Suomen Ev.Lut. kirkko on ryhtynyt politikoimaan

Kirkko on asettunut rintamaan persuja vastaan. Samalla se syrjii yli puolta miljoonaa persujen äänestäjää, joten he voivat hyvin erota kirkosta.

Kysymyksessä on keskustelu piispa Laajasalon ja Halla-ahon kesken jossain kirkon tilaisuudessa.Mutta se ei sovi  isolle osalle kirkon väkeä, joukossa mm. pappeja ja lukkareita.

Jussi Halla-ahon on kutsunut keskusteluun piispa Laajasalo.

Syy siihen,että iso osa eli 259 henkilöä vaatii, että keskustelu pitää perua on Jussi Halla-ahon persoona.  Hän on heidän mielestään paha ihminen, jolla on menneisyydessään kaameita tekoja, kuten muuan blogikirjoitus 15 vuoden takaa.

Nyt kirkko antaa itsestään kaamean kuvan. Jumala ei olekaan anteeksiantavainen. Ja lyötyä pitää lyödä aina vaan ja kovempaa. Jumala ei olekaan rakkaus, vaikka niin olen kuullut monen papin sanovan.

Eikö kirkon väki tunne kahdeksatta käskyä?

Minä en halua olla näin kylmän ja anteeksiantamattoman kirkon jäsen. Uskon, että moni muu ajattelee samoin.

29 vastausta artikkeliin “Suomen Ev.Lut. kirkko on ryhtynyt politikoimaan”

  1. Todella erikoista kirkon taholta. Suomen kansa on puhunut ja Halla-aho on saanut toiseksi suurimman kannatuksen puolueelleen ja on itse äänikuningas.
    Haluaako kirkko syrjiä osaa kansaa?
    Olen harkitsemassa kirkosta eroa.

  2. Suomalainen evlut elää ihmisten rahoilla, pelotetaan perkeleellä ja helvetillä, ei jatkoon.

  3. ”Kuvaa aika hyvin kirkkoinstituutiomme nykytilaa, että Helsingin kirkkovaltuuston puheenjohtaja on vasemmistoliiton Hanna Mithiku ja Vantaan kirkkovaltuuston puheenjohtaja vihreiden Eve Rämö.

    Kumpikin edustaa kirkkopolitiikassa Tulkaa kaikki -liikettä. Joku ehtikin jo ehdottaa nimen päivittämistä muotoon: ”Tulkaa kaikki (paitsi Halla-aho)”

    Boikottikampanjaa ajaa aggressiivisesti myös Kirkko&kaupunki-lehti, jonka artikkelit ovat kristittyjen haukkumisen lisäksi suurelta osin islamin ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hehkutusta.” (Jussi Halla-Aho facebook)

    Semmottii,,,,taitaa muuten alkaa PS puolueen jäsenissä kirkosta eroaminen…
    Suosittelen lämpimästi muillekin joilla on omat aivot.

  4. mä erosin jo vuosi sitten liberaalipiispojen Askola ja Mäkinen vuoksi.

    1. Oikein. On hienoa kun ei tarvitse lihavien pappien apetta maksaa ja mennä kuulemaan saarnaa siitä kuinka väärin sinä elät ja rukoilemaan syntejä anteeksi, anelaatikkoon kyllä rahat kelpaa…

      1. Missä niitä lihavia pappeja on? Marko taas kirjoittaa omasta mielikuvituksestaan mitä sattuu vihakampanjaa kaikkea kristillistä vastaan. On saanut joskus kovan trauman nähtävästi koska on tuollainen missio.

        1. Lihavia pappeja on ollut vuosisatoja, jos muu ei liho niin niiden lompakko tai oikeastaan kirkon varannot, näille kun ei pelkkä ”sana” riitä vaan pitää saada mammonaa…

          1. Marko puhuu kuin kommunisti agitaattori. Paljon tunnetta, vähän totuutta.

        2. Eräänlaisena agnostikkona, en tyrkyttäisi kenellekkään ajatuksiani, en myöskään pilkkaisi kenenkään uskonnollista vakaumusta, en edes islaminuskoisten. Islamistit kuten kaikki -ismit, niihin suhtaudun poissulkevasti.

        3. Huumorina tähän; onkos jo unohtunut Kari Suomalaisen kypäräpäinen pappi, siis kyse ei oikeastaan uskonnosta ollenkaan, vaan uskonnollis – poliittisesta suuntautuneisuudesta.

          Kari Suomalainen muuten oli ortodoksi.

          1. Se pappi olio vähän lihava, mutta kuvasikin silloisen Kokoomuksen arvoja ”koti, uskonto, isänmaa”. Nyky-Kokoomukselle ne ovat jo vieraita ja pitäisi keksiä jokin muu hahmo, liberaali menestyjä Stubbin tapaan.

  5. On lähinnä säälittävää, että tekopyhät ”suvaitsevaiset” paljastavat suvaitsemattomuutensa näin röyhkeästi.
    Suosittelisin tälle sakille raamatun ja erityisesti jeesuksen puheiden lukemista. mutta se lienee liian vaikeata näille ymmärtää.

  6. Muuan paavi on sanonut, että ”Jeesus on epäonnistunut, mutta saatana onnistuu”.Ja tottavie Jeesus on pahoin epäonnistunut Suomen kirkon suhteen. Tai sitten Suomen kirkon papit ovat vain ”leipäpappeja” ja hallinto on täynnä tapakristittyjä.

    Pitänee ryhtyä saatanan palvojaksi?

    1. Minä en palvo ketään, olen sinut itseni kanssa, kaikenmaailman saatanat ja jumalat on ihan ihmisten itsensä kirjoittamia.

      Voimia Tarmolle, kiitos kun jaksat kirjoitella.

      1. On vissiin luettu ettet palvo mitään. Hieno homma sinulle mutta fanatismi ei ole kunniaksi ateistillekaan.

        1. Ääriuskovaisten kanssa on mahdoton väitellä, he elää maailmassa joka oli 2000 vuotta sitten tai pimeässä keskiajassa, minä en sille mitään mahda.

    2. ”Ja tottavie Jeesus on pahoin epäonnistunut Suomen kirkon suhteen.”

      Jeesus on epäonnistunut viimesen päälle. Se on päivänselvää. Katolinen kirkko ja sen yksi puoli-itsenäinen luterilainen protestilahko on epäonnistunut. Kirkko on luopunut UT:ssa siteeratuista Mestarin sanoista käyttäessään kolminaisuusopillista uskontunnusta aivan kuin kirkkoa ei lainkaan kiinnostaisi taivaitten salaisuudet, jotka Mestari halusi ihmisille paljastaa.

      Mestarihan kertoi, että uskovaisilla on vain yksi (hengellinen) Isä, joka on taivaissa ja jonka lapsia kaikki uskovaiset ovat. Mestarikaan ei voi ottaa hengellisen Isän paikkaa, vaikka Heprealaiskirjeen mukaan Mestarista tuli maallisen kokemuksensa ansiosta kelvollinen ymmärtämään ihmistä ja kykenevä itsenäisiin hallintotoimiin. Isä on Mestaria suurempi ja hengellisyyden alkulähde. Myös Mestari kääntyi aina rukouksin Isän henkivoiman puoleen ratkaisuja tehdessään.

      Tämä uskonpuhdistuksesta tällä kertaa.

  7. On kirjoitettu että hän joka myöntää Jumalan, mutta kieltää kristuksen on harhassa. (Islam)

    1. ”On kirjoitettu että hän joka myöntää Jumalan, mutta kieltää kristuksen on harhassa. (Islam)”
      ———————————

      Tarkoittanet Johanneksen 1. kirjettä:

      https://raamattu.fi/raamattu/KR92/1JN.4/1-Johanneksen-kirje-4

      ”Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa.”

      ————————-

      Koraani ei kiellä Jeesusta, ”Marian poikaa”. Juutalaisuus ja vapaamuurarius kieltävät.

      1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesus_islaminuskossa

        ”Jeesus (arab. عيسى‎, ‘Īsā) on islaminuskossa profeetta ja Messias. Muslimit uskovat, että hän syntyi Mariasta neitseellisesti, suoritti ihmetekoja, saarnasi ja lopulta nostettiin taivaaseen. Koraanissa kuvatun Jeesuksen elämän yksityiskohdat vastaavat pääpiirteittäin Raamatussa kuvatun kristinuskon Jeesuksen elämää paitsi, että häntä ei ristiinnaulittu eikä hän ollut jumalallinen. Profeetta Jeesus oli lempeä opettaja, mutta toisaalta ankara askeetti. Myöhemmin islamilainen perimätieto on lisännyt ja laajentanut Koraanin antamaa suppeaa Jeesus-kuvaa. Jeesuksen jälkeen seuraavaksi islamin profeetaksi tuli Muhammad.”

        ——————————-

        Vaikka imaamit väittävät, että UT olisi osittain muutettu, niin islamin tulkinta on mielestäni osin lähempänä Uutta Testamenttia kuin katolisen kirkon kolminaisuusopillinen tulkinta.

        Islamin ja UT:n mukaan Jeesus oli ja on Kristus eli Jumalan voideltu. Tämän taas perinteinen juutalaisuus ja vapaamuurarius (riitistä riippuen?) kieltävät.

        Paavalin julistamaa kristuksen lunastusoppia islam ei ainakaan pääsääntöisesti hyväksi.
        Paavali oli alkuaan Saulus, ponteva juutalainen joka vainosi kristittyjä. Kun Saulus oli matkalla Damaskoon vainoamaan sikäläisiä kristittyjä, kumautti ylös noussut Kristus Saulusta hengellisellä halolla otsikkoon niin, että Saulukselta meni näkö ja taisi mennä tajukin. Saulus muuttui kristityksi ja rupesi Kristuksen orjaksi ja otti nimekseen Paulus.
        Saulus tarkoittaa Anottua, Paulus tarkoittaa Pientä ja Nöyrää.

        ——————————————-

        Vaikkakin islam on uskontona lähempänä kristinuskoa kuin juutalaisuus, niin voi joku pohtia, vastustaisiko islam kristinuskoa käyttäen myötäkarvatekniikkaa juutalaisuuden käyttäessä vastakarvatekniikkaa.

        Joka tapauksessa kolminaisuusopillinen kristinusko on hylännyt UT:n Jeesuksen lausumiksi esitetyt fundamentit Isästä ja Mestarin suhteesta Isään.

        Jehovantodistajat korostavat UT:n merkitystä tiedonantajana peruskysymyksissä, mutta heidän tulkintansa tulevista ovat ehkä menneet liian pitkälle.

  8. Eihän kirkko ts.kirkollisuus saa olla erottava tekijä mahdollisesta katsantokannoista riippumatta.
    Arvo että ihmiskäsityksineen näin kansanomaisesti ajateltuna.

  9. Kahta naurettavampaa on tämä väittely.

    Halla-ahon fanit huutavat suu vaahdoten miten heidän mielipiteitä pitäisi kuulla ja miten pitää olla sananvapautta.

    Ja nyt kun joku muu käyttää sananvapautta, täysin väkivallattomasti ja neutraalisti, kritisoiden Halla-ahoa, se on yhtäkkiä hirveä hyökkäys ties mitä vastaan.

    Onhan tuo naurettavaa polkea jalkaa ja kieltäytyä keskustelusta, mutta vielä naurettavampaa on tapa jolla täysin asiallisesti ja kohteliaasti mieltään ilmaisevia ihmisiä herjataan vain siksi etteivät rakasta Halla-ahoa.

    1. Minusta tuo mielenilmaisu ei ole sen kummemmin asiallista kuin kohteliastakaan, vaan osoitus tekopyhästä suvaitsemattomuudesta.
      Halla-Aho on toki ilmaissut mielipiteitään kyseenalaisesti, mutta keskustelun vastustaminen jo kärsityn tuomion perusteella on kaukana siitä raamatun sanasta, mitä tämä vouhottajasakki (lähes 300 henkeä) on muka edustavinaan.
      Voisin väittää, että, jos Jeesus olisi nyt täällä, hän ajaisi tuon fariseussakin ulos kirkosta.

  10. Laajasalo soitti ISISilleKallion kirkonkellojajustiin kun ne olivat pätkimässä Syyrian kristittyjen päitä poikki.

    Johan siitäjoutuu helvetiinkin piispa sellaisesta…

    1. Piispa on siis kutsunut Halla-ahon kirkkopäiville puhumaan, mutta joku professori ja jotkut seurakuntalaiset ja seurakunnan työntekijät vastustavat.

      Tarmon mukaan se tarkoittaa että

      ”Kirkko on asettunut rintamaan persuja vastaan. Samalla se syrjii yli puolta miljoonaa persujen äänestäjää, joten he voivat hyvin erota kirkosta.”

      Ehkä lukutaidon opetus pitäisi siirtää takaisin kirkolle ja määrätä Tarmo ja muutama muukin kinkereille tavaamaan, kun luetun ymmärtäminen näyttää olevan noin heikkkoa luokkaa.

      1. Ehkä täsmällisempi ilmaisu olisi ”joukko kirkkoa edustavia tekopyhiä on asettunut rintamaan”…

        1. Entäpä: ”Jussi Halla-aho kutsuttiin kirkkopäiville keskustelemaan piispan kanssa”?

          Kyllä piispa enemmän kirkkoa edustaa kuin joku professori ja muutama kirkon työntekijä. Mutta kyllähän jotkut erosivat kirkosta siksikin, että Jani Uotila pöyristyi ministeri/seurakuntalainen Päivi Räsäsen homopuheista. Kirkon kaikkien jäsenten pitäisi olla aina samaa mieltä jotta kukaan ei eroaisi 😀

  11. ”Ehkä lukutaidon opetus pitäisi siirtää takaisin kirkolle ja määrätä Tarmo ja muutama muukin kinkereille tavaamaan, kun luetun ymmärtäminen näyttää olevan noin heikkkoa luokkaa.”

    ————————————

    Kirkon väenkin sisältälukutaito on kyseenalainen. Eivät honaa, että UT suorastaan kieltää heidän kolmiaisuusoppinsa keskeisiä kohtia, vaikka sekään tunnustus ei tietenkään täyttä palturia UT:n valossa ole.
    Apostolinen uskontunnustus ei sen sijaan loukkaa Jessen asettamia fundamentteja.

    Sukututkimuksessa tuli vastaani esi-äiti, josta löytyi maininta, että oli rippikoululaisena osannut selittää kolminaisuusopillisen uskontunnustuksen sisällön ymmärrettävästi. Ehkä kukaan ei ole sen jälkeen onnistunutkaan.

    ”Seitsemän veljeksen” lukkarin on Kivi kuvannut ihmishirviönä, joka sittemmin taisi kesyyntyä.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *