Katkerat norjalaiset

Nyt käytävissä Olympialaisissa Norja on rohmunnut molemmin kyynärpäin melkein kaiken mahdollisen. Ei ole mitenkään harvinaista kolmoisvoitto, tai ainakin mitalisijoitus kaikissa lajeissa.

Nyt kävi niin hassusti, että Norja jäikin lumilautailun yhdessä lajissa ilman mitalia. Meidän lökähousupiireistä lähtöisin oleva sympaattinen Enni Rukajärvi voittikin pronssimitalin. Se oli aivan loistava saavutus vaikeissa olosuhteissa tehty suoritus. Kummasti se taas nosti kansallistunnettamme. Norjan tyttö jäi täpärästi neljänneksi ja maa täysin ilman mitalia. Sekös nyt sitten harmitti ja norjalaiset väittivät Ennin saaneen liikaa pisteitä. Meidän Enni siihen tokaisikin lehdistötilaisuudessa, ”että tämä onkin laji, jossa tuomarit määrittelevät pisteet, eivätkä valmentajat”.

Kukaanhan ei pysty mitään todistamaan norjalaisten keinoista. Jää kuitenkin suuri epäilys niiden rehellisyydestä, elämme kuitenkin samalla pallonpuoliskolla peräti rajanaapureina. Tuskin meillä voi geeneissäkään olla kovin suurta eroa.

Katsotaan neljän vuoden päästä, miten mitalit ja sijoitukset silloin jaetaan. Onko kohtalo vuorostaan sama, kuin venäläisillä nyt.

Onnea ja kiitos Ennille, unohtamatta tietenkään Kristaa.

Puhtaan urheilun puolesta!

6 vastausta artikkeliin “Katkerat norjalaiset”

  1. Norjalaiset astmaatikot ovat jo suoranainen legenda urheilussa, eivätkä nämä kisat jää entisten varjoon:

    ”Norjan olympiajoukkueen lääkelaukusta löytyy 6 000 annosta erilaisia astmalääkkeitä, kun Suomen joukkue pärjää 600 annoksella Ventolineä.”

    https://www.hs.fi/urheilu/art-2000005556556.html

  2. ”Tuskin meillä voi geeneissäkään olla kovin suurta eroa.”

    Minulle jää taas ketjun yleissivistävä osuus:

    Rkp:n palvotun profeetan, Freudenthalin, mukaan norjalaiset kuuluvat germaaniseen valtiasrotuun, kun taas suomalaiset kuuluvat täysiä ihmisoikeuksia vailla olevaan alempaan keltaiseen rotuun.

    Profeettaa palvotaan Lipposten, RKP:n, Höbelön ja Hoopoakatemian piirissä asiaankuuluvalla hartaudella. Tästä Tuomiojan Ekikin ilmeisesti tykkää niin helvetiaalisesti, ettei ole kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, vaan on keskittynyt vainoamaan Halla-ahon porukkaa, jonka Eki ilmeisestikin pelkää vaativan suomalaisille rodulle täysiä ihmisoikeuksia.

    Lopetan kuvaukseni kajahtaneiston piireistä tällä kertaa tähän.

  3. Olihan se ”sivistävä” kommentti. Minä vaan luulen, että näin lähiseudulla ja raja- alueiden vaikutuspiirissä ovat geenit jo vuosikymmenten aikana sekoittuneet. Sanovat,että rajan yli naimista on tapahtunut jo ammoisista ajoista alkaen.

  4. Hiukan asian vierestä. Omituinen ilmiö kun mobiililaite elää täällä ihan omaa elämäänsä. Aloitin tämän blogin kännykällä ja jouduin keskeyttämään siispä tallensin tämän keskeneräisenä. Piti sitten läppärillä lopettaa, tätä ei sitten löytynytkään mistään, joten jouduin kännykällä lopettamaankin. Siinä sitten meni tuo aloituskin noin omituiseksi. Siitä syystä varmaan en löydä niitä tilastojakaan mistään. Minä käytän pääosin näissä kännykkää.

  5. Onhan se katkeraa, kun ei noissa laskulajeissa astmalääkkeellä pääse voittamaan…

  6. Norjalaisten pitää näihin lajeihin, missä astmasta ei ole haittaa, koittaa kunnon laksatiivia. Eiköhän siinä lumilautailijoiden ym. homma ala luistamaan. Tulee hellä helpotus mitalinpuutteeseen.

    Smoke

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *