Pienituloinen Veijo Baltzarin osti puolen miljoonan talon, pihaan ilmestyi Porsche

Kokemukseni mukaan verottaja kysyy hyvin herkästi mistä rahat ovat tulleet, jos on kyse vähänkään suuremmasta hankinnasta. Uskaltaako verottaja toimia näin, kun on kyseessä romaani? – rasistikortin esille tuloa pitää varoa ..

*

Veijo Baltzarin tulot olivat vuonna 2016 nolla euroa – osti seuraavana vuonna puolen miljoonan talon, pihaan ilmestyi Porsche

27.11.2019

Törkeästä ihmiskaupasta epäillyn Veijo Baltzarin verotettavat tulot ovat olleet vähän mitä sattuu.

Veijo Baltzarin verotettavat tulot ovat vaihdelleet rajusti vuosina 2009–2018, ilmenee julkisista verotiedoista.

Vuonna 2016 Baltzarin tulot olivat nolla euroa, vuonna 2017 reilut 70 000 euroa ja vuonna 2018 noin 25 000 euroa.

Vuosina 2009–2015 Baltzarin tulot olivat jotain nollan ja 26 000 euron väliltä.

6 vastausta artikkeliin “Pienituloinen Veijo Baltzarin osti puolen miljoonan talon, pihaan ilmestyi Porsche”

  1. Näin Yhdysvalloissa 30-luvulla

    Lopulta Al Capone tuomittiin vuonna 1931 veronkierrosta 11 vuodeksi vankeuteen. Eliot Nessin agentit olivat takavarikoineet Caponen kirjanpitoa, ja voitiin todeta, että hänen ilmoitetut tulonsa olivat liian pienet riittääkseen hänen omaisuuteensa ja elintasoonsa. Tuoreen lain mukaan myös rikollisilla toimilla saaduista tuloista oli maksettava tuloveroa. Tuomio oli pisin mahdollinen veronkierrosta annettava

    ****
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Al_Capone
    .
    Ensimmäisen kerran Capone tuomittiin vuonna 1930 Philadelphiassa aseen luvattomasta hallussapidosta vuodeksi vankeuteen, mutta tuomio lyheni hyvän käytöksen perusteella kymmeneen kuukauteen.
    .
    Valtiovarainministeriön agentti Eliot Ness tutki Caponen toimia saadakseen hänet vangittua. Nessin ryhmää alettiin kutsua nimellä Lahjomattomat (the Untouchables), koska hän ilmoitti julkisesti, ettei vastaanota lahjontaa. Caponea ei kuitenkaan pystytty liittämään todistetusti viinan myyntiin, mutta lopulta hänet tuomittiin vuonna 1931 veronkierrosta 11 vuodeksi vankeuteen. Eliot Nessin agentit olivat takavarikoineet Caponen kirjanpitoa, ja voitiin todeta, että hänen ilmoitetut tulonsa olivat liian pienet riittääkseen hänen omaisuuteensa ja elintasoonsa. Tuoreen lain mukaan myös rikollisilla toimilla saaduista tuloista oli maksettava tuloveroa. Tuomio oli pisin mahdollinen veronkierrosta annettava

  2. Kun kyse on vähemmistökulttuurin ”suuresta” vaikuttajasta, jota johtavatr demarit hypettävät, ei sellaisen tekosiin uskalla puuttua edes verottaja.

  3. Kuten näette, lähes köyhyydessä elävä ”nälkätaiteilija” voi ostaa Porchen, eli ei ole mikään tekosyy miksi jokainen teistä ei voisi ostaa vaikka uutta yleellistä sähköautoa joiden lithium akkujen materiaali on kongon lapsien keräämää :). Siinän näette, Vihreät on oikeassa!!!

  4. Balzarille on ehkä järjestetty jokin ansa. Hän on ainoa Suomessa joka on kertonut systemaattisesti mustalaisholokaustista, joka on tosiasia. Esimerkiksi Virosta tapettiin kaikki mustalaiset niin, että heidän omintakeinen paikallinen kielensäkin katosi.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Romani_genocide

    1. Vai ihan ansa?
      Kyllä tuon mustalaisen puuhastelu on sellaista luokkaa, ettei todellakaan ansoihin tarvitse turvautua
      Ongelma on ollut lähinnä se, että Balzarilla on ollut likeiset suhteet demarijohtoon ja punapressaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *