Suomen arvokkaiden luontotyyppien tilanne huonontunut – ovatko uhanalaisimmat edes luontotyyppejä?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/58728d6e-f86c-412c-ac88-9c4958ddc82b

”Suomen luontotyyppien uhanalaisuus on nyt arvioitu toista kertaa. Esimerkiksi kedot, niityt ja hakamaat ovat äärimmäisen uhanalaisia. ”

En oikein pysy kärryillä tässä puuhastelussa.

Käsittääkseni kedot, niityt ja hakamaat ovat seurausta tietyn vaiheen maataloudesta ja karjankasvatuksesta eivätkä luonnollisia luontotyyppejä.

Sen mallin maatalous/karjankasvatus on kauan sitten taakse jäänyttä, joten on luonnolllista, että sen aiheuttamat luontovaikutuksetkin katoavat vähitellen ja luonto palaa siihen malliin, mitä se oli ennen tuota elinkeinotoimintaa.

Uupunut mies – on aika levätä

 

 

Purin yöllä kieleeni. Ilmeisesti narskutan nukkuessa hampaitani. Öinen hampaiden kiristely kertoo stressistä. Herätessäni hikoilin voimakkaasti vaikka sisällä oli suhteellisen viileää. Tunsin kuolevani, mittasin verenpaineen – oli ”pilvissä”. Tiesin, paniikkihäiriöt vuosien jälkeen olivat palanneet.

 

Olen käynyt viime kuukaudet ”kierroksilla”, itse asiassa jo pidemmän aikaa. Olen tunnollinen, jotkut sanovat, liian tunnollinen. Minkä tehtävän otankaan, mihin tehtävään ryhdyn, pyrin tekemään kaiken ns. täysillä, ”puolia valoja” en tunne.

 

Ikä asettaa rajoitteita, fyysisiä sekä henkisiä. Terveys ei ole kuin nuorella iällä oli, iän myötä uuden oppiminen vaatii kovia ponnistuksia. Kunnallispolitiikka, uusi kokemus, uusi maailma – uutena valtuutettuna, uudessa valtuustoryhmässä, jossa yhdelläkään ei kokemusta kunnallispoliittisesta työstä.

 

Puolessatoista vuodessa kymmenkunta täynnä olevaa mappia hyllyssäni, kertoo ”savotasta” mikä on täytynyt opetella ”kantapään” kautta. Lukuja lukujen perään, tekstejä tekstien perään, yrittäen omaksua, ymmärtää ja sisäistää lukemansa. Erottaa oleellinen, epäolennaisesta, välillä tuntien pään halkeavan kiukkua puhkuen, epätoivo valtaamassa mielen. Satojen tuntien puheluita, kirjoittamisia, asioiden setvimisiä, antoisaakin, tätä olen tehnyt kiihkolla, tätä olen halunnut.

 

Taakkaani kunnallispolitiikassa ovat helpottaneet oma ryhmäni, sekä muutamat eri puolueiden valtuustotoverit, luottohenkilöt joihin olen hädän hetkellä turvautunut, kun seinä on näyttänyt tulevan vastaan.

 

Sisälläni on tunne epäonnistumisesta joka kalvaa mieltäni, joka ahdistaa kovasti. Ei lohduta tieto, ettei yksi, kaksi tai kolme voi ihmeitä tehdä, ei lohduta tieto tehneesi parhaasi. Loppuvuonna koin pettyneeni itseeni, en jaksanut olla terävimmilläni juuri silloin kuin olisi kaikkein eniten tarvittu. Väsymys ja uupumus iskivät, sai mielen surulliseksi, masentuneeksi.

 

Ironista tässä kaikessa on, että olen mukana myös kolmannen sektorin työssä mielenterveysyhdistyksen parissa, joka vähäisin resurssein, byrokratian takia on imenyt voimat, saanut raavaan miehen lähes itkun partaalle. Mielenterveystyössä mieli järkkyy, naurattaisi jos ei olisi vakavasta asiasta kyse.

 

Kun tähän lisään oman puolueeni (SKP) surullisen tilan, pettymyksen toisensa perään jota olen joutunut kokemaan, niin hartioiden leveys kantaa taakkaa alkaa loppua.

 

Ystävät rakkaat, jotka olette minut tehtäviin valinneet, ette ole minun taakkani, haluan olla teidän tuki ja turvanne, olkapäänne kun yhteiskunta potkii. Vuodatukseni on itselleni ja niille joilla myös tahtoo voimat loppua, usko loppua omaan tekemiseen.

 

Niin imelältä kuin tuntuukin, en ilman rakastani, elämäni suurinta rakkautta Mirjamia olisi jaksanut, aikaa sitten olisin uupunut kuormani alle, kuorman jonka itse olen valinnut.

Nyt kerään voimia, parannan fyysisiä ja henkisiä vaivojani viettämällä aikaani yhteisten kissojemme kera ja tehdä mukavia asioita oman rakkaani kanssa, nukahtaa toisen turvalliseen kainaloon. Eiköhän se tästä uusi vuosi aukene uusin voimin, uusin opein, opein johon kuuluu myös sanat, EI, NYT EI JAKSA.

 

Varaministeri Sampo Terho (loikkari) hallituksen rakkikoirana

Kun persuista loikannut ryhmä, jossa oli mukana viisi ministeriä lähti Sipilän hallitukseen, heidän olisi pitänyt tietää tasan tarkkaan, että heidät otettiin hallitukseen vain siksi, että Sipilän porvarihallitus pysyisi pystyssä vaalikauden loppuun. Loikkariministerit ovat siis olleet vain Sipilän hallituksen äänettömiä yhtiömiehiä, He ovat joutununeet hyväksymään kaikki Kepun ja Kokoomuksen tekemät leikkaukset, jotka ovat kohdistuneet vähäosaisiin ja lapsiperheisiin.

Nyt sitten kun vaalikausi lähenee loppuaan ja uudet vaalit ovat jo neljän kuukauden kuluttua on loikkareille tullut paniikki. Se näkyi ja kuului mm. eilen eduskunnassa, kun loikkariministeri Sampo Terho haukkui opposition pataluhaksi. Hän syytti kaikista Sipilän hallituksen leikkauksista oppositiota ja edellistä hallitusta. Terhon kielenkäyttö hipoi ajoittain sallitun rajoja, sillä eduskunnassa on esiinnyttävä arvokkaasti.

Terho on loikkiaripuolueen puheenjohtaja ja hän siis kantaa vastuun loikkareiden vaalimenestyksestä. Gallupit ennustaa 1-2% kannatusta. Sillä kannatuksella ei mene läpi, kuin pari ehdokasta. Onkin odotettavissa, että loikkariministereistä jotkut vaihtavat vielä puoluetta ennen vaaleja.

Tulevissa vaaleissa saa siis loikkarit kansan tuomion, siinä ei auta vaikka Terho haukkuisi yötä päivää oppositiota omista virheistään.

Työvoimapula

Onko EU-tasolla ja Unkarissa työvoimapula?
Unkarissa ihmiset vastustavat uutta työlakia,
joka sallii työnantajan vaativan 400 tuntia ylitöitä?

AL aiheesta tänään.

Itsekin tein 60-luvun lopulla silloista aikaa
200 tuntia ylitöitä parina vuotena sekin oli mielestäni paljon.

Kyllä ”luomu” sitten on hienoa ja ilmastoystävällistä…

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005935449.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=8247c461a2309b4f73fdeba950791b87

”Tutkimus: Luomuviljely kuormittaa ilmastoa enemmän kuin tavallinen viljely”

”Tuomiston analyysi osoitti, että esimerkiksi luomumaito, luomuviljat ja sianliha tuottivat yksikköä kohden enemmän kasvihuonepäästöjä kuin tavallinen viljely.”

Tämä ei ole uutta, mutta luomua on hypetetty joka suhteessa normiviljelyä paremmaksi.

Nyt on osoitettu, että maku ei ole sen kummoisempi, terveellisyysominaisuuksista on turha edes puhua ja ilmastomielessä se on monessa suhteessa katastrofaalista.

Luomu-uskonto on tosiasioihin perustumaton, kuten moni muukin ”luonnon puolesta” räksyttävä uskonto.

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker

https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/498bc53a-5f75-49fc-89b2-fa32a066e572

17.12.2018

Mitä ihmettä tässä tapahtuu? Jean-Claude Junckerin tapa tervehtiä virkanaista vetää sanattomaksi

https://www.youtube.com/watch?v=DIV-WIctcCQ

 

Junckerin käytös EU:n huippukokouksessa on herättänyt hämmennystä.

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker herätti huomiota erikoisella käytöksellään saapuessaan EU:n huippukokoukseen viime perjantaina. Tallenne Junckerin saapumisesta näyttää, miten hän pörröttää villisti tervehtimänsä naisen hiuksia.

Daily Mail -lehti on tunnistanut videolla näkyvän naisen EU:n apulaisprotokollapäällikkö Pernilla Sjöliniksi.

Junckerin horjunta Nato-kokouksen alla herätti huomiota viime heinäkuussa. Tuolloin horjunnan syyksi paljastuivat Junckerin iskiasvaivat.

**********

 

Jean-Claude Junckeria on syytelty alkoholin käytöstä

https://www.youtube.com/watch?v=ZJsrJUuonkM

Tällainen mies johtaa Eurooppa: Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201807132201072051_ul.shtml

13.7.2018

Jean-Claude Junckerin kompurointi Nato-kokouksessa tallentui videolle – muistatko EU-johtajan muut kommellukset?

Jean-Claude Junckeria on syytelty liian reippaasta alkoholin käytöstä – EU-johtaja itse sanoo, ettei hänellä ole ongelmaa.

Videolla näkyy, kuinka presidentti Sauli Niinistö auttaa Jean-Claude Junckeria.

Eilen päättyneessä Nato-huippukokouksessa Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker haparoi askelissaan.

63-vuotias Juncker horjui ja menetti tasapainonsa useamman kerran matkalla illalliselle. Etenkin portaissa puheenjohtajalla oli ongelmia. Videolla näkyy, kuinka Juncker tukeutuu muun muassa presidentti Sauli Niinistöön.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Junckeria on jouduttu kaitsemaan kansainvälisissä kokouksissa.

Vuonna 2015 EU-kokouksessa Juncker tervehti valtiopäämiehiä läpsimällä näitä kasvoille. Independent-julkaisun mukaan iloluontoisena tunnetun Junckerin käytös nostatti tällöin useiden EU-maiden johtajien kulmakarvoja.

Samassa tilaisuudessa Juncker tervehti Unkarin pääministeri Viktor Orbaniarempseästi sanomalla ”Hei, diktaattori!”. Unkarissa sananvapautta kavennettu Orbanin johdolla jo vuosia, mutta harvalla poliitikolla olisi pokkaa kutsua häntä diktaattoriksi päin naamaa.

Junckerin outoon käytökseen on haettu syytä alkoholista, ja EU-komission puheenjohtajan alkoholismista on esitetty julkisuudessa useita epäilyjä. Etenkin brittilehdet The Sun ja eurokriittinen Daly Mail ovat kirjoittaneet huhuista, joiden mukaan Juncker ei hallitsisi alkoholinkäyttöään. Juncker on kuitenkin kiistänyt väitteet alkoholiongelmastaan useita kertoja.

Vuonna 2016 hän sanoi olevansa surullinen elämäntapojensa spekuloinnista.Ranskalaisen Liberation-lehden haastattelussa Juncker sanoi, että ainoa ongelma, joka hänellä on, ovat 14-tuntiset työpäivät.

 

Ajatuksia auton ratissa

 

 

pimeässä autossa

illasta toiseen

pitkistä lyhkäisille

lyhyiltä pitkille

kirota myöhässä vaihtavia vastaantulijoita

kirota väärin suunnattuja valoja

vaistomaisesti vaihtaen

sokaistunein silmin

pitkistä lyhkäisille

lyhyistä pitkille

pitkistä lyhyille

keskisormella vipua vääntäen

ees taas

ees taas

murehtia ajaessa tätä

nykyajan talvi-iltojen

yksitoikkoista elämää

niin kuin ei parempaa tekemistä oisi

vaikka kirveenvartta

kirveen silmään veistää voisi

pitkin öitä

kiroten herroja

muristen hiljaa

katsellen tuotostaan

huokaisten

kyllä olis kirveellä töitä

Punaiset sabotoimassa maanpuolustusta

Joku surkea professori arveli, että 64 monitoimihävittäjää on Suomelle liian paljon ja esitti muistaakseni vain 47 hävittäjän hankintaa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö vastasi aivan oikein sen professorin tehneen itsensä pelleksi ja totesi ”olevansa levollinen jos Suomi hankkii 100 hävittäjää.”

Olen Jussi Niinistön kanssa samaa mieltä. Ehdoton minimi on 64 uutta monitoimihävittäjää, mutta parempi olisi ostaa 100. Kaikki eivät ole käytettävissä, vaan osa on huollossa, osa peruskorjauksessa, osa päivitettävänä ja osa tuhoutuu.

Olisi parempi kun maanpuolustusasioista tietämättömät eivät puuttuisi puolustusmateriaalihankintoihin.

Pientä valoa

Velkaa saatiin lyhennettyä,
mutta väärin sammutettu.
– omaisuutta myyty
– koulutuksesta leikattu
Miksi ei ole koulutettu esim. Lääkäreitä
– maassa on 2000 vieraskielistä lääkäriä.
Työnantajat sanovat etteivät saa koulutettua työvoimaa
– nuoret ajautuvat tyhjän päälle koulutuksen puuttuessa.
Miljoonat ovat ajautuneet harvojen taskuihin
verottajan ulottumattomiin.
Tulevaisuuten ei ole satsattu?
– Saammeko vaalien jälkeen hallituksen joka satsaisi
tulevaisuuteen?