Kevätmyrsky (Kevadtorm) – sotaharjoitus Virossa

Sotaharjoitus alkoi maanantaina. Nyt joukot on perustettu ja ovat tehneet tavanomaiset harjoittelut ennen taistelua.

Huomenna lauantaina 1. Jalkaväkiprikaatin joukot suorittavat marssit varsinaiselle taisteluharjoitusalueelle Itä-Viroon – Narvan suuntaan kuten tositilanteessakin tekisivät.

Moottorimarsseihin osallistuu 40 eri kolonnaa, joissa korkeintaan 30 ajoneuvoa kolonnassaan. Ajoneuvojen välit noin 100 metriä. Huomenna on sotaväkeä liikkeellä ihan perusteellisesti, muina päivinä vähemmän.

Sotaharjoitukseen osallistuu myös 2. Jalkaväkiprikaatin joukkoja, Suojeluskunnan joukkoja, sekä liittolaisten joukkoja. Myös suomalaisia joukkoja osallistuu jälleen.

Sotilaita osallistuu sotaharjoitukseen yli 9000. Tavallinen jokavuotinen harjoitus. Viime keväänä vastaava harjoitus oli nimeltään Siil – minäkin osallistuin siihen. Silloin meitä oli oleellisesti enemmän. Sotaharjoitus päättyy 17.5.2019.

Lauantaita vasten yöllä liittolaisten rynnäkkökoneet harjoittelevat matalalla varsinaista taisteluharjoitusta varten.

Suomessakin pitäisi järjestää pitkiä ja suuria harjoituksia. Yhdellä puolella vähintään kokonainen sodanajan prikaati ja toisellakin puolella vähintään kokonainen sodanajan prikaati. Pienillä kuvitteellisilla joukoilla ei päästä harjoittelemaan todellisissa olosuhteissa. Jo pelkästään marssien harjoittelu ja suurten joukkojen liikkeiden koordinointi on opittava käytännössä, eikä vain teoriassa.

9 vastausta artikkeliin “Kevätmyrsky (Kevadtorm) – sotaharjoitus Virossa”

  1. Valitettavasti Suomen puolustusmäärärahat ovat niin surkean alhaisella tasolla, että ei ole varaa järjestää kunnollisia sotaharjoituksia.

    Toinen valitettava asia on että Suomella ei ole liittolaisia, vaan Suomi joutuu seuraavassa sodassa taas yksin verivihollistamme Venäjää vastaan.

    Virokin joutuu vastaanottamaan Venäjän hyökkäyksen aluksi melkein yksin, mutta tietäen, että kun jaksaa taistella niin liittolaiset tulevat apuun.

  2. Niin, 1. Jalkaväkiprikaatin tehtävänä on vähintäänkin hidastaa Narvan suunnasta Tallinnan suuntaan tunkeutuvia Venäjän hyökkäysjoukkoja – niin harjoituksissa kuin myös tulevassa sodassa.

    2. Jalkaväkiprikaati toimii tässä harjoituksessa harjoitusvastustajana.

    2. Jalkaväkiprikaatin varsinainen tehtävä sodassa on vähintäänkin hidastaa Pihkovan suunnalta maahan tunkeutuvia Venäjän joukkoja. Mitä ilmeisimmin viivyttäen ja kuluttaen Võrun kautta Tarton suuntaan hyökkääviä ryssiä.

    Aikoinaan minun järjestämissäni valtakunnallisissa sotaharjoituksissa virolaiset joukot viivyttivät myös Pihkovasta Latvian pääkaupungin Riikan suuntaan eteneviä venäläisjoukkoja.

  3. On se hirvittävän vahva tuo usko tulevaan sotaan. Ja kun sitä vaan ei tule niin myöntääkö mies olleensa väärässä????

    1. Olisin hyvin mielelläni väärässä.

      Imperialistisen roistovaltion Venäjän tavoitteena on valloittaa ”takaisin” Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Ukraina, Georgia, jne.

      Kysymys ei kuulu hyökkääkö Venäjä, vaan milloin Venäjä hyökkää.

  4. Muistellaanpa hieman Toisen Maailmansodan jälkeistä aikaa. Toisessa Maailmansodassa Venäjän tavoitteena oli valloittaa koko Eurooppa – aluksi. Kun Venäjä kykeni valloittamaan vain puoli Eurooppaa, niin Stalinin mielestä Venäjä ei voittanut sotaa, eikä sitä sotaa kannattanut juhlia – paitsi väkisin yhden kerran. Ei pidetty mitään voitonpäivän juhlia, kun ei ollut mitään voittoa.

    Vasta kauan Stalinin kuoleman jälkeen keksittiin alkaa juhlimaan voitonpäivää – jotta ryssät unohtaisivat millaisessa kurjuudessa he todella joutuvat elämään.

    Joitakin muistamisen arvoisia tapahtumia:
    – 1953 Venäjä ja sen miehittämä P-Korea hyökkäsivät E-Korean kimppuun yrittäen valloittaa koko E-Korean;
    – 1956 Venäjä hyökkäsi Unkariin, jonka kansa olisi halunnut elää vapaammin, eikä kommunistisen diktatuurin alla;
    – 1968 Venäjä hyökkäsi Tshekkoslovakiaan, kun siellä olisi haluttu ihmiskasvoista sosialismia brutaalin kommunistidiktatuurin sijaan;
    – 1979 Venäjä hyökkäsi Afganistaniin tekemään afgaanien kansanmurhaa kymmeneksi vuodeksi, kunnes afgaanit ajoivat ryssät maastaan USAn avulla;
    – 1994 Venäjä hyökkäsi Tshetsheniaan, ja hävittyään sen Ensimmäisen Tshetshenian sodan hyökkäsi uudelleen 1999 aloittaen Toisen Tshetshenian sodan;
    – 2008 Venäjä hyökkäsi Georgiaan yrittäen valloittaa koko Georgian ja haluten ripustaa Georgian demokraattisilla vaaleilla valitun presidentti Saakashvilin munistaan hirteen;
    – 2014 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan valloittaen laittomasti Krimin ja miehittäen laittomasti osan Ukrainan Donbasista.

  5. Toki on järkevää harjoitella maan puolustamista aggressiivista diktatuuria vastaan, tuota tuskin vasemmistolaisetkaan vastustavat, pois lukien tietysti ”telaketjukommunistit”.

    Siitähän meillä ei ole erimielisyyttä että naapuri Venäjä on diktatuuri?
    Juuri tänään tuli tieto Putinin Kremlin vahvasta aikeesta ottaa haltuun koko Venäjän netti.

    Putinin Kreml ihailee Stalinia ja toimii samoilla metodeilla.

    1. Virossa on Kevadtorm tai Siili joka vuosi. Lisäksi liuta muita harjoituksia.

      Suomessa voi sodanajan joukkoihin sijoitetullakin mennä enemmän kuin viisi vuotta harjoitusten väliä.

Vastaa käyttäjälle tapio_KK Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *