Informaatiosota demokraattisia valtioita vastaan

Parhaillaan on käynnissä erittäin suurimittakaavainen informaatiosota demokraattisia valtioita vastaan – imperialistisen roistovaltion Venäjän toimesta.

Siis ei yhtä demokraattista valtiota, kuten Suomea, vastaan – vaan yleinen informaatiosota lukuisilla eri kielillä. Sen sodan kustannukset maksetaan Moskovan Kremlistä.

Kremlin ja Pietarin trollitehtaat keksivät jatkuvasti valtavan määrän valeuutisia ja uutta historiankirjoitusta (siis puhdasta valhetta). Sitten se käännetään lukuisille eri kielille ja syötetään hyväuskoisten demokraattisten maiden asukkaiden luettavaksi, kuultavaksi ja nähtäväksi suuren joukon eri medioita kautta.

Jotkut demokraattisten länsimaiden medioiden toimittajat ovat niin tyhmiä, tai tietoisesti osallistuvat, tämän valheen levittämiseen edelleen. Sitten jotkut typerykset levittävät sitä valhetta muka totuutena edelleen, toiset taas maksusta.

Nyt tarvittaisiin ihan aikuisten oikeasti faktantarkistusta ennen kuin painetaan nappia ”Lähetä”. Valitettavasti tavalliset toimittajat ja vielä vähemmän tavalliset kansalaiset eivät oikean tiedon puutteessa erota valhetta tosiasioista, vaan levittävät sitä valhetta edelleen.

Kun sama valhe on löydettävissä useista eri lähteistä, niin joku Leninin mainitsema ”Hyödyllinen idiootti” luulee asian olevan totta ja levittää sitä valhetta taas edelleen.

—–

Olen aiemmin pitänyt julkisesti älypuhelimia vähemmän hyvänä keksintönä, vaikka olen itse ollut sellaista kehittämässä. Nyt pidän somea vastaavasti vähemmän hyvänä keksintönä. Kuka hyvänsä voi anonyymisti kirjoittaa ihan mitä hyvänsä ja postittaa sen paskan ”ziljoonille” lukijoille, joilla ei ole tarvittavaa tietoa sen käsittämiseen onko kyseessä tosiasia, vaiko Kremlin syöttämä valhe (Maskirovka).

—–

Ne valheet Kremlistä eivät suinkaan ole sattumaa, vaan osa sotaa läntisiä demokratioita vastaan. Herätetään epäluuloa, jopa vihaa, omia demokraattisesti valittuja hallitsijoita kohtaan, koko järjestelmää kohtaan – ja kuinka ollakaan kiitetään ”rauhaa rakastavaa” imperialistista roistovaltiota Venäjää, jonka tavoitteena on valloittaa ”takaisin” orjuuteensa mm. Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Ukraina, Georgia, jne.

Tämä tietysti vain aluksi. Venäjän tavoitteena on valloittaa koko Maapallo Kremlin johtamaksi suureksi keskitysleiriksi.

43 vastausta artikkeliin “Informaatiosota demokraattisia valtioita vastaan”

  1. Kreml todellakin yrittää horjuttaa suomalaistakin kansalaisyhteiskuntaa, tuon toteamiseksi riittää kun tutkailee iltalehtien kommentointiosioita.
    Venäjän kannalta epäedullisten uutisten huomio käännetään usein nopeasti trollien avulla suomalaisen yhteiskunnan marginaalin ongelmien paisutteluksi. Tai sitten vedetään whataboutusa esiin.

    Varmastikin mukana trollaamassa on myös paljon suomalaisia entisiä kommunisteja ja nykyisiä anarkisteja, oman maan lokaan vetäminen on toki pitkä perinne heillä.

    1. Vaihtoehtomediaan turvaudutaan kun ei enää luoteta valtamedian uutisointiin kuten maahanmuutosta ja Donald Trumpista.

    2. Noin tarkkoja tietoja Venäjän tarkoitusperistä minulla kyllä ole, lienevätköhän yksinomaan Venäjän tuotoksia. Käsitykseni mukaan USA on ihan hyvä kilpakumppani Venäjän rinnalla, niin kuin kaikki suurvallat ylipäätään.
      Mitä tulee nykypäivän historiankirjoitukseen; periaatteessa luotan aika paljon niihin, koska ne sisältävät luettelon lähdeaineistosta melkoisen tarkasti ja kirjoittajat, joita luen, he ovat pääsääntöisesti historian tutkimisen ammatti-ihmisiä.
      Toki on myönnettävä, että löytyy myöskin historiankirjoittajia, jotka ilmi selvästi kirjoittavat valikoituihin lähdeaineistoihin perustuen ja omaavat vahvan aatteellisen ajatusmaailman ja näinollen melko helposti näkyy myöskin tuotoksia lukiessa. Olen monta kirjaa juuri em syistä jättänyt kesken ja se ei johdu omasta aatemaailmastani. Siksi toisekseen historialliset aineistot saman kirjoittajan/tutkijan osalta hyvin nopeasti paljastavat em seikat.
      No, minähän kuulunkin ilmeisesti avauksessa mainittuihin typeryksiin, koskapa useamman vuoden olen iphonea käyttänyt ja tyytyväinen siihen. Syntikuormaani helpottanee se seikka, että some-syyllisyyteni rajoittuu ainoastaan tämmöisiin blogikirjoitteluihin (US ja Pirkan blogit).

  2. Olen usein ihmetellyt miten venäläinen kulttuuri käsittelee valehtelemista, se näyttää olevan siellä yleisesti hyväksytty tapa toimia.
    Jos vain voit jotenkin saada hyötyä itsesellesi valehtelemalla, se on venäläisessä kulttuurissa sallittua.

    Venäjän ulkoministeri Lavrov on ehkä tästä räikein esimerkki. Miehen suusta ei ole vuosiin kuultu montakaan lausetta, joka kestäisi faktantarkistuksen.
    Toki Mr. Trump tallaa näitä samoja polkuja terhakkaasti…

    1. Ihmiset uskovat kuitenkin että Trump valehtelee vähemmän kuin valtaapitävät.

    2. Tapio: ”Venäjän ulkoministeri Lavrov on ehkä tästä räikein esimerkki. Miehen suusta ei ole vuosiin kuultu montakaan lausetta, joka kestäisi faktantarkistuksen.”

      Ihan samaa valehtelua koko Venäjän hallinto: Putin, Ivanov, Shoigu, Peskov, Makarov, Zakharova, jne., jne.

  3. Tarttis varmaan ensin määritellä termi ”ihmiset”, ennenkuin ottaa kantaa Trumpin valehteluun?

  4. Venäjän käymän informaatiosodan vaikutukset heikkenisivät jos kirjoittaminen ja kommentointi sallittaisiin vain omalla oikealla nimellä ja omalla oikealla tunnistettavalla kasvokuvalla.

    1. No, pienestähän nyt sitten tuo olisi kiinni. Minusta naamataulu/nimi ei ole mitenkään merkityksellinen vaan se mitä avaaja/kommentoiva sanoo.

    2. Esimerkiksi Kokoomuksen Verkkouutisiin tulee selvästi väärällä nimellä esitettyjä Pietarin Trollitehtaalta peräisin olevia kommentteja. Olisi parasta estää väärällä nimellä esiintyminen. Kriminalisoida se ja rapsauttaa oikein kunnon rangaistuksia.

  5. tapio-KK epäili trollaajissa olevan mukana paljon entisiä suomalaisia kommunisteja. Näinhän hyvinkin saattaa olla koska jostakin täysin käsittämättömästä syystä äärimmäisen kaukana kommunismista oleva nykyinen Venäjä tuntuu saavan ymmärrystä vasemmiston piiristä ainakin enemmän kuin oikeiston.
    Mistä tällainen voi johtua, eletäänkö mieluisissa muistoissa, haavemaailmoissa.
    Sangen usein sellaistakin että kun joku moittii Putinin toimia niin niitä puolustellaan sillä kun Trumppikin tekee niin ja näin. Tuosta tulee mieleen lähinnä lapsuudesta äidin moite kun yritti tyhmyyden tehtyään puolustella itseään että kun naapurin Pekkakin. sanoi äiti että jos joku hyppää kaivoon niin pitääkö sinunkin hypätä perässä.

    1. Tavallaan ja oikeastaan ymmärrän kommenttisi ytimen, …mutta, olen aina kommentoinut, en Putinia ja Venäjän hallintoa puolustellen vaan perustellen sillä, että samat, joskin kyseenalaiset toimet vallitsevat kaikkien suurvaltojen toiminnassa.
      Venäjä ja Venäjän kansa eivät ole, yhtä vähän kuin USA:n kansa, hallintojensa tekemisiin ja tekemättä jättämisiin syyllisiä. Siis kansaa ja kansakuntaa ei ole syytä nimitellä ehkä imperialistiseksi; kaikki suurvaltojen hallitukset sitä ovat.
      Tosiasia muuten on, että USA ei ole sotinut, sitten sisällissotansa, omalla alueellaan, vaan on sotinut ympäri maailman ja sama koskee Venäjää (Neuvostoliittoa).
      Imperialismi on ollut ja on edelleenkin mm Venäjän, USA:n, Ranskan, Britannian kaipuuta siirtomaavaltojen aikoihin.

      1. Olisi hyvä jos on esimerkkejä Venäjän vaikuttamisesta, koska jotkut saattavat olla vakaumuksellisia kommunisteja ja jotkut saattavat ihan oikeasti vihata USA:ta ja EU:ta.

      2. Kirjani Imperialistinen Roistovaltio takakannessa kirjoitin:

        ”- –
        Imperialistinen valtio pyrkii alistamaan toisen valtion tai sen alueen johtoonsa joko rauhanomaisin tai väkivaltaisin keinoin.

        Edellä mainittujen määritelmien mukaan on helppo nimetä useita vanhoja eurooppalaisia valtioita imperialistisiksi. Esimerkiksi Espanjalla, Portugalilla, Englannilla ja Ranskalla on ollut runsaasti kolonioita, eli alusmaita, kaukana omista alueistaan. Nämä maat oli alistettu pääsääntöisesti asevoimin. Alistajavaltiot olivat epäilemättä imperialistisia valtioita. Kun nämä vanhat imperialistiset valtiot ovat antaneet alusmaidensa itsenäistyä, joko vapaaehtoisesti tai vapaussodissa, niin mitä ilmeisimmin niistä ei voida enää käyttää määritettä imperialistinen valtio, vielä vähemmän kirjan nimenä olevaa määritettä imperialistinen roistovaltio.

        Tässä kirjassa on esitetty perusteluja siihen miksi nimitän erästä tiettyä valtiota imperialistiseksi roistovaltioksi.”

        Olen edelleen samalla kannalla.

    2. Pitkästä ja syvästä suomettumisesta eroon pääsy vie usein useiden sukupolvien ajan.

      Esimerkiksi Reporadio toitotti Venäjän erinomaisuutta ihan perusteellisesti ja lehdistökin vähitellen suomettui – jopa Uusi Suomikin. Pentti Poukka oli viimeinen suomettumaton päätoimittaja.

  6. Juuri nyt TVssä joku professori sanoi että Niinistön maailmankuva rajoittuu Moskovan ja Tukholman välille, toinen ylisti hänen kanssakäymistään maailman suurten johtajien kanssa . Anna mun kaikki kestää – no usko professorien ylivertaiseen ymmärrykseen ainakin horjuu ja tietoisuus että toimittajille löytyy helposti mieluisesti puhuvia viisita joka lähtöön.

      1. Joku taas on pahoittanut mielensä kun Niinistö on uskaltanut epäillä näiden elintasoshoppailijoiden vastaanottamisen mielekkyyttä.

        Mielestäni Niinistöä vastaan yritetään kaivaa kaikki mikä suinkin löytyy.

  7. Tuollahan USAn puolessa on suosituin uutiskanava toi satukanava FOX, jota Trumppikin katsoo. Aikoinaan eräs toimittaja sanoi kun oli vielä NL voimissaan, että samanalainen on Fox kuin NL uutiskanava sillä erolla että venäläinen ei usko, mutta amerikkalainen nielee kaiken totena. No nythän siellä on puutiilainen uutiskanava joka ei paljon eroa n-liiton aikaisesta.

  8. Kirjoittelut ei sen paremamksi tai viisaammaksi muutu kirjoittaako niitä naamllaan ja nimellään vai ei.

  9. Kyllä Eemeli aivan oikeassa on. Ei se naamataulu ja nimikään lisää mitenkään uskottavuutta ja näillä kirjoituksilla ei mitään maailmanpoliittista merkitystä liene, oli sitten kuva ja nimi/nimimerkki, molempia kantoja ymmärrän.

  10. Se, miksi pystyn seurailemaan ja kommentoimaan avauksia/kommentteja, joku sitä saattaa ihmetelläkkin. Syy on se, että eläkkeellä ja vielä vähän yrityselämän syrjässä kiinniolevana; aikaa on.
    Tänään -10 astetta, eilen lumityöt tehty, vaimo lähti asioilleen, ei ihmeempää tekemistä kuin kummastella näitä sivustoja.
    Kunhan vielä vähän jäätä tulee; verkkoja jään alle, vielä sitäkin tänä talvena ehtinee.

    1. Kalle

      Asian vierestä vähän. Johan forssalainen tänään toitotti, että Pyhäjävi on jäässä, jopa autolla siellä on ajeltu. Ehkä ei sentään sillä vielä, mutta luistelijalle on turvallinen. Minä en ainakaan täällä sanoisi noin, enkä ottaisi vastuuta sanomisistani.

      1. Niinpä niin; Erkki Salama siellä jakeli turvaohjeita ja välineistäkin. Minkäänlaisia turvavälineitä miehellä ei kuvassa näkynyt ja ilmeisestikkin juuri ylittänyt pahan railopaikan (jokavuotinen).
        Tullessani Tallinnasta alkuviikosta, siellä pimeällä henkilöauto ja mönkijä kurvailivat Lamalan lahdella.
        Sitten ihmetellään kun jää petti, vähän sama asia kun liukas keli suisti auton ojaan.

  11. Venäjä, tai oikeastaan vain Kreml, yrittää koko ajan kaivaa maata demokraattisten maiden alta. Trolliarmeijan suomenkieliset kommentoijat ovat aina hereillä, ainakin kahdessa vuorossa näyttävät toimivan.
    Informaatiosota on jokapäiväistä taistelua lehtien nettien kommenttipalstoilla.

    Aika kuitenkin työskentelee eurooppalaisten puolella, Venäjä on jo nyt käyttänyt vararahastoidensa toisen puolen loppuun.
    Tulevina kuukausina Kreml lentelee loukkaamassa muiden maiden ilmatilaa omien eläkeläisten rahoilla.

    1. Valitettavasti öljyn, ja siten myös maakaasun, hinta on taas noussut pohjalukemista joten Venäjällä riittää rahaa aseisiin ja sotimiseen.

  12. Se on hyvä että jotkut uskovat ikuiseen rauhaan Chamberlainin tapaan. Ainakin sisällissotia tullaan näkemään Euroopassa.

  13. Jos USAn joukot sitoutuvat sotaan P-Koreaa vastaan niin Venäjä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja hyökkää tällä suunnalla suurin konventionaalisin voimin.

  14. Eipä kait ydinaseita, tst-kaasuja ja biologisia aseita ihan ensitilassa käytetä.
    Perinteisiä aseita sekä Venäjä, että USA kuitenkin todennäköisesti käyttäisivät, jos ylipäätään käyttäisivät.

  15. Palataanpa vielä otsikon aiheeseen.

    Venäjä ei jostakin syystä voi sietää demokraattisia valtioita. Pelkääköhän tartuntaa? Siis että jotkut ryssätkin alkaisivat vaatia Venäjälle demokratiaa.

    Vuonna 1956 Unkari oli menossa piirun verran demokraattisempaan suuntaan, joten Venäjä hyökkäsi Unkariin.

    Vuonna 1968 Tshekkoslovakia oli menossa piirun verran demokraattisempaan suuntaan, joten Venäjä hyökkäsi Tshekkoslovakiaan.

    Tshetshenia itsenäistyi Venäjän brutaalin miehityksen alta vuonna 1991. 12.3.1992 hyväksyttiin Tshetshenian täysin länsimainen perustuslaki kaikkine tavallisine oikeuksineen ja vapauksineen. Venäjä hyökkäsi Tshetsheniaan 1994 ja hävittyään sen Ensimmäisen Tshetshenian sodan uudelleen vuonna 1999 aloittaen Toisen Tshetshenian sodan.

    Lokakuussa 1990 Georgiassa järjestettiin monipuoluevaalit, jotka voitti entinen toisinajattelija Zviad Gamsahurdia. Hänen puolueensa sai Georgian parlamenttiin 155 paikkaa 250:stä. Kommunistinen puolue sai 64 paikkaa.

    Itsenäisyyden palauttaminen

    9.4.1991 Georgia julisti palauttaneensa itsenäisyytensä.

    Presidentinvaalit

    26.5.1991 Zviad Gamsahurdia valittiin demokraattisissa vaaleissa Georgian presidentiksi.

    Venäjä kaatoi

    Imperialistiselle Venäjälle ei sopinut, että strategisesti tärkeä Georgia olisi päässyt Venäjää pakoon ja siitä muodostuisi demokraattinen hyvinvointivaltio. Niinpä Venäjän turvallisuuspalvelut kaatoivat Georgian laillisen hallinnon ja asettivat Georgian nukkepresidentiksi KGB-kenraali Eduard Shevardnadzen vuonna 1992. Zviad Gamsahurdian pakolaishallitus alkoi toimimaan itsenäisyytensä samoin palauttaneessa Tshetsheniassa. 12.3.1992 Georgian oikea presidentti Gamsahurdia avasi Georgian parlamentin istunnon Tshetshenian pääkaupungissa Groznoissa.[ii]

    Georgian pilkkominen

    Venäjälle ei riittänyt, että se oli asettanut Georgialle nukkehallitsijan, sillä georgialaiset eivät halunneet elää osana Venäjää. Siksi Venäjä järjesti Georgiaan sisällissodaksi naamioidun invaasionsa, jonka yhteydessä Venäjä teki Georgian maakunnassa Abhasia etnisen puhdistuksen ajaen noin neljännesmiljoonan georgialaista pakolaisiksi omista kodeistaan.
    Vastaavasti Georgian toisesta maakunnasta, jota kutsutaan virheellisesti Etelä-Ossetiaksi (Venäjän kiero keksintö), ajettiin kodeistaan noin 25 000 georgialaista.

    Venäjä asetti näihin Georgian maakuntiin nukkehallitukset omasta KGB-koplastaan, sekä rauhanturvaajiksi naamioidut miehitysjoukkonsa.

    Shevardnadzen ”hallitsemassa” Georgiassa oli talous kurjassa jamassa – georgialaiset hyvin köyhiä.

    Georgian johto on tarjonnut näille maakunnilleen laajaa autonomiaa, mutta se ei ole sopinut Venäjälle, joka haluaa valloittaa koko Georgian jälleen itselleen.

    Saakashvili

    Oikeasti Georgia pääsi itsenäistymään vasta kun Shevardnadzen nukkehallitus kaadettiin Mihail Saakashvilin, Zurab Zvanian ja Nino Burjanadzen johtamassa verettömässä vallankumouksessa. Saakashvili valittiin Georgian presidentiksi lumivyörynomaisella vaalivoitolla 4.1.2004.

    Siitä alkoi Georgian taloudellinen nousu, mitä Venäjä ei voinut sietää – varsinkaan kun Georgian tavoitteena on nyt päästä EU:n ja NATOn jäseneksi.

    Venäjä yritti tuhota Georgian talouden asettamalla Georgian viinit ja kivennäisvedet tuontikieltoon ja sulkemalla Georgian ja Venäjän välisen rajan, Georgia kuitenkin suuntautui länteen – nyt entistäkin suuremmassa määrin.

    Niinpä imperialistinen Venäjä hyökkäsi 8.8.2008 Georgiaan aloittaen täysimittaisen sodan Georgiaa vastaan. Tapansa mukaan Venäjä valehteli, ettei ollut sodassa – aivan kuten esimerkiksi Suomen ja Venäjän välisen Talvisodan yhteydessä.

  16. ”Poliittinen ura Ukrainassa.
    Toukokuussa 2015 Ukrainan presidentti Petro Porošenko myönsi Saakašvilille Ukrainan kansalaisuuden ja nimitti hänet Odessan alueen kuvernööriksi.[1] Saakašvili menetti samalla Georgian kansalaisuuden. Marraskuussa 2016 Saakašvili erosi kuvernöörin virasta. Hän syytti Ukrainan viranomaisia uudistustensa vesittämisestä. Saakašvilin mukaan Porošenko tukee henkilökohtaisesti kahta Odessan alueen rikollisjärjestöä.[2] Tämän jälkeen Saakašvili perusti puolueen. Heinäkuussa 2017 Ukrainan maahanmuuttovirasto ilmoitti, että Saakašvililtä on viety Ukrainan kansalaisuus. Saakašvili aikoo taistella päätöstä vastaan.[3]
    Saakašvili pääsi takaisin Ukrainaan 10. syyskuuta 2017 ilman papereita ja aloitti kiertueen maassa ja protestoinnin presidentti Porošenkoa vastaan. Saakašvilin mukaan Ukrainan kansalliskaarti ja Ukrainan turvallisuuspalvelu ovat presidentti Porošenkon käskystä kaapanneet hänen avustajiaan, jotka on hakattu ja kuljetettu pussi päässä takaisin Georgiaan. Saakašvilin liittolaisia on myös estetty pääsemästä maahan ja hänen sukulaisiaan pidätetty.[20] Ukrainan tiedustelupalvelu pidätti hänet joulukuun 2017 alkupäivinä syytettynä yhteyksistä rikollisjärjestöihin, mutta kannattajien sanotaan vapauttaneen hänet.[21]” (osa Wikipediatekstiä)
    Tämmöinen herrahan se Saakashvili. Georgiakin kaipaili miestä pidätettäväksi.
    Varsin monet ovat ko herran toilailuista lueskelleetkin. USA:ssa koulutettu ja ”USA:llahan ei ole ollut mitään osaa Georgian selkkaukseen”? Eihän.
    Ken kriittisesti uutisia lukee ymmärtänee millainen meno vallitsee niin Georgiassa kuin Ukrainassakin. Ilmankos molemmat maat ovat vuosikymmenten aikana sekä vapautettu, että miehitetty. Korruptiopesiä molemmat valtiot mutta sehän kuuluukin ko maiden hallintojärjestelmään ja kulttuuriin, kuten Venäjälläkin.

  17. Ensityönään Georgian presidenttinä Saakashvili teki suurpuhdistuksen Georgian poliisissa – potki korruptoituneet poliisit pihalle ja loi uuden länsimaisen poliisikoulutuksen saaneen, hyvin palkatun ja hyvin varustetun poliisin. Olen keskustellut lukuisten georgialaisten poliisien kanssa siellä paikan päällä.

    Minä olen seurannut Georgian kehitystä vuodesta 2007 hyvin aktiivisesti myös pitkillä reissuilla Georgiaan. Olen jopa opetellut hieman georgiaa.

    Saakashvili oli Georgialle erinomainen presidentti. Georgian valtionkassa oli aivan tyhjä kun Saakashvili aloitti. Sitten alkoi aivan valtava talouden kasvu, remontointi, rakentaminen – ja valtion kassaan virtasi verotuloja. Georgiaan tuli Saakashvilin myötä runsaasti ulkomaisia investointeja.

  18. Oranssi vallankumous

    Alkuperäinen kirjoitettu vuoden 2005 keväällä, täydennetty 8.4.2010 Juhani Putkinen

    Ukraina on hyvin merkittävä naapuri Venäjän kannalta, sekä väkiluvultaan, että myös strategiselta sijainniltaan. Niinpä Venäjä on kautta aikojen vähintäänkin painostanut ukrainalaisia aseellisesti. Ukrainan kansanmurhasta on artikkeli täällä, Ukrainan vapaustaistelusta vuonna 1941 täällä ja vapaustaistelusta 1943-1956 täällä. Vuonna 2005 näytti siltä, että Ukraina olisi pääsemässä Venäjän karhua karkuun länteen, kiitos sekä USA:n, että EU:n tuen ja varsinkin ukrainalaisten itsensä ”kansannousun” (oranssi vallankumous) vuoksi.
    Ukrainassakin yritettiin, Venäjän normaalin perinteen mukaisesti, väärentää presidentinvaalitulos Venäjälle mieleisen ehdokkaan hyväksi, sen lisäksi Putin oli jo julkisesti tukenut nimenomaan mieleistään venäläismielistä ehdokasta Janukovitshia (törkeä naapurin sisäisiin asioihin puuttuminen). No tämäkään ei tietysti riittänyt, kilpaileva presidenttiehdokas, joka halusi johdattaa kansansa länteen Euroopan Unionin jäseneksi (pitkällä tähtäimellä) piti tietenkin varmuuden vuoksi yrittää myrkyttää hengiltä KGB:n perinteiden mukaisesti. Tähän mennessä on hyvin vahva näyttö myrkytysyrityksestä – vaikka käytettiin myrkkyä, jota ei pitänyt olla mahdollista huomata testeissä. Onneksi presidenttiehdokas Jushtshenkon vaimo lähetti miehensä itävaltalaiseen sairaalaan, joka osasi lähettää näytteet parhaisiin läntisiin laboratorioihin, joten myrkky löytyi (monenkohan FSB-laisen päät lensivät).

    Viktor Jushtshenko nimitettiin presidentiksi (karvas kalkki Putinille) ja pääministeriksi nimitettiin Julia Timoshenko – jonka ryssät olivat panneet poliittisista syistä Interpolin etsintäkuulutettujen listalle aivan kuten myös Tshetshenian laillisen presidentin Aslan Mashadovin erityisedustajan Ahmed Zakajevin (jonka jo sekä Tanskan, että Englannin tuomioistuimet ovat vapauttaneet).

    Jushtshenko ajoi Ukrainaa NATOn ja EUn jäsenyyttä kohti, sekä tuki Georgiaa Venäjän hyökättyä Georgiaan elokuussa 2008. Jushtshenko ei halunnut uusia Venäjän kanssa solmittua Sevastopolin laivastotukikohdan vuokrasopimusta.

    Valitettavasti Venäjän harjoittama hajoita ja hallitse-politiikka onnistui, Justshenko ja Timoshenko rupesivat riitelemään keskenään – venäläismielinen Janukovitsh voitti vuoden 2010 presidentinvaalit.

    Niinpä Ukraina nyt (huhtikuu 2010) on sitten lipumassa Kremlistä johdetuksi sen sijaan, että olisi päässyt Venäjän karhua karkuun.

    —–

    Onneksi Janukovitsh saatiin potkittua pihalle Ukrainasta, eikä Venäjä ole ainakaan vielä saanut valloitettua koko Ukrainaa (tammikuu 2018).

  19. Jos Yanukovich olisi saanut jatkaa virassaan niin olisiko mikään muuttunut Ukrainassa? Olisiko Krim Ukrainalla?

    1. Janukovitsh, ei etninen ukrainalainen, oli käytännössä Kremlin asettama nukkehallisija Ukrainalle. Se nukkehallitsija olisi vienyt Ukrainan Kremlin johtamaan Euraasian unioniin – vaan ukrainalaiset antoivat sille potkut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *