Tulipa äänioikeus lappu Euun vaaliin

Tosin nämät vaalit on paljonkin vaikeammat kun eduskunta vaalit jo se tekee vasin vaikeaksi kun tuo valittujen porukka on pieni

Ja vaalien väli turhan pieni olis voinut olla samaan aikaan edskunta vaalin kanssa

Kokonaan eri juttu on se ettei kyllä tunne ehdokkaita tarpeeksi hyvin ja paljonko savat aikaan Euussa Suomelle jotain hyvää

Tuskinpa mitään aina sitä vois toivoa sillä maksamme Euuhun melkoisen raha kasan

Saammeko sille/niille  mitään vastinetta onkin eri juttu seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Mitä Rinne nyt sanoo?

Poliisi aloittaa esitutkinnan Husseinin Facebook-kirjoituksista. Rikoksen tunnusmerkit ovat olemassa.

Taitaa jäädä Rinteen hallitushaaveet vain haaveiksi, sillä Rinteen arvostelukyky on nyt punnittu ja köykäiseksi havaittu.

Pv:n ylin johto.

Tämän päiväisiä uutisia lukiessani, väkisinkin tulee mieleen; ei komentajatason sotilasjohto sitten jatkosodan ajan jälkeen ole uskottavuuttaan horjuttanut näin paljon.

Pv:n komentajasta lähtien (ilmavoimat) ja alemmat komentajat Lemmenjoella parinkymmenen kutsutun ”kertausharjoituksessa”; viinaa ja sarjakuvalehtiä, sekä everstitason upseerin järjestämät sulkeisharjoitukset; epäilemättä promillerajat ylittyivät.

En muuten pitkähkön sotilasurani aikana ole nähnyt kuin yksikön päällikön pitämiä sulkeisharjoituksia ja niitäkin kovin harvoin.

Ainoastaan ilmavoimien komentaja pari päivää sitten anoi eroa ja sai, kuin myöskin Karjalan Lennoston komentaja.

Olisikohan meidän Pv:n komentajakunnassamme enemmänkin tarkastelun paikkaa?

Naakka; haittako.

Naakka on nykyisellään monien mielestä ”haittaeläin”, poistettiin rauhoituskin.

Henkilökohtaisesti en ymmärrä mutta minähän olen vain minä.

Monienkin pitäisi tutustua Konzrad Z Lorenzin teksteihin; esim naakasta, ”vuodesta vuoteen ne palaavat”.

Meille ilmestyi vuosi sitten yksi naakka tuonne pihan lounaspöytään. Yksin vieraili läpi vuoden.

Nyt tänä keväänä ruokailemassa käy jo kolme naakkaa.

Eroaa harakasta, variksesta ja korpista; kaikkia tästä ikkunastani näkee. Korpit ja varikset pysyttelevät loitommalla tuolla pihakuusien latvustoissa, harakat varovaisesti käyvät syömässä.

Naakka sitä vastoin, ruokapaikaltaan poistuu korkeintaan tuonne saunan katolle ja palaa.

Meillä savupiiput ovat verkotettuja, siis ei naakka pääse pesimään. Sitä vastoin tänä keväänä näyttäisi, että ainakin yhdessä pöllöpöntössä   pesii naakka; saas nähdä?

Suomen huono herraonni jatkuu

Mistä johtuu, että huono herraonni jatkuu jatkumistaan? Se johtuu suomalaisesta korruptiosta, jota kutsutaan meillä ”maan tavaksi”, jonka käyttövoimana on hyväveli-verkostot.

Esim. nyt toimii hallitustunustelijana demareiden ja SAK:n yhteinen pääministeriehdokas, joka on paras mahdollinen heidän leiristä, mutta huonoin koko Suomen kannalta.

Jos haluttaisiin paras pääministeri nykyisistä poliitikoista, olisi Jussi Halla-aho ylivoimaisesti paras, mutta hän ei ole hyväveli-verkostojen suosiossa.

Suomea halutaan siis edelleenkin johtaa keskinkertaisuuksien johdolla ja tulokset ovat sen mukaisia. 

Sanotaan, että millainen kansa, sellaiset ovat johtajat. Suomessa on korkea koulutustaso, mutta se  ei takaa korkeaa älykkyystasoa. Suomen kansa on edelleen junttikansaa ja  aukoriteettiuskovaista. Media manipuloi ja aivopesee kansaa ja kansa käyttäytyy kuin robotit median ohjausessa.

Muutos parempaan saadaan vasta sitten, kun yhä useampi kansalainen oivaltaa, että muutos on mahdollinen vasta siten,kun kansa vaatii sitä.

Ei Suomessa mitään oikeisto hallitusta ollut

Suomesa istui viimeisen vajaan neljä vuotta Eekoon ja Suomen yrittäjien asettama  hallitus joka oli niiden puudeli oikea sylikoira

Kansalle lisättiin rasitteita lähes koko ajan eikä siinä tunnettu vastuuta missä katkeaa kansalta selkä ranka

Voi olla että niin olikin tarkoitus kun leikataan koulutuksesta kansan osalta se tulee jälki jätöllä eteen

Suomella pitää olla korkean tason koulutus se jolla koko maa nousee taikka laskee

Mutta siinä meillä ei ole pienenä kansana varaa lipsua ja se on myös faktaa että köyhälle työmiehelle syntyy älykäs lapsi ja ökyrikkaalle taas tyhmyyden huipentuma

Sekin on sattuman kauppaa ei se äly katso kelle se tulee kelle ei mutta Suomessa tarvitaan sellanen hallitus missä otetaan kaikki osaset huomioon

Minkään asteen pelkästään oikeiston hallitusta ei Suomi kaipaa  eikä matkimista muista maista

Nyt on aika katsella eteenpäin uudistuksia tulee tulevana kautena paljonko toivon mukaan niin kun on maan kanto kykykin seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Oikeistohallitus olisi ehdottomasti paras Suomelle

Suomessa oli teoriassa oikeistohallitus – Sipilän hallitus – se kuitenkin Sipilän johdolla ”souti ja huopasi”, vatuloi, eikä ollut riittävän luja ay-mafiaa vastaan.

Oikea oikeistohallitus olisi kuitenkin ehdottomasti paras Suomelle:

  • vähemmän veroja
  • vähemmän julkista sektoria
  • vähemmän byrokratiaa
  • vähemmän tulonsiirtoja
  • enemmän kannattavia yrityksiä
  • korkeampi työllisyysaste
  • enemmän kannattavaa vientiä ulkomaille
  • korkeampi puolustusvalmius
  • parempi puolustuskyky
  • vähemmän haittamaahanmuuttoa
  • ihmiset saisivat itse päättää enemmän tulevaisuudestaan
  • vähemmän velkaa ja velanhoitokuluja
  • vähemmän syrjäytyviä
  • oikea terve kilpailu parantaisi palveluja ja alentaisi kustannuksia

Uusi piirre Rinteen luonteenlaadusta -herkkähipiäisyys

Jussi Halla-aho piti tänään 1.5.2019 vappupuheen Helsingissä ja käsitteli puheessaan mm. hallituksen muodostamisvaihtoehtoja.

Rinne veti herneet nenäänsä, kuten oheisessa jutussa Iltasanomista selviää.

Eikö Rinne tajua, että muutkin, kuin hän itse voi spekuloida eri hallitusvaihtoehdoilla.

”Ps:n Jussi Halla-ahon mielestä miettimisen arvoinen vaihtoehto olisi hallituksen muodostaminen automaattisesti kahden tai kolmen vaalien suurimman puolueen kesken.

Sdp:n puheenjohtaja, hallitusneuvottelija Antti Rinne ihmettelee perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon tänään keskiviikkona vappupuheessaan esille tuomaa vaihtoehtoa, jossa hallituksen muodostavat automaattisesti kaksi tai kolme suurinta puoluetta.

Tämän kevään eduskuntavaalien tuloksen perusteella se tarkoittaisi Sdp:n, perussuomalaisten ja kokoomuksen muodostamaa hallitusta.

– Minusta se kuulostaa todella kummalliselta, Rinne sanoo.

– Onko Halla-aho valmis maahanmuutto-, Eurooppa- tai ilmastopolitiikassa tulemaan muiden puolueiden linjalle. Jos on, niin katsotaan sitten.

Rinne muistuttikin, että hallitusneuvottelijan tehtävä on luovutettu hänelle itselleen.

– Halla-aholla on varmaan paljon hyviä mielipiteitä omasta näkökulmastaan, mutta minä olen nyt johtamassa tätä hallituksen muodostamisen prosessia. Katsotaan, mitä minä saan aikaiseksi.”

https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Reserviläinen-ampui-itseään-vahingossa-ampumaharjoituksessa/1365345

En minä näistä reserviläisasioista juurikaan tänne kirjoittele, … mutta, jo kaksi päivää ko tapauksesta ja tämän alustan sotilasasiantuntijat eivät ole reagoineet.

Kysehän on MPK:n ampuma harjoitussarjasta Karkialammilla. Reserviläinen ampui itseään jalkaan laittaessaan asettaan koteloon?? Miten tämmöinen on mahdollista? Kyllä tiedän miten. Poliisi tutkii aseen ja turvamääräysten noudattamisen.

SAL:n määräyksissä ammunnan johtajana saa olla henkilö, joka on suorittanut b-vamentajakurssin, vähintäänkin sekä urheiluammunnan a-lajikurssin.

Nyt näyttäisi siltä, että MPK:ssa ollaan lipsuttu määräyksistä.

MPK nimittäin on vain julkisoikeudellinen yhdistys, ei osa Puolustusvoimia. Määräysten mukaisesti ns sovelletut ampumatilaisuudet; niissä pitää olla Pv:n määräämä vastuukouluttaja, siis ammattisotilas.

Odottelen mielenkiinnolla kommentteja.

 

 

Uusi osoitus somepotaskan aikaansaannoksista

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/38a32c8f-db6b-4ffa-ad01-6dc925be11fe

”Viron uudet ministerit astuivat virkaan kyseenalaisia käsimerkkejä heilutellen – presidentti otti kantaa dramaattisella ulosmarssilla”

”Ekre-puolueen tuore valtiovarainministeri Martin Helme ja sisäministeri Mart Helme heiluttelivat nimittäin virkavalojensa vannomisen yhteydessä OK-käsimerkkiä, joka yhdistetään internetkulttuurissa valkoisen ylivallan kannattamiseen.”

Tämä koko potaska on muutaman jenkkibloggarin aikaansaannosta, kun nämä alkoivat laajasti kirjoitella tämän merkin tarkoittavan valkoisen ylivallan kannattamista – ilman mitään asiallisia perusteita.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Okei

https://www.independent.co.uk/news/world/americas/us-politics/white-power-hand-symbol-cassandra-fairbanks-mike-cernovich-alt-right-white-house-a7709446.html

Tämän viimeisen jutun mukaan kahdella kädellä tehty WP-merkki on Anti-Defamation League -organisaation mukaan white power, mutta yhdellä kädellä tehty OK, mikä on samanlainen kuin WP:n P, ei sitä ole.

Valitettavasti ideologiset pellet eivät lue juttuja kunnolla ja oikaisevat ideologisessa sokeudessaan tosiasioista.

Viron presidentti kuulunee samaan tekopyhään ideologiseen pellelaumaan käyttäytymisensä perusteella.