Vastaus on vasemmistopolitiikka.

En ole varma, mutta luulisin, että ensimmäinen vappuni oli vuonna 1962. Eli liki syntymästäni saakka siis. Olen siis osallistunut silloin enimmäiseen vappumarssiin ja juhlaan. Työväen juhlaan. Tosin tuolloin osallistuin, halusin tai en, ymmärsin tai en.

Varsin pian osallistuin, 1965 pioneereeihin, kommunistiseeen varhaiskasvatusjärjestöön.

Olin siitä ylpeä, mutta tuskin silloinkaan siitä paljon ymmärsin. Ideologiasta saati aatteesta.

Siitä kuitenkin alkoi oma kommunistisen liikkeen taival.

1965, Härmälän pioneerit.

Isäni, tulipunainen kommunisti opetti minulle oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, kuin Suomi, oli mahdollista rakentaa.

Isäni kertoi sen minulle, lapselle, siten että sen ymmärsin, ja kuuuntelin tarkkaan.

Se oli populismia. Isäni kertoi sosialismista siten, että minä, lapsi sen ymmärsin, ja sitä kovasti halusin olla mukana rakentamassa, populistisesti, kansanomaisesti. Siksi olen kommunisti, tulenpalavasti.

Haluan kertoa itsekin, mitä on sosialismi, kansanomaisesti, en tieteellisesti, vaikka siihenkin pystyn, varmasti.

Me kommunistit olemme sivistyneitä. Jokainen omalla tavallamme, ihan kansakoulupohjalta.

Tarvitsemme sivistyneistönkin, sen oikean.

Mutta työväki on se ydinjoukko, yhdessä sivistyneistön kanssa.

Ei tule toimeen yksi ilman toista.

Ei mies ilman naista, ei lukenut ilman…kokkia.

Me kaikki tarvitsemme toisiamme. Ilman kapitalisteja tosin.

Mittees se olikaan? Onkohan jo alle 80 maailman rikkainta omistaa enemmän kuin yli puolet maailman köyhintä?

Näiden 80 rikkaimman omaisuus poistaa maailmasta köyhyyden.

Tarvitsemmeko näiden muutamien kontolle kasaantuneen omaisuuden kasaantumisen?

Emme tietenkään.

Mutta esteenä on suurimman osan maailman valtioiden oma suojelukoneisto, joka suojelee näiden omaisuuksia.

Eikö sitten pitäisi murtaa yhteiskuntia, että omaisuudet eivät näin kasaantuisi?

Ei se taida riittää.

Huomaatteko kuinka käsittelen asioita,? Alhaalta ylös, yksityisestä yleiseen.

Lenin oli Antonio Gramscin ohella ne jotka niin tekivät, Marx pohjalla.

Marxin jälkeen, veivät eteen päin teoriaamme.

Kommunistinen liike tänä päivänä jostain syystä ei käsittele eikä puhu juurikaan muista kuin Marxista. Se on virhe. Emä virhe sanoisin.

Ei maailma muutu jonkin tietyn kaavan mukaan, vaikka sillä on lainomaisuudet.

Ruma saa olla mutta ei tyhmä!!!!

Raha, eikä reformit muuta maailmaa oikeudenmukaisemmmaksi.

Maailman yhteiskunnalliset järjestelmät on muutettava oikeudenmukaisemmaksi.

Tarkemmin sanottuna yhteiskunnallisten järjestelmien rakenteet.

Perimmältään tuotantotavat. Siis-> onko tuotanto tapa yksityiseen omistukseen perustuva vai yhteiskunnalliseen omistukseen perustuva?

Nykyiset parlamentaariset vasemmistolaiset puolueet eivät edes aio ylittää nykyisiä tuotannon rakenteita eikä sen järjestelmiä. Vaikka voisivat. Ainakin yrittää.

Kommunistisen liikeen edustajat ovat vain rajoittuneet vittuilemaan parlamentaarisen porukan niskaan tekemättä itse sen enempää. Eikä se ole johtanut yleisen vasemmiston radikalisoitumiseen. Eikä varsinkaan edes miettimään nykyisten yhteiskunnallisten rajojen rikkomiseen tai ylittämiseen, vaan pelaamaan kapitalismin pelisäännöin.

Vasemmisto on pattitilanteessa, jota se tuskin tuleee ylittämään ei kapitalistien taholta eikä laitavasemmalta.

Ennenkuin Euroopasta kuuluu kummia?

Markku Huhtala, Lempäälä

6 vastausta artikkeliin “Vastaus on vasemmistopolitiikka.”

  1. Paljon pitää ihmisen vielä henkisesti kehittyä, ennenkaikkea päästä oman edun tavoittelusta ennenkuin kommunismin mukanaan tuoma auvo voi maan päälllä todeksi tulla.

  2. Mitähän tapahtuikaan entisessä Jugoslaviassa (kommunistinen maa), Titon kuoltua? Tilalle nousi joukko Pikku-Hitlereitä (jotka sittemmin koottiin Haagiin) ja maa ajautui kaaokseen.
    Usein olen maininnut ent Jugoslavian yhteiskuntajärjestyksen, jos nyt ei onnistuneeksi kommunismiksi, kuitenkin maassa siksi paljon reissailleena, sanoisin kohtuullisen onnistunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *