55 vastausta artikkeliin “Persulauma on vallanut PB:n hommafoorumin”

  1. Ehkäpä tämä kertoo että kannattajia on enemmän. Vai pitäisikö minunkin sanoa tähän että : ”delete”, ”delete”… 🤣🤣🤣

  2. Kukahan se jatkuvasti asiassa kuin asiassa räksyttää persuista, vaikka puoluepolitiikalla ei ko. asiassa ole mitään merkitystä Karjalainen?

  3. Foorumilla on liikaa persuja ja persuista kirjoittelua, joten teen avauksen persuista.

    Hmm…

  4. Nii mutta hei vaalit o ohi jo kuukauren päästä. Sitte o jo uuret aiheet taikka sitte ei.

  5. Juhani, olet kirjoittanut tämän saman blogauksen jo tusinan kertaa kohta.

    Allekirjoitan että persuilla on vähän räyhäkäs tapa ilmaista itseään, mutta jukolauta, ei nyt tätä ainaista valitusta.

    Turhan moni kirjoittaa kerran kuussa ”voi voi kun blogeissa on ikävää” -tyyppisen kirjoituksen. Blogit ovat just sen näköisiä kun siellä kirjoittajansa. Minä otan tuon persuvyöryn haasteena ja toisaalta osoituksena ajan hengestä. Kirjoitan itse toisin, jotta tulee muutakin.

    Mutta ainainen valittaminen ei vaan vie mihinkään muuta kuin tappeluun. Juuri siihen mistä haluaisimme molemmat eroon.

    1. Kyuu – samaa mieltä. ..viestitin että tulis muitakin toisista puolueista.
      Ei liene persujen vika. .missä siniset että sais vivahteita lisää. Niin ja vasemmisto.

  6. Olen tänne muutakin kirjoittanut, viikolla pari päivää mennyt ampumaradalla, eipä ne liioin kiinnosta kuin paria ihmistä. Voin tietenkin tehdä lämpimien aikaan vaikka benjihypyn (olen tehnyt niitä useamman), liekö sekään aiheeltaan ketään kiinnostaa.

    Karjalainen on hyvä vaan ja kirjoittaa jonkun mielenkiintoisen aiheen… sana on vapaa.

  7. Missä viipyy Karjalaisen kommentti Huhtasaaren tappouhkauksesta, jonka teki Kokoomuksenn kaupunginvaltuutettu.
    Karjalaisenhan pitäisi tietää mitä viiteryhmässään tapahtuu.

    1. Voi olla että karjalainen ei tiedä mitä tapahtuu. Ei voi tietää. Kantaako Kokoomus vastuun vai hylkääkö kaupungin valtuutetun kuin koiralauma joka jättää haavoituneen susille, nyt nähdään sekin.

  8. Kokoomuskin kohta lööpeissä…? pohjois-Suomessa asuva laaja lapsipornorinkiä pyörittänyt yrittäjä on Vxxx Mxxxxx, vahvistan vielä loput kirjaimet jos näin on. Onko tämäkin arvojohtaja…? Ja Perussuomalaiset on hirveitä…?

  9. Kokoomus sisältää väkivaltaa uhkailuineen kuin ehkä toiset jossain määrin, joita ei välttämättä tiedoteta.
    Rauhattomuutta mutta lieneekö uutta kuitenkin saanut uudenlaisia piirteitä.

  10. Persulauma vallannut?
    Saattaapi olla niinkin, että joukko ihmisiä ärsyyntyy jatkuvasta putkinäköisestä ja asiattomasta persujen mollaamisesta ja piruuttaankin kommentoi.
    Minua itseäni nimenomaan ärsyttävät nuo putkinäköiset kaiken tietävät ja kaikesta ainoaa oikeaa totuutta julistavat mollaajat missä tahansa asiassa eikä ärsyyntymiseni mitenkään liity politiikkaan.
    Jos esimerkiksi yksi kaiken tietävä ja osaava keskittyisi persumollauksen sijaan muihin aiheisiin kuin persuihin, voisi jopa olla mahdollista keskustella jostain.

  11. Kyllähän Karjalainen tuo väriä ja haasteita tähän kieltämättä persahtavaan blogiin. Luulisin äreimpien persukirjoittajien suorastaan nauttivan kun pääsevät Karjalaista oikaisemaan. Menisi muuten paljolti toinen toistensa selkään taputteluksi jossa vaihteluna vain Kokoomuksen virheiden ja pahojen tekojen julkituonti ja setviminen.

    Onhan Tiainen, pesunkestävä kommunisti vai oliko hän sosialisti, hän vaan on niin ehdoton että keskustelu menee juupas eipäs toisteluksi.

    Pohjolan Kallen pohdiskelusta ja ruoka aiheisista juutusteluuista pidän.

    Sanon nyt vielä varmuudeksi että ei minulla Perussuomalaisuutta vastaan paljon ole, Halla-ahostakin suorastaan tykkään, etten vaan vähän Huhtasaarestakin.

    Mieluummin vaalimenetystäkin soisin persuille kuin vasemmistolaisille puolueestaan riippumatta.

    Jos otettaisiin parhaat puolet Kokoomuksesta ja Vihreistä ja ripaus Keskustaa niin siinä olisi ehkä minun mielipuolueeni, nyt joudun valitsemaan vaaleissa mielestäni vähimmän huonon. Kadehdin heitä jotka jonkun puolueen ohjelmassa näkevät kaiken olevan aivan OK, on se silloin helppo äänestää.

  12. Sokea ei näe kuin oman verkkokalvonsa mustan, näkevä näkee sen minkä haluaa, mutta sokea voi kuulla enemmän kuin näkevä näkee ja aistia, sekin on rikkaus ymmärtää muita…

  13. Olen tätä vähän pohtinut mitä Matti tuossa kirjoilee… minulle sopiva puolue olisi pieni palanen sieltä, täältä ja tuolta. Pitääpä kirjoitella puhtaaksi.

    1. juu, pieni pala sieltä täältä olisi hyvä, mutta aina se mopo karkaa…

  14. Täysin läpipersutettu näyttää olevan tämä Pirkan Blogit.

    Aamulehden Blogeilla oli suht selvä visio miten toimia ääriajattelun, rasismin ja trollaamisen kanssa. Sekin media koki silti persuinvaasion ja ylläpitäjät ymmärsivät lopettaa koko homman. Tuossa vaiheessa kaikki mielenkiintoiset ihmiset olivat jo lähteneet alustalta.

    Pirkan Blogit on kuin suora kopio AL-Blogien viimeisistä päivistä, kun kaikki oli jo menetetty ja hävitty. Samat tyyypit huutavat persujen hoosiannaa nyt täällä. Osa AL-Blogien bannaamista persuista aloitti heti täällä kun vapaus koitti.

    Myötähäpeää tuntien sitä lueskelee noita avauksia; pari kolme persua laittaa muutaman tunnin välein avauksia omaan provokatiiviseen ( ja osin rasistiseen) tapaansa, näitä sitten pitäisi lueskella ja niistä inspiroitua.

    Pahinta täällä on ehkä tuo vihamielinen henki ja rasismi.

    Ja tietysti tärkein juttu on, että täältä puuttuvat oikeistolaiset liberaalit, vasemmistolaiset, demokraatit, EU-myönteiset, homot ja lesbot jne.

    Ilman noita ei tule kaikkia hyödyttävää myönteistä ajatustenvaihtoa, persut vain psyykkaavat toisiaan kunnes lopulta aina riitaantuvat.

    1. Mistäs sinä sen tiedät, onko joku kirjoittaja homo vai hetero? Ja kommunistit tänne ainakin kirjoittavat. On jokseenkin typerää purnata blogeissa siitä, mitä blogeihin kirjoitetaan, kun sana on vapaa.

  15. ”Mika the AL-banned persu” tuskin al1947 tänne tulee itseään häpäisemään…

    Kai nyt hölmö huomaat jo kirjoitustavasta että metsään meni.

    Kiva huomata että olin hajulla.

  16. Jep, jep..

    Miten se meni, sut potkittiin pois AL-Blogeista, oliko rasismi syynä vai mikä?

    1. Mitä tulet tänne vihaamaanja rähisemään?
      Perusta oma persuvihauspalstasi tuon Karjalaisen kanssa.

      1. juhak, ei kannata lähteä näiden katkerien ihmisten völjyyn, en itse edes ymmärrä miksi ne roikkuu keskustelupalstoilla hakemassa pahaa verta itseensä, ei kannata alentua itse moiseen.

    2. Ai, potkittiinko minut pois AL-blogeista, tämä oli uutinen myös itselleni,Seppo varmasti vahvistaa kantasi,mutta samaan aikaan kyllä vahvistit olevasi Al1947, joka oli niin läpinäkyvää kuin vaan olla voi.

  17. Orwell, en toki haluaisi häiritä teidän persujen keskinäistä tiedonvaihtoa mutta eikös tämä ole vielä vapaa media muillekin? Vai onko tilanne niin paha, että vain persut voivat enää kommentoida?

    Ette te täällä keskenään viihdy pitkään, se on nähty että riitaa tulee.

    Tämä media tarvitsee muitakin kuin persuja tänne, muuten se kuolee pois.

    1. Kenellehän liene vastailet _KKK?
      Mielipiteitä saa esittää, mutta jatkuva räksyttäminen persuista ei ole mielipide, vaan pelkkää räksytystä.
      Kaikki, jotka eivät sellaisesta tyylistä pidä, eivät ole persuja, vaikka se lienee sinulle ja mielipidekavereillesi mahdoton asia ymmärtää.
      Myöskään kaikki, jotka eivät pidä holtittomasta elintasoturistilauman hyysäyksestä, eivät ole persuja tai odinsolttuja.
      Totta toki on, että nämä ihmiset eivät ole myöskään vihervassareita tai ”suvaitsevaisia”.

      1. samoin tekee karjalainen, räksyttää, mutta mitään kongreettista ei tule, nämä uuden maailman kehittyneitä puolueita vastustavat elävät poteroissaan jauhaen samaa vuodesta toiseen, se ei ole kehitystä, se on taantumista.

      2. Harvinaisen sekava ja irrallisia lauseita sisältävä kommentti. juhak ilmeisesti varjonyrkkeilee itsensä kanssa, mitä muuta tuohon voisi sanoa.

        1. Et sitten ymmärtänyt _KK?
          Pitäisikö kirjoittaa ”selkokielellä”?

  18. Minä olen moderoinut verkkopalveluita kauemmin kuin teistä pääosa on niitä käyttänyt (=vajaa 22 vuotta). Minulla oli ja on vahva kunnioitus Aamulehden blogien moderointilinjaan, mutta ymmärrän myös että heidän on palveltava lakien lisäksi osakkeenomistajia.

    Tätä blogia ei omista kukaan. Minä poistan täältä sisällön, joka rikkoo lakia. Viimeksi tein niin eilen. Minä en poista täältä sisältöä josta joku ei pidä. Jos lähden fiilispohjalta poistamaan, ei homma toimi.

    Sama pätee mikä aiemminkin: jos löytää asiaa joka ei tänne kuulu, ilmoittakoon siitä niin asia katsotaan. Joskus ilmoitus on asiallinen, joskus ei.

    Keskustelun tehtävä ei ole säästää ihmisiä mielipahalta, vaan säästää heidät omaan päähän jumittumiselta.

  19. Eturautin linja johtaa, on jo johtanut persujen invaasioon, media on käytännössä Halla-Ahon.

    Liberaalit, vasemmisto ja muut ryhmät loistavat poissaolollaan, eivätkä he tänne tule, eivät tulleet edes alussa. Äärioikeisto aina lopulta kaappaa tälläiset mediat.

    Itsekin ajattelin nyt viimein lähteä, se om moro…

    1. ”Äärioikeisto aina lopulta kaappaa tälläiset mediat.”

      Eipä ole RKP:n rahojaan piilottavia etnonationalisteja vielä näkynyt ainuttakaan, vaikka voihan Karjalainen olla heidän agenttinsa.

      RKP taitaa keskittyä eri puolueiden johtajien masuttamiseen, kun argumenttisakin ovat persiistä.

  20. Kenenkään ei ole pakko olla mieltään pahoittamassa seurassa johon ei kuulu eikä voikaan kuulua.

  21. Eli ei pidä tulla pahoittamaan mieltään teidän persujen seuraan sinne Pirkan Blogiin?

    Kun ei ei kuulu teidän porukkaan?

  22. Eräs voisi mennä ja katsoa peiliin, jos ei ole mitään muuta annettavaa kuin tuoda huono verta ja kismaa ihmisten keskelle keskustelupalstoille, niin ehkä olisi parempi keskustella itsensä kanssa.

  23. Totta tuo Marko. Ymmärrän kyllä että te persut omistatte Pirkan Blogit ja teitä tietysti ärsyttää kun tulee soraääniä ja muukalaisia.

    Mutta käsi sydämelle Suuri ”Kasojen Ampuja”; mitä te tällä medialle teette, jos täällä ei ole laaja kirjo ihmisiä kirjoittamassa ja haastamassa teidän kiveen hakattuja uskomuksianne?

    1. Kukaan ei omista täällä mitään, miksi SINÄ et tee ikinä yhtään blogia…???

  24. Pitäisikö, onko siitä persuilla olemassa joku pakollinen standardi?

    Yritän tehdä töitä ja maksaa veroja, ei oikein jää virtaa tehdä blogeja joissa arkipäivinä seikkaillaan maastopuvuissa leikkimässä.

    1. Eli sinä elät vain sinun elämää, elä sitä, älä puutu muiden elämään, jos täällä joku haluaa vaikka Mustanaamion asussa jakaa kukkasia torilla tai kävellä talossaan munasillaa niin vittujako se sinulle kuuluu, olet erittäin typerä …tiesitkö sen.

  25. Kuten kaikki voivat nyt todeta miten tämä persumedia toimii;
    haistatellaan vittuja ja haukutaan typeräksi.

    Aamulehden ylläpito olisi puuttunut tuohon kielenkäyttöön, persujen valtaama Pirkan Blogit ei tietenkään.

    Toki tajuan että savolainen Suutari uhoaa vain tottumuksesta.

    1. Katkera Tapio eli Al1947 jatkaa sitä samaa agendaa, katkeraa elämää, kaikki on tiennyt koko ajan kuka olet vaikka feikkaat itseäsi täällä. Tee hyvä mies oma blogi, ei, koska ei ole munaa moiseen niin et kykene, siihen minä en mitään mahda, lähinnä naurattaa moinen onneton stalkkeri 🙂

  26. Al-blogissa tuli nopeasti sensuuri jos uskalsi mainita kulttuurimarxismi. Toinen yleinen moka on syyttää kaikki persuiksi jotka haastavat liberaalien maailmankuvan.

  27. Tämän PB-blogin ongelma on ei-journalistinen ”ylläpito” huolimatta siitä, että Kyuu ja Pentti tekevät sen, mitä ovat luvanneet. Journalistinen valvonta torppaisi tämän blogin heti huolimatta siitä, että lauma kiljuisi, että journalismi on aina puolueellista ja aina persuja vastaan. Mutta tämä blogiston sisältö ja avaukset kyllä panevat edelleen kysymään, miksi tästä on syntynyt persujen jopa härski kirjoitusalusta ja linnoitus ? Vastauksia tähän on jo tullut joissakin kommenteissa, kiitos niistä.

  28. Pitipä nyt lueskella läpi tämä jo moneen kertaan monistettu avaus (persut valtaa jne.) ja sen kommentit.

    Kovin on tuttu laulu. Tätä on nyt toistettu täällä monen monituista kertaa uusina avauksina että kommentteina muiden avauksissa.

    Se mikä minua hämmentää on, että täällä eräät kommentaattorit, tapio_KK ja Juhani Karjalainen pari mainitakseni, peräävät sivistynyttä ja nimittelyistä vapaata keskustelua ja kuitenkin itse toimivat toisin. Ovat toimineet jo pitkään.

    Tässäkin keskustelussa tapio_KK:n kommentit ovat pelkästään henkilöön meneviä tölväisyjä, epäasiallista nimittelyä ja ihmisten arjen arviointia täysin mutu -tuntumalla.

    Jos koko ajan on nokkimassa toisia kirjoittajia, niin ei se ainakaan keskustelua ja keskusteluilmapiiriä paranna.

Vastaa käyttäjälle Myllymatti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *