Nyt diskuteerataan maahanmuutosta

Presidentti Sauli Niinistö peräänkuulutti eilen pitämässään tiedotustilaisuudessa asiallista keskustelua maahanmuutosta. Niinistö sanoi, että tähän asti keskustelu on ollut sellaista, että kun ei ole haluttu kuunnella, mitä mieltä toinen osapuoli on, on vääristelty ja haluttu tulkita väärin vastapuolen mielipiteitä. Pahinta on ollut se, että maahanmuuttokriittisten puheenvuorot on tulkittu oitis rasismiksi.

Ruotsalaisille on Suomessa naureskeltu siksi, että he diskuteeraavat aina ja kaikesta paljon ennen päätöksentekoa. Nyt on tullut aika meidänkin tehdä samoin. Presidentti oli sitä mieltä, että vain avoin ja rehti keskustelu voi tuottaa hyvän lopputuloksen. Suomalainen keskustelu  on ollut tähän asti paljolti juupaseipäs leikkiä.

Jospa presidentin toive toteutuu ja meilläkin opitaan diskuteeraamaan asiallisesti toista osapuolta tarkoin kuunnellen, niin eiköhän meillä löydettäisi se oikea ja järkevä tapa hoitaa maahanmuuttoasioita, johon koko kansa voisi sitoutua.

Nimittely ja leimaaminen on tullut tiensä päähän – toivottavasti.

 

88 vastausta artikkeliin “Nyt diskuteerataan maahanmuutosta”

  1. Presidentti hoiti taaskin tehtävänsä mallikkaasti, kuten aina. Kyllä häntä voi ihan ansaitusti sanoa ”maan isäksi”

    Nyt kuitenkin tekee mieleni antaa moite Ylelle, se ei hoitanut tehtäväänsä Kultarannan lähetyksessä kovinkaan hyvin. Minne unohtui äänitarkkailu täysin, minä ainakin sain kääntää radion volyymia paljonkin kovemmalle, enkä sittenkään tahtonut saada selvää presidentin puheesta.

  2. Suomi on maahanmuuttajille toivoton paikka ainakin niin kauan, kun Lipposen ja Niinistön keksaisema pakkoeurotus on voimassa. Työllisyys tulee pysymän surkeana maailman tappiin ja se tietää sitä, että kansa kurjistuu ja alkaa vetää pikkuhiljaa toisiaan kuonoon.

    1. Alan Salehzadenihin kirjoitus on hyvä lähtökohta keskustelulle. Siinä on monta kannatettavaa ajatusta. Jos asiasta voisi keskustella ilman sarvia hampaita miltään puolelta, voisi hyvä lopputulos löytyä piankin.
      Asioiden toimeenpano on sitten se , joka aina tökkii. Nyt esim. Suomessa elää tuhansia laittomasti maassa olevia ja viranomaiset eivät edes vielä tiedä, miten heidät voitaisiin saada pois maasta. Siellä nimittäin muhii aikapommeja Turun murheellisen tapahtuman toistumiseksi.
      Maahanmuuttoviraston ainoa keino on ”naapurin ilmianto” ja se on aika heppoinen keino.

  3. Kun puhtaan maahanmuutosta niin ihan ensin pitäisi kaikille keskustelijoille tehdä selväksi mistä maahanmuuton osa-alueesta puhutaan.

    Terminologian sekoittaminen on kovin tavallista ja mieluisaa, jotta itse asiakin saataisiin mahdollisiman hämäräksi, jotta koko keskustelulta voitaisiin välttyä.

    1. Olen Mikan kanssa samaa mieltä. Aivan aluksi olisi tärkeätä keskustella siitä pitääkö maahanmuuttopolitiikkaa ylipäänsä muuttaa jotenkin. Eri näkökantojen puolesta täytyy esittää perusteluja ja faktoja, että keskustelu ei jämähdä heti alkuunsa vain väittämien esittelyyn.
      On selvää, että keskustelusta tulee vaikeaa, kun asenteet ovat niin syvälle juurtuneet, että voidaan puhua asennepoteroista.
      Mutta kun muutoin ei päästä puusta pitkään on vain yritettävä diskuteerata.
      Ensimmäinen terroriteko maassamme oli viimeinen varoitus siitä, että pahempaa voi olla tulossa, jos emme löydä keinoja niiden torjumiseksi.

      1. Näinhän se on.

        Maahanmuutto itsessään jakautuu moneen eri osa-alueeseen, on työperäistä( jossa myös on ongelmansa), opiskeluperäistä, parisuhdeperäistä, kiintiöpakolaisuutta ( jäsjestelmänä ihan ok) ja sitten tietenkin tämä turavapaikka järjestelmä, jossa eniten ongelmia.

        Näistä ei nyt vaan yksinkertaisesti voi puhua yhtenä kokonaisuutena ja keskustelua pitäisi käydä yksittaisistä osista erikseen ja muodostaa niiden keskustelujen pohjalta kuva siitä onko joillain osa-alueilla tarvetta esim. lainsäädännöllisiin muutoksiin.

        Toki on myös niin, että kätemme ovat monilta osin sidotut kaventuneen itsemääräämisoikeuden myötä.

  4. Eikös se jako ole lopultakin hyvin selvä, ennenkin siitä on puhuttu.
    – Turvapaikanhakija on turvapaikanhakija, kunnes viranomaiset toisin päättävät.
    – Maahanmuuttaja on maahanmuuttaja monestakin eri laillisesta syystä. Olkoon syy sitten ”minkäperäinen” tahansa.

    (mites tämä nyt näin vaikeata on, tuliko vieläkään yhtään sanaa oikein?)

  5. Pohjoismaiden yhteistyö monilla elämän alueilla on jo vuosikymmeniä toiminut hyvin. Miksi ei maahanmuutto kaikkine osa-alueineen voisi myös sopia Pohjoismaisen yhteistyön piiriin.

    On ilmeistä, että ihmissalakuljettajat ovat käyttäneet Pohjoismaita hyväkseen todettuaan niillä olevan erilainen maahanmuuttopolitiikka. Varsinkin Suomi on kärsinyt siitä.
    Selvää nimittäin on, että pakolaisvyöryjä ohjaillaan taitavasti jostain jossa joku ansaitsee paljon rahaa salakuljetuksilla ja niiden organisoinneilla.
    Ei olisi yllätys, jos paljastuisi, että eri maissa viranomaisetkin ovat osallistuneet hämäräbisneksiin.

  6. Maahanmuutto on nykymaailmassa ihan normaalia. Tullaan esimerkiksi tekemään työtä – työpaikka on jo selvillä ennen Suomeen muuttamista.

    Asylum-villitys on kuitenkin ihan eri asia. Esimerkiksi mustasta Afrikasta lähdetään Eurooppaan ja Amerikkaan mukavamman elämän toivossa keksien mitä kummallisempia kertomuksia, jotta saataisiin turvapaikka tai edes päästäisiin rajan ylitse. Rikolliset rahastavat kuljetuksesta ja neuvovat lisää konsteja millä nämä henkilöllisyyspapereita omaamattomat onnenonkijat pääsevät kuvittelemaansa paratiisiin.

    Se Asylum-kansainvaellus pitää pysäyttää heti ja kokonaan – tarvittaessa riittäviä voimakeinoja käyttäen.

  7. Tämähän on hyvin ykisinkertaisen monimutkaista:

    1. Viranomaisille ml. oikeuslaitos enemmän resursseja päättämään nopeasti edellytykset turvapaikan ym. hakemiseen ja hyväksymiseen tai hylkäämiseen. Miksi valitusprosessiin sotketaan kolme oikeusastetta ?
    2. Rikoksen tehneet heti palautukseen sekä ne, jotka ovat saaneet perustellun palautusmääräyksen.
    3. Toimeenpano vaan ei toimi, koska vastaanottajamaa ei ole samalla viivalla meidän oikeudellisten päätösten kanssa.
    4. Meidän omat päättäjämmekään eivät ole viivalla palautettavan maan todellisesta turvallisuustilanteesta.
    5. Kielteisen päätöksen saaneet pitää saada heti valvonnan piiriin.
    6. Hyväksytyille rakennetaan yhteiskuntaan pääosin työperäinen ”polku” täällä elämiseen.

    Turun ikävä tapahtuma osoitti sen, että väkivaltaisessa ja turvattomassa ympäristössä eläneillä ihmisillä ja Suomeen hyväksytyillä on tietyt vahvuudet, mitkä taas puuttuvat meidän mammanpojilta.

    1. Puukottajan tuleva asianajaja Pelle Kähhelström-Bemböle tulee kyllä huolehtimaan siitä, että mielenterveydellisistä ongelmista kärsivää puukottajaa ahdistelleet henkilöt tullaan saattamaan lailliseen edesvastuuseen. Jos asiaan puuttuvat ulkomaalaistaustaiset olivat tämän tienneet, niin olisivat toimineet toisin. Mutta jos he osoittavat aktiivista katumistaan tekemisistään, niin presidentti Niinistö saattaa heidät armahtaa.

      Mutta tuo asetta käyttänyt poliisi joutuu kyllä häkkiin raakalaismaisesta teostaan. Vihertäneistö järjestää joka tapauksessa valtion, poliisin ja perussuomalaisten vastaisen mielenosoituksen, ”peli poikki”, jos poliisi on osoittanut perussuomalaisia oireita aiemmin.

      Vihertäneistö on jo kauan ollut sitä mieltä, että täkäläistä Euroopan vähälukuisinta poliisikantaa voitaisiin edelleen voimakkaasti supistaa.

  8. Maahanmuutto?
    Koko ajan sekotetaan pakolaisuus, maahanmuutto ja elintasoturvistyntäys keskenään joko tietämättömyydestä tai useammin tahallisesti.
    Aloitetaan termeistä:
    -Pakolainen: pakolaisleireiltä tuleva pakolaiseksi todettu
    tai positiivisen turvapaikkapäätöksen perusteella pakolaisstatuksen saanut
    -Maahanmuuttaja: henkilö, joka muuttaa Suomeen jonkin asiallisen perusteen vuoksi
    -Työperäinen maahanmuuttaja: henkilö, joka tulee Suomeen työhön pääosin ennalta tiedossa
    -Turvapaikan hakija: turvapaikkahakemuksen jättänyt, mikä ei ole mikään tae oikeudesta turvapaikkaan
    -Elintasoturvis: henkilö, joka on lähtenyt turvallisesta maasta etsimään leveämpää elämää ja on tullut turvapaikkaa pyytämättä usean turvallisen maan läpi juuri Suomeen päästäkseen ja on pyytänyt turvapaikkaa vasta täällä

  9. …..Esimerkiksi mustasta Afrikasta lähdetään Eurooppaan ja Amerikkaan mukavamman elämän toivossa keksien mitä kummallisempia kertomuksia, jotta saataisiin turvapaikka tai edes päästäisiin rajan ylitse. Rikolliset rahastavat kuljetuksesta ja neuvovat lisää……
    Ei tämä teksti nyt oikein ole sitä mistä pitäisi keskustella.
    Afrikasta tulee Suomeen paljonkin ja on tullut ihmisiä tänne ihan oikeasti tekemään töitä, eivät loisimaan.
    Meidän erilaiset hallituksemme aivan tuolta 90-luvun alusta, ovat tehneet aivan tökeröitä päätöksiä tämän asian suhteen.
    Ei ihmisen ihonväri sinällään voi asettaa ihmistä luokitelluksi loiseläjäksi.
    Suomessa tehtiin somaliperäisten kohdalta todella tyhmiä päätöksiä ja se näkyy nyt yli kaksikymmentä vuotta myöhemminkin.
    Ei ihmisen ihonväri oikeuta luokittelemaan ihmistä ”alempaan kastiin”.

    1. ”Ei ihmisen ihonväri oikeuta luokittelemaan ihmistä ”alempaan kastiin”.”

      Perussuomalaisen filosofian mukaan on lapsen vanhimmilla ensijainen vastuu lapsistaan.

      Suomalaiset ovat tämän yhteiskunnan ”lapsia”, eikä heitä saisi syrjiä muiden valtakuntien lasten hyväksi siihen tapaan, mitä on harjoitettu. Maan ilkeä äitipuoli, Tartsa, on jopa suositellut suomalaisten ”positiivista syrjäyttämistä” tänne tulleiden vieraiden lasten onnen tieltä.

  10. ”Turun ikävä tapahtuma osoitti sen, että väkivaltaisessa ja turvattomassa ympäristössä eläneillä ihmisillä ja Suomeen hyväksytyillä on tietyt vahvuudet, mitkä taas puuttuvat meidän mammanpojilta.”
    Asiallista keskusteluako, mitä niin mahtavasti kuulutit?
    Ennemminkin asiatonta räksytystä Karjalainen.

    1. Asiaa:

      On se niin väärin, että maahanmuuttajat yrittivät estää henkensä uhalla enempien uhrien tulemisen samalla, kun suomalaiset vätykset varmaan kuvasivat selfieitä jne. piilostaan.

      Tällasisen kommentin sain fb-päivitykseeni.

      1. Ottamatta enempää kantaa tässä suhteessa niin pitää kai tunnustaa ettei saamasi facebook päivitys välttämättä vastaa todellisuutta, aivan kuten ei ihan kaikki ”sankaritarinat” vastaa saatavaila olevan videomateriaalin kertomaa.

      2. Etten vain olisi kuullut, että persuilla olisi ollut kk asemissa lähimmällä katolla tällaisten tapausten varalle. Mutta kun puolijauhoiset kauppamiehet rahtaavat tänne vain kiinalaisia paskoja, niin eihän tuo tietystikään toiminut.

  11. ”Suomessa tehtiin somaliperäisten kohdalta todella tyhmiä päätöksiä ja se näkyy nyt yli kaksikymmentä vuotta myöhemminkin.
    Ei ihmisen ihonväri oikeuta luokittelemaan ihmistä ”alempaan kastiin”.”
    Mitähän tyhmiä päätöksiä somaleiden suhteen tehtiin?
    Nykytiedoilla he ovat ongelmallisin Suomeen tullut ryhmä.
    Paria yksittäistä pelleä lukuunottamatta tuota ihonväriin perustuvaan ”alempaan kastiin” luokittelemista ei yleensä tehdä.
    Kyllä kyse on enemmän siitä, miten he toimivat ja käyttäytyvät ja sen mukaan arvioidaan.

  12. Paljon on puhuttu Suomessa ja muuallakin siitä, että pakolaisia otettaisiin vain pakolaisleireiltä. Silloin saisivat varmimmin juuri ne turvapaikan, jotka sitä eniten tarvitsevat ja ns. elintasoturistit putoisivat pois kelkasta jo kättelyssä.
    Mutta miksi ei EU ota asiaa hoitaakseen. Sillehän asia kuuluu. Onko niin, että talouseliitti haluaa halpaa työvoimaa ja sallii siksi myös muut, kuin todelliset turvanpaikan tarvitsijat tulla EU-maihin ja komission on tyydyttävä siihen.
    Tässä maahanmuutossa on niin monia intressiryhmiä, että yhteistä säveltä on lähes mahdoton löytää.

  13. ….Ei ihmisen ihonväri oikeuta luokittelemaan ihmistä ”alempaan kastiin”.”….
    Näyttää tuo olevan joillekkin kovin vaikeata ymmärtää tai puuttuuko ymmärtämiseen tahto.
    Ei ihonväri todellakaan ole kriteeri vaan se, miten ihminen sopeutuu suomalaiseen yhteiskuntaan ja että hän hankkii työpaikan ja elättää perheensä eikä jää yhteiskunnan elätiksi.

    1. Ihmisen luokitteleminen alempaan kastiin ihonvärin perustella on rasisimia eli rotusortoa. Sitävastoin keskustelu maahanmuutosta, jos ei kansanryhmiä erikseen eritellä ei ole rasismia. Siinä se ero.

  14. ”On se niin väärin, että maahanmuuttajat yrittivät estää henkensä uhalla enempien uhrien tulemisen samalla, kun suomalaiset vätykset varmaan kuvasivat selfieitä jne. piilostaan.”
    Et siis ollut paikalla, joten et tiedä tosiasiassa mitään.
    Tällä somepotaskalla syyllistät suomalaisia tosiasioista piittaamatta ja suomalaisia halveksivaa asennettasi esittämällä.
    Tätäkö kutsut asialliseksi keskusteluksi?
    Olet säälittävä Karjalainen.

  15. Avointa keskustelua on pitkään toivottu. Sen eteen ei ole kuitenkaan kukaan tehnyt töitä – eivät poliitikot, eikä taatusti media.

    Yksi osa voisi olla tässä: meillä on uskonnonvapaus. Tarvitseeko meillä olla suojelun alla uskontoja jotka vaativat henkistä (lestadiolaiset) tai fyysistä (sunnalaisuus, jehovan todistajat) väkivaltaa ”vääräuskoisia” vastaan. Miksi suojelemme väkivaltaa?

  16. Tuo Juha K eli Orwell eli Jarmo M sensijaan uskoo Halla-Ahon valheelliseen MV-päivitykseen, jossa suomalaiset olivatkin pelastajia. Näin se persu-uskovaislla menee- Impivaaraan takaisin !

    1. Heikki, esität siis ihan vakaviussasi, ettei suomalaisia osallistunut ns. pelastus / suojelutoimiin?

      Kuinka alas kykenet vajoamaan omien juuriesi ja kansallisuutesi synnyttämässä häpeässä?

      Ottaisit joskus asioista selvää ennen kuin luulet tietäväsi.

  17. ”Tuo Juha K eli Orwell eli Jarmo M sensijaan uskoo Halla-Ahon valheelliseen MV-päivitykseen, jossa suomalaiset olivatkin pelastajia. Näin se persu-uskovaislla menee- Impivaaraan takaisin !”
    1. Et tiedä, kuka olen, mutta valehtelet törkeästi.
    2. En ole vihjannut mitenkään Halla-Ahoon missään kohdassa.
    3.En ole väittänyt mitään suomalaisista pelastajina, vaan todennut sinun syyllistävän suomalaisia tietämättä asiasta mitään.
    4. Tuo persufobiasi on todella sairasta, kun et kykene mitään asiaa käsittelemään huutamatta persua.
    5. Olen todennut, että vaadit asiallista keskustelua, mutta itse räksytät sairaasti persuista etkä keskustele asiasta.
    6. Olet todella sairas ja säälittävä pelle Karjalainen.

  18. No niin, tulihan tekstianalysaattorin mukaisesti todellinen säälittävä Orwell paljastettua. Säälin todella sanan varsinaisessa merkityksessä. Mikset uskalla kirjoittaa omalla nimelläsi, vaikka sekin tiedetään.

    1. Eikös nämät olleet niitä ennalta tuomittuja ja heidän hajoamisestaan iloittuja ja nyt jo toinen huutaa heidän peräänsä?

      MIssä logiikka?

    2. Eemeli
      21.8.2017 19:27

      ”Missä muuten olivat ne oodinit?”
      ———————
      Erittäin asiallinen kysymys.
      Karjalaisen kirjoittelusta voi tehdä sen johtopäätöksen, että oodinien pitäisi aktivoitua.
      Toisaalta Karjalaisessa muhivat ristiriitaiset tunnelmat, joten hän ei ehkä sittenkään vaadi oodineja aktivoitumaan.

      1. Karjalaisen ei kuitenkaan huoli olla ristiriitaisuudestaan kovin huolissaan, sillä ristiriitaisuudessa voi piillä luovuuden lähde. Emmehän tiedä, millaisen uuden keksinnön Heikki vielä pullauttaa asian tiimoilta.
        Me voimme sitten myöhemmin kehaista seuranneemme aivan vierestä Heikin luovaa ajatustyöskentelyä.

  19. Valehtelet edelleen Karjalainen.
    Et tiedä nimeäni etkä muutenkaan, kuka olen.
    Jos sattuisit sen joskus keksimään, minulla olisi selvät perusteet tehdä rikosilmoitus tietomurrosta sinun suhteesi, mutta et sinä raukka onneksi sellaiseen kykene jatkuvasta narsistisesta itsekehustasi huolimatta.
    Kuten olen todennut, on säälittävää, että vaadit asiallista keskustelua, mutta ensimmäiseksi alat mollata suomalaisia ja huutaa sairasta persufobiaasi täysin asiaankuulumattomasti.
    Et näköjään kykene ainakaan tässä asiassa millään tavalla edes alkeellisesti asialliseen keskusteluun, joten siirryt alta aikayksikön mollaamiseen ja asiattomuuksiin.

    1. Kerrohan nyt miten Halla-aho on ollut pääpiruna?

      Olisi kiva saada jokin käsitys logiikastasi.

      1. Toki voisit samalla selventää sitä epäjohdonmukaisuutta, joka linkeissäsi toistuu, että suomalaiset auttajat mainitaan, mutta olet vakuuttanut ettei sellaisia ole, suomalset ovat mammanpoikia?

        Ja kun vankasti ulkomaalaisten vilpiittömään sankaruuteen uskot niin toivottavasti olet sen takana myös kaikessa siinä videomateriaalissa jota on saatavilla, kun osaa etsiä.

  20. ”Asiallinen keskustelu ??
    Piikittely ei ainakaan siihen kuulu”

    Kyllä se taas vähän niinkuin karkaa käsistä ja on menossa pahasti nokitteluksi.

    Väiski, pidä huolta omistasi, on sulla siihen avaimet! Blogi on sinun.

  21. Pyydän avaajata anteeksi, asiallinen avaus on mennyt aivan joksikin muuksi, typeryyksiin ei pitäis vastata ollenkaan.

  22. ”… ja sinähän pystyt ???”
    Kyllä, asiaan ja asioihin tosiasioiden pohjalta.
    Sen sijaan mollaukset, persuilut ja suomalaisten syyllistämiset eivät ole asiaa eivätkä ansaitse erityisen asiallista kohtelua.

  23. Kovinpas ”lämminhenkistä” keskustelua eilisiltana harrastettu.
    Kuinkahan moni tästä porukasta muuten onkaan siellä kauppatorilla ollut?
    Kyllä tässä itse kukin mediatietojen varassa lienee. Lueskellutkin tuota uutisointia olen; aika monenlaisesta näkökulmasta asioita on käsitelty. Ainakaan minulla ei mitään kristallinkirkasta kuvaa asioista ja uutisoinnista ole selvinnyt.
    Se kait jotensakkin selväksi on tullut, että tekijä ei oikein vaikuta henkisesti tasapainoiselta, toisaalta, motiivikaan ei liene selvä.

  24. Tässä faktaa Jussi Halla-Ahon osallisuudesta levittää valheellisia huhuja Turun murhenäytelmästä.

    https://yle.fi/uutiset/3-9788918

    Minä en väittänyt etteivätkö myös suomalaiset olisi osallistuneet avun antamiseen, mutta paikalla olleet turkulaiset ja media ovat asiat nähneet hieman toisin.
    Sitä taas kukaan ei voi kumota eteivätkö maahanmuuttajataustaiset olleet ensimmäisiä ja henkensä likoon panneita avun antajia. Sekö tässä niin ärsyttää ?
    Avauksenhan on tehnyt perussuomalainen ”Mika”, joka hyvin maahanmuuttajakrttiinen- ja sitäkään hän eikä muut pysty kieltämään.

    1. Kyllä, olen kriittinen sitä maahanmuuttoa kohtaan joka perustuu järjestelmän väärinkäyttöön, jokaisen täysjärkisen pitäisi olla ja olen myös kriittinen uutisointia kohtaan, jokaisen täysjärkisen pitäisi olla myös sitä.

      Ja olen myös Mika, joten lainausmerkit ovat turhia.

  25. Minä todellakin toivon, että palattaisiin asialliseen keskusteluun. Jos olisin tietokoneen vieressä, enkä näin kännykän varassa, se olisi tehty jo.

  26. Kuten huomaat Karjalainen itsekin, niin kiihkoissasi yksinkertaisimmatkin asiat menevät sekaisin keskenään. Kuten nyt tämän blogin kirjoittaja.

    On kuitenkin hyvin silmiinpistävää, kuinka korostetusti media julkituo ulkomaalaistaustaisten osallistumista auttamiseen. Kuten nyt on nähty, tälläinen yksipuolinen uutisointi on omiaan lisäämään antipatioita, ei poistamaan niitä.

    1. Jo nyt oli kiihkon tasolle yltänyt ”syytös”. Minä osaan oikaista selvän virheeni.

      Ei kai auktorisoitu media valehtele. Sensijaan valheelliset jäljet johtavat MV- sivustoille ja Halla-Ahoon. Poliisi tutkii tapausta Halla-Aho taas keran, nimikettä en tiedä.

  27. ”Poliisi tutkii tapausta Halla-Aho taas keran, nimikettä en tiedä.”

    Jaagattiinhan Nelson Mandelaakin aikoinaan ja suljettiin jopa tyrmäänkin.

  28. trollaati trollaatti trollaati trollaa, trollaati trollaati trollallallei…

  29. ”Ei kai auktorisoitu media valehtele.”

    Mitenkäs se nyt menikään? ”Minä en valehtele, minä vaan en kerro kaikkea”

  30. Tietääkseni Halla-aho on laillisen suomalaisen puolueen demokraattisissa vaaleissa valittu puheenjohtaja. Ei hänen tai kyseisen puolueen kannattaminen ole rikos.

  31. Heikki mesoo.
    Surkuhupaisaa, aikuinen (?) mies ja sekaisin ku seinäkello.

    1. Onneksi ainoastaan toinen höyrypäistä liittyi foorumille, sehän tarkoittaa itsessään 50%:n parannusta AL-blogeihin.

  32. Kovasti tässä on loukattu persujen meilikuvituksellista haavemaailmaa. Halla: kielteiset turvapainan hakijat ”Alcanzaren saarelle ja kettinki jalkaan.”

    Minä sensijaan ottaisin heidät suurelle risteilylaivalle ja purjehtisin heidän kanssaan kotisatamiin niin kauan kuin ruokaa riittää. Eiköhän sitten routa porsaan kotiin aja.

  33. Sekaisin joo.
    Persu tuolla, persu siellä, jokapuolella persu hiiala hiiala hoi……

  34. Täytyyhän näitä persujen hölmöyksiä vastustaa, kun viisaampia ei näytä tulevan – näppylöiitähän se tietenkin aiheuttaa, kun salvaa ei ole keksitty.

  35. On Laura vaan näyttävä nainen. Ei aiheuta ainakaan minulle minkäänlaisia näppylöitä.

  36. Hassu juttu, mutta se, että Demaripoliitikko Abdirahim Husu Hussein levitti eilen tietoa, jonka mukaan toissayönä Vantaalla kaksi kantasuomalaista olisi kysynyt kahdelta ”uussuomalaiselta”, ovatko nämä muslimeja, ja puukottanut toisen uussuomalaisen teho-osastolle. Husun mukaan tekijät ovat poliisin hallussa.

    Poliisilla ei toki tällaista tietoa ole, mutta valtamediaa, puhumattakaan omaa kansalaisuuttaan suuresti häpeäviä kiihkoilijoita ei moinen valeuutisen levittäminen hetkauta millään tavalla.

  37. ”Sitä taas kukaan ei voi kumota eteivätkö maahanmuuttajataustaiset olleet ensimmäisiä ja henkensä likoon panneita avun antajia. Sekö tässä niin ärsyttää ?”
    Ei todellakaan, vaan se sinun jatkuva suomalaisten mollaamisesi ja persufobian tuominen jokaiseen blogiin aiheesta riippumatta.
    ”Minä en väittänyt etteivätkö myös suomalaiset olisi osallistuneet avun antamiseen, mutta paikalla olleet turkulaiset ja media ovat asiat nähneet hieman toisin.”
    Sinä aloitit suomalaisten mollaamisen ilman perusteita ja jatkat sitä koko ajan ilman todellista tietoa asioista.
    ”Ei kai auktorisoitu media valehtele. ”
    Valitettavasti näyttää siltä, että uutisointi on selkeän tarkoitushakuista ja vain yhtä puolta ylistävää jostain syystä.
    Se toki ei yllätä, että persufoobikko hakee ja löytää vain fobiaansa tukevia juttuja, vaikka muuta olisikn suuri määrä ihan julkisessa mediassa.

  38. http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708222200343745_u0.shtml

    ”Tiistai-iltapäivänä myös Hussein myönsi osan levittämistään tiedoista virheellisiksi.

    – Tähän saakka selvinneen perusteella mm. väärinymmärrysten ja virheellisten sanavalintojen vuoksi minulle kerrottu selostus tapahtuneesta ei ole ollut niin dramaattinen, kuin minun annettiin ymmärtää, Hussein kirjoitti Uuden Suomen blogissaan.”

    Samaa laatua kuin erään persufoobisen kirjoituksissa…

    1. Hussein ei ole media eikä Turun kauppatorilla ollut toimittaja. Onneksi tunnusti, että häntä ”kusetettiin”. Mutta ei Turun tapauksesta, vaan Pähkinärinteen- Vantaalla.

      Tämä näytää olevan ison joukon persuja hysteeripalsta. Ketkään muut täällä eivät melskaa politiikallaan eikä varsinkaan jatkuvasti heidän tapetilla pitämästään mahanmuutosta. Heillä tunnetusti on oma ”allahinsa”.

      Mitään muuta heidän mielestään Suomessa ei näet ole korjattavaa kuin – äh, olen kyllästynyt jo tuohon sanaankin.

    1. ”Mitä tavallinen kansalainen voi tehdä vastaavassa terroritilanteessa tai yleensä puukottajan riehuessa, turva-asiantuntija, Euroopan uhka-analyytikkoyhdistyksen puheenjohtaja Totti Karpela?

      – Tuohon ei ole helppoa vastausta. Viranomaisiltakin tuli ohje, että pakene, piiloudu ja hälytä. Jos tietotaitoa ei ole, pakeneminen on järkevin vaihtoehto”
      ——
      Karjalaisen tuntien pidän mahdollisena, että Heikki olisi rynnännyt puukottajan taakse, ottanut hänestä Heimlich -otteen ja pusertanut suolet torille.

  39. Hussein tituleeraa itseään toimittajaksi. Niin tekevät myös hänen kollegansa.

    Vai kusetettiin Husseinia. Entäpä Halla-aho ja MV -lehti? Kusetettiinko Halla-ahoakin?

    On hämmästyttävää, kuinka Karjalainen jaksaa ihmetellä muka tietämiensä persujen melskaamisesta tällä palstalla, kun itse on kuitenkin yksi pahimmista melskaajista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *