Entäs nyt, mites suu nyt pannaan?

Aamun uutiset somessa kertovat hätkähdyttäviä  asioita siitä mahantunkeutumisesta vuonna 2015, kun yli 30.000 siirtolaista, joista suurin osa oli nuoria irakilaismiehiä käveli rajan yli Haaparannasta Tornioon kenenkään estämättä.

Suomalaiset luulivat, että kyseessä oli valtava yllätys kaikille, viranomaisillekin, mutta todellisuudessa kaikki oli sovittu Saksan ja Ruotsin kanssa salaisella sopimuksella. Suomessa siis tiedettiin tasan tarkkaan, että meille tulee paljon pakolaisstatuksella ihmisiä. Läheskään kaikki eivät olleet pakolaisia, vain elintasopakolaisia eli haittamaahanmuuttajia.

Kaiken taustalla oli se, että Saksaan tuli niin paljon näitä ”pakolaisia”, että Saksa vaati Ruotsilta ja Suomelta, että niiden pitää ottaa osa ”pakolaisista”. Saksa siis määräsi se ei pyytänyt. Salainen sopimus Saksan kanssa saattaa johtaa oikeudellisiin toimiin muutamia ministereitä kohtaan. Mutta asia on ensin perin juurin tutkittava.

Valtamedia vaikenee, mutta onneksi on tämä some, josta on tullutkin parempi uutiskanava, kuin valtamedia konsanaan. Ei siis ihme, että valtaeliitti haluaa vihapuheen verukkeella vaientaa somekirjoittelua. Kun salaiset asiatkin vuotavat somen kautta maailmalle on valtaeliitti raivoissaan.

Mitä nyt tapahtuu, kun kansa alkaa tajuta, että meitä on pahoin petetty hallituksen toimesta. Vaalit ovat tulossa ja vaaleissa voi kansa halutesaan antaa kovankin tuomion pettureille, joita ovat Kokoomus, Kepu ja loikkarisiniset.

Valtamedia ei varmaankaan kirjoita tai puhu halaistua sanaa salaisista sopimuksista Saksan ja Ruotsin kanssa, mutta onhan some. Ja sitten on Youtuubi, joka on hyvä kanava. Sieltä voi poimia haluamiaan tietoja, joita on sinne toimittanut monet tunnetut suomalaisetkin julkisuuden henkilöt.

Maahanmuutto vaaliteemana on ongelmallinen siksi, että valtamedia välttää käsittelemästä aihetta, muutoin, kuin silloin kun on kysmys suvakkien haastatteluista. Ylen toimittajat on evästetty kaikin tavoin vältämään keskustelua maahanmuutosta lukuisissa vaaliohjelmissaan. Ja toimittajat tekevät työtä käskettyä työpaikkansa säilymisen puolesta.

Jos joku persu alkaa puhua maahanmuutosta vaalipaneelissa, niin toimittaja lopettaa sen alkuunsa tai puhe käännetään rasismista puhumiseksi. Kun näin on kansalaiset eivät saa todellista tietoa esim. maahanmuuton kustannuksista ja monista haitoista, joita se aiheuttaa kantaväestölle.

Sipilän hallituksen ohjelmassa on kohta, jossa luvataan selvittää maahanmuuton kustannukset. Mutta Soini petti vaalilupauksensa ja sitä selvitystä ei ole koskaan tehty, kun kukaan hallituksessa ei sitä ole vaatinut. Nyt on selvityksen tehnyt Perusomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta, joka julkaistaan 22.2 Työmiehen tunnilla Youtuubissa ja persujen lehdessä Suomen Uutiset, jota suosittelen luettavaksi.

Kansan pitää saada tietää mitä maassamme todella tapahtuu ja on tapahtunut. Yleen emme voi luottaa. Valtamedia syö vallan kädestä ja on sen sylikoira vaikka pitäisi olla vahtikoira.

Nyt alkaa telkkarissa vaalitentit ja vaalipaneelit, mutta ne on edeltä käsin jo suunniteltu siten, että esim.  persut eivät saa samaa aikaa, kuin esim. nykyisten hallituspuoueiden edustajat ja kun saavat puheenvuoron, niin se keskeytetään nopeasti, jos puhe kääntyy maahanmuuttoon.

Perussuomalaiset tulevat tiivistämään tiedottamistaan vaaleja kohti mentäessä. Katsotaan mitä tuleman pitää. Kansa vaatii puolueetonta ja totuudenmukaista tietoa siitä, miten maa makaa.

4 vastausta artikkeliin “Entäs nyt, mites suu nyt pannaan?”

  1. Halki ruotsin suoraan Haaparantaan joten siitä voi päätellä.
    EU on heikkona osaamattomuuttaan Välimerellä
    jopa Saksan ylin päättäjä ajautui sivuraiteelle oman kansan vastustuksesta?
    Meillä toki pieni ryhmä tienaa saaden tyhjiä kiinteistöjä muuttajien käyttöön ja me veronmaksajat maksamme.

  2. Sekin on täysin mahdollista, että keinottelulla omaisuutensa hankkinut George Soros olisi halunnut tehdä viimeisillä voimillaan jäynää eurooppalaisille ja kustantanut irakilaisten nuorten miesten matkat Eurooppaan rotua jalostamaan.

  3. Eipä siinä mitään sopimuksia ja salaliittoja ollut.

    Sen sijaan tässä kohtaa nostan hattua Halla-aholle. Hän varoitti tästä. Moni muukin kriitikko varoitti tuosta. Vuoden 2014-2015 ongelma oli täysin ennalta varoitettu ja sen pystyi näkemään täysin selvästi, aivan julkisella tiedolla, aivan yksinkertaisella analyysillä, eikä sen toteutukseen tarvittu yhden ensimmäistä salaliitto tai kassakaappisopimusta.

    Se oli vain se hetki kun jo pitkään rakoillut pato antoi periksi.

  4. Jokin on muuttumassa Italiassa ja Ranskassa – Angela Merkelin mantra ’meidän on kannettava vastuuta’ ei enää kanna.

    Taustaa:
    https://www.pirkanblogit.fi/2019/albanus/macron-syytti-italiaa-kyynisyydesta-ja-vastuuttomuudesta/

    *
    http://www.ansa.it/english/news/politics/2019/02/08/france-says-no-to-sea-watch-migrants_8ae0cc91-caab-497b-935f-4a38aee6906c.html
    8.2.2019

    Ranska sanoo ’ei’ Sea-Watch pakolaisille

    Pariisin viranomaiset ovat muuttaneet mieltään, kertoo sisäministeriön tiedottaja

    (ANSA) – Rooma, 8. helmikuuta – Ranska on muuttanut mieltään ottamisesta osan 47 pakolaisesta, jotka äskettäin purettiin Sea-Watch 3 NGO -laivasta Sisiliassa, oltuaan pitkään jumissa [ Catanian ] sataman edustalla. Italian sisäministeriön lähteet tiedotti perjantaina.

    Ministeriö kertoi, että Pariisista on ilmoitettu, että ”se ottaa vain ihmisiä, jotka tarvitsevat suojelua, ei taloudellisia maahanmuuttajia, ja lisäsi, että se tukee Italiaa vaatimusta tehokkaammasta palauttamisesta joihinkin Afrikan maihin, alkaen Senegalista”, lähteen mukaan.

    ”Nyt odotetaan, että Pariisi näyttää hyviä tahtoa tekojen kanssa ja tekee yhteistyötä palauttamaan lukemattoman määrän dokumentoimattomia Senegalilaisia, jotka ovat Italian alueella – niin pian kuin mahdollista”. Tämä uutinen tuli esiin päivän kuluttua siitä, kun Pariisi kutsui Rooman suurlähettiläänsä konsultaatioon ja syytti Italian hallituksen ministereitä ”perusteettomista hyökkäyksistä” jollaista ei ole kuultu jälkeen toisen maailmansodan.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *