USA:n vaalit – missä on Putin?

 

 

USA: n välivaaleja vai mitkä ne olivat, on hehkutettu koko päivä. Tai pitkin viikkoa uutiset ja ajankohtaisohjelmat ovat vaaleja käsitelleet. Mutta niissä lähetyksissä joita olen toisella silmällä ja korvalla seurannut, on Putin ja Venäjä loistanut poissaolollaan. Miten ihmeessä se voi olla mahdollista? Ennen ihmeteltiin mainoksessa, ettei ollut flooraa, nyt, että mitä – Putin ja Venäjäkö ei olisi sotkeutunut maailman ykkösmahtimaan vaaleihin, älkää nyt naurattako?

 

Olen antanut itselleni kertoa, sen valtaisan massatiedotuksen jota viimeiset vuodet on käyty, ettei maapallolla voi olla vaaleja johon Putin ja Venäjä eivät olisi sekaantuneet. USA:ssa istuu Venäjän valitsema presidentti, mikäli on uskominen länsimedioita ja suomalaista Yleisradiota ja sen ajankohtaisohjelmia.

 

Mikä kömmähdys venäläisille ja Putinille on tapahtunut, kun ovat noinkin merkittävät vaalit, mitä USA:ssa käytiin unohtaneet tyystin? Tämän täytyy olla täysi katastrofi Yleisradion politiikan toimitukselle. He varmaan olivat kutsuneet jo hyvissä ajoin moniin eri lähetyksiin kovimmat Venäjän vastaiset voimat aina Hannu Himasesta lähtien. Voi voi, jos tämä kaikki nyt meni mönkään.

 

No mutta saihan republikaanit senaattiin Trumpin johdolla enemmistön, kait siitä nyt ainakin saa väännettyä juttua Putinin sekaantumisesta vaaleihin. Muuten YLE: n toimittajilla ja Venäjän vastaisilla voimilla on tosi ankea marraskuu. Toisaalta on jännä avata televisio, lyödä vetoa kumppanin kanssa, rävähtääkö uutisissa Putinin kuva ruutuun, mainitaanko hybridivaikuttaminen ym.

 

Mutta ei hätää, kohta kevät koittaa yleisradiolaisille, peräti kaksien, ellei peräti kolmien vaalien muodossa ja ihan armaassa kotimaassamme. Jos oikein muistan, on jo tehty ennakolta ajankohtaisohjelmassa osio, jos maalattiin piruja seinille kuinka Venäjä todennäköisesti puuttuu Suomen vaaleihin.

 

Ja ajatelkaa, saamme uuden eduskunnan joka on Putinin ja Venäjän valitsema. Jokerina pohjalla myös Euroopan Unioniin Putin katsoo kenet sinne halua suomalaisista lähettää. Mutta lohduttaako edes meidän vaalit Venäjän vastaisia raukkoja, jotka varmasti ovat kuin maansa myyneitä. Joutuvat tässäkin asiassa itku kurkussa toteamaan sen vanhan kliseen jota jauhavat – ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi – taas se petti meidät.

7 vastausta artikkeliin “USA:n vaalit – missä on Putin?”

  1. Hannu tehnyt terävän havainnon, itse vähän hidassoutuisena en ole ymmärtänyt kummastella missä on Putin välivaalien tuoksinasta. Voisiko tälle löytyä muuta selitystä eihän se Putin oikeasti aikaisemminkaan mihinkään vaalitaistoihin ole puuttunut. Bisnesmiehiä molemmat Trump ja Putin, voisiko olla jonkinsortin diili välillään.
    Niin tai näin ei tämä vaali hienotunteisuus silmissäni Putinin arvoa nosta, outo ja vaarallinen mies hän on. Venäjän kansaa vastaan ei minulla mitään ole, päinvastoin jos saavat vapaasti itseään toteuttaa niin kelpo joukkoa ovat.

  2. Itse asiassa tätä on muutamassa mediassa jo todettu Venäjältä aika erinomaiseksi tempaukseksi. Täysi mediahiljaisuus aiheesta, aivan kuin vaaleja ei olisikaan. Näin he saavat täysin naurettavan kuuloiseksi väitteet että Venäjä niihin sekaantuisi.

    Ja niin voi ollakin. Kun aina välillä julistaa yllätysrauhan, menee vihollisen pasmat sekaisin. Ensi vaaleissa, kun on panokset suuremmat, voi taas olla ihan eri meno…

    Ai niin, mutta pieni ongelma. Jenkeissä ei ole yhden ensimmäistä ehdokasta pääpuolueissa joka ei näkisi Venäjää ykkösongelmana.

  3. Missä on Putin?

    Lienee laskemassa KGB-eliittinsä kanssa kuinka monta kymmentä miljardia kullakin on. Ja kuinka monta ulkomaille paennutta venäläistä on saatu hermomyrkyillä tapettua.

    Kreml on jo tyhjentänyt Vararahastonsa ja nyt sitten soditaan Hyvinvointirahaston viimeisillä ruplilla.

    Juuri tuon takia Putin ajoitti eläkeuudistuksen samalle päivälle, jolloin jalkapallon MM-kisat avattiin. Putin rahoittaa suurvallaksi aivan liian pienen talouden uhmailua omien eläkeläistensä rahoilla.

    KGB-Venäjä tulee hajomaan, vielä ei tiedetä miten…

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *