Eduskuntavaalit – vasemmistolla mietinnän paikka

 

 

Sipilän hallituksen jäljiltä jäi savuavia raunioita – työläiset ja heikoimmassa asemassa olevat odottivat vesi kielellä eduskuntavaaleja. Niissä piti näytettämän Sipilän oikeistolaiselle menolle ”närhen munat”. Vaan kuinka kävikään? Vasemmiston jättirykäyksen sijaan saatiin tussahdus.

 

Juha Sipilä ja johtamansa Keskusta saivat toki kuonoon isän kädestä. Laiha lohtu, sillä demareiden ykköspaikka on olematon ja kaksi oikeistolaista puoluetta, Perussuomalaiset ja kokoomus, hengittävät kiivaasti niskaan. Tee siinä sitten vasemmistolaista politiikkaa! Demarit ja Vasemmistoliitto 26 prosentin kannatuksella ei oikeistolaisen yhteiskunnan rakenteita horjuta. Voidaan myös kysyä, onko ylipäätään olemassa vasemmistolaista eduskuntapolitiikkaa, jos tavoitteena on vain kompromissien kautta hillitä rajuinta oikeistolaista talouspolitiikkaa – saada ns. torjuntavoittoja?

 

Mitä tekevät perussuomalaiset jotka tekivät nyt kolmannen jytkyn? Mitä heidän äänestäjänsä haluavat puolueelta? Oliko tarkoitus vain näyttää ”keskisormea” eduskunnan poliittiselle eliitille? Uskoivatko perussuomalaisia äänestäneet, että kovalle uusliberalistiselle talouspolitiikalle lyödään voiton myötä naula arkkuun?

 

Jäävätkö perussuomalaiset lekottelemaan oppositioon, nostamaan kannatusta ykköspuolueeksi vai lähtevätkö mukaan hallitukseen turvaamaan oikeistolaista politiikkaa jossa armoa ei tunneta heikompiosaisia kohtaan. Nimittäin, jos persut ottavat hallitusvastuuta, en millään usko vasemmistoliiton ainakaan olevan mukana siinä hallituskokoonpanossa.

 

Kokonaisuutena, tällä eduskuntakokoonpanolla tulee nyt lyödyille kansanosille kylmät oltavat. Tukalaa tulee olemaan vasemmistolla olo ”jarrumiehenä” oikeistolaisessa vyörytyksessä. Varsinkaan kun sosialidemokraateille on yli pääsemätön kynnys tukeutua politiikassaan kansanjoukkoihin. Myös ammattiyhdistysliikkeen maltillisena pitäminen tulee vääjäämättä karahtamaan vasemmiston omaan nilkkaan – on jo nyt karahtanut.

 

Entä laitavasemmiston, eli kommunistien surullinen taapertaminen? Kansalle on onnistuttu syöttämään kuvaa yhteiskuntaa häiriköivästä, menneessä elävästä, olemattomasta porukasta, jolla ei ole nykyisessä yhteiskunnassa kuin korkeintaan perinteen vaalimisen tehtävä. Ja todella, kommunistit kuihtuvat vaaleista vaaleihin kuin pyyt maailmanlopun edellä.

 

Kommunistit eivät suinkaan elä pelkästään vaaleista. Kuitenkin vaalit ovat jonkinlainen mittari kannatuksesta. Ilman kannatusta on aivan turha heilutella punaisia lippuja, elellä haaveissa jostain suuresta ja mahtavasta.

 

Kommunistien ei tarvitse tehdä korjausliikkeitä ideologiaan, mutta totta totisesti nyt olisi korkea aika katsoa peiliin, minkälaisia toimintatapoja/kulttuuria yhä edelleen harrastamme! Vanhat kaavat ja toimintatavat eivät yksinkertaisesti päde tähän päivään. On vain alettava elämään siellä missä sattuu ja tapahtuu, kuten perussuomalaiset koko ajan tekevät. Persut ovat ottaneet isot paikkansa kuntien ja kaupunkien valtuustoissa, joissa heitä seurataan ja ammentavat kannatuksensa: Sen sijaan meitä kommunisteja on olematon määrä tekemässä siellä ruohonjuuritasolla työtä ihmisten parhaaksi.

 

Mitä on tehtävä vai nostammeko kädet kiltisti pystyyn? Pienpuolueiden yhteinen menestys oli surkean olematon. Ei nousseet piraatit, siniset, tähtiliike kuin muutkaan, vaikka mainosarvoa oli ainakin sinisillä ja Nyt – liikkeellä yllin kyllin.

 

Edes vaaliliitot esim. Helsingissä piraattien, feministien ja liberaalien kesken eivät saaneet kummoista tulosta. Siitäkään huolimatta, että noilla puolueilla ei kummitellut kommunistien haamu olkapäillä.

 

Rakenna tässä nyt sitten laajaa rintamaa eduskuntapuolueiden ulkopuolelle. Vaalit siis löivät koko arsenaalilla meitä muutosta haluaville päin näköä, lähes kanveisiin. On pohdinnan paikka, enää emme voi nyrpistellä nenäämme toisillemme, kulkea kukin omia polkujaan. Ei, on viimeinen hetki koota voimat saman pöydän ääreen, löytää yhteinen sävel. Nämä vaalit sen näyttivät, jotain täytyy tehdä, jostain ottaa ns. härkää sarvista. Periksihän me kommunistit emme todella anna, ennen kuin vanha valta on murrettu, heitetty historiaan.

 

13 vastausta artikkeliin “Eduskuntavaalit – vasemmistolla mietinnän paikka”

  1. ”Kokonaisuutena, tällä eduskuntakokoonpanolla tulee nyt lyödyille kansanosille kylmät oltavat. Tukalaa tulee olemaan vasemmistolla olo ”jarrumiehenä” oikeistolaisessa vyörytyksessä. Varsinkaan kun sosialidemokraateille on yli pääsemätön kynnys tukeutua politiikassaan kansanjoukkoihin. Myös ammattiyhdistysliikkeen maltillisena pitäminen tulee vääjäämättä karahtamaan vasemmiston omaan nilkkaan – on jo nyt karahtanut.”

    Demarien voitto merkinnee työttömyyden ja velkojen kasvua ja sitä kautta vaikeuksia monelle.

    Siniset onnistuivat viimeisillä voimillaan vielä kerran vahingoittamaan PS -puoluetta.

    Halla-ahon mielestä viimeisen kaltainen vaalitulos tietää kylmää kyytiä monelle henkilölle ja Suomen itsenäisyydelle.

    Tässä Jussin puhe kahden vuoden takaa:

    https://yle.fi/uutiset/3-9663299

  2. Jos SDP alkaa taas myötäillä Kokoomuksen talouspolitiikkaa, niin sen kannatus sulaa samalla tavalla kuin vuoden 2015 vaaleissa. Kukin puolue käy aina vuorollaan hallituksessa Kokoomuksen kanssa romahduttamassa suosionsa. Vain Kokoomus porskuttaa, koska sen kannattajat ovat tyytyväisiä. Jos SDP keskittyy makkaraveroihin, sukupuolten tasa-arvoon ja hävittäjähankintojen häiritsemiseen ja jättää talousasiat Kokoomukselle niin se menee taas vipuun. Sitten on Keskustan vuoro saada vaalivoitto neljän vuoden kuluttua ja mennä hallitukseen Kokoomuksen kanssa 🙂

  3. Kirjoitus sisältää kaksi virheellistä väittämää.

    Eduskunnassa ei ole vasemmistoa, työväenliikkeen periaatteiden mukaisella tavalla. Kaikki eduskuntapuolueet ovat porvarillisia puolueita: kannattavat kapitalismia, EU:ta, Suomen Nato-politiikkaa, militarismin kasvua, lisääntyviä sotaharjoituksia ja hävittäjähankintoja. Sosialismille ja rauhanpolitiikalle ei ole kannattajia.

    Kommunistinen työväenpuolue (Ktp) lisäsi vaaleissa äänimäärää 15%. Rahaa oli vain muutama tuhat euroa kuntien tarjoamille julistepaikoille, koko Suomessa.

    Eduskuntapuolueet käyttivät vaalikampanjaansa yhteensä yli 8 miljoonaa euroa, niiden ehdokkaat 22 miljoonaa. Siis yhteensä 30 miljoonaa. Näin jokaisen nyt valitun kansanedustajan keskihinnaksi tuli 150 000 euroa.

    Huhtikuun 14. päivän eduskuntavaalit olivat valtiovallan osin rahoittaman ja porvarimedian ohjaaman rahavallan vaalit.

    1. ”Sosialismille ja rauhanpolitiikalle ei ole kannattajia.”… Tajuaako Rauno että tälläinen politiikka missä jaetaan kukkasia ja tehdään aseista auroja olisi Venäjälle lottovoitto…

      1. Suomessa täytyy pitää yllä pyssykantaa myös eeuun varalta. Nyt on eeuussa vallalla namusetävaihe, jolloin itsenäisiä valtioita houkutellaan syvemmälle unionin syövereihin, jotta unioni voisi ne hotkaista lopullisesti. Mutta unionissa voi tulla eteen vaihe, jossa valtiot haluaisivatkin itsenäisyytensä takaisin. Siinä vaiheessa saatetaan tarvita uskottavaa asearsenaalia.

  4. Rinne torjui yhdellä lauseella ”Suomea ei oteta NATOon”, joka on lisäksi fakta, pöyristyttävän ja typerryytävän paskanjauhuun NATO-jäsenyyden hakemisesta ja mahdollisesta ”optiosta” (jollaisia NATOnsäännöt eivät lainkaan tunne), jokaon jatksunut YLEn vaskistitoimittajien toimesta vaaleissa kuin vaaleissa ainakin 20 vuotta. Tosin PaavoVäyrynen oli sitä samaa sanonut jo pitkään, mutta se ei vaikuttanut hänellä siten kuin Rinteellä. se saattoi kyllä tuoda Väyryselle hyvän tuloksen pressanvaaleissa.

    Väyrysen tulos näissä vaaleissa osoitti, että asiantuntemus ei vaaleissa merkitse yksin mitään.

    Kenenkään muun VASEMMISTOLAISEN kuin Rinteen, ja itseni, suusta en ole sitä faktaa julkilausuttuna koskaan kuullut. vasemmisto on ilmeisesti sillä luullut saavansa isrtoääniä, että oikeisto houruaa.

    1. Suomen pitäisi mennä Natoon, mutta päättäjät ämpyilee. Pitäisi järjestää työryhmä joka tekee päätöksen. Kansalta ei tarvitse kysyä, se ei muuten etene kumpaankaan suuntaan. Piste.

      1. Suomea ei oteta NATOon.

        Mene ämpylemään NIILLE päätäjille kuten Donaldille!

      2. Valtio sopimiksia ei liioin tehdä ilman kansalta kysymistä se ei ole parlamenttaarinen asia lainkaan voi sille laittaa pilkunkin mukaan ja huutomerkin terv tepivaari

  5. Yks paskin tapaus on entinen ”oikeusministerin” ketku Johannes Koskinen.

    https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/2013-perustuslakivaliokunnan-puheenjohtaja-johannes-koskinen-sdp-oli-lakipuoskari/

    Edustaja Taeelle Sahtivaarin toimistosta keksitään äkkiä jokin ”UPIn_virka” tai vastaava:

    Viime kaudelle Pilvi Torstain nostamiseen eduskuntaan varamiespaikalta tarvittiin Razmyarin kaupunginjohtajapaikka!

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Pilvi_Torsti

    Samaa kööriä kaikki…

    https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/09/sahtivaari-valehtelee-syyrian-al-assadin-tappaneen-200000-kansalaista

Vastaa käyttäjälle Risto Koivula Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *