Englannin pääministeri kerjuulla

Pääministeri Theresa May on neuvonantajiensa kanssa taas kerran Brysselissä kerjäämässä parempaa Brexit sopimusta. Hän pelkää, että jo neuvoteltu sopimus ei mene läpi maansa parlamentissa ja sen tulevassa äänestyksessä. Hänen asemansa pääministerinä saattaa näin olla vaakalaudalla ja koko Englannin ero ilman sopimusta.

EU komission puheenjohtaja Juncker kuitenkin sanoo, että jo neuvoteltua sopimusta ei tulla avaamaan. Pitkämielistä myötätuntoa ja apua tullaan kuitenkin antamaan. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakin ja onko Eu;n mahtimiehet ja naiset niinkin pehmeitä, että kaikki muuttuu sopimusten ohitse.

Englantihan ei koskaan ole ollut mikään EU;n mallioppilas, heillä on aina ollut oma puntansa ja teehetkensä. Kulkevat autoillaan väärällä puolella teitä ja mittaavat matkansa maileina, sekä tuumaavat aikansa.

9 vastausta artikkeliin “Englannin pääministeri kerjuulla”

  1. Elämme mielenkiintoisia aikoja,aika näyttää ja historiankirjat kertovat kuinka kävi.

    SDP:n milloin mistäkin suivaantuva Tytti Tuppurainen kimitti miten EU:n vertaaminen Neuvostoliittoon ei sovi ollenkaan, koska ”EU ei ole kansojen vankila”, no pirun vaikeaksi siitä eroon pääseminen ainakin on.

    On aivan totta ettei Britit ole olleet mallioppilaita, joka on mielestäni ollut vain ja ainoastaan hyvä asia.

    Britannia on osaltaan hidastanut liittovaltiokehitystä, kun taasen Ranska on tehnyt ja edelleen yrittä tehdä kaikkensa sen edistämiseksi.

    Oma valuutta on ollut niin Briteille kuin myös Ruotsille ja Tanskalle työkalu omassa taloudessa, jota meillä ei ole.

  2. Juuri uutisoitiin, että May sai ainakin osan siitä mitä halusikin. Se on toinen asia, onko siitä mitään apua, tuli ainakin myötätuntoa.

  3. Kaikkien kansanäänestysten perään huutelevien kannattaisi ottaa oppia brexit äänestyksestä. Kaksi kertaa kannattaisi miettiä ennenkuin sellaisia vaatii, asiat kun saattavat olla paljon monimutkaisempia kuin äkkikatsomalta näyttää.

    1. Usein on myös niin, että asioista ihan tekemällä tehdään tarpeettoman monimutkaisia.

  4. Sen mitä Irlannin matkalla huomasin, heille on tärkeää että Irlanti ja Brittien vallan alla oleva Pohjois-Irlanti on vapaasti liikuttavissa. Raja ei estä vapaata liikkumista. Jos Britit eroaa EU:sta tuosta rajasta tulee ns kovaraja, siitä ei tulla ja mennä noin vain. Veikkaan tällöin uusia levottomuuksia Irlantiin…

  5. ”Englantihan ei koskaan ole ollut mikään EU;n mallioppilas, heillä on aina ollut oma puntansa ja teehetkensä.”

    Englanti on ollut veroparatiisihäirikkö ja sellaisena pysyykin ellei pahenekin.

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *