Äärioikeisto ja äärivasemmisto

Yhä yleisempää eri medioissa on jaotella ihmisiä ääriryhmiin. Näin vaikka vain vain vähänkin olisi ihmisellä vasemmisto tai oikeistosympatioita. Yleensäkin tämä jaottelu vähän sikälikin ontuu koska useimmilla meistä on asiasta riippuen sekä oikeisto että vasemmistolaisia piirteitä ajattelussaan.

Myös rasistin tai natsin leiman saaminen aikanamme on hyvin herkässä. Miksi tällainen ihmisten jakaminen karsinoihin yleistyy, sitä en ymmärrä. Inflaationkin kärsivät vähitellen nämä nimittelyt. Ainakin meille kaikille yhteisen YLEn toivoisi olevan pidättyväinen karsinoidesssaan ihmisiä.

Yksi esimerkki YLE:n uutisoinnista: ”Brasilia saa äärioikeistolaisen presidentin Jair Bolsonaron”.
USn Puheenvuorossa viisas syväajattelija Matti Viren ihmettelee kuinka Brasiliassa 55% äänestäjistä yhtäkkiä muuttuu äärioikeistolaisiksi, äänestää äärioikeistolaista.

No Brasiliassa moni entinen vasemmistoa äänestänyt kai oli pettynyt kymmenen vuotta kestäneeseen vasemmistovaltaan kun tuona aikana köyhyys ja työttömyys olivat vahvasti lisääntyneet ja korruptio rehoittaa valtoimenaan, mutta en YLEn tapaan kuvittele brassien sankoin joukoin ryhtyneen äärioikeistolaisiksi kun kyseessä lienee vain toivo paremmasta tulevaisuudesta, usko vasemmistovaltaan on romahtanut.

Olisiko niin että sekä oikeistolainen että vasemmistolainen valta saattaa olla huonoa jos niikseen tulee, oman edun tavaoittelu ja vallanhimo saattavat liiaksi ohjata pääätöksiä.

115 vastausta artikkeliin “Äärioikeisto ja äärivasemmisto”

  1. Oikeastaan äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat hyvin lähellä toisiaan, eikä suinkaan kaukana toisistaan.

    En tiedä yhtään vasemmistolaista menestystarinaa (maa ja kansa voisi hyvin).

    1. Mielestäni äärioikeistolaisuus ja äärivasemmistolaisuus ovat todella kaukana toisistaan. Sen on mm Suomen historiakin, oikein luettuna todistanut. SDP ei ollut kumpaakaan.

      1. Puolikesyt bolsheviikit häärivät sosialidemokraattiisen työväenliikkeen merkittävissä asemissa vuosina 1917 ja 1918 johtaen heitä maamme taloutta sabotoiviin toimiin ja myös murhatöihin. Siirtyivät sitten kansalaissodan jälkeen Venäjän bolsheviikkeja fanittaviin kommunisteihin.
        Suomen bolsheviikit eivät välttämättä olleet vapaamuurareita, toisin kuin esimerkiksi Lenin, Stalin ja Trotski.
        1940 -luvulla sodan aikana bolsheviikit tekivät tihutöitään Tampereellakin. Se toiminta oli selkeästi maanpetoksellista sotatilan aikana.
        Sodan jälkeen bolsheviikkien juhlat paranivat, saivat bolshevistisen sisäministerin, laativat Siperiaan karkoitettavien listoja, joissa oli paljon bolsheviikeille vaarallisen lukeneiston nimiä.
        Taistolaisissa oli epäilemättä bolsheviikkeja, joita ei voinut luonnehtia kesyiksi.

        Nykyinen bolshevismiin taipuvainen ay-eliitti on valmis seisauttamaan maamme elintoimintoja kukistaakseen laillisen hallituksemme.

        1. Joskus, kun minulta on kysytty puoluekantaani, olen piruuttani vastannut:
          ”Mää oon bolsheviikki.” Se on hyvä repliikki. Suosittelen.

  2. Joskus menneessä joku kehitti jotain. Nykyhetkellä tekijät on jotain ihan muuta kuin menneet. Menneisyyden muistelu saattaa jos viedä hukan teille.

    Tämänpäivän päättäjät ei enää menneitä muistele. Muuta kuin harhautusmielessä.

  3. Näinhän se oli ennen. Esimerkiksi eduskuntavaaleissa laskettiin pelkästään oikeiston ja vasemmiston edustajapaikkoja. Joskus se sitten olikin yhdestä edustajasta kiinni, oliko eduskunta oikeistolainen, vaiko vasemmistolainen.

  4. Nykyään ei ole mitään väliä onko vasemmistoa vai oikeistoa. Tälläkin hetkellä oikeisto veljeilee eniten ryssien kanssa Suomessa… Miksi on näin…

  5. Sehän tässä onkin naurettavaa että täälläkin jahtaillaan ”punikkeja” ja samaan aikaan oikeisto puolueet nuolee ryssän arsee niin ettei paremmasta väliä.

  6. Media ei tiedä mitä oikeisto ajaa. Siihen ei suinkaan kuulu valtion koon ja vallan kasvattaminen kuten vasemmistolaisissa yhteiskunnissa. Media ei koskaan myöskään tuomitse äärivasemmiston väkivaltaa.

  7. Voidaan hyvin tehdä muutamia yleistyksiä:

    Vasemmisto haluaa lisää:
    – veroja
    – valtion yrityksiä
    – tiukkoja sääntöjä joka asiaan
    – valvontaa
    – byrokraatteja ja byrokratiaa
    – holhousta yhteiskunnan taholta

    Oikeisto haluaa:
    – vähemmän veroja
    – vähemmän sääntöjä ja sääntelyä
    – helpottaa yritysten perustamista
    – helpottaa työllistämistä
    – enemmän vapautta yksilölle päättää asioistaan

    Perinteisesti oikeisto on kannattanut maanpuolustuksen vahvistamista ja vasemmisto on vastustanut sitä.

  8. Nythän oikeus joutuu ottamaan kantaa siitä voiko kevein perustein esim. toimittaja haukkua henkilöä natsiksi. Se on ihan terveellistä selvittää.

    1. Kun Venäjä miehitti Viroa puoli vuosisataa, niin ryssillä oli tapana kutsua virolaisia yleisesti fasisteiksi, suoraan päin naamaa – silloin kun ryssiä oli lauma ja virolaisia vähän.

  9. Tuntuuhan oikeistollakin olevan tapa kutsua rehellisiä suomalaisia työläisiä ”punikeiksi” ”kommareiksi” ”mafiaksi”… Ei tuo Suomen oikeisto juuri Venäläisten tavasta toimia erotu, olisi jopa vaarallista jos pelkkä oikeisto olisi Suomessa vallassa.

    Täällähän meininki olisi hyvin nopeasti kuin ryssälässä, yksi puolue jakaisi mammonaa keskenään ja ”punikkeja” eli tavan kansaa pistettäisiin leireille ja oppositio hiljennettäisiin… Näinkö siinä kävisi…?

    On vain vallan mainio asia että Suomessa on monipuoluejärjestelmä ja mahdollisimman monta puoluetta. Kukin voi liittyä siihen mihin itse haluaa ilman pelkoa.

  10. Aika merkillistä kuinka nää oikeisto/vasemmisto nykyään menee.
    Entinen vasemmisto on jo siirtynyt reilusti oikealle eli on nykyään oikeistopuolue.
    Ja taas perinteisesti oikeistopuolue onkin nyt jo selkeästi siirtynyt vasemmalle.
    Perin merkillistä että asenne silti saattaa säilyä vanhan muistona.

    1. Samaa mieltä. Siksi onkin lähinnä jo vainoharhaista jahtailla vassari punikkeja pitkin katuja sohlo kädessä.

      Oikeisto on tällä hetkellä jopa vaarallinen Suomelle toimiessaan ryssien ja muiden tahojen kanssa. Mutta kun oikeisto on itsensä aivopessyt, se ei erota oikeaa väärästä.

      1. Aivot on pesty fairilla tottakai ja puhdasta on.
        Tää oikea ja väärä on nyt niinko poliittisesti käymistilassa.
        Huhtikuussa me sitten taas tiedetään jo jotain siitä mikä on oikea ja väärä.

  11. Nyt kun Suomessa on porvarihallitus, niin puolustusmäärärahat ovat nousussa ja hankitaan hyvää puolustusmateriaalia.

    Nyt kun Suomessa on porvarihallitus, niin Suomen valtavaa sääntelyä on saatu purettua edes vähän (esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen vapautus). Vasemmisto pistää kuitenkin koko ajan hanttiin sääntelyn vapauttamiselle.

  12. Suomessa menee tällä hetkellä huippu hyvin. On ihan turhaa yrittää keksiä vastakkainasettelua kansalaisten kesken. Se on jopa epäsisänmaallista. Siinä pelataan ryssien laariin. Heillähän on kova pyrkimys saada rajojemme sisällä mm oikeiston ja vasemmiston välille pahaa verta. Näin sitten tapellaan keskenään, siinä ei ole mitään järkeä.

    Venäjä kybervaikuttaa tälläkin hetkellä Suomeen, heikot menee näiden miinaan ja provosoituvat syyttäen mm omia kansalaisiaan milloin miksikin…

  13. Hyviä esimerkkejä tämän päivän vasemmistolaisista valtioista ovat P-Korea ja Venezuela. Ihmiset yrittävät paeta ja pakenevat niistä maista etteivät kuolisi nälkään tai vasemmistolaisten murhaamina.

    Onneksi Suomi ei ole vasemmistolainen valtio – eduskunnassa selvä enemmistö on porvaripuolueilla.

  14. Suomessa menee hyvin. On turhaa luoda epätasapainoa turvallisessa demokraatisessa maassa. Oikeisto tekee sopimuksia ryssien kanssa siinä missä vassaritkin, vassarit tekee sitä onneksi ihan päivän valossa…

    1. Hämmentää. Oikeistoko tässä ny sitten jotain ?? Vasemmisto on kiltti koulupoika joka ei tuhmuuksia toimita ??

      1. No kun kaksi tappelee se ei ole vain toisen syytä ja sanomalla tuon että toinen olisi kiltti kouluoika valehtelee tuossa asiassa terv tepivaari

  15. Ei Suomessa ole kummankaan suunnan ihmisiä kun muutama molempiin kasteihin loput ovat sellä oman edun toivossa
    Ja vallan himossaan terv tepivaari

        1. Eivät ne tepin erikoisia ole vaan totuus valta osasta eduskuntaa ja sitten onkin nitä jotka ei siellä puhu yhtään mitään terv tepvaari

  16. Venäjä ei ole vasemmisto valtio tätänykyä, enempi tuo oikeistoa on jopa äärioikeistoa, haluaako Suomen oikeisto ottaa oppinsa sieltä, kokkareet ja kepulithan laukkaa vähän väliä tekemässä diilejä siellä, ne ei tule päivänvaloon… miksi, mitä salattavaa heillä on vai onko rahan voima niin suuri että voi myydä jopa oman valtion tarvittaessa.

  17. Suomalainen vasemmistolaisuus ei todellakaan ole samanlaista kuin jossain Venezuelassa tai Pohjois-Koreassa.

    1. Eemeli, niimpä. Onkin lähinnä vainoharhaista verrata noita maita Suomeen. Edelleen, Venäjä haluaa vaikuttaa Suomen sisäpolitiikkaan, kansalaisiin, saada aikaiseksi kaaosta ja vihaa keskenämme. Kaikenlainen agitointi, yllyttäminen kansaa toisiaan vastaan, tekemällä yhteiselon epävarmaksi. Kaikki tämä palvelee ryssiä.

      Jokainen joka harrastaa suomalaisten vihan nostamista toisiaan kohtaan. Tälläinen henkilö on epäisänmaallinen, jopa luopio. Passi pois ja häkkiin.

    2. Suomenkin vasemmisto marssii punalippujen alla/perässä ylistäen sosialismia – ja kutsuvat toisiaan tovereiksi.

      Kuinka ollakaan myös suomalaisen ay-liikkeen yleinen tunnusväri on kommunistinpunainen.

        1. Kokomus voi toitottaa omiaan totta noiden puheissa ei ole terv tepivaari

        2. Vetoaminen tuohon Verkkouutisiin on samantasoista kuin Jehovantodistaja tyrkyttäisi Sinulle Vartiotornia ainoana oikeana totuutena.

        1. Sillä ei tepi ole mitään väliä, koska et tosiasioita tuollaisella kykene muuttamaan missään mielessä.

          1. No mistäpä sen tiedät eikä se ole faktaa on nuot ketä ei hallitus kaudssa puhu kertaakaan.
            Ja mitkä ovat tosi asioita sekin on valehtelevalle hallitukselle utopia asia kokonaan terv tepivaari

    3. Venezuelassa on ymmärtääkseni vallalla bersettä benkkiin -vasemmistolaiset.

      Pohjois-Koreassa taas kunkku määrää, mitä kukin aattelee.

  18. Suomesta kommareita pitää etsiä suurennuslasilla, Venäjällä kommarit punalippuineen ei ole olleet vallassa 90-alusta asti. Venäjän valtiomuoto on Liittotasavalta. Olkoonkin että entiset kommarit ja ex KGB pitää siellä valtaa niin ei siellä julkisuudessa kommarit riehu, se on enemmänkin diktatuuri.

    Suomessa kansa on aikas samanlaista. Harva on äärioikealla ja harva äärivasemmalla, suurin osa joilla on älyä on siinä keskellä.

    Turha on elää 70-luvun Vappukulkueen punalippujen maailmassa ja YYA ajassa. Sitä ei enää ole. Eikä tule.

    Suomen AY ei ole mikään kommunistin punainen. Ostaahan ihmiset punaisia autojakin. Onko ne sitten kommareita….Suomen vaakunassa kultainen leijona on punaisella pohjalla, Suomen valtiolippu on myös punaisella pohjalla oleva leijona. Olemmeko sitten kaikki kommareita ja mitä lie.

    Eiköhän nyt eletä tätä vuosituhatta, joku voi elää vielä pirtissäkin päretulen valossa peläten isovihan kasakoita,,,

      1. Kyllä Ayy on edelleen työväen etujen valvoja ei se mikään kaveri kerho ole
        Ja miksi työmaalla sanotaan toveriksi no ihan vaan sen vuoksi että kaverinsa voi itse valita terv tepivaari

        1. Kaveriporukan etuja valvova ? Jos työväen niin toiminta olisi ihan toisenlaista.

  19. Ei Venäjä ole ilmeisestikään kommunistivaltio.
    Se on imperialistinen diktatuuri, missä ”politiikkaa” tehdään kulloinkin sopivalla nimellä.

    1. Venäjä on diktatuuri. Se pitää ympärillä olevia muiden maiden päättäjiä rahan avulls tyytyväisenä. Rosvokapitalisti erottaa kyllä kapitalistin…

  20. No vuodesta 1990 ei Venjä ole ollut kommunistinen järjestelmä vaan on nykyään oikeistolaisempi kun Yhdysvallat . terv tepivaari

  21. Venäjä on KGB-diktatuuri, jonka kasvoina on tällä hetkellä KGB-everstiluutnantti Putin. Todellisina langoista vetelijöinä on liuta KGB-kenraaleja. KGBhen ei päässyt kuin vain uskolliset kommunistit.

    Punainen Tarja Halonen oli/on Putinin sydänystävä. Demari Heinäluoma on palkittu tämän KGB-diktatuurin myöntämällä korkeimmalla mahdollisella kunniamerkillä.

  22. Joo on noinkin ollut mutta n 1990 tuollanen loppui siihen kun Venäjästä tuli porvarillisempi valtio kun vaikkapa Yhdysvallat ovat olleet .
    Sellasta ei ole kun KGB toki siellä tiedustelu on edelleen sitä samaa ollaan Suomessa tekemässä terv tepivaari

  23. Venäjä omaksui 90-luvulla kapitalismin vähän liiankin kirjaimellisesti. Venäjällä on vallalla rosvokapitalismi, eli Venäjä on kapitalistisempi kuin Yhdysvallat.

    Siinä nähdään todella kuinka pieni piiri kahmii itselleen rahaa mahdollisimman paljon keinoja kaihtamatta, samaa agendaa ajaa Suomessa Kokoomus ja Kepulit. Nämä puolueet ei ole kaukana sisarpuolueestaan Yhtenäinen Venäjä. Käyhän Kokoomus heidän kanssaan suurenluokan yhteistyötä 90-luvulta alkaen aina tähän päivään.

    Tässä Iltalehdestä menneiltä vuosilta. Katainen oikein toivoi oiein integroitumista ryssien kanssa.

    ”Pääministeri Jyrki Katainen kertoi Pietarin kuvernöörille Georgi Poltavtshenkolle, kuinka Suomen hallitus on organisoinut uusiksi yhteistyötään Venäjän kanssa.
    Hallituksen sisälle on perustettu uusi Venäjä-ministerityöryhmä, jonka on tarkoitus tehostaa asioiden hoitoa Venäjän kanssa.”

    ”- Suomen hallitus suhteutuu Venäjän kanssa käytävään yhteistöhön siten, että se on meidän prioritettimme. Arvoina korostuvat jatkuvuus, aktiivisuus ja intergoituminen, Katainen sanoi Pietarissa pidetyssä juhlakokouksessa, jossa oli mukana runsaasti suomalaisten yritysten ja Pietarin kaupunginhallinnon edustajia.”

  24. Tuota juuri Venäjä on nykyään toiset meillä Suomessaa eivät vaan ole ajan tasalla siellä olevista oloista lainkaan terv tepivaari

  25. Haloset ja Tuomiojat (sdp) pelaa peliään ryssien kanssa kumminkin päivänvalossa. Kokkareet ja kepulit kabineteissä piilossa päivänvalosta. Kyllä se RAHA ihmistä muuttaa ja asenteita, Esko Ahokin (kepuli) on ryssäpankin johdossa, ihan vaan isänmaallisuuttaan.

    Kokoomuksen Verkkouutisetkin vääristelee historiaa, se on poistanut sieltä artikkeleita pois koskien Kokoomuksen ja Yhtenäisen Venäjän eli Putinin yhteistyötä suomalaisen oikeistopuolueen kanssa:

    ”Elokuussa 2010 kokoomuksen Verkkouutiset kertoi, että kokoomus aikoo järjestää Yhtenäisen Venäjän kanssa seminaarin Helsingissä. Uutinen on kuitenkin myöhemmin poistettu Verkkouutisten sivuilta, mutta siihen viitataan Finrosforumin tiedotteessa 27.8.2010. Ilta-Sanomat kertoi joulukuussa 2014, että tällainen seminaari oli järjestetty neljä vuotta aiemmin, mutta uutisessa ei kerrota seminaarin tarkkaa ajankohtaa eikä siinä ole yhtään linkkiä sen aikaisiin otsikoihin tapahtumasta.[Vuonna 2003 kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä osallistui kutsuvieraana Yhtenäisen Venäjän puoluekokoukseen Moskovassa.”

    Lähde:

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä

    On vasrallisempaa että meillä on oikeisto puolue joka pelaa ryssien kanssa samassa pöydässä ja vääristelee totuutta kuin selkeästi pelaavat vassarit.

  26. Ystävyyden kunniamerkin ovat saaneet Venäjältä nämä.

    2001:

    Pekka Herlin, Kone Oy:n hallituksen puheenjohtaja

    2004:

    Merja Hannus, Suomi-Venäjä-seuran pääsihteeri
    Seppo Sarlund, Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtaja

    2005:

    Kari Laine, Lapin taidetoimikunnan pääsihteeri
    Alexander Marschan, professori
    Eva-Riitta Siitonen, Helsingin ylipormestari

    2007:[2]

    Paavo Lipponen, ent. pääministeri ja eduskunnan puhemies

    2008:[3]

    Eino Siuruainen, Oulun läänin maaherra

    2009:[4]

    Osmo Jussila, professori

    2010:[5]

    Arto Mustajoki, professori

    2012:[6]

    Mikael Aro, VR-Yhtymän toimitusjohtaja
    Antti Jaatinen, VR-Yhtymän henkilöliikennedivisioonan johtaja

    2013:[7], [8]

    Elena Timtshenko, Gennadi Timtshenkon puoliso
    Ksenia Frank, Gennadi Timtshenkon tytär
    Matti Klinge, emeritusprofessori
    Arvo Tuominen, tv-toimittaja

    2014:[9], [10], [11]

    Heikki Talvitie, ent. suurlähettiläs ja Suomi–Venäjä-Seuran puheenjohtaja
    Pauli Saapunki, ent. kansanedustaja
    Jussi Nuorteva, valtionarkistonhoitaja
    Timo Vihavainen, professori
    Ilpo Kokkila, EK:n hallituksen puheenjohtaja

    2016:[12]

    Pekka Viljakainen, liikemies,Venäjän hallituksen neuvonantaja
    Andreas Agopov, kirjakauppias[13]

    2017:[14]

    Paula Lehtomäki, valtiosihteeri, ent. Suomi–Venäjä-Seuran puheenjohtaja
    Eero Heinäluoma, kansanedustaja

  27. Kuten tässä aiemmin on todettu oikeisto on ryssien pelinappula myös Suomessa. Vasemmisto on ollut sitä aina. Venäjä on rosvokapitslismin harjoittaja siinä missä Suomen oikeisto on kapitalismin harjoittaja, samaa paxkaa eri paketissa.

    Minä pysyn ainakin tässä keskellä ja on vain hyvä että Suomessa on monipuolujärjedstelmä eikä yksi joka harjoittaisi myös rosvokapitalismia jos voisi…

  28. Tässä tämä Kokoomuksen ryssän nuoleminen:

    http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/politiikka/96341.html

    ”Parikymmentä venäläispoliitikkoa Vladimir Putinia tukevasta Yhtenäinen Venäjä –puolueesta saapuu syksyllä Kokoomuksen vieraaksi tutustumaan suomalaiseen puoluejärjestelmään. Venäjä kiinnostaa myös yhä enemmän europuolue EPP:tä, jonka johtoa on myös tulossa paikalle, kertoo Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen.

    Kokoomuksella on Ville Itälän puheenjohtajakaudelta juontuvat pitkät suhteet Yhtenäinen Venäjä –puolueeseen, selvittää Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen. Syksyisen vierailun ajatus syntyi Kataisen vajaan vuoden takaisella Moskovan vierailulla, jossa venäläiset tiedustelivat mahdollisuutta yhteisen aate- ja järjestöseminaarin pitämiseen.”

    Tämän totuuden Verkkouutiset poisti sivuiltaan.

    1. Lukekaa koko linkki. Se on ihan virallinen Kokoomuksen kanta. Tuskimpa se kanta on muuttunut miksikään.

    2. Kyseessä on 12 vuotta vanha juttu. Siis ennen Krim hässäkkää. Sen jälkeen tuli iso muutos asenteisiin ja tpoimintaan.

      PETE PAKARINEN, 5.9.2006

      Venäjä jakaa mieliä EPP:ssä

      Katainen paimentaa venäjänsuhteita myös eurooppalaisen EPP-puolueen varapuheenjohtajana. Viime viikolla Helsingissä kokoontuneen EPP:n europarlamenttiryhmän puheenjohtajisto halusi EU:n ja Venäjän välille laajempaa yhteistyötä muun muassa energia-alalla. Kokouksessa tuotiin esiin myös huolestuneita painotuksia Venäjän demokratian tilasta.

      Katainen pitääkin EPP:tä tärkeänä tekijänä muun muassa siksi, että historiallisista syistä Euroopassa suhtaudutaan Venäjään hyvin vaihtelevilla tavoilla. Historiasta johtuen siihen on erilaisia näkökulmia ja Venäjä jakaa mielipiteitä, mutta siihen suhtaudutaan vakavasti.

      – Turvallisuuden ja talouskehityksen kysymyksissä Venäjä on merkittävä maa, jonka kanssa EU.lla täytyy olla selkeät sävelet. Tämän vuoksi hyvät henkilökohtaiset ja puolueiden väliset suhteet koetaan EPP:ssäkin hyvin tärkeiksi, perustelee Katainen.

      Yhtenäisen Venäjän jäsenyydestä EPP-ryhmässä on ollut puhetta, mutta tällä hetkellä puolue ei täytä EPP:n tiukkoja jäsenkriiteerejä. Katainen toteaa, että tämä on sanottu myös venäläisille avoimesti.
      – Mutta eihän tulevaisuudesta koskaan tiedä, hän jatkaa. Yhteistyösuunnitelmiin kuuluu Kataisen vierailu Moskovaan ja Yhtenäinen Venäjä –puolueen ja EPP:n energia- ja talouspoliittinen seminaari Brysselissä.

  29. Mielenkiintoista vääntöä Venäjän menosta. Kiinnostaisi myös lukea mielipiteitä Brasiliasta. Voidaanko sitä mitenkään verrata Suomeen, vapaat vaalit kai kumminkin sielläkin.
    Miksi vasemmistolainen komento ei ole siellä kantanut hedelmää vaan päinvastoin. Voisiko Suomessa käydä näin jos vasemmisto yksin ”kehittäisi” yhhteiskuntaa 10 vuotta.
    Ainakin pitkämielisempiä kuin me lienevät brassit kun kymmenen vuotta jaksavat katsella huonoa kehitystä, meillähän vallassaolijoita usein rangaistaan neljän vuoden välein.

    No mielenkiintoista seurata mihn suuntaan kehittyvät olot oikeistokomennossa Brasilian suuressa maassa, työttömyys, köyhyys, korruptio, ihmmisoikeudet.

    1. Hyvinhän Brasiliassa asiat menee jos ottavat Venäjän oikeistosta oppia. Sitten on vain yksi puolue ja oppositio on hengiltä. Kansalaiset varsinkin kaikki hallituksen vastustajat on leireillä ta likvitoitu.

    2. Vasemmistolainen komento ei ole koskaan tuonut mitään hyvää missään.

      Joku viisas on todennut, että demokratia on huono tapa hallita, mutta parempaakaan ei ole vielä keksitty.

      Chilessä oikeistolainen Pinochetin komento ei ollut kovin hyvää, mutta vasemmistolainen olisi taatusti ollut vieläkin huonompi vaihtoehto.

      1. Mikään yhden suunnan komento ei ole hyvä missään olipa se oikealta taikka vasemmalta mutta ei se näytä kepultakaan kovin kasosta olevan terv tepivaari

  30. Olipas synkkä ennuste Markolta. Itse en tuomitsisi tätä Bolsonaroa enkä ketään muutakaan poliitikkoa jonka kansan selvä enemmistö on valinnut ennenkuin nähdään mihin suuntaan maan asiat kehittyvät.

    1. Myllymatti, en tuomitse Brassien uutta johtajaa, arvio oli sen mukainen jos he ottaa Venäjän tavan toimia, ei voi tietää.

  31. Vasemmisto on ollut kehittämässä yhteiskuntaa vuosikymmeniä. Enempi tuo SDP. Ja muut puolueet ovat olleet enemmän tai vähemmän mukana. Niin meillä on kunnia asua maailman parhaitten maitten joukkoon kuuluvassa maassa.

    1. Kuinkapaljon SDP on kehittänyt Suomea ja mihin suuntaan kulloinkin, kuinka paljon ollut kehityksen jarruna, kas siinäpä kysymyksiä.

      1. Myllymatti on oikeassa. Pääsääntöisesti SDP on ollut viemässä Suomea huonoon suuntaan tai ainakin jarruttanut viemästä oikeaan suuntaan.

        SDP on halunnut sosialisoida – sosialisoiminen ei ole vienyt missään milloinkaan hyvään suuntaan.

        Demarit ovat yhden sortin sosialisteja, kommunistit toisen sortin sosialisteja, Hitlerin Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue kolmannen sortin sosialisteja. Kaikilla edellämainituilla on muuten punaliput. Kuinka ollakaan myös SAKn lippu on punainen.

        Sosialismi on ihan /Cstä.

        1. No ei se SDPee mitään sosialismia ole ajanut vuosikymmeniin ja sen kyllä tietää kaikki jotka seuraa todellista elämää .
          Jotenka olis aika tulla tälle vuosituhannelle nyt on vuosi 2018 ei 1918 jonne taitaa useampi jääneet
          Ja voi sanoa että kaikki ääri porukat ovat sieltä ja syvältä SDP ee ei ole mitenkään ääriliike terv tepivaari

  32. Jos olet rehelinen SDPee on kehittänyt Suomea paljon enemmän kun tehnyt sille hallaa terv tepivaari

    1. Tepi, anna linkki tähän tietoon että me muutkin saadaan nauttia moisesta.
      Vai onko vain arvaus ja mutu ??

      1. Hae itse linkkis mutta fakta juttu että on sellasia asioita jossa SDPee on kehittämässä Suomea paremmaksi elää .
        Nyt kepu ja kokoomus koittaa tyhmentää kansaa ja sekin vain sen vuoksi kun tyhmää kansaa on helpomppi kusettaa .
        Mun jutut ei ole koskaan arvailuja terv tepivaari

  33. Täällä sekoitetaan kaksi eri puoluetta…

    ”Kansallissosialismi (saks. Nationalsozialismus) eli natsismi (saks. Nazismus) oli Adolf Hitlerin johtaman Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) ideologia. Kansallissosialismin on monissa suhteissa katsottu muistuttaneen fasismia ja se luetaan yhdeksi fasismin muodoksi. Kansallissosialismiin sisältyi myös rotuoppia ja antisemitismiä.

    NSDAP hallitsi totalitaristisesti Saksaa vuosina 1933–1945, jolloin Hitler oli maan diktaattorina. Kansallissosialistisia puolueita perustettiin myös useisiin muihin maihin.” (wikin tietoa)

    SDP:llä ei ole mitään tekemistä Hitlerin puolueen kanssa!

    Suomessa IKL olisi ollut vastaava. Jonka kanssa Kokoomuksella kylläkin oli tekemistä… Kas kummaa…

    ” Isänmaallinen kansanliike oli suomalainen oikeistoradikaali puolue. IKL oli vuoden 1933 vaaleissa vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa” (wiki tietoa)

    Ja kas kummaa IKL ja Kokoomus teki yhteistyötä samoin kuin Kokoomus tekee parhaillaan nytkin yhteistyötä Yhtenäisen Venäjän kanssa, Putinin kahleissa taitaa nämä reppanat olla ja siksi aiheuttavat Suomessa kaaosta mistä Venäjä ja ryssät hyötyy… Ei voi tietää…

  34. Eräs Lipponen sai Freudental-mitalin.
    Freudental uskoi että ruotsinkieliset ovat ylempää rotua.

    1. Joo varmaan noinkin minä se tosin en ole trolli enkä tule olemaan .
      No mitäpä Lipposen mitallit nyt tänne kuuluu oikeasti Lipponen oli enempi kokoomuslainen kun demari .terv tepivaari

      1. Lipponen paalutti SDPeen tulevaisuuden linjat. SDP on vasemmistoa ?? Vai oikeistoa ??

        1. Ne Lipposen paalutukset olivat kokoomuksesta ei demareista tulevia ne paalutukset on kohta purettu .
          Ja siitähän ei kokoomus pidä lainkaan terv tepivaari

  35. No mitäpä italia Suomen oloihin kuuluu kuten ei moni muukaan maa terv tepivaari

  36. On aivan eri asia olla kansallis sosialisti kun sosialisti ja varsinkin nykypäivänä terv tepivaari

  37. Paavo Lipponen oli ja on nimenomaan demari – jopa demarien pitkäaikainen puheenjohtaja. Sitten pääministerikauden jälkeen Venäjän kätyri ajaen Venäjän kaasuputkiasiaa. Muuten myös Saksan demarien aiempi johtaja ja liittokansleri Gerhard Schröder oli ja on ryssien kätyri – kuuluu Putinin lähipiiriin.

    1. Paavo oli kaikkea muuta kun demari nyt se asia on poistettu eikä häntä puolueessa enää pelätä .
      Muden maiden politiikot ei minua kiinnosta kun en heidän valintaansa voi vaikuttaa mitenkään .
      Nyt siellä Venäjällä huseeraa Sumen puolelta kokoomus ja kepu terv tepivaari

  38. Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue, NSDAP, puolueen virallinen ideologia oli kansallissosialismi!

    Eli… Kansallissosialismin on monissa suhteissa katsottu muistuttaneen fasismia ja se luetaan yhdeksi fasismin muodoksi. Kansallissosialismiin sisältyi myös rotuoppia ja antisemitismiä.!

    ”Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (lyhyemmin sosiaalidemokraatit,ruots. Finlands Socialdemokratiska Parti, lyhenne SDP, puhekielessä monesti demarit; jäsenlyhenne sd. on yksi Suomen suurimmista puolueista. SDP perustettiin vuonna 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue.” (wiki tietoa)

    SDP ei ole mikään fasimia edustava puolue. Eikä kaikki missä on punaista väriä ole kommareita…

  39. Kokoomus on halunnut nuolla aiemminkin ryssän persettä,, taisi YYA aikakin olla Kokkareille kulta-aikaa kun väkisin olisivat halunneet jatkaa Kekkoslovakian perinteitä..

    ”Keskustan ja vasemmiston näkemyksen mukaan kokoomus oli edelleen sisäpolitiikassa oikeistolainen ääriliike lukuun ottamatta kekkoslaista osaansa.

    Kokoomus yritti kaikin tavoin hankkia hyväksyntää ja hallituskelpoisuutta. Toukokuussa 1981 puoluekokouksessa puheenjohtaja Ilkka Suominen esitti, että noin kymmenen vuoden kuluttua umpeutuvaa YYA-sopimusta jatkettaisiin ja päätös siitä tehtäisiin ennen vuotta 1984. Näin kokoomus ehti ensimmäisenä puolueena esittämään YYA-sopimuksen jatkamista” (wiki tietoa)

    Näin sitä aina sopivasti unohdellaan mihin päin mikäkin ja kukakin on aina silloin tällöin kallellaan… Minä olen tasan tässä keskellä.

  40. Valtakunnankansleri Hitlerin julistus Saksan kansalle 22.6.1941

    Saksalaiset! Kansallissosialistit! – –

    Yksinomaan sisäisen eripuraisuutensa vuoksi Saksa joutui vuonna 1918 tappiolle. Seuraukset ovat olleet pelottavat. Kun ensin oli valheellisesti selitetty, että taistelua oli käyty vain keisaria ja hänen hallitusjärjestelmäänsä vastaan, ryhdyttiin Saksan armeijan laskettua aseensa määrätietoisesti hävittämään Saksan valtakuntaa. Samaan aikaan kuin erään ranskalaisen valtiomiehen ennustelut, että Saksassa oli 20 miljoonaa ihmistä liikaa — että ts. nämä oli nälällä, taudeilta tai siirtolaisuudella poistettava —, näyttivät kirjaimellisesti toteutuvan, aloitti kansallissosialistinen liike työnsä Saksan kansan yhdistämiseksi ja samalla valtakunnan nostamiseksi uuteen kukoistukseen. Tämä kansamme uusi nousu ylös hädästä, kurjuudesta ja häpeällisen halveksunnan alaisuudesta tapahtui sisäisen uudestisyntymisen tietä. – –

    Kansallissosialistit! Te olette varmaan kaikki tunteneet, että tämä askel oli minulle katkera ja raskas. Koskaan ei Saksan kansassa ole vallinnut vihamielisiä tunteita Venäjän kansoja kohtaan. Mutta jo kolmatta vuosikymmentä juutalais-bolshevistinen vallanpitäjäryhmä on ponnistellut Moskovasta käsin sytyttääkseen paloon ei ainoastaan Saksan vaan koko Euroopan. Ei Saksa ole koskaan koettanut viedä kansallissosialistista maailmankatsomustaan Venäjälle, vaan Moskovan juutalais­bolshevistiset vallanpitäjät ovat lakkaamatta pyrkineet alistamaan meidät ja Euroopan muut kansat yliherruuteensa, eivätkä ainoastaan henkisesti, vaan ensi sijassa nimenomaan sotilaallisessa mielessä. Mutta tämän hallitusjärjestelmän toiminnan tuloksena on kaikissa maissa ollut vain sekasorto, kurjuus ja nälänhätä. Minä puolestani sitä vastoin olen kahden vuosikymmenen ajan ponnistellut saadakseni mahdollisimman vähäisellä sekautumisella ja ollenkaan aiheuttamatta häiriöitä tuotantotoiminnallemme Saksassa aikaan uuden sosialistisen järjestyksen, joka ei ainoastaan poista työttömyyttä, vaan yhä lisäytyvässä määrässä päästää työtä tekevän ihmisen osalliseksi työn tuloksesta. —

    Adolf Hitler

  41. Näitä kommareita ja punikkeja jahdatessa kannattaa jo miettiä kehtaako näitä jahtailla, eikös ne nämä meinaa Suomen laillisen hallituksen taas kaataa kuin 100 vuotta sitten ja taas Venäjän johdolla…

    https://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/kv2017/puolueet/8

    Jos näillä on koko maan kannatus 0,3% niin millä lihaksilla nämä ”kommari punikit” sen vallankumouksen tekee…???

    Voisiko joku perustella tämän tulevan taistelun näitä vastaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *