Paperittomiakin on moneen junaan

Nyt kun taisto Helsingin paperittomien palveluista on hetkeksi laantunut, uskaltaa asiaa blogata. Ollako Halla-aholaisena sokeasti vastaan vai Arhinmäkiläisenä sokeasti puolesta? Asiasta ei saa mustavalkoista, kun paperittomissakin on ääripäissä vaikkapa turvapaikkashoppailijoita ja rikollisia vaan toisaalta myös ihmiskaupan ja muun rikollisuuden uhreja. Mielestäni paperittomien avustaminen voidaan tehdä vastuullisella mallilla, joka yhdistää huolehtimisen ja viranomaistyön humaaniin ajatteluun sekä oikeusvaltion turvaan.

Lääkäri ja poliisi

Allekirjoitan varauksetta velvollisuutemme huolehtia ihmiskaupan uhreista maamme rajojen sisällä. Pidän kuitenkin ehdottoman tärkeänä erottaa auttamisen ja mahdollistamisen. Jos vain sokeasti hoidamme heidän mustelmia vuodesta toiseen puuttumatta ongelmaan, toimimme ihmiskaupan mahdollistajana. Uhreille pitää tarjota pillerien lisäksi myös oikeudellista apua sekä turvaa hyväksikäyttäjiltään. EU:lla on järisyttävän musta maine ihmiskaupan mahdollistajana Välimerellä, enkä haluaisi moista synnin taakkaa pimeään pohjolaamme.

Käytännössä asia toteutuu tarjoamalla viranomaisille aktiivisen seurantamahdollisuuden kaikkiin paperittomille tarjottaviin palveluihin. En halua tähän spekuloida tarkkoja metodeja vaan jättäisin poliisin tehtäväksi ehdottaa valvontamenetelmät, joiden pohjalta oikeusviranomainen voi varmistaa lainmukaisuuden ja tehdä tarkennuksia. Rinnalle voisi hyvin luoda pykälistöä joka suojelee ihmiskaupan uhrin siviilioikeuksia. Koska pelko karkotuksesta on monesti suurin kynnys, voidaan rikoksen uhreille tarjota esimerkiksi automaattisesti määräaikainen oleskelulupa. Poliisivalvonnan lisäksi lääkäreille ja muita palveluita tarjoaville tulee määrätä ilmoittamisvastuu heidän havaitessaan laittomaksi epäiltyä toimintaa. Lääkärienkin tulee ymmärtää että uhrin lähettäminen paikattuna takaisin hyväksikäyttäjän syliin on julma vääryys.

Luonnollisesti myös oikeutta pakoilevat henkilöt ovat tämän myötä paremmin löydettävissä. Niin vasemmalta kuin oikealtakin on muistutettu lainmukaisuuden olevan toimivan maahanmuuttopolitiikan A ja O. Paperittomuus ei saa olla hyväksyttävä asiantila, vaan siitä on aina löydettävä tie joko lailliseen maassaoloon tai maasta poistumiseen. Maahanmuuttopolitiikan kokonaiskuvassa luvatta maassa olevien seuraaminen on toki vain pieni osa kokonaisuutta, mutta lieveilmiöiden vuoksi tärkeimmästä päästä. Muutakin parannettavaa toki on ja esimerkiksi lupa-asioiden käsittelyyn on saatava hurjasti lisää tehoa. Myös työperäisen maahanmuuton byrokratiaa pitää keventää vaikka sitten automaattista valvontaa samalla lisäämällä. Nämä ovat kuitenkin oma keskustelunsa, kunhan ymmärrämme tässäkin että maahanmuutto on laaja jo monialainen aihepiiri. Paperittomuus, ihmiskauppa ja pimeät työt osuvat usein yhteen jolloin eri viranomaisten on oltava paitsi hereillä, myös aktiivisessa viestiyhteydessä.

Imagostakin voidaan puhua

Jotta avoimuus tällä tasolla voi toimia lienee toki tarpeen keskustella myös poliisin maineenhallinnasta. Poliisilla on maineessa parantamisen varaa, eikä liene haitaksi ulkopuolisen tahon valvomana etsiä pahimmat sudenkuopat paikattavaksi. Moni maineongelma johtuu toki perättömistä huhuista, mutta ongelma on tällöin aivan yhtä todellinen: poliisia ei uskalleta lähestyä ja rikollinen kiittää. Poliisiin pitää voida luottaa ja luottamus on ansaittava, sitä ei voi ostaa tai antaa. Vastaava haaste on ollut usean EU-maan poliisiviranomaisten edessä ja asiaan on löydetty erilaisia ratkaisuja. Ehkäpä voimme oppia aiheesta naapureiltamme?

Voimme ihailla tai vihailla Helsingin toimia suunnitelmissaan paperittomille. Iänikuisen tappelun sijaan ehdotan kuitenkin kultaista keskitietä. Auttakaamme niitä, jotka apua tarvitsevat ja toimikaamme määrätietoisesti maailman ehkä hirveintä rikollisuuden muotoa vastaan. Siihen emme pääse poliitikkojen ukaaseilla.

15 vastausta artikkeliin “Paperittomiakin on moneen junaan”

  1. Mistähän minä saisin ilmaisen terveyden-/ hammashoidon? Voin tässä kohtaa sanoa, että minulle jää joulukuussa vuokranmaksun jälkeen 280 euroa rahaa käyttöön koko kuuksi. Soskuun (Kelaan) laitoin tt-hakemuksen, mutta hylky tuli. Ja voin sanoa, tai ainakin uskoa, että kanssani samanlaisessa tilanteessa olevia paperillisia kantasuomalaisia on paljon.

  2. Sanotaan näin.

    Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiskaupan uhrille tarjotaan apua, sillä on kaikki todennäköisyys että hän auttaa poliisia ottamaan kiinni rikollisia ja talousrikosten selvityksestä valtiolle voi tulla mittava hyöty. En myöskään pistä vastaan että hän saa kodin, rahaa välttämättömiin menoihin ja tukea meiltä jotta hän pääsee yhteiskunnan tuottavaksi osaksi.

    Sen sijaan jos kiireetöntä hoitoa ruvetaan antamaan turvapaikkashoppailijalle niin saa kyllä Arhinmäki itse tulla omistaan maksamaan.

    Oma keskustelunsa on toki se että miksi kansalaisista pidetään niin julmetun huonoa huolta. Aamulehti julkaisi eilen kiintoisia numeroita. Tampereella on pienellä osalla asukkaita valinnanvapaus. Valinnanvapauspaikoista kaikkein nopeimmin palveli juuri se firma joka myös maksaa veronsa Suomeen.

    Aamulehdestä 28.11.2017

  3. Juupa juu, kun pisimmän jonon ääressä asustaa, on pakko käydä yksityisellä.
    Samoin hammaspuolella ei hoitoa saa kuin akuuttiin särkyyn ja siihenkin väliaikaisen pikapaikkauksen – pysyväksi paikkaukseksi.
    Hoitoa ei-kiireelliseen on turha pyytää eikä hygienistin pakeille ole toivoakaan.
    Ilmeisesti pitäisi nostaa kanne kaupunkia kohtaan lain rikkomisesta saadakseen edes jonkinlaista palvelua.
    Tasapuolista terveyspalvelua – toisille kyllä, mutta pääosalle ei.

  4. Tuli vain mieleen Karjalainen, että mitähän tuossa oli mielestäsi väärin tai virheellistä?
    Kai osaat sen sentään kertoa…

  5. Tässä puhutaan taas oireiden hoidosta, eikä perimmäisestä ongelman syystä.

    Suomen rajojen sisäpuolelle saa minun mielestäni päästää vain omalla oikealla voimassa olevalla passilla ja viisumilla. Laittomasti maassa olevat pitää kerätä tiheällä kammalla lukkojen taakse ja poistaa nopeasti ja tehokkaasti maasta. Piste.

    1. Juhani, olen 50% samaa mieltä.

      Jos on tullut vilpillisin keinoin maahamme, pois vaan. Tottakai.

      Vaan entäpä jos on kuljetettu tänne tekemään pakkotyötä? Tai seksityöläiseksi? Eivät päde samat ehdot silloin. Rikoksen uhria pitää auttaa, ja sitä kautta rohkaista hänet ilmiantamaan rikollinen.

      Arvelen kyllä että näitä röyhkeitä ”äkkiä pois” tapauksia on paperittomista varmaan enemmistö, ainakin tämän käsityksen saa poliisin julkaisuista.

  6. Nämä pakkotyö-tai seksityötapaukset ovat sinänsä hieman eri juttu, mutta ei heillekään sen perusteella pidä automaattisesti antaa oleskelulupia ja ilmaisia palveluita, joita veroja maksavat suomalaiset kustantavat, mutta eivät itse saa.
    Toki auttaa pitää, mutta luvatta tulleet on loppujen lopuksi palautettava.

  7. Kyuun viimeinen kappale blogista voin itsekin hyvin vahvistaa.

    No,vankila se vasta kalliiksi tulee täyshoidolla jos ”irtolaisuus” johtuu ainoastaan siitä ”kun ei ole parempaakaan paikkaa” paperittomana. Sormea voi osoittaa kohti hallitusta kun jokin mättää yhteiskunnassamme,jos vajotaan ns.maan alle,eikä voida palauttaa maastamme ”ulos”.

    Tietenkin akuuttitapaukset pitää hoitaa mutta ei ns.täydellä hoidolla tai laajennetuin sos.terv.turvalla.

  8. En usko että kovinkaan montaa promillen palasen ripettä menee mistään taloudesta vaikka kaikki rikoksen uhrit saisivat pariksi vuodeksi samat palvelut mitä kansalainenkin. Heitä ei nyt vain niin paljoa ole ja tässä olisi todella tärkeä signaali – rikoksen uhreista tehdään viranomaisten auttajia ja rikoksen tekijän on hyvin vaikea päästä pälkähästä enää.

    Ounastelen että yleinen asenneilmapiiri tämän rikollisuuden ympärillä muuttuisi niin paljon että pääsisimme isosta ongelmasta eroon. Jos se maksaa muutaman ihmisen perustason ylöspidon, etenkin kun ne muutamat ihmiset ovat niitä jotka todella apua tarvitsevat, en kykene näkemään ongelmaa – vieläkin kun todennäköisesti heistä leijonaosa työllistyy.

  9. Kyuu, ihmettelen kauhiasti kuinka niitä orjia tai pakotettuja seksityöläisiä voisi olla Suomessa ainakaan mainita saakka.

    Kaikki Suomeen tulleet ”turvapaikanhakijat” haastatellaan moneen otteeseen Suomen viranomaisten toimesta, eikä Suomen viranomaisten valvomissa ”keskuksissa” luulisi voitavan väkisin pitää mitään orjia tai seksityöläisiä.

    Tässäkin asiassa voi olla myös kyseessä tahallinen viranomaisten harhauttaminen. Kun henkilöllä ei ole oikeutta turvapaikkaan, niin hän saattaa tekeytyä rikoksen uhriksi saadakseen jäädä maahan ja kaikki mahdolliset palvelut. En väitä, että niin olisi, mutta pidän sitä mahdollisena.

    Suurin osa ”turvapaikanhakijoista” valehtelee nimensä, ikänsä, mistä maasta on peräisin, miksipä ei myös olevansa rikoksen uhri.

  10. Olen Niilon kanssa eri mieltä.

    Nyt ei puhuta ihmisistä jotka tulevat omasta tahdostaan tänne. Ei näitä tosiaan ole montaa kourallista ole, mutta kun koko ajan sanotaan että ”autetaan apua tarvitsevia” niin tässä heitä olisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *