Ravintola; kokki, tarjoilija, muu ravintolahenkilökunta.

Olen aina ollut tietoinen noiden ”roskaruokapaikkojen” henkilökunnan palkkauksesta, ravintoloita sen en oikeastaan niin tiedostanut koskevankaan. Nyt tiedostan.

Miksi pohjoisen turistikeskuksiin ei saada ammattihenkilökuntaa?

Asia selvisi kun tyttären nuorimmainen valmistui ravintolakokiksi Perhosta. Työpaikkoja oli tarjolla vaikka minkä verran, aivan valittavaksi asti. Lähti kuitenkin Rovaniemelle töihin. Järkytyin kun kertoi minulle palkkauksestaan, työsopimuksesta ja työn vaatimuksista. En yhtään ihmettele, että kautta maan kokeista on huutava pula koko maassa. Palkka ja työn vaativuus eivät kyllä kohtaa.

Näistä pienistä tuloista kun vielä vähennät asuinkulusi; turha puhua säästämisestä.

MaRa on kyllä onnistunut karsimaan mittavasti henkilöstökuluja, tosin vaihtamalla sen ainakin osittain työvoimapulaan.

19 vastausta artikkeliin “Ravintola; kokki, tarjoilija, muu ravintolahenkilökunta.”

  1. No, tämä oli yksi monista seikoista, joihin kiinnitin huomiota.
    Lapissa muuten koko turistibisnes pyörii nykyisin ns halpatyövoimalla ja -sopimuksilla.
    Tilanne on täysin muuttunut viimeisen kymmenen vuoden ajalla.
    Tein aikanaan melko pitkän rupeaman rekikoirahommissa ja lähinnä aliurakoitsijana ja sittenkin pärjäsin loistavasti kahden työntekijäni kanssa. Maksoin muuten reilusti alan TES:n (eräopas) mukaisia palkkoja paremmin ja silti pärjäsin; tuskin nykypäivänä.

  2. Laitan muuten tähän avaukseeni aivan irrallisen kommentin. Tänä aamuna on ollut ilahduttavan vilkasta ja asiallista kommentointia koko aamun. Päiväänhän tässä jo aletaan kallistua mutta kuitenkin.

  3. Mitä ovat ne ”roskaruokapaikat”? Ovatkos ne niitä joissa myydään tavallista ruokaa tavallisille ihmisillle tavallisen halvalla? Minä käyn yleensä niissä, jos yleensäkään käyn jossain muualla kuin kotona syömässä. Siitäkin on todella kauan, vuosia.

  4. Pentti; Mac donalds, Burger King, Scand Burger, Hesburger, … lukuisat muut. Vanhanaikaisella nakkikioskillakin sait maittavampaa ruokaa.

      1. Eipä tuolla maittavuudella ja hygienialla paljonkaan yhteistä liene.
        Muistuupa mieleeni 70-luvun loppupuolelta, kun tulin vanhan Jugoslavian Novo Meston vuoristossa, taisin syödä ehkä maittavimman ateriani; aivan tien varressa oli hiiligrilli (halkaistu tynnyri) ja siinä tyyppi pyöritteli kokonaista lammasta vartaassa. Nälkä oli ja ostin palan lammasta; lisättiin raakoja sipulin ja valkosipulin lohkoja ruskean käärepaperin päälle ja siihen lampaan palat. Oli muuten taivaallisen hyvää, vaikkei ollut edes ruokailuvälineitä kuin oma taskuveitseni.

      2. Kaval Rebane. Kaikille, jotka lyttäävät nakkikioskit; sinä olisi esimerkki ”nakkikioskista”. Sijainti Balti jaama turg, Kopli 1Tallinn. Ei kovin ihmeellisen näköinen mutta se ruoka, aivan fantastista ja nakkikioskihinnoilla.
        Paikan omistaja ja ainoa toimija on eräs Tallinnan kuuluisimmista kokeista, Ranno Paukson.

  5. No, olenhan minä tullut syöneeksi ravintolassa jos toisessakin. Se hygienia ei mielestäni korvaa alkuunkaan raaka-aineiden laatua.

  6. Mäkkäri on saanut aika paljon palkintoja työoloista ja työntekijöistä huolehtimisesta. Hesellä on ollut pahasti ongelmia kyllä, niin hygieniassa kuin sitten henkilöstöasioissa, mutta taustalla onkin amerikkalainen hämärä uskontokunta ja heidän turkulainen lipunkantaja.

    Mutta ongelma mitä Kalle tuo esille on aivan totta. Rehti palkka rehdistä työstä, ei tähän muu auta.

  7. Tein avauksen samasta asiasta jokin aika sitten, jossa kyseenalaistin EU Ja ETA-alueen ulkopuolelta haettavan työvoiman ja varsinkin hakijoiden motiivin asiassa.

    On suorastaan hassua se miten ei 500 miljoonan ihmisen vapaalta työssäkäyntialueelta ei löydy ainuttakaan kokkia Lappiin, vai onko?

    Nyt on kuitenkin hyvä muistaa se, että tarveharkinnan vapauttamisella ei suinkaan haeta halpaa työvoimaa vaan huoltosuhteen parantamista, kuten Kokoomus asian esittää. Hassua kyllä, yksikään kokoomuslainen talousosaaja ei ole vielä kertonut miten huoltosuhde paranee sillä, kun maahan dumpataan halpatyövoimaa, jonka elinkustannuksista valtaosa maksetaan verovaroista.

    En pidättele hengitystä kokoomuslaisten vastausta odotellessa.

  8. Maataloudessahan tämä trendi on ollut vallitseva jopa liki kaksikymmentä vuota. Suomalaisille nuo maatilan työt (renki), eivät ole kelvanneet, maatalouslomittaja oli osaratkaisu muttei ratkaisu.
    Hyvät työntekijät sain aina kohtuullisen palkan + edut, maksamisella. Eipä tilanne ole tainnut paljonkaan muuttua.

  9. Se on totta, monessa isommassa talossa on yksi tai kaksi virolaista töissä. Aika usein ne virolaiset ovat karjanhoitajia.Peltotyöt tekee isäntä ja yksi käskettävä, yleensä.

  10. Tämä ilmiö on jo tosi vanha. Närpiössä ja niillä nurkilla lähes kaikki työntekijät ovat ulkomaalaissyntyisiä- miksi ? Mansikat metsämarjat ja sienet poimitaan thai, ukrainalais-venäläisvoimin. Loput suomalaisia eläkeläisiä. Muute ne työt jäisivät tekemättä- en viitsi toistaa, miksi.

  11. Ihan pari huomiota edellisiin liittyen.

    Maataloudessa on tosiaan jo vuosia ollut paljon esim. virolaisia työntekijöitä, mutta pyydän huomamaan myös sen, että maataloudessa on myös ollut paljon erilaisia työkokeiluita, tukityöllistämistä jne. ihan kantasuomalaisille ja käytännössä säännönmukaisesti ”työsuhteet” päättyvät samaan aikaan tukikauden kanssa.

    Närpiön ”ihmeestä” jota myös on paljon vuosien saatossa mainostettu, mutta ikävä kyllä sen sosiaali ja työvoimapoliittisia taustoja ei juuri ole tuotu esiin ja ne eivät suinkaan ole olleet vähäisiä.

    Voidaanhan me myös ihmetellä sitä, miksi kuopiolaisen bussikuskin on mahdotonta joko saada tai ottaa vastaan työ Helsingistä, mutta ikävä kyllä se keskustelu ei ole ollenkaan niin mediaseksikästä kuin esim. se miten toiselta puolelta maapalloa kotoisin oleva, ilman minkänlaista kokemusta moottoriajoneuvoista omaava koulutetaan bussikuksiksi ja se on menestystarina.

    1. Ei niitä ratkaisuja tarvitse odottaa, niitä toteutetaan koko ajan ja lopputulos näkyy sitten viiveellä kansantaloudessa joko positiivisena tai negatiivisena.

      Avoin keskustelu asiasta toki olisi suotavaa, mutta sitä on liene aika turha odotella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *