Suomi ennen ja nyt

Meillä Suomessa porvaristo säätää ja sählää.

Niin on ollut ja niin on nytkin.

Suomen nykyinen hallitus on puhtaasti porvarihallitus, Suomea ja Suomen kansaa sattuu, mutta ei se porvarihallitusta haittaa. Ei ole ennenkään haitannut.

Suomi on sotinut suurta Venäjää vastaan ja Suomen porvaristo on ollut siihen syypää harjoittamallaan politiikalla.

Venäjää syytetään, että se uhkaa ja voipi hyökätä Suomeen.

Ei Venäjä ole uhannut eikä uhkaa nytkään.

Mutta Suomen porvaristo haluaa sotimaan. Ennen liittolainen oli Saksa, nyt se on USA.

Suomen kansa kärsii nälästä ja vilusta, yhä suurempi osa jää Suomalaisista ilman.

Mutta sotaporvaristomme haluaa uusia pyssyjä ja erityisesti uusia hävittäjiä.

Niiden jo kaavailtujen 64 hävittäjän kokonaiskustannukset menevät reilusti yli Suomen vuosibudjetin.

Siltikin, vaikka niitä rahoja Suomen kansa tarvitsee elämiseen.

Niillä rahoilla Suomen hyvinvointimallia voisi kehittää parempaan suuntaan, ja rahaa jäisi reilusti muuhunkin järkevään.

Mutta ei, Porvariston pitää päästä sotimaan, ja nyt ”vääräksi hevoseksi ”halutaan/veikataan USA (ennen se oli Saksa).

Tosin, Suomen porvariston suurella myötävaikutuksella USA on käytännössä jo miehittänyt Suomen.

Parlamentilla ym. demokratian instituutioilla porvarit pyyhkivät pöytää.

Esim. Isäntämaasopimus tehtiin ilman eduskuntaa.

USA kutsui itsensä Suomeen sotaharjoituksiin, johtaa sitä, mutta viulut maksaa Suomi.

On tulossa eduskuntavaalit. Porvaridemokratiassa me kansa voimme vaikuttaa äänestämällä. Rahalla tietenkin porvarit itsensä valituttaa, aina uudelleen.

Mutta mitäpä jos me kansa tulemmekin äänestämään ”väärin”?

Mitäpä jos äänestäisimme ihmisiä, jotka eivät halua Natoa, sotia, aseita, vaan puolueetonta rauhan politiikkaa, ilman aseita,  politiikkaa jossa ihminen ja sen hyvinvointi on yhteiskunnan keskiössä?

Tämä nykyinen hallitus on aiheuttanut niin valtavat vauriot yhteiskuntaamme, että ei niitä vaurioita korjaa seuraava hallitus eikä edes sitä seuraava.

Mutta yrittäkäämme!!!!!

Vasemmiston ei pidä mennä kokoomuksen eikä edes keskustan kanssa samaan hallitukseen. Ei mitään kompromisseja!!!

Mutta riittääkö eduskuntavasemmiston (SDP ja vasemmistoliitto) kantti? Se jää nähtäväksi.

29 vastausta artikkeliin “Suomi ennen ja nyt”

  1. Itseä hieman harmittaa, kun olen lähes kokonaan sivuun pistetty politiikasta.
    Varmaan olen itsekin syypää moiseen.
    Riitaan tarvitaan aina vähintään kaksi.
    En ole riidanhastaja, vaan mieluummin sopija ja ongelmien ratkaisuhakuinen, kompromissikykyinen.
    Samoin tunnen olevani enemmänkin projektityöläinen.
    Laitan alkuun uusia juttuja, ja kun ne katson toimivan, omalla painollaan, kehittelen jotain muuta ja uutta projektia.

    Harmittaa sekin, kun emme ole kyenneet saamaan aikaan yhteistä rintamaa kommunistien kanssa, eikä mitään muutakaan vasemmistolaista uudentyyppistä rintamaa.
    Eduskuntavasemmistoon olen aika pettynyt, he eivät ole vastaus yhtään mihinkään, eivätkä he kykene muuttamaan politiikkaansa ja linjauksiaan paljon enemmän ihmisen suuntaan.

    Harmittaa sekin, ettei kommunistit ole oikein omista ryhmistään/poteroistaan liikahtaneet yhtään mihinkään suuntaan.
    Eivät ole hakeneet väliaikaisiakaan ratkaisuja esim.seitsemän tähden liikkeestä.

    SKP, STP eikä KTP ole tällä hetkellä yksikään vastaus yhtään mihinkään. Kaikki ovat aivan yhtä hukassa. Ideologia on kaikilla sama, mutta yksikään puolue ei edes ilmeisti käsitä mitä on päivän politiikkaa, ja ei siten yksikään osaa sitä…ollenkaan.

    Vasemmistoliiitto olisi jonkinmoinen vaihtoehto, ainakin väliaikainen, mutta katson sen olevan kokonaisuutena ottaen varsin opportunistinen, puhumattakaan demareista.

    Mielestäni meillä vasemmistolla olisi kaikki avaimet varsin hyvään politiikan tekoon, mutta laitavasemmistolta puuttuu kyky, vasemmistoliitolta halu.

    Mitä tehdä hyvät toverit?

  2. Mikähän minun kuvitelmissani ja siinä mitä ja miten olen historiaan paneutunut on vialla kun en ymmärrä että Venäjä (ja Neuvostolliitto) olisi ollut ja on edelleen uhka Suomelle.

    Pitääkö sellaista kummastella että jos vasemmisto vaaleissa saisi emäjytkyn eli suuren enemmistön niin miten se vaikuttaisi suhteisiimme Venäjään. Niin kaukana on kuitenkin demarien ja vassarien vähäosaista kannattelevasta ideoligiasta venälinen putinismiolikargia.

  3. Ei ole ollut Neuvostoliitto uhka Suomelle.
    Uhka Suomen porvaristolle kyllä.
    Suomen työväenliike ja työväestö on saanut paljonkin poliittista tukea eri tavoin Neuvostoliitolta.
    Neuvostoliitto, joka oli työväen valtio, tuki täysin Suomen työväen kamppailua porvaristoa vastaan.
    Siksi porvaristo vihasi aivan silmittömästi Neuvostoliittoa, sosialismia.
    Suomen porvaristo joutui kuuntelemaan Suomen työväen vaatimuksia varsin herkällä korvalla, ja monesti taipui vaatimuksiin, peläten, että Suomen työväki alkaisi vaatia enemmän, yhteiskunnan rakenteiden murtamista.
    Suomen porvaristo joutui olemaan pakosta varsin taitava.
    Ja olihan se sitä.
    Koko kehittyneen maailman porvaristo otti oppia Suomesta, jolla oli kokemusta isosta sosialistisesta maasta naapurinaan.
    Siksi ei kapitalistinen maailma anna nousta sosialismia, työväen valtaa, mihinkään jos se vain on mahdollista.
    Tästä on hyvä esimerkki Venezuela, jonka sisäisiin asioihin USA on puuttunut voimakkaasti, ja pyrkii vallankaappaukseen.
    Kuten niin monessa muussakin maassa on tapahtunut, lukemattomissa maissa..

  4. Neuvostoliitto on tavallaan edelleenkin uhka koko kapitalismin olemassa ololle, siksi joka ainoa päivä joka ainoasta tuutista tulee propagandaa sosialismista ja sen kamaluudesta, Neuvostoliitostakin, vaikka sitä ei edes ole enää.
    Miksi?
    Ja onkin kysyttävä ketkä sitä sosialismin vastaista propagandaa levittää?
    Porvaristo tietenkin.
    Porvaristo, joka omistaa itseasiassa valtamedian, jokaisessa kapitalistisessa maassa.
    Kapitalistin edut voivat olla vaarassa, ja niitä puolustetaan joka päivä. Propagandavälinein, joka paikassa joka tavalla.

    Sosialismi on ihmisen säilymisen kannalta ainut vaihtoehto, ei kapitalismi.

    Mutta mitä on sosialismi? Se on karkeasti ottaen valtiokeskeinen/ohjattu talousjärjestelmä.
    Lisäksi se kehittyessään on yhteiskunnallisen omistuksen valtiokeskeinen ohjattu järjestelmä.

    Se on kirosana, suuri kirosana liberaalille porvaristolle, joka vannoo vapaan rahan ja markkinoiden nimeen jossa nyt elämme.
    Kapitalistinen vapaa kilpailu hukuttaa meidän liikatuotantoon, jota ei säädellä ei- kä ohjata kuin juuri siten, että markkinat ohjaa ja säätelee, eli vapaa kilpailu, joka ei todellisuudessa voi mitenkään toimia.

    Moraali kapitalismissa on juuri se, että tapa tai tulet tapetuksi.
    Eli jos et voita häviät, eli on pyrittävä kilpailemaan paremmin, tuottamaan paremmin, kuin kilpailija, menestymään paremmin kuin kilpailija.
    Myymään halvemmalla ja enemmän kuin kilpailija. Siinä liikatuotannon moraali ei paljon paina.
    Siksi maailma hukkuu paskaan, ellei koko järjestelmää muuteta.

  5. mh : ”Suomi on sotinut suurta Venäjää vastaan ja Suomen porvaristo on ollut siihen syypää harjoittamallaan politiikalla.”

    Suomi ei ole koskaan sotinut Venäjää vastaa.

    Neuvostoliittoa vastaan se kävi puolustussotaa, joka alkoi,30.11.1939, kun venäläiset hyökkäsivät Suomeen.
    *
    Venäläiset [Neuvostoliitto ] yhdessä Natsi-Saksan kanssa aloittivat toisen maailmasodan.
    *

    Secret Additional Protocol Molotov-Ribbentrop 1939
    http://en.wikisource.org/wiki/Molotov-Ribbentrop_Pact

    1. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Baltian maihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla muodostaa Liettuan pohjoisraja silloin Saksan ja SNTL:n etupiirien rajan. Samalla tunnustetaan molemmin puolin Liettuan intressi Vilnan alueeseen.

    Moskova ./. 23. elokuuta 1939.
    Saksan Valtakunnanhallituksen
    puolesta

    v. Ribbentrop
    SNTL:n
    hallituksen
    valtuuttamana

    V. Molotov
    *
    Sopimuksesta : ”Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa..” [ 23.8.1939 ]
    Tarve uudelleenjärjestelyyn löydettiin nopeasti – 30.11.1939

  6. http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251617-putinin-puhe
    Putinin puhe
    1.3.2018

    Ote:

    Varsinaiseen asiaan Putin pääsi vasta puheensa jälkimmäisellä puoliskolla. Hän aloitti sen toistamalla vanhat valituksensa siitä, kuinka länsi käytti Venäjän heikkoutta hyväkseen Neuvostoliiton hajottua ja miten Yhdysvallat ryhtyi kehittämään ohjustentorjuntajärjestelmiä Venäjän vastustuksesta huolimatta.

    Tämän jälkeen tilaisuuden luonne muuttui täysin Putinin keskittyessä esittelemään näyttävien videoiden tukemana Venäjän kehittelemiä uusia ydinsodan käymiseen tarkoitettuja asejärjestelmiä, joita vastaan lännellä ei ole hänen mukaansa torjuntakeinoja. Perusviestinä oli se, että hänellä ovat käytettävissään isommat pyssyt kuin kenelläkään muulla.

    Tämän jälkeen ei enää tarvitse kysellä, kuinka Putin aikoo johtaa maataan tästä eteenpäin. Kaikki muut tarpeet tulevat jäämään toissijaisiksi Kremlin pyrkiessä pitämään Venäjän hinnalla millä hyvänsä mukana maailmanlaajuisessa varustelukierteessä, jonka se itse on juuri pyöräyttänyt pitkän – ja äärimmäisen vaarallisen – askeleen eteenpäin.

  7. ”Ei ole ollut Neuvostoliitto uhka Suomelle.”
    Ei ole, mitä nyt 2 kerta ihan aiheetta hyökkäsi Suomeen, minkä Huhtala näyttää unohtavan…

  8. Elin ja olin, opiskelin sosialismissa, Neuvostoliitossa -80 luvulla.
    Näin omin silmin miten sosialismi toimi.
    Näin ne ongelmat, mutta myös ne monet hyvät puolet, jotka painaa vaaassa paljon enemmän kuin ne huonot.

    Ei sosialismi ollut täydellinen yhteiskunta, mutta se toimi, ja oli parempi kuin kapitalismi.

    Ihminen oli se kaiken keskiössä.

    Kommunistinen puolue toisin oli se eliitti, jolla oli etuja, enemmän kuin kansalla.
    Omat kaupat, joista sai enemmän kuin tavallinen kansa.

    Kommunistit saivat parempia asuntoja paremmilta paikoilta.

    Kommunistijohtajilla oli omat autot ja kuljettajat.

    Paremmat palkat kuin tavallisella kansalla.
    Pahaa vertahan se aiheutti.

    Ne edut olivat silti paljon vaatimattomampia kuin Suomen vastaavilla poliitikoilla.

    Sosialismi esim. Neuvostoliitossa oli sekatalous, osa kapitalismia osa kommunismia.

    Mikään ei ole täydellistä, ei sosialismikaan.

    Entäpä palkat?

    Palkat tavallisesti olivat 120-220 ruplan välillä.
    Miliisijohtajalla 550 ruplaa.

    Vuokra, johon kuului sähkö ja kaasu, esim. kolmen huoneen ja keittiön asunnosta oli 5,3 ruplaa kuukaudessa, esim. Leningradissa keskustassa.

    Itse asuin Moskovassa, pimeästi, asunnossa joka oli kaksio, joka oli jaettu, eli meillä oli huone ja yhteinen keittiö.
    Vuokra 50 ruplaa, joka sisälsi kaasun ja sähkön.
    Palkka minulla oli 180 ruplaa kuussa.
    Valintatalo oli aivan lähellä, josta siis itse otti hyllystä ruoka valinnan mukaan ja kassalle maksamaan.
    Ruoka oli todella halpaa. Esim,. noin kilon ruislimppu maksoi 7 kopeekkaa.
    Eli ruokaan kului enemmänkin kopeekoita kuin ruplia.

    Ruokaa kaupoissa oli, Suomen porvariston propagandasta huolimatta 1985-87 ainakin.
    Kerjäläisiä ei ollut, ei ainuttakaan. Ei sen paremmin työttömiäkään. Jokainen sai työpaikan.
    Jokapaikassa oli kylttejä että halutaan työntekijöitä.
    Metro maksoi 5 kopeekkaa. Kuukausilippuja ei ollut.
    Trollikka, ratikka, bussi olivat halvempia. muistaakseni 2 kopeekkaa.

    Pimeätä kauppaa käytiin, pimeätä rahaa vaihdettiin parempaan kurssiin kuin virallinen.

    Sekatalous, kuten sanoin.

  9. Komunismin ihanneolotila – pidä suusi kiini ja ylistä kommunismia.
    Mielipidettäsi ei ole olemassa.

  10. Ei Huhtala ole unohtanut.
    Suomi Hyökkäsi 4 kertaa Venäjälle, Venäjä 1:den.
    Tai siis Neuvostoliitto.

    Olen kirjoittanut aika paljon Suomen sotaseikkailuista Neuvostovenäjälle 1918-1924 välillä, joita oli lukemattomia, helvetin lukemattomia.
    Niitä en nyt laske.

    Suomen sotaporvariston pelko, että sosialismi leviää Suomeen oli todellinen.
    Suomen työväen nälkä, puute, työttömyys, ahdinko, mielenosoitukset, taudit, mustapörssinkauppa porvariston taholta, selvä luokkajako pienen eliitin ja suuren työväen välillä oli suunnaton.

    Sitä porvaristo pelkäsi. Siksi sosialismilla oli tilausta ja sen leviäminen suomeen oli todennäköistä.

    Sitä estämään luotiin väkivaltakoneisto, suojelemaan eliitin etuja.

    Mutta, Huhtala huomauttaa, mikä on väärin ja mikä on oikein, mikä on oikeudenmukaista?

    Porvaisto loi uhkakuvan Neuvostoliitosta.

    Mutta ei Tsaarin Venäjästä, joka tuki ja oli Suomen turva aikoinaan.
    Ei silloinkaan, kun Tsaarin venäjä valloitti 1809 Ruotsilta Suomen itselleen.

    Tsaari soti euroopassa ja suomen porvaristo vaurastui tsaarin sotien seurauksena.

    Suomen työväestön valveutuneisuus johti suomen itsenäisyyspyrkimyksiin 1900 luvulle tultaessa
    Suomen porvaristo vastusti jyrkästi itsenäisyyttä.

    Itseasiassa Suomen porvaristo on aina vastustanut Suomen itsenäisyyttä, paitsi jos siitä on heille hyötyä. Henkilökohtaista hyötyä, rikastumisen mahdollisuutta.
    Ei muuten….
    Siksi olemme nyt EU:ssa….

    1. Tuo Suomen hyökkäys Neuvostoliittoon on tosiaankin totta ja vieläpä neljä kertaa. Ennen kuin väittelee, kannattaisi lukea Andre Swanströmin; Hakaristin ritarit.

  11. Huomautan ennenkuin olen umpihumalassa:
    Kiistaa käydään vain kahden yhteiskuntajärjestyksen välillä, sosialismin ja kapitalismin, eli yhteiskunnalliseen omistukseen perustuvan tuotannon
    ja yksityiseen omistukseen perustuvan tuotannon välillä.

    Porvaristo, eli yksityiseen omistukseen perustuvan tuotannon kannattajat eivät halua keskustella koko asiasta. Tai haluavat mutta ei siitä kuka tuottaa ja kuka ei, ja kenen rahoilla.
    Ja jos haluavat, käännetään asia päälaelleen.

  12. juhak:
    Mikä se sellainen olotila on?
    Otetaan kommunismi sana pois välistä, saadaan kapitalismin perusperiaatteet.

    Kapitalismisa on vapaa sana. Jos on rahaa.
    Kapitalismssa on vapautta jos on rahaa.
    Kapitalismissa on kaikkea, jos on rahaa.

    Entäpä kun raha otetaan pois?

    Mitä jää jäljelle?

    Vastaa tähän juhak. (ilmeisesti nimimerkki)

  13. Kapitalismissa, miksi näköjään lasken Suomenkin, saan esittää mielipiteeni vapaasti ja haukkua halutessani niin poliitikot, virkamiehet kuin muutkin joutumatta siitä vankilaan tai pahoinpidellyksi.
    Samoin voin, mikäli työskentelen medialle, julkaista niin poliitikoille kuin muillekin epämieluista materiaalia joutumatta pahoinpidellyksi tai tapetuksi.
    Tätä ei kommunistisessa neukkulassa voinut, vaikka kuinka yrität valkopestä sen systeemin.
    Neukkulan ”autuuden” tuloksena olivat järjettömän suuret ympäritötuhot, joista näkyvin on Araljärven jatkuva tuhoutuminen, koska sen tulovedet on käännetty häviämään holtittomasti muuten kannattamattomille viljelyksille.

  14. Albanus: (tod.näk. nimimerkki).
    Muutamassa kohtaan jo vastasin.
    Suomi ei käynyt puolustussotaa, vaan hyökkäyssotaa.
    Suomi oli liittoutunut Saksan kanssa, jonka Neuvostoliiton tiedustelu hyvin tarkkaan tiesi.

    Suomi nimenomaan halusi, Saksan tuen turvin, omien lupaustensa mukaisesti laajentua.
    Niistä on laajat todistusaineistot.
    Siitäkin on laajat aineistot, miten Suomi oli suunnitellut ne laajat alueet Neuvostoliitosta hyödyntää. Esim. puuteollisuus.

    Minä toimin omalla nimelläni. oikeasti. Minulla ei ole piiloteltavaa.
    Entä sinulla?

    Minä olen kommunisti, ja olen rehellinen.
    Entä sinä?

    Olen Suomen kansan asian puolesta, entä sinä?

    1. Suomi ei ollut valmistautunut hyökkäyssotaan vaan oli suuresti säästellyt sotilasmenoissa, kuten Cajander suureen ääneen kehui.
      Neukkula hyökkäsi talvisodassa täysin aiheetta Suomeen, joten älä Huhtala valehtele.

  15. Juu, totuushan on että Laihialaisilla on niin kova nälkä että nälkäisimmät hyökkäsi 1939 Moskovaan ja meinasivat syödä ”prihan” lihahavan Stalinin. Stalin tajusi että Suomea pitää auttaa ja se laittoi loppuvuodesta ruokakolonnan etenemään kohti Laihiaa. Mutta kapitalistit pisti rajalla hanttiin tuolle kolonnalle…

    Totta! Pakkohan sen olla kun Stalin näin sanoo. Kiitos isä aurinkoiselle Neuvostoliiton tuhat vuotiselle johtajalle! Я так вам благодарна!

  16. Venäjän toimet ovat kyllä melko uhkaavia jatkuvasti, että sitä en osta.

    Sen kyllä ostan että hävittäjät tuntuvat vähän hintavalta hommalta. Edellisiäkään ei koskaan missään tarvittu.

    1. Ei varmaan rajavartioitakaan ole sitten tarvittu. Joutaisi lopettaa senkin laitoksen. Ja armeijan, sitäkään ei ole tarvittu. Onko esimerkiksi tyksitöä käytetty kertaakaan, tai tankkeja? Miksi ne on hankittu, kun ei ole käyttöä!

      Minä olen nähnyt esimerkiksi Hornetien käyvän hätistämässä ilamtilaamme tunkeutuneita venäläiskoneita. Mutta kai ne ovat vaan kuvamanipulaatioita.

  17. ”Neuvostoliitto, joka oli työväen valtio, tuki täysin Suomen työväen kamppailua porvaristoa vastaan.”

    Tappamalla tuhansia suomalaisia kommunisteja vuonna 1938. No, nehän olivat ”kansanvihollisia”.

    Erittäin huvittavaa, miten entiset kommunistit nyt tukevat Venäjän fasismia. Se osoittaa, että kommunismin aatteen sisään leivottu venäläinen nationalismi on nielaistu hyvin.

  18. Jaa että suomalaiset hyökkäsivät sen jälkeen kun Natsi-Saksan ulkoministeri ja Stalinin oikea V. Molotov olivat Moskovassa sopineet lähialueiden jaosta. [Moskova ./. 23. elokuuta 1939 ]

    Suomi ei siis ollut yksin venäläisten hyökkäyksen kohteena. Puolaan hyökkäsi samanaikaisesti saksalaiset ja venäläiset.

    Uudestaan:
    *
    Secret Additional Protocol Molotov-Ribbentrop 1939

    http://en.wikisource.org/wiki/Molotov-Ribbentrop_Pact

    1. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Baltian maihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla muodostaa Liettuan pohjoisraja silloin Saksan ja SNTL:n etupiirien rajan. Samalla tunnustetaan molemmin puolin Liettuan intressi Vilnan alueeseen.
    Moskova ./. 23. elokuuta 1939.

    Saksan Valtakunnanhallituksen
    puolesta
    v. Ribbentrop

    SNTL:n
    hallituksen
    valtuuttamana
    V. Molotov
    *
    Sopimuksesta : ”Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa..” [ 23.8.1939 ]
    Tarve uudelleenjärjestelyyn löydettiin nopeasti – 30.11.1939

  19. YLE:n MOT
    http://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201709222200411609_tw.shtml
    25.9.2017
    *
    Suomen oli tehtävä yhteistyötä ’pirun’ kanssa. Mikään muu maa ei olut halukas tai kykenevä auttamaan suomalaisia säilyttämään itsenäisyytensä kuin Saksa. Saksan avunanto tosin ei ollut pyyteetöntä.
    *
    Ei aloittanut jatkosotaa ketään muu kuin Venäjä:
    .. jatkosota

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosota

    Neuvostoliitto vastasi pommittamalla sotilaskohteita Suomessa lentokoneilla ja tykeillä. Suomi pidättäytyi vastaamasta tuleen ja yritti vakuutella puolueettomuutta uudessa sodassa. Suomen ja Neuvostoliiton välillä vältyttiinkin merkittäviltä sotatoimilta muutaman päivän ajan. 24. kesäkuuta 1941 Neuvostoliitto evakuoi lähetystönsä Helsingissä.

    Suomen armeija aloitti suurhyökkäyksen Karjalankannaksella Korpiselän suuntaan 10. heinäkuuta
    *
    Suomi oli neljäkymmenluvun alussa venäläisten mielestä ratkaisematon ongelma – Molotov: Suomen kysymys on vielä ratkaisematta.

    Taustaa jatkosodalle
    Ote alla olevasta:
    ”Viime vuoden Saksan ja Venäjän välistä sopimusta voidaan pitää tarkoitetulla tavalla täytettynä paitsi yhdessä kohden, nimittäin Suomessa. Suomen kysymys on vielä ratkaisematta ja hän pyysi Johtajaa sanomaan, onko Saksan ja Venäjän sopimus, sikäli kun se koskee Suomea, edelleen voimassa. Neuvostohallituksen näkemyksen mukaan tähän ei ole tullut muutoksia,”

    Ulkoasiain kansankomissaarin Molotov Berliinissä marraskuussa 1940
    http://www.histdoc.net/historia/NaSo1940-11-12.html

    Muistio Saksan Johtajan [Hitler] ja Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan ja ulkoasiain kansankomissaarin Molotovin välisestä keskustelusta. Läsnä valtakunnan ulkoministeri, apulaiskansankomissaari Dekanosov sekä lähetystöneuvos Hilger ja herra Pavlov, jotka toimivat tulkkeina, lokakuun 12. päivänä 1940
    Valtakunnanulkoministeri von Ribbentrop (oik) vastaanottaa ulkoasiain kansankomissaari Molotovin (kesk) Berliinissä marraskuussa 1940 (still-kuva uutisfilmistä, ohjelmasta ”Panttipataljoona”, Yle 1988).

    Molotov vastasi, että Johtajan lausumat ovat olleet yleistä laatua ja hän yleisesti ottaen on samaa mieltä näistä näkemyksistä. Hänellä oli puolestaan se näkemys, että niin Saksan kuin Neuvosto-Venäjän intressissä on se, jos molemmat maat tekevät yhteistyötä eivätkä taistele keskenään. Lähtiessään Moskovasta Stalin antoi hänelle tarkat määräykset ja kaikki, mitä jatkossa lausutaan, on Stalinin näkemyksen kanssa yhtä pitävä. Hän oli yhtä mieltä Johtajan kanssa siitä, että saksalais-venäläisen sopimuksen osapuolet ovat saaneet siitä merkittäviä etuja. Saksa on saanut turvallisen takamaaston, millä kuten tunnettua on ollut suuri merkitys tapahtumien jatkokululle sotavuoden aikana. Puolasta Saksa on saanut merkittäviä taloudellisia etuja. Kun Liettua vaihdettiin Lublinin voivodikuntaan, on vältetty kaikki mahdollinen kitka Venäjän ja Saksan välillä. Viime vuoden Saksan ja Venäjän välistä sopimusta voidaan pitää tarkoitetulla tavalla täytettynä paitsi yhdessä kohden, nimittäin Suomessa. Suomen kysymys on vielä ratkaisematta ja hän pyysi Johtajaa sanomaan, onko Saksan ja Venäjän sopimus, sikäli kun se koskee Suomea, edelleen voimassa. Neuvostohallituksen näkemyksen mukaan tähän ei ole tullut muutoksia. Neuvostohallituksen näkemyksen mukaan viime vuoden Saksan-Venäjän sopimus edusti vain osaratkaisua. Sillä välin on ilmaantunut muita kysymyksiä, jotka joka tapauksessa täytyy ratkaista.

    (merk.) Schmidt
    Berliini, 16. marraskuuta 1940.

  20. ”Moraali kapitalismissa on juuri se, että tapa tai tulet tapetuksi.
    Eli jos et voita häviät, eli on pyrittävä kilpailemaan paremmin, tuottamaan paremmin, kuin kilpailija, menestymään paremmin kuin kilpailija.
    Myymään halvemmalla ja enemmän kuin kilpailija. Siinä liikatuotannon moraali ei paljon paina.
    Siksi maailma hukkuu paskaan, ellei koko järjestelmää muuteta.”

    ———————————————

    Kiinan kansantasavalta väittää itseään kommunistiseksi, vaikka monet piirteet viittaavat Saksan taannoiseen kansallissosialismiin päin.

    No joka tapauksessa PRC tuottaa eniten ala-arvoista ryönää maailman markkinoille saastuttavista tehtaistaan.

  21. On siten kommunisti tai kapitalisti- historia pitää katsoa avoimin mielin. Tosiasia on, että toinen maailmansota käynnistyi Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyöllä. Myöhemmin [1941] saksalaiset pettivät venäläiset, kuten olivat pettäneet englantialiset vuonna 1939 [Münchenin sopimus vuonna 1938, Chamberlain – Adolf Hitler ]

    *
    https://www.youtube.com/watch?v=PAPctERefgk
    Soviet and German friends – Poland 1939

    *
    https://www.youtube.com/watch?v=9IFmBQS8FDc

    Joint Soviet-Nazi military parade in Poland. The history of Russian aggression.
    Russian aggression has very long history, which modern Russia tries to forget. In the beginning of the Second World War, Hitler and Stalin were equal aggressors who invaded Poland from different sides. According to the Molotov- Ribbentrop Soviet-Nazi agreement, 52% of Poland had to become Soviet territory. Hitler and Stalin have agreed to invade Poland simultaneously from both sides.

  22. En sanonut että puolustuslaitos on turha tai rajavalvonta on turhaa, epäilen että hävittäjät ovat hieman turhia. Nykyään sotaa käydään eri tavoin kuin puoli vuosisataa sitten jolloin hävittäjät olivat ässä.

    Venäjä on uhka ja riski, mutta se ei ole vain uhka ja riski. Se on myös kansa jolla on monia tarinoita, laajaa kulttuuria ja kansojemme välillä myös ystävyyttä paljon. Ei pidä olla mustavalkoinen.

  23. A: Suomella on omat hävittäjät Suomen taivaalla B: Suomella on vieraan hävittäjät (idästä) Suomen taivaalla. Oli sota tai ei… Kumpi on parempi.

  24. Onpa outoa, että epäillään ilmavoimien merkitystä, kun ne ovat olleet mitei joka sodassa nykyisin avainasemassa. Toki voi yrittää ilmankin, niin kuin vaikka talebanit. Laitella pommeja tienvarteen kun toinen ampuu ohjuksilla ilmasta. Tulee mieleen muuan ranskalainen sotaherra joka ennusti lentoneiden turhuutta hieman ennen ensimmäistä maailmansotaa.

    Mitä Venäjään tulee, niin olen samaa mieltä. Mutta Venäjä on myös aina mahdollinen uhkaaja ja sen kanssa on oltava keppi selän takana vaikka naama onkin hymyssä ja toinen käsi tervehtii. Heikkous yllyttää kriisitilanteessa ottamaan ns. tyhjät pois, niin kuin Stalin yritti 1939.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *