteen sanoin, ikimuistoisella Annikki Tähden esityksellä Muistatko Monrepos’n. Sekä esittäjä että laulu saivat vielä upean kertauksen Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä (katsottavissa Areenassa).

Vuosikymmentä tämän jälkeen käännettiin suomeksi venäläinen laulu Uralin pihlaja, jonka ehkä tunnetuin esittäjä oli Tapio Rautavaara. Venäläinen runo löysi paikkansa suomalaisten rakastamana häävalssina, jonka on esittänyt iso litania artisteja vuosikymmenten varrella. Matka Uralille on kilometreinä pitkä, mutta kulttuurille lyhyt.

Mistä tunnet sä ystävän?

Vladimir Vysotski oli esimerkki Neuvostoliiton ilmapiiristä. Hänen runonsa ja laulunsa eivät olleet tarpeeksi sopivia eliitille, mutta silti hänestä tuli yksi maansa rakastetuimpia trubaduureja. Vasta hänen juotuaan itsensä hautaan alkoi olemaan tilaa hänen musiikille. Suomessa hänen taiteensa löysivät Juha Vainio ja Arja Saijonmaa. Onneksemme tuolloin taide ylitti maan rajoja.

Hieman edellisen jälkeen rokkasi Leningrad Cowboys. Suomalaiset rokkarit ja puna-armeijan kuoro esiintyivät ja lauloivat yhdessä yleisön hurratessa. Maantieteelliset ja aatteelliset rajat ylittyivät, sillä kulttuuri halusi ja pystyi ylittämään ne.

Laulu hiljenee

Tänä päivänä ei enää ylitetä rajaa kulttuurin merkeissä. Ei tehdä kulttuuriyhteistyötä, ei löydetä toinen toistemme lauluja, ei tehdä yhteiskonsertteja tai muitakaan tuotantoja. Laulu on hiljentynyt tänään, ja huomenna, ja vielä monen huomisen verran – ehkä sukupolven ajaksi.

Niin traagista kuin hyökkäys Ukrainaan onkin, vuodatan kyyneleen myös niille tekemättä jääneille runoille, lauluille ja esityksille. Rajamme itään ei ole koskaan ollut ongelmaton, mutta vuosikymmenten ajan se on inspiroinut. Se kynttilä puhallettiin sammuksiin reilu vuosi sitten.

Koska lie aika se sytyttää uudelleen?

Julkaistu

Venäjä urheilemaan!

Viime viikot on puhuttu paljon siitä, miten putinin parhaat kaverit olisi taas aika päästää mukaan urheilukilpailuihin. Puolustajista löytyy Suomenkin ammattiurheilun suvereeni kärki, mutta urheilun ulkopuolella vastustus on yhä suurta. Ei hätää ystävät, ehdotan kompromissiratkaisua.

Asenteella siitä selviää

Venäläinen kaverihan ei itsessään ole sen pahempi kuin kukaan muukaan meistä – ja jos nyt vain sattuu olemaan putinin lähipiiriä niin onko se nyt niin justiinsa? Jokaisella meillä on joku pöhkö kaveri, niinku tuolla naapurin Penalla, sen yks tuttu kerran tankkas bensaa dieselautoon. Sama asia, eikös niin? Joten oleellista on varmistaa että urheilija ei ole sotahullu. Se riittäköön.

Venäläinen urheilija osallistukoon kilpailuun, kunhan hän toteaa että venäjän hyökkäys Ukrainaan on väärin jossain julkisessa mediassa. Julkiseksi mediaksi lasketaan myös yksityinen keskustelu, kunhan keskustelun olemassaolon voi todistaa henkilö, joka vannoo asian kautta kiven ja kannon. Kuitenkin jos tällainen toteamus ei ole mahdollista, voidaan hyväksyä myös todistetusti havaittu ikävä ilme urheilijalta siinä kohtaa, kun hän on kuullut venäjän hyökkäyksestä ukrainaan. Jos ikävää ilmettä ei tässä kohtaa kuitenkaan ollut, voidaan hyväksyä jälkikäteen toteutettu ikävä ilme, kunhan urheilija ilmoittaa sen tehneensä. Jos kuitenkaan tämäkään ei ole mahdollista, voidaan hyväksyä myös lupaus siitä, että urheilija lupaa murahtaa peilin edessä lähitulevaisuudessa.

Jotta kokonainen urheilujoukkue voidaan päästää takaisin kansainvälisiin kilpailuihin, heidän pitää yksimielisesti ja julkisesti asettua venäjän hyökkäyssotaa vastaan. Jos tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, voidaan joustaa yksimielisyydestä kunhan enemmistö näin tekee. Jos se kuitenkaan ei onnistu, myös vähemmistö riittää. Jos julkinen asettuminen ei ole mielekästä tai mahdollista, voidaan hyväksyä myös pukuhuoneessa lausuttu kirosana, kunhan voidaan olettaa kirosanan johtuvan hyökkäyssodasta. Epäselvyystapauksissa asian voi vahvistaa sponsorin edustaja. Jos sponsorin edustaja sattuisi vahingossa putoamaan parvekkeelta edustusmatkalla venäjälle, voidaan kuitenkin hyväksyä lausunto myös pukuhuoneen siivoojalta, tai hänen ollessa estynyt, myös siivoojan lähipiiriin kuuluvalta henkilöltä. Jos lausuntoa tästä ei ole mahdollista suoraan hankkia, myös kirjallinen, allekirjoitettu lausunto käy. Jos allekirjoitusta ei löydy, tästä voidaan joustaa hyväksymällä tekstattu nimi.

Lisäksi venäjän olympiakomitean on luvattava, että he eivät enää harjoita dopingohjelmaa. Lupaus on annettava kameroiden edessä. Mikäli kuitenkin kamerat eivät toimi, voidaan lupaus silti hyväksyä mikäli kameroiden toimimattomuuteen on sponsorien hyväksi lukema pätevä syy. Olympiakomitean jäsenten on lisäksi vastattava rehellisesti, kun heiltä kysytään onko urheilijoita doupattu. Mikäli rehellinen vastaus ei kuitenkaan ole realistista tässä kohtaa, myös epärehellinen vastaus voidaan hyväksyä.

Ta-da!

Ja näin on ratkaistu jälleen yksi ongelma, noudattaen sitä korkeaa moraalista tasoa mitä globaali ammattiurheilu edustaa.

Julkaistu

Mihin menossa, Iran?

Iranin orkestroimalta vaikuttava murhayritys Salman Rushdieta kohtaan nosti islamistivaltion tapetille. Vain pari päivää aikaisemmin Iranin kehittyvistä Venäjä-suhteista julkaistiin laaja analyysi ja pari päivää ennen sitä puhuttiin ydinsulkusopimuksesta. Iran on nyt jatkuvasti pinnalla – vaan mihin se menee?

Tie, jota ei kuljettu

Länsimaissa keskustellaan paljon siitä, mihin Iran olisi ehkä mennyt, jos Donald Trump ei olisi rikkonut yksipuolisesti aiempaa ydinsulkusopimusta. On tietenkin mahdollista, että kauppasuhteita kehittämällä olisi saatu rauhallisempi ja maltillisempi Iran. Toisaalta, Venäjää koitettiin rauhoitella kauppasuhteilla ja kuinkas sitten kävikään? Alan kallistumaan sille kannalle, että jos maa on läpimätä, umpiväkivaltainen ja mielipuolinen aatteellinen diktatuuri, ei sitä paljon nöyristelemällä paranneta. Ydinsulkusopimus oli ja on luonteeltaan juuri tällainen, nöyrä ja kiltti.

Tällä hetkellä Iranin aseilla murhataan siviilejä joka päivä, niin Ukrainassa kuin pitkin Lähi-itää. Iran lisää mahtiaan laajalti ja se kaikki mahdin lisäys tapahtuu voimakeinoin. Oma kansa on alistettu, nyt on naapurien vuoro. Venäjän heikkous pelaa Iranin pussiin. Heikko Venäjä, lännen huomio muualla, EU:n kenties epätoivoinen yritys ydinsulkusopimukseen ja Turkin johdolla luodut muut Lähi-idän ongelmat ovat kattaneet islamistivaltiolle notkuvan buffet-pöydän. Tällä hetkellä Iran saa kaiken mitä kehtaa pyytää. Hedelmät ovat matalilla oksilla.

Israelin malli?

Edellä oleva johtaa väkisinkin pohtimaan: mitä voisimme tehdä? En ole ollut enkä ole Israelin militaristisen maailmankuvan kannattaja, mutta olisin täysi idiootti jos en pohtisi sen näkökulmaa. Hieman karrikoiden Israelin ideaalissa Teheran muutettaisiin kymmenen kilometriä leveäksi kraateriksi. Toisin sanoen, heidän näkökulmasta katsoen vain sotilaallinen voima toimii. Kysymys on: onko Israel oikeassa? Venäjän lisäksi maailmanhistoria on täynnä surullisia tarinoita veljeilystä verenhimoisten diktaattorien kanssa. Pitäisikö vain hyväksyä ettei rauha toimi ja antaa Israelille vapaat kädet suorittaa oma versionsa lopullisesta ratkaisusta, ennen Iranin ydinaseiden kehittymistä?

Vai olisiko olemassa kolmas vaihtoehto? Iranin kansalaiset eivät ole lähellekään niin sokeita kuin venäläiset. Iranissa on kaikki potentiaali ja kohtuullisen vahva halu fiksummalle yhteiskuntamallille. Se tuskin olisi länsimainen demokratia, mutta ei se olisi tarpeenkaan. Maailmalle riittäisi rauhanomainen ulkopolitiikka ja maan kulttuuriperintöön sopivasti soveltuva parannus ihmisoikeuksissa. Olisiko tämä mahdollista? Voisiko kansalaisyhteiskuntaa aktivoida nykyistä laajemmin?

Vaan sitten palaamme taas Israeliin. 67% iranilaisista pitää Israelia uhkana, eikä Israelissa myötämielisyys ole paljon suurempaa. Kuitenkaan minkäänlainen de-eskalaatio ei ole mahdollista, elleivät nämä kaksi maata vähennä keskinäistä vihanpitoa. Molemmille vihanpito on kunnia-asia, eikä kumpikaan suostu ensimmäisenä laskemaan aseitaan.

Jatkaen tästä – jos taas Israel lähtisi eskaloimaan asiaa sotilaallisesti ja sodan keinoin tuhoaisi Iranin nykyiset valtiolliset instituutiot, viha tuskin ihan pariin sukupolveen laantuisi, vaikka mitä tehtäisiin.

Rutto vai kolera?

Minä en tiedä mitä Iranin kanssa pitäisi tehdä, mutta sen tiedän että tällä hetkellä surkea tilanne on melkoista vauhtia muuttumassa täysin katastrofaaliseksi. Jos istumme peukku lämpimässä paikassa, olemme aivan lähivuosina jo kaulaamme myöten aivan eri mittaluokan ongelmissa.

Oli ratkaisu sitten sota, rauha tai mitään niiden välimaastosta, sen onnistumisen mahdollisuudet hupenevat päivä päivältä, tunti tunnilta.

Julkaistu

Ette vain ymmärrä putinin venäjää!

Hei oikeesti, ette vaan tajua, ette edes yritä, vaikka putinin Venäjän sanoma on ollut julmetun selkeää. Okei, hyvä on, ehkä teillä on ollut vain liian kiire tai sitten olette pöhköjä. Minä opastan, minä kerron.

Uskonto, selvä se.

Putinhan on itse ateismissa vahvasti kasvatettu, eli siis äärimmäisen harras ortodoksi. Kuten kuka tahansa ateisti, hän korostaa ortodoksiuskonnon ylivertaisuutta muihin kristillisiis kuntiin nähden. Korostaakseen tätä eroa, hän puhuu voimakkaasti ekumenian puolesta.

Kas, kysymys on euraasialaisten perinteiden kunnioittamisesta. Kuten putin on todennut, eurooppalaista kristillisyyttä sen kaikissa muodoissa on puolustettava arvoiltaan likaista islamia vastaan. Islam on paha. Lisäksi arvoiltaan kunniallisen islamin kanssa tulee liittoutua pahaa eurooppalaista väärää kristillisyyttä vastaan.

Kaiken ongelmana ovat natsit ja uusnatsit, ne ovat kaiken pahan alku ja juuri. Sen vuoksi on tärkeää tukea eurooppalaisia uusnatseja.

Juutalaisuus, se on putinin sanomassa ilmiselvä vihollinen. Juutalaiset haluavat sekoittaa kaiken ja tuhota puhtaan ortodoksisuuden. Juutalaisuus on paha, joten venäläisten on vastustettava natseja. Natsit ovat myös paha ja meidän on kunnioitettava juutalaisten kokemien hirmujen muistoa. Tämän vuoksi holokaustin muistomerkit on tuhottava.

Pysyttehän kärryillä yhä?

Eurooppalaiset arvot ovat kunnioittamisen arvoisia, jotta ne perkuleen eurooppalaiset arvoineen eivät tulisi pilaamaan niitä. Siis eurooppalaisia arvoja. Eurooppalaisilla arvoilla. Se on väärin. Hyvä. Huono.

Eli siis ongelmana ovat ekumeeniset natsi-juutalais-islamilais-kristillis-liberaali-konservatiivit euroopasta, euraasiasta, kaukoidästä, läheltä, kaukaa, ehkä. Mutta toisella puolen hyvä juttu ovat eurooppalaiset, ei-eurooppalaiset, aasialaiset, ei taatusti aasialaiset, lähi-idästä tulevat, eurooppalaiset arvot paitsi eurooppalaiset arvot, sekä uskontojen yhteistyö paitsi ettei se ole.

Oikeesti. Miten tuo voi olla niin vaikeaa tajuta?


P.S. Osan inspiraatiosta kaivoin taannoisesta Politiikkaradion jaksosta

Julkaistu

Seuraavaksi menetetään Gotlanti ja Ahvenanmaa

Uhkausten ja tapahtumien pohjalta teen arvauksen: Jos Putin onnistuu vähänkin Ukrainassa ja pysyy vallassa, viiden vuoden säteellä valloitusjoukot päätyvät Ahvenanmaalle ja Gotlantiin. Se osuu liian hyvin yhteen Putinin maailmankuvan kanssa.

Matalalla roikkuva hedelmä

Kaikille paitsi Putinin propagandaan uskoville on selvää, että kyse Ukrainassa ei ole Naton toimiin vastaamisesta tai pelosta siihen, että Nato hyökkää Venäjälle. Natoa on helppo vihata ja se on helppo vihollinen myydä osalle kotiyleisöä. Nato on kaukana ongelmattomasta tai virheettömästä, mutta niin vahvoja sieniä ei olekaan joilla Nato-puheista voisi tulkita sotilaallista hyökkäysuhkaa Venäjälle. Täten voi spekuloida, perustuen Putinin puheisiin, että kyse on ihan vain puhtaasta, sairaasta, ajattoman typerästä valloittamisesta.

Itämeri on liian lähellä Venäjän intressejä että he jättäisivät matalalla roikkuvia hedelmiä poimimatta. Ei Naton uhkaa, Ruotsissa olematon maanpuolustustahto, Ahvenanmaa kokee Suomen henkisenä vihollisena. Tilaa operaatiolle löytyy. Tämän tasoinen Itämeren hallinta kuristaisi Baltian maat täysin, eli tekisi iskun Natoa vastaan iskemättä Natoa vastaan.

Venäjä pelottelee, että Suomen ja Ruotsin liittymisellä Natoon olisi seurauksia. Minua pelottaa ajatus siitä, että sillä ei olisi seurauksia. Kansan tuki löytyy, mutta ounastelen että maamme kansanedustajat ja hallitus hyötyisivät vieläkin vahvemmasta signaalista. Kansanäänestys olisi ongelmallinen, mutta mielestäni kansalaisaloite sellaisen järjestämisestä voi toimia toisellakin tapaa. Jos se keräisi hurjan määrän nimiä, se voisi antaa henkistä taustatukea jäsenyyden hakemiselle. Siksi allekirjoitin tuon ja asiaa voi harkita itse kukin.

Jos Putin jatkaa, jos hän ei täysin epäonnistu Ukrainassa, sanokaa minun sanoneeni: tämä ei ole viimeinen valloitussota häneltä.

Julkaistu

Englanti lähettää Viroon lisää joukkoja Venäjän hyökkäyksen varalta

Olen aiemmin kirjoittanut julkisuuteen, että Englanti on valmis lähettämään Viroon lisää joukkoja, jos Viro pyytää sitä.

Nyt selvisi, että Englanti lähettää Viroon lisää joukkoja helmikuun aikana.

Virossa on jo liittolaisten vahvennetun pataljoonan taisteluosasto, jonka johtovaltiona on Englanti. Osaston kokonaisvahvuus on noin 1200 miestä, josta englantilaisten osuus on noin 850 miestä (henkilöä). Vahvennettuun pataljoonaan kuuluu myös esimerkiksi panssarivaunuja ja panssarihaupitseja.

Tänään selvisi, että kyseistä Pataljoonan taisteluosastoa vahvistetaan noin 850 miehellä (tietysti ynnä kalustolla) Englannin joukoista, jotka parhaillaan sijaitsevat Saksassa. Siten siirretään joukkoja selustasta mahdolliselle etulinjalle. Hyvä. Uudet joukot sijoitetaan samaan tukikohtaan kuin aiemmatkin englantilaiset joukot, eli Tapalle.

Lähde.