Luinpa juuri melkoisen ”agenttiromaanin”…

Aika moni agenttiromaani tuntuu tämän kirjan jälkeen tylsältä ja mielikuvituksettomalta.

Toisaalta tulee myös mieleen, että päärooleissa voisivat aivan hyvin olla Jim Hacker, Sir Humphrey ja Bernard Woolley, ja kyse olisi klassikkosarjan (Kyllä, herra ministeri/pääministeri) unohduksiin painuneesta ja toteuttamatta jääneestä käsikirjoituksesta.

Tässä tarinassa kuitenkin ydintapahtumien käsikirjoituksen laati suurelta osin Suomen istuva hallitus.

Hyvää Suomen kieltä

Teillä on ikuinen syksy
– uutisoi Aamulehden pääkirjoitus.
Meillä teillä heillä jne.
No ei vaan maanteillä!
Eikö enää toimittajatkaan osaa suomenkieltä?
– En minäkään ole kielentaitaja, mutta voisko edes toimittajilta vaatia sillä otsikosta saa ihan väärän käsityksen.
Onko teillä ikuinen syksy?

Onko seksi perustarve ?

No minulle ei, mutta kun katsoin tuota yle tv 1; sen ohjelmaa, niin herätti paljon kysymyksiä.

Vammaisten oikeus seksiin. Tuolle nostan peukkua.

Aikoinaan 90-luvulla tunsin yhden  sairaanhoitajanaisen joka auttoi vammaisia auttamalla heitä kädenkäytössä. Positiivinen asia sekin, mielestäni.

Lähelle on pitkä matka

Koska vielä ei ole talvi, elämme Suomen toista vuodenaikaa jonka nimi on tietyöt. Hyvähän se on että uutta rakennetaan, mutta mielestäni ainakin Tampereella hoidetaan rakennuksen aikaiset ratkaisut nykyään aika surkeasti. Kävelin lauantaina pitkään ja huomasin, että jalankulkijoita laitetaan ajoittain tekemään todella pitkiä kiertoteitä. Tässä kaksi otetta.

Valtaväylän yli

Teiskontietä ei niin vaan ylitetä, jos sattuu yliopistosairaalalta päin tulemaan. Vihreällä on normaali reitti joka siis on tietöiden katkaisema. Punaisella on se mitä piti käyttää, kunhan sen ensin löysi. Hetki meni siihen kun kuvittelin että lähempää löytyisi parempi optio. Oletin myös kaukaa katsoen että uusi kevyt silta olisi käytössä mutta katin kontit. Punaiseen reittiin kuului myös yhden tarpeettoman, onneksi matalan naruaidan ylitys ja valaisematon soratie joka oli aivan lätäköillä.

Tietyön kiertotie TAYSin lähellä (iso kuva)

Messukyläntien ansa

Jos Teiskontietä ei ylitetä niin Messukyläntietä ei niin vaan aliteta. Plussana mainittakoon että täällä sentäs oli kiertotie kyltitetty selkeästi, mutta voisin kuvitella vähän heikompijalkaista hirvittävän – sen verran jyrkkiä nousuja tähän liittyi kun Kalevankankaalle asti piti kiivetä välissä.

Tietyön kiertotie Kalevankankaalla (iso kuva)

Olipa keskustassakin

Vähän aiempaa tulee mieleen Ratapihankatu yliopiston lähellä, jossa oli toista vuotta kierrettävä puolen tusinaa korttelia päästäkseen Kalevantien yli, kun alikulku oli turhaan estetty. Aika heikko tilanne on tällä hetkellä myös Itsenäisyydenkadun ja Kalevan puistotien risteyksessä. Esimerkkejä piisaa pienellä kävelyllä ja kaikkia yhdistää sama yhtälö. Jalankulkureitti on katkaistu, kiertotietä ei ole mietitty ja minuutin kävelymatkaan voi tulla puoli tuntia lisää, kuten Teiskontien esimerkissä.

Tehkää teitä, tehkää ratikoita mutta herran tähden, joku roti siinä paljonko jalankulkijoita tarvitsee kiusata.

Rehellistä rahastetaan

Valtio on alkanut röyhkeäksi:

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711272200562109_u0.shtml

Autoileen lähtiessä täytyy ottaa setelitukku mukaan, että saa maksettua kaikki liikennevirhemaksut, mitkä saa, vaikka kuinka yrittäsisi noudattaa nopeusrajoituksia.

Vielä ei ole lähes kolmenkymmenen ajovuoden aikana tullut sakkoakaan, ei edes pysäköinnistä. Kaiken maailman verot ja verojen verot kyllä maksetaan, mutta se ei näytä riittävän.

Mitä tuumaa rehellinen ja tunnollinen autokuski kun saa sakkoja ilman rikettä? Pilkunnussimisesta 50-200 euroa virhemaksua. Pitääkö jättää makamatta vai antaako virkavallan kusta silmään? Vai onko sillä enää mitään merkitystä, että koittaa ajaa sääntöjen mukaan? Ehkä ei, rikolliseksi luokitellaan joka tapauksessa.

 

Smoke

 

Suomi on hyvä maa

Suomi on hyvä maa myös eläkkeensaajalle
varsinkin kansanedustajalle joka on pudonnut eduskunnasta.
Suomalaisia kannustetaan perustamaan yritys
ja työtä voi tehdä yrityksensä hyväksi nostaen samalla sopeutumiseläkettä.
Porsaanreikiä tukitaan, mutta uusia keinoja aina löytyy.
Terveyden ja sairaanhoitoon on hyvä satsata
sillä hallitus on ponnekkaasti raivaamassa ansaintapolkuja alan yrittäjille.
Palkan sijaan pääomatulot/osingot eivät ole palkkaverotettavaa
joten veroedut voi hyödyntää ihan laillisesti?

Iltalehti tänään aiheeseen liittyen.

Säätiöt

– Onko säätiöt veronkiertoa
ja tehdään nimellisesti ns laupeudentyötä
summalla joka ilman säätiötä menise kaksinverroin veroina?

Parmesan juustojen eliittiä

– Vai onko sittenkään?
Tietäen eläinten kohtelun juusto alkaa maistumaan kitkerältä.

Luettuani Ylen uutisen Parmesan jää kaupan hyllyyn ainakin minulta.

Suurta katkeruutta?

Huomenna on viimeinen päivä, kun Aamulehden blogien valot lopultakin sammutetaan. Silloin suljetaan ikkunat ja lukitaan ovet, pitkäänhän sitä on jo uumoiltu.

Pari blogistia sinne jää haukkomaan henkeään ja ihmettelemään missä nyt pääsee näitä, täällä olevia kirjoittajia arvostelemaan. Kyllä ovatkin hartiavoimin arvostelleet, nimeltä mainiten, muutamaa täällä kirjoittavaa.

Tuntuu siltä, että lukemassa käydään täällä ja sitten juostaan Aamulehden sivustolle haukkumaan. Onko se suurta katkeruutta, vaiko kateutta, vai yritetäänkö muuten vaan myrkyttää toisten mieli.

No, aika näyttää, missä seuraavaksi jatkavat kadehtimistaan. Muualla saattavat lyödä päänsä seinään ja törmätä moderointiin.

 

Vakoiluvuoto

Kirjaväite politiikan teosta.
Kremlin jalanjäljet Korhosen ja Rusin kirjoittamana.
Iltalehti tänään.

Aiheesta tulee vahvasti mieleen juonittelu vallan huipulla.
Totta vai tarua päättäköön kukin itse.
No ainakin tällä pyritään sopivasti painamaan SDP:n nousevaa kannatusta.