4 vastausta artikkeliin “Näin puhuu riistokapitalistien juoksupoika”

  1. Kuten jo aiemmin sanoin, velvoittava hoitajamitoitus ei ole hyvä ratkaisu.

    Hoidettavat ovat hoidontarpeeltaan erittäin heterogeeninen joukko.

    Yksi ei halua mitään hoitoa, vaan vain elää turvallisesti omaa elämäänsä ja voida pyytää tarvitessaan apua.

    Toinen tarvitsee apua esimerkiksi huolehtimaan siitä, että ottaa lääkkeensä.

    Kolmas tarvitsee apua ulkoilussa, kämppänsä siivouksessa, ehkä myös henkilökohtaisen hygienian hoitamisessa.

    Neljäs myös takaamaan riittävän ravinnonsaannin.

    Mikään lakisääteinen hoitajamitoitus ei voi toimia.

    Jokaiselle hoidettavalle pitää tehdä tarvekartoitus ja häntä on hoidettava sen yksilöllisen tarpeen mukaisesti – juuri niin kuin hän itse haluaa.

  2. Orpo (KOK) on tyypillen ketku, kas näin viime kuussa:

    Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen ihmettelee, miksi valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) toivoo, ettei Suomessa käytäisi ”repivää keskustelua” vaalien alla (Iltalehti 8.12.2018).

    – En pidä keskustelua hillitsevästä ohjeistuksesta. Kauniita sanoja, mutta näillä ei ruokita suita. Suomessa tulee nostaa keskiöön monia asioita suoraan, Juvonen sanoo ja listaa ongelmia:

    – Vanhusten asiat – hoitajia ei ole riittävästi ja kotihoito sakkaa. Lasten ja nuorten asiat – syrjäytyminen, mielenterveys ja pahoinvointi. Työttömyys – miten saada kaikille töitä ja laskea taasen ne työkyvyttömät vakuutuslääkärin seulan lävitse eläkkeelle. Väkivalta – kantasuomalainen tai maahanmuuttaja, jokainen ja jokaisen väkivaltainen teko on tuomittava. (Suomenuutiset)

    Ei käyty repivää keskustelua, ei Orpo (KOK) ja sielunkumppaninsa Sipil (KESK) joutuu nyt käymään keskustelua niistä asioista joista ei olisi halunneet.

    Voiko joku olla niin toope että uskoo ettei nämä tienneet kuinka huonossa jamassa hoidon ja hoidon tarjoajien tilanne on. Kokoomushan haki tätä ja tätä se sai. Ei jatkoon. Roistomaista ja epäisänmaallista.

  3. Kokoomus/kepu ei ilmeisesti vieläkäänhalua ratkaista itse ongelmaa?
    Ensin pitäisi yksilötasolla mitoittaa hoidon tarve ja sen yksilön osalla tarve voi muuttua päivässä, johon ei voittoa tavoitteleva yritys palveluntarjoajana sovellu.

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *