Nyt valkeni miksi demarit sorsii persuja

Pitkän ja hartaan pohdiskelun jälkeen asia valkeni. Demarithan ovat EU:n intergraation syventämisen kannalla, jonka tien päässä on liittovaltio. Johtavia demareita on Bilderbeg-myyrinä Suomessa. Heistä mainittakoon ykkösenä tietty Paavo Lipponen, joka olisi ollut valmis liitovaltioon vaikka jo pääministeri aikanaan. Uuteen eduskuntaan valitut Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma ovat myös samoin Suomen Pankin ent. pääjohtaja ErkkiLiikanen Bilderberg-myyriä.  Myyräthän tekevät myyrän työtä yleensä maan alla, pimennossa.

EU ja sen komissio on varoittanut EU-maiden populistiliikkeistä, sillä niiden kannatus lisääntyy kaikkialla, kuten Suomessa nähtiin viime vaaleissa.

Se, että demarit nyt Suomessa ei halua ottaa persuja hallitukseen on itse asiassa  ””suuremmas kärees” eli Brysseli vaatii ”ei persuja hallitukseen”. Jos persut menevät hallitukseen on se osoitus koko Euroopalle, että kansallisaate voimistuu kaikkialla ja EU:n käy köpelisti. Silloin myös vielä suuremmat voimat eli Illuminati järkkyy, kun heidän suuri unelmansa ”uudesta maailmanjärjestyksestä” kaatuu.

Nyt on siis Rinteen vain keksittävä tekosyitä ja verukkeita, millä estää persujen pääsyn hallitukseen. Rinnekin on vain oikein isojen poikien juoksupoika vaan.

Kun kaiken lisäksi Suomesta tulee EU:n puheenjohtajamaa ensi kesänä, niin voisi olla kiusallista , jos Suomen hallituksessa istuu EU-kriittinen puolue.

Tuli sellainenkin ajatus mieleen, että vaalitulosta peukaloitiin, jotta saataisiin demarit voittajiksi? Vaalitulosten laskenta oli tavallista hitaampaa.

 

52 vastausta artikkeliin “Nyt valkeni miksi demarit sorsii persuja”

  1. Mitä se kansallisvihamielisyys on ei perussuomalaisia kukaan syrji terv tepivaari

  2. Kansallisvaltiovihamielisyys on sitä, että pyritään hajoittamaan kansallista keskinäistä solidaarisuutta, yhteisvastuuta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vähentämään lojaliteettia lakeja ja valtion hallintoelimiä kohtaan lisäämällä rajojen sisäpuolella etnisten ryhmien lukumäärää ja sellaisia etnisiä ryhmiä, joilla on erilaiset yhteiskunnalliset, uskonnolliset ja erilaiset käsitykset siitä miikä on oikein ja väärin.

    Kansallisvaltiovihamielisyyden tavoite on heikentää kansallisvaltioita niin, että ne menettävät puolustuskykynsä ja sitä kautta itsemääräämisoikeutensa ja joutuvat näin valtakunnan ulkopuolisen tahon hallintaan.

    Maailmandiktatuuria on vaikea toteuttaa niin kauan kun on olemassa kansallisvaltioita. Kaikkien kansallisvaltioiden tulee siis pitää yhtä toisiensa olemassaoloa kunnioittaen, jotta kansat eivät joutuisi nujerretuiksi.

    1. Multiculturalismi -oppi vähentää Telluksen itsevaltaisten kulttuurien lukumäärääja niitten kirjoa. Tämä helpottaa maailmandiktatuurin perustamista.

      Luciferistit pyrkivät heikentämään kansallisvaltioiden valtakulttuuria ja pyrkivät vahvistamaan yhtenäisyyttä rikkovia kulttuureita.

      Ruotsalaista valtakulttuuria Ruotsissa on heikennetty niin, että kohta se on muisto vain. Mutta luciferistit pyrkivät vahvistamaan ruotsalaista nationalismia Suomessa, koska ruotsalainen etnonationalismi heikentää Suomea sisältä päin.

      Paavo Lipponen on vapaamuurarina luciferisti. Hän on sanonut: ”Nationalisteille ei saa antaa tuumaakaan periksi.” Hän tarkoittaa tällä ”nationalismilla” perussuomalaisten patriotismia. Sen sijaan hän suosii ruotsalaista nationalismia hajoittaakseen valtakuntaa sisältä päin. Näin toimivat luciferistit.

      Joku voisi arvella, että Lipponen olisi muuten vain päästään sekaisin. Noinhan voi tietysti ollakin, mutta luciferistien näkökulmasta katsottuna Lipponen voisi vaikuttaa ymmärrettävältä.

        1. ”Pelkkää tyhjää höpinää kokonaan terv tepivaari”

          Älysi ei riitä ilmeisesti seuramaan politiikkaa ja tekemään johtopäätöksiä.

          Monet iäkkäät menivät käkikellopuolueen vipuun vielä näissä vaaleissa.

          1. Kyllä minun älykkyys riittää korkeamallakin kun tuo puoluepolitiikka on ja mikäs se käkikello puolue on jonka vipuunjoku olisi mennyt terv tepivaari

              1. Selitä ensiksi se, miksi Lipponen sanoo, ettei nationalisteille saa antaa tuumaakaan periksi, mutta on kuitenkin itse freudentalisti ja germaaninationalismin kannattaja. Onko Lipponen mielestäsi hullu vai mikä häntä riivaa?

              2. Käytän sitä jok päivä ja vain omaani ja kyllä sitä myös näytänkin terv tepivaari

              3. Meni hiukan ohi tuo Lipponen oli kokoomuslainen jotenka turhaan sitä tänne laitat

              4. Miksi käkikellopuolue sitten valitsi kokoomuslaisen puheenjohtajakseen? Oliko muuten sopivasti käkikelloon sopiva?

              5. Kun enemmistö vaitsee siihen on tyytyminen ja Lipposen valitsi puolue .
                Toieset ne sittenrepiikin peli housunsa ja rikkoo puolueen kahdeksi osaksi terv tepivaari

    2. Siis aivan viime hallituksen tekoja käytännössä no se voi olla kansallismielistä vihamielisyyttä terv tepivaari

  3. Markku sanoi asiat juuri siten, kuin ne ovat. Luciferisti on mainio nimitys Saatanan palvojille, jotka jo ny pyörittävät maailmaa ja ennen muuta maailman rahoja, sillä kaikki maailman rikkaimmat suvut ovat antkristuksen siis saatananpalvjojia, ja hylänneet Jeesuksen Kristuksen.

    Nämä asat ovat vaikeita ymmärtää, jos ei tunne Vapaamuurareiden ja Illuminatin histoiaa.

    Tässä tietoisku.

    https://youtu.be/JAlDiV_L34w

    1. Pertti Jotuni oli tiedetoimittaja, diplomi-insinööri ja matemaatikko, ja todennäköisesti kykenevä tekemään loogisia johtopäätöksiä.

      Edetessään kohti vapaamuurariuden korkeimpia asteita hän kykeni tekemään myös havaintoja.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Jotuni

      ”Vapaamuurariuden arvostelu

      Jotuni oli 25 vuoden ajan vapaamuurarijärjestön jäsen. Ylimpien asteiden vapaamuurari Jotuni erosi vapaamuurarijärjestöstä 1986 huomattuaan sen kristinuskon vastaiseksi ja antoi asiasta lukuisia haastatteluja.

      Iltalehden julkaisussa 8. elokuuta 1991 oli Jotunin haastattelu hänen eronsa perusteista. Hän totesi muun muassa, että “vapaamuurareiden ajatusrakennelma on elitistinen ja röyhkeä; toiminnan taustalla on rangaistuksen pelko, ei persoonallinen tunne siitä, mikä on oikein ja mikä väärin; vapaamuurareiden opetuksissa sanotaan muun muassa, että Jeesuksen nimi on tuhottava ja että vapaamuurarien jumala on Lucifer.“.”

      ——————————–

      Moni muukin vapaamuurariudessa edennyt on kyennyt tekemään loogisia johtopäätöksiä, mutta monen muurarin sielu on pimentynyt lopullisesti ja osa on huomannut jääneensä luciferistien koukkuun niin perusteellisesti, ettei ole enää päässyt irti.
      Vapaamuurariportaita edetessään potilas joutuu vannomaan niin uhkaavat orjavalat, että herkimmät eivät enää uskallakaan pyristellä irti.

      1. Trump on kansallismielinen ja ymmärtää muita kansallismielisiä kuten pohjoiskorealaisia. Myöskään Venäjällä eivät luciferistit enää juhli, kun kommunisteistä pääsivät eroon. (Lenin ja muut tavaritsit olivat luciferistejä, maailmandiktatuurin kannattajia.)

        Tässä saatananpalvojat marssilla Trumppia vastaan:

        1. Myös jotkut kristityt odottavat, että Kristuksesta tulisi aineellisen maailman diktaattori, mutta UT:n perusteella ymmärrän asian olevan toisin. Kristus on Isän ilmoittaja ja Isä on mukana lapsissaan, jotka tätä maallista taivaltaan taapertavat.

          1. Jutut juttuina ja juorut omaan katekoriaan joulupukilla on sentään lahjoja terv tepivaari

              1. Minä puutun milloin mihinkin ja sananvapaus se on minullakkin eikä sitä poista perussuomalaiset minnekkään
                Ja ymmärrän monia asioitajoita toiset vain arvailee terv tepivaari

        2. Kun on kansalliskiihko se ei ole enää kovinkaan hyvä asia terv tepivaari

          1. Kuka sinua on käskenyt kiihkoilemaan. Koeta pysyä tolkuissasi!

            Freudentalistit ovat kansalliskiihkoisia jha demarien käkikellopuolueen suuressa suosiossa. Jos ruotsinationalistien etuiluoikeuksia aletaan purkaa, niin sinäkin tulet sen kiihkon huomaamaan.

            Mutta olet käkikellopuolueen lumoissa, etkä osaa enää käyttä aivojasi.

            1. En kiihkoile missään asiassa en nyt enkä tulevassa joku muu sitä kyllä tekee .
              Mikä on käkikello puolue ja en ole minkään puolueen lumoissa samaa ei voi kaikista sanoa
              loppu on sitten henkilö tason panettelua taikka voi sitä pitää kunnainkin loukkauksena terv tepivaari

              1. Olet ehkä sen verran hoopo, ettet ymmärrä, että sinähän tässä olet loukannut alyä, järkeä ja toista keskustelijaa.

              2. Sulta ne henkilö tason panettelut tulee ei minulta terv tepivaari

  4. ”Jos hallitukseen ei pääse siksi, että pitää omista keskeisistä tavoitteistaan kiinni niin sitten täytyy voittaa seuraavaat vaalit enemmän.”
    – Jussi Halla-aho.

    1. Kyllä ensin pitää voittaa vaalit vaikka 0,1 ja olla ykkönen ei perussuomalaiset voittanut nyt yhtään mitään vaalia . terv tepivaari

          1. Ei niitä ääniä kukaanvienyt kansa ei vaan äänestänyt terv tepivaari

              1. Tiina ”epämääräinen käsimerkki” -Elovaarakin vei Pirkanmaalla monta ääntä. Olisi pysynyt kotonaan!

              2. Ei vienyt van kansa antoi ne muille suoraa valehtelua jos viemiseksi sanot tosi asiaa terv tepivaari

              3. No ei ole Suomen kieleen varsinkaan kielioppiin mutta toimeen tuleen näinkin .
                Markulta tulee koko ajan henkilö tasolle terv tepivaari

            1. Minä olen hieno mies ja pyrin aina ottamaan huomioon myös keskustelukumppanin.
              —————————————–
              Joillakin tuntemattomiksi jääneillä tahoilla oli sellainen teoria jo vuosia sitten, että Soinin nimenomaisena tarkoituksena oli muodostaa valeoppositio tukahduttaakseen isänmaallisten äänet. Jos leikimme tällä teorialla, niin tällöin Soini olisi ollut kansanvihollinen ja kehoittanut sinisiä laatimaan vaaliohjelman, joka olisi ollut omiaan viemään patrioottipuolueelta ääniä.

              Mutta tämä on vain ajatusleikki.

              Jos sanotaan, että siniset veivät PS -puolueelta tarvittavat äänet, niin lausumasta ei voida ehdottomasti päätellä tarkoitetaanko tahallista viemistä vaiko tuottamuksellista viemistä. Itse arvelen, että äänien vieminen oli tuottamuksellinen eli seuraus sinisten ääntenkalastuksesta.

              ———————————

              Suomen kieli on minulle helppoa, vaikka oikolukua pitäisikin harjoittaa joskus virheiden poistamiseksi.

              1. Nuot siniset soinit ja perussuomealaiset on perus suomalaisten oma asia ei se kiinnosta minua .
                Kinakkaa siitää omassa piirissänne terv tepivaari

        1. No kansa joka on sitten virheellistä tietoa oli ääri oikeisto joka taisteli ter tepivaari

      1. ”Jos hallitukseen ei pääse siksi, että pitää omista keskeisistä tavoitteistaan kiinni niin sitten täytyy voittaa seuraavaat vaalit enemmän.”
        – Jussi Halla-aho.

        Niinhän Jussi sanoo Tepi, mikä tuossa on epäselvää…?

        1. ”sitten täytyy voittaa seuraavaat vaalit enemmän”

          Se voitto tulisi liian myöhään, jos se neljän vuoden päähän jäisi. Käkikellopuolue kerkiää tekemään liian paljon vahinkoa. Parempi, että annettaisiin kansalle vielä mahdollisuus ja järjestettäisiin uudet vaalit ennen syksyä

          1. On arvioitu pari vuotta sitten, että Lipposen käkikellohallituksen tekemän euroliitynnän seurauksena oli kansantaloudelle aiheutunut noin sadan miljardin tappiot, joista osa tosin aiheutui siitä, että valtakunnassa ei kunnioitettu euroliitynnän asettamia rajoja.

            Nyt ne tappiot ovat vielä suuremmat ja on odotettavissa, että ne uuden käkikellohallituksen aikana tulevat edelleen lisääntymään, koska ei kunnioiteta euroliitynnän rajoituksia.

            Lisäksi tulee tappioita väärästä ilmastopolitiikasta, joka lisää menoja ja työttömyyttä ja väärästä väestöpolitiikasta, joka lisää menoja ja korottaa veroja ja lisää sitä työttömyyttä matalapalkka-aloilla.

          2. Uudet vaalit olisi hyvä, mutta SDP ei siihen varmasti suostu, se tulee kyykyttämään kokkareita kun nyt on mahdollisuus.

        2. Ei minulle yhtään mikään ja Halla – Aho itse sanoi ettei mene hallitukseen hinnalla millä hyvänsä ja sitä kunnioitan .
          Ja jos ei Halla – Aho kelpuuta tulevaa hallitusohjelmaa asia on juuri niin kuten hän sanoi eikä siihen ole mitään sanottavaa . terv tepivaari

  5. Antin asenne vei jopa Antin itsensä ja puolueensa kannatusta viimemetreillä alas päin.
    EU puheenjohtajakaudella olisi tehtävissä suomen profiilin nosto.

  6. Rinteellä ei ole vahvaa mandaattia että pystyisi sanelemaan, joutuisi tulemaan vastaan kokoomusta ja persuja yhtä paljon suunnilleen kuin nämäkin. Periaatteessa SDP + PS + Kok voisi olla mahdollinen jos tehdään vastuullista talouspolitiikkaa.

    1. Mandaatti ei tosin ole kovinkaan iso mutta on kuitenkin terv tepivaari

  7. Kyllä Rinteellä on mandaattia vaikka minkä verran. Jos hallituksessa synty erimielisyyksiä, niin Rinne kilauttaa syndikaattikavereilleen ay:ssa, joka panee Suomen seis. Hän, joka oli hereillä viime syksynä, sai nähdä, mitä voi tapahtua.

    —————————-

    Skinnari, joka esitteli demarinuorille kesällä ideaa pienyritysten työllistämismahdollisuuksien parantamisesta ja johon ideaan PM Sipilä sitten tarttui, tuli uudelleenvalituksi eduskuntaan demariedustajana.

    Ay:n rahoissaan rypevien syndikalistien täytyi vain osoittaa mahtiaan parlamentarismia vastaan lakkorintamalla.

    Meitä odottaa varsin paskamainen lähitulevaisuus.

  8. Markku ei Ayy hyppää kun politiikko soittaa etpä taida tuntea asioita siltä puolen mistään kohtaa .
    Siksi itsekkin olen sitoutumaton puolueisiin ei Suomea laiteta seis ihan millä hyvänsä puhelin soitolla terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle tepimast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *