Hyvä sota.

Kuka osaakaan selvittää, mikä on hyvä sota.

Mielestäni aina sota on kansallinen tragedia; ulkomaisen osakkaan lietsoma sota on vieläkin traagisempi.

Sota ei koskaan palvele loppupeleissä kenenkään etuja. Sota luo vain tragedioita, kurjuutta tavalliselle kansalle, se ei ole oikea toimintamalli ratkaista kansallisia ongelmia; senhän olemme jo kymmenin vuosin havainneet. Sota tuo pelkkää kurjuutta kansalle.

13 vastausta artikkeliin “Hyvä sota.”

  1. Oikeasti se sota tuo kurjuutta monelle naapuri maallekkin ei ole sotaa jossa se olis tuonut hyvää tulessaan . terv tepivaari

  2. Sota on aina tragedia, mutta jostain syystä ihminen on kautta historian osannut sotimisen taidon. Syy sotaan on aina löytynyt, vaikkapa antikin ajoilta (myyttinen) Herotodoksen runoilema Troijan sota, jonka syy oli kaunis Helena.
    Tai vaikkapa tuoreemmalta ajalta toinen maailmansota, joka syy oli saksalaisten mielestä ensimmäisessa maailmasodassa solmittu Versaillesin rauha, jota saksalaiset pitivät häpeärauhana.

    Tule ja ymmärrä. Syy sotaan tai sotahalukkuuteen on aina löytynyt. Otetaan esimerkiksi Aleksanteri suuri. En tiedä mikä motiivi hänellä oli lähteä valloittamaan maita ja mantuja, mutta niin hän kuitenkin teki. Hän valloitti maan toisensa jälkeen, ja kun hänelle selvisi, ettei hänellä ole enää mitään valloitettavaa, hän kertomusten mukaan pillahti itkuun,

    Tule ja ymmärrä.

    1. Aleksanteri Suuren rinnalle nostaisin Tsingis kaanin; luen parhaillaan n 1200 sivuista kirjasarjaa ko henkilöstä. Ei oikeastaan sotakirja.

  3. Ei sota ole koskaan hyvä asia. Toki jos naapuri rynnii tontillesi ase kädessä, ovat vaihtoehdot vähissä. Moni puolustaa itseään, sitten on joitakin myöntyväisyyshenkilöitä, jotka toivottavat valloittajat tervetulleiksi. Onneksi he ovat kuitenkin vielä meillä vähemmistönä, muutenhan itsenäinen Suomi olisi lakannut olemasta jo kauan sitten.

    Sota on erittäin huono asia ja samalla on myös niin, että joskus joudutaan sotimaan olosuhteiden pakottamana. Vastoin Pohjolan väitettä, naapurin aloittama sota on vahvistanut suomalaisten tunnetta omasta maastaan ja itsenäisyydestään.
    Ja se on hyvä asia, nyt kun näemme mihin Suomi on lopultakin yltänyt, pallon vakain maa…

  4. Israel joutuu jatkuvasti puolustautumaan. Monet ovat sitä mieltä että ei ole oikeutta puolustaa rajojaan, kuten on nähty jenkeissä. Vaikka kaikilla muilla on rajat.

  5. Kyllähän maataan, perhettään ja itseään puolustaa saa ja jopa kuuluukin. Puolustussota on aina perusteltua omalla maallaan.

  6. Ei ole hyvää sotaa. Eikä ole hyvää mitään mikä tappaa läheisen. ”Me emme sotaa tahtoneet, mutta niinkuin ainakin ennen, on ryssä tuo ikivihollinen tahtonut tänne pyrkiä”. Kyllä me suomlaiset ei huvikseen minnekään hyökkäillä.

  7. ”Huvin vuoksi” tai ei mutta, kyllähän me suomalaiset rajojemme yli olemme hyökänneet itsenäisyytemme aikana useammankin kerran. Suur-Suomeakin yritettiin tehdä.

    1. Totta. Jo tuhat vuotta sitten hämäläiset ( joita pirkanmaalaisetkin eli yläsatakuntalaiset ovat ) tekivät kostoretken syvälle Laatokan taakse.

      Valitettavan tapahtuman laukaisivat novgorodilaisten aiempina kesinä suorittamat lukuisat tuhoamis- ja ryöstöretket Hämeeseen ja Ylä-Satakuntaan.

      Täysin tuomittavaa väkivallan käyttöä, tietenkin hämäläisten puolelta. Venäläisten kronikoissa toki kerrotaan että hämäläiset lyötiin täysin mutta monen tutkijan mielestä on hyvin oletettavaa, että hämäläisten raju isku oli onnistunut. Venäläiset osasivat valehdella sujuvasti jo tuolloin.

      Sama kuvio toistui moneen otteeseen ja usein venäläisillä oli kavereinaan karjalaiset mukana Hämettä ryöstämässä. Ihme ja kumma, joka kerta täältä lähti porukkaa kostoretkelle takaisin…

      Oli pakko tai muuten Hämettä asuttaisi nyt muu porukka kuin me.

  8. Huomaa kyllä, ettei Pohjola tajua tai tiedä mitään Hämeen historiasta. Vai että lebensraumia oli kun hämäläiset tuhat vuotta sitten puolustivat Hämettä?

    Pohjolan kielenkäyttö on kuin suoraan entisten taistolaisten oppikirjasta…

  9. Suomen osalta en sanallakaan kosketellut kuin Suomen itsenäisyyden ajan sotaretkiä. Hämäläisistä en kommentoinut.
    Luetun tekstin osalta myöskin lukemansa tekstin ymmärtämisen taito on hyödyllistä.
    Mitä taistolaisuuteen tulee; en ole koskaan nähnyt tuota taistolaisten opasta, en edes koskaan ole perehtynyt taistolaisuuteen, saatikka, että katselisin maailmaa ja ilmiöitä jonkin puolueen värilasien lävitse. Kaikki kirjoitukseni ovat omia mielipiteitäni.

  10. Mitä nyt sitten tulee tuohon hämäläisten sotaretkiin; noista ajoista ei ole olemassa yhtään aikalaismerkintää, koska luku- ja kirjoitustaito tuli ristiretkeläisten myötä. Kaikki ko ajan historiatiedot perustuvat kronikoihin tai saagoihin, tai vastaaviin kerrottuihin tietoihin. Arkeologia osaltaan luo vain kapean kuvan tapahtuneista asioista.
    Myönnän kernaasti, että en ole Sinun tasoisesi hämäläisen historian tuntija mutta mielipiteitä toki kaiketi saa olla minullakin ilman, että leimataan tietämättömäksi tai esim taistolaiseksi. En muuten tiennyt esimerkiksi sitä, että Sinulla olisi jo noin kaukaiselta ajalta tietämys venäläisten taipumuksesta valehdella. Ihailtavan korkeatasoista historiantietämystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *