Äänestät myös heitä 1/2

Jottei presidentinvaalien valinta olisi liian helppoa, on hyvä ajatella hetki myös presidentin taustaryhmiä. Presidentin asema nostaa myös lähipiirin ja tukijoiden asemaa korkeammalle. Ketä siis presidentin lähipiireihin kuuluu, ketkä saavat valinnasta bonusta? Jaan jutun kahteen osaan, tässä ensimmäinen.

Niinistö ja vaikea raha

Presidenttimme Sauli Niinistö on saanut hyvät pisteet kansalta varsin siistillä pelillä ja oikeilla teoilla. Hänen rahoituksensa lähteistä kuitenkin paljastuu rahan nuiva puoli. Veronkierto on vahvoilla ja rehellinen veronmaksu etäällä. Eipä hän juuri ole kipeästä aiheesta puhunutkaan, vaikka toki selvä on että Sipilän niskaan tämä ongelma lähinnä kaatuukin. Yhtä kaikki, taloudellinen yhteen hiileen puhaltaminen ei ole taustavoimissa vahvoilla.

Haatainen, veto-oikeus ja kassakaappi

Tuula Haataisen hajuton ja mauton kampanja ei oikein anna pohjaa tutkia ehdokasta itsessään, eivätkä hänestä tunnu pitävän edes demarit. Sen sijaan taustavoimissa on suuri, mahtava ja punainen SAK. SAK on järjestänyt hänelle markkinointitilaisuuksia ja onpa perheessä laitoksen taustaa vahvastikin edustettuna. SAK:lla on yksi maamme mahtavimpia verottajalta piilotettuja rahastoja sekä täysin epädemokraattinen veto-oikeus isoon osaan eduskunnan toimia. Saisiko tämä rikas ja lain yläpuolelta vaikuttava kabinetti yllättävää nostetta Haataisen myötä?

Torvalds ja erivapaudet

Nils Torvalds on edustanut RKP:ssä outoa linjaa, esittäessään jopa pientä ymmärrystä kielipolitiikan uudistajien suuntaan. Se on toki hienoa show’ta, sillä päätöksissään hän on ehta kuppikuntansa kannattaja. Taustalla on myös suomenruotsalaisten karmivin eliitti. On säätiöitä, on veronkiertoa, on segregaatiota, on lasten eristämistä, on rokotevastaisuutta, on väkivaltaa ja rotuoppiakin. Mikään palanen hänen taustavoimissaan ei kestä päivänvaloa enkä rohkene edes ajatella miten vahvaksi ne voisivat nousta Torvaldsin vanavedessä.

Vanhanen ja pimeä maaseutu

Oli lautakasatapauksesta mitä mieltä vaan, se kuvastaa Matti Vanhasen tyyliä. Jätän nyt tässä väliin omat henkilökohtaiset kokemukseni miehen ikävistä teoista ja keskityn siihen mitä iso media on kertonut. Sieltä ja täältä on tullut omalle elämälle pientä nostetta ja maisemat vaihtuvat nopeasti heti konjakkipullojen määrän laskiessa. Sen sijaan miehen takana oleva organisaatio on miestä väkevämpi, kattaen vaikkapa Suomen ennätyksen suojatyöpaikoista ja kikkailuviroista pitkin maakuntia. Aivan toinen asia on kepun läheinen suhde maaseudun äärikristillisten liikkeiden kanssa – naisvihaa, väkivaltaa, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä – siitä on pienet kepulaiset tehty. Voisiko ääni Vanhaselle olla myös ääni ultrakonservatiivisille ääriuskonnoille?

Jatkuu…

Parin päivän sisään toinen osa, jossa sitten Huhtasaari, Haavisto, Kyllönen ja Väyrynen.

12 vastausta artikkeliin “Äänestät myös heitä 1/2”

  1. Muut ovat 0-tasoa vrt. nykyinen presidentti laaja-alaisuuksineen ja kontakteineen läpi maailman.
    Ainoa, jolla ei ole mahdollisuuksia ja, jolla on älyä päässään on Nils Torvads.

  2. Niinistö on selkeästi oikeiston taustajoukkoineen – kuvastaa hyvin nykymenoa. Kannatuslukujen mukaan enemmistö kansasta on pörssäreitä? Ulkopolitiikkaa venäjäkortilla.
    Torvalds RKP ruotsin kieli ja Nato ei kiitos.
    Vanhanen poistui jo kerran näyttämöltä.
    – Äänestäjien enemmistö menee laumana galluppien mukaan.

  3. Olisipa leijonaosa kansasta pörssiosakkeiden omistajia – aika merkittävä osa on mutta sietäisi olla leijonaosa. Huomioiden että ko. harrastus edellyttää muutamaa kymmentä euroa, se ei saisi olla maassamme niin harvinaista. Se voisi myös vähän antaa kansalle voimia ymmärtää tuota peliä ja ymmärtää siten mikä on asiallisen pörssiomistuksen ja sikailun ero.

    Jaettu omistus hyvä. Pörssi itsessään neutraali. Kumpikaan näistä ei edellytä veronkiertoa tai sikailua.

    Arvostan Kokoomusta, paljon, mutta mielestäni meidän ei pitäisi suvaita sikailua.

    1. Tästä olen kyllä aivan samaa mieltä ja ikävä kyllä usein unohdetaan se tosiasia, että iso osa osakesijoittajista on aivan ”tavallisia duunareita”, jotka pankille lainaamisen sijaan haluavat saada itse säästöilleen korkoa.

  4. Niinistön ryhmässä lymyilee liittovaltiofanaatikkoja. Niinistö itse on ruvennut ajotukkiseiloriksi lykättyään euroliitynnällä tukin vesille.

  5. Niinistö on rikkaiden juoksupoika. Hän on saanut Bilderberg-rokotuksen ja se tietää mitä hän ajaa. Aiemmin hän puhui mielellään ”uudesta maailmanjärjestyksestä”, mutta tultuaan presidentiksi, hän ei enää ole puhunut siitä. Arka aihe, kun se tietää mm. Euroopan liittovaltiota, joka olisi yksi välitavoite matkalla kohti rikkaiden valtapyrkimyksiä.

  6. Kukaan ehdokkaista ei ole täydellinen, kenenkään taustajoukot eivät ole ihanteelliset, näistä lähtökohdista äänestämme ja eniten ääniä saanut voittaa ja pulinat pois.

  7. Kansan pitäisi tietää enemmän kuin lööpit – itse asiassa lehdetkin edustavat rahan valtaa. Aikanaa naapuripitäjässä paikallislehden päätoimittaja ryhtyi maailmanparantajaksi ja ilmoittajat vetivät mainostulonsa pois joten lopun voi arvata.
    Gallupit voisi unohtaa sillä niiden tulos perustuu vain mielipiteeseen.

  8. Miksi tuosta äänestämisestä yritetään tehdä niin vaikeaa. Marssin ennakkoon 17.1. ja äänestän istuvaa Presidenttiä ja sillä sipuli. Muut eivät ole edes käyneet mielessäni.

    1. Missaat hyvän tilaisuuden tehdä asiasta vaikeaa!

      Ei vaan, kukin tyylillään. Minä otan tästä ilon tutkimalla ehdokkaita ja taustoja. Kuten Myllymatti muistutti, täydellistä ei olekaan joten voi etsiä harmaan sävyjä.

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *