Mitä se nationalismi oikein on?

Nationalismi eli kansallisuusmielisyys merkitsee minulle sitä, että arvostan tätä maata, sen kansaa, sen kieltä ja sen kulttuuria. Jos en tekisi näin, miten sitten voisin arvostaa muita kansoja ja niiden kulttuuria.
Väinö Linna on sanonut näin, eikä minulla ole siihen juurikaan lisättävää eikä vähennettevää.
Nationalismihan kehittyi vasta i800-luvulla, Ranskan vallankumous 1789 oli kaiketi sen lähtölaukaus. Suomessa tässä asiassa toimi alkutekijänä merkittävimpinä lauantaiseura, Lönrot, Topelius, Runeberg, Snellman, jotka käynnistivät kansallisuusaatteen kehityksen maassamme. Snellman oli saanut kipinän tähän Saksasta – Snellmanhan oli hegeliläinen.
Euroopan eri kansat rupesivat rakentamaan identiteettiään samaan aikaan.- Identiteetin rakentamiseen tarvitaan paitsi tietenkin yhteinen kieli, myös sankareita ja kansaa yhdistäviä sankaritanoita ja tarustoja. Runeberg loi sotasankareita teoksellaan ”Vänrikki Stoolin tarinat”. Tämän lisäksi tarvitaan myös arjen sankareita kuten Saarijärven Paavo. Eduksi on myös yhteinen mytologia, jos sellainen löytyy. Ja Suomestahan se löytyi. Elias Lönrot kokosi Kalevalan, jota pidetään kansainvälisesti yhtä arvokkaana kuin Gilgames-eeposta ja egyptiläisten Kuolleitten kirjaa.
1800-luvulla tapahtui tässä mielessä paljon. Suomi sai oman rahayksikön markan. Suomi sai myös oman kansalliskirjailijan – Aleksis Kiven.
Suomella oli ensin hyvät oltavat Venäjän autonomiana, kunnes vuosisadan loppupuolella alkoivat venäläistämistoimet eli sortovuodet.
Loppu onkin sitten tuttua historiaa. Suomalaiset halusivat irti Venäjästä. Tuli ensimmäinen maailmansota, tuli jääkäriliike, tuli uusi aate nimeltä sosialismi.
Näissä myllerryksissä Suomi ajautui sisällissotaan, jonka ”sponsorina” oli etupäässä toveri Lenin eikä niinkään torpparikysymys, kuten Väinö Linna valheellisesti antaa ymmärtää trilogiassaan ”Täällä pohjantähden alla”.

Näkisin että suomalaiset saavuttivat lopullisesti identiteettinsä vasta talvisodan aikana. Se oli Daavidin ja Goljatin taistelu. Taistelu, joka täytti kaikki antiikin taruston mitta suhteet, kuten eräs amerikkalainen toimittaja luonnehti. Sota, jossa ”työläinen, opiskelija ja maajussi kävivät rinta rinnan päin ryssää,löivät polttopulloilla vihollisen tankit palamaan, vetelivät rautakangella vihollisen tankkien piiput mutkille, söivät rautaa ja paskantivat kettinkiä”.
Jk. Juha Ahviolta ja Timo Vihavaiselta on ilmestynyt hienot kolumnit samasta aiheesta Oikea Media sivustolla, mutta aattelin pykätä aiheesta ihan omannäköiseni jutun, vaikka aihe kylläkin vaatisi pitemmän ja hiotumman kokonaisnäkemyksen.
En pidä pitkistä jorinoista.

Lopuksi. Nationalismin alku lienee reviiri- ja heimoajattelussa. Tutkijoiden mukaan heimon ihannekoko on ollut 150 ihmistä (sama kuin komppanian määrä). Yhdistävin tekijä on ollut se, että kaikki ovat tunteneet toisensa. Koska elämä on kovaa, myös heimolait ovat olleet kovia. Kovin rangaistus on ollut heimosta karkoittaminen. Jos ihminen on karkoitettu omasta heimosta, myös muut heimot ovat suhtautuneet häneen varauksella ”Se on jo pettänyt oman väkensä, mistä tietää…). Lisäksi heimosta karkoitettu on enemmän kuin kuollut. Hänellä ei ole hautaa eikä muistomerkkiä, jonka luona omaiset voisivat surra häntä. Edes hänen nimeään ei saanut mainita, hän oli yhteisössä enemmän kuin kuollut. Häntä ei ollut olemassa.
Niin, yhdistävin tekijä entisissä heimoyhteisössä on ollut se, että kaikki ovat tunteneet toisensa, etäisin linkki on kieli. Sana ”barbaari” on kreikan kielestä ja tarkoittaa ”Se puhuu bar-bar, eli molottaa. Siihen ei voi luottaa.

Niin, nationalismi on Euroopassa nosteessa. Ja valtaapitävät ja valtamedia suhtautuvat siihen kuin ruttoon. Miksi näin? Koska oikeisto-ja vasemmistoliberalismi nojaa valistusaikaan ja marxismiin ja koska Frankfurtin koulukunta on onnistunut pitkässä marssissaan läpi instituutioiden paremmin kuin hyvin. Ja koska eliitti tietää, että yhtenäinen kansa on eliitin pahin vihollinen. Kissanpäivät voivat loppua. Ja koska valtamediasta on tullut vahtikoiran sijasta vallan sylikoira, se vetelee yhtäläisyysmerkkejä nationalismin ja natsiaatteen välille. Internetin ja somen aikana ihmisiä ei kuitenkaan pysty sumuttamaan. Jokainen tietää, että kansallissosialismi on kaukana nationalismista, se on utopia etnisen väestön muodostamasta yli-ihmisten valtiosta.

31 vastausta artikkeliin “Mitä se nationalismi oikein on?”

    1. John. Näin on. Mm Kokoomus on ajamassa Suomea ryssän suuhun ajamalla Suomen vapaaehtoisen maanpuolustuksen alas. Monikansallinen Kokoomus ajaa nykyään vain vieraan vallan asiaa ja omien pörssifirmoja. Ei jatkoon. Näiden johtajat pitäisi saattaa vastuuseen epäisänmaallisesta toiminnasta. 30-luvulla tälläistä porukkaa olisi kyyditetty itärajalle.

  1. Nationalismi sinänsä ei ole huono juttu. Mutta siitä tulee huono ja iljettävä kun sen nimissä tapahtuu Uuden-Seelannin tai Norjan kaltaisia verisiä, syyttömiin ihmisiin kohdistuvia hirmutekoja.

  2. Mitenkähän tuon isänmaallisuuden laita lienee henkilön kohdalla, joka ihannoi meidän eteläistä naapurimaata josta meidän muka pitäis ottaa oppia. Minulla on työkavereita ko. maasta, jotka on mukana kyseisen maan puolustustehtävissä jollain tasolla. Kukaan heistä ei tunne suomalaista ex. laivaston kersanttia ( vastaa kirjoitusten perusteella ko. maan everstiä) . Taitaa olla yliammuttua miehen kirjoitukset…

    1. Tälläiset ”isänmaalliset” henkilöt ei ole koskaan sijoittuneet Suomen armeijan toimiin koska ei Suomen armeija tälläisiä ole koskaan tänne halunnut. Suomen armeijaan ei pääse kuka tahansa, jokainen fiksu tietää mistä on kyse…

    2. Minullapa on parikin palveluksessa olevaa tuttua Eestissä, Suomessa evl evp, joka oli neuvonantajana Tallinnassa koko 90-luvun; eivät hekään kyllä ko ”sotilaskouluttajasta” havaintoja tehneet. Tosin 90-luku oli sikäläisessä maanpuolustustoiminnan järjestelyissä siksi villiä, varsinkin alkuvuodet, että kaikenlaisia huseeraajia siellä riitti.

  3. Demokratia edellyttää patriotismia. Pakkovalta voi toimia ilmankin.

    Hän, joka kykenee nujertamaan patriotismin luoman toimintaympäristön, pystyy nujertamaan demokratiankin.

    Demokratia edellyttää toimiakseen keskinäistä lojaaliutta, muuten yhteisillä sopimuksilla ei  ole merkitystä. Hän, joka pystyy murtamaan kansalaisten keskeisen lojaaliuden, pystyy murtamaan koko kansakunnan.

    ——————————

    Vihapuheet, julkisten ja salakähmäisten vihatekojen kanssa, patriotismia kohtaan, ovat nykyään muotia ainakin vihollistemme keskuudessa.

  4. Jotkut ainakin yrittävät tehdä eroa nationalismin ja patriotismin eli isänmaallisuuden välillä. Mutta onko se mahdollista, on toinen asia. Motiiveita voi myös kysyä. Minusta Lasse osuu aika lailla ytimeen avauksessaan. Nationalismia esiintyy myös urheilussa. Nekin, jotka ovat muka nationalismia vastaan luultavasti jännittävät, kun ”Suomi pelaa”. Eihän siinä mikään ”Suomi” tietenkään pelaa ellei ole Ilveksen Eemeli Suomi kentällä, mutta nationalismi luo mielikuvan kansallisuudesta hahmona.

    Erikseen on sitten kiihkonationalismi, jossa muut kansat nähdään uhkana ja vähemmistöjä voidaan sortaa ”yhtenöisyyden nimisssä”. Sitähän ne olivat Lassen mainitsemat sortokaudetkin; venäläistä nationalismia, jossa nähtiin suomalaiset uhkana ja siksi heidät piti ”venäläistää”. Se tietysti johti puolestaan suomalaisen nationalismin vahvistumiseen,

    Hitlerin opit olivat eräänlaista kiihkonationalismia mutta myös rotubiologista hörhöilyä. Saksalaisten lisäksi muutkin ”arjalaiset” olivat hyviä. Myös Neuvostoliitossa kukoisti venäläinen nationalismi, vaikka se naamioitiin kansainvälisyydeksi. Venäläiksyys oli kuitenkin kaikki kaikessa ja vähemmistöjen, kuten suomalaisten, piti unohtaa omat juurensa. Suomalaisia myös tapettiin tuhansittain ilmeisesti siksi että olivat suomalaisia, Huvittavaa on, miten jotkut vanhat kommunistit imaisivat venäläisen nationalismin koukkuineen niin että puolustelevat nyt Putinia vaikka nykyinen fasistinen Venäjä on täysin hylännyt kommunismin.

  5. Historian ja valtakunnan syyn ja sodanaikaisen nationalismin ymmärtää hyvin kansan yhteenkuuluvaisuutena.

    Tämän päivän nationalismi on täysin eri asia. Siinä kiihkoillaan historian antamin esimerkein väärin luomalla eripuraa kansaan kuten erityisesti perussuomalaiset tekevät Suomessa ja muut nationalistit Orbaneineen Euroopassa. Se on saanut jopa facistisia piirteitä.

    1. Hyvä esimerkki ! Samoja piirteitä näkyy ilmassa. Mutta onneksi kiihkoisämaallisuuden vastustajat ovat hereillä ja, persujen yrityksestä huolimatta, tuosta ei ole pelkoa.

        1. Parasta aikaa Karoliininen instituutti pohtii, että palauttaako se suomalaisten halventamiseen käyttämänsä, Pälkäneen hautausmaalta ryöstämänsä esi-isäini kallot, vaiko ei.

            1. Rotuoppien suosiminen on äärinationalismin oire. Freudentalismin perusta on ruotsalaisessa äärinationalismissa, joka on muille kansoille vihamielinen ideologia.

    2. En pidä Hitleriä nationalistina, vaan imperialistina. Kansallismielinen kunnioittaa kansojen itsemääräämisoikeutta, eikä pyri alistamaan näitä.

  6. Globalistit ovat tehneet nationalismista kirosanan. Se on törkeätä. Nationalismi pellkistettynä isänmaan rakkaus on voimavara, jonka avulla Suomi on selviytynyt monista koettelemuksista ja mikä on innoittanut suomalaisia rakentamaan rakkaasta isänmaastamme yhden maailman vauraimmista maista, hyvinvointi valtion.

    Jos me emme pidä kiinni nationalismista, me haviämme hyvin pian maailman kartalta. Uhkat ovat juuri nyt erittäin pahoja. Omassa maasammekin on voimia, jotka haluaisivat viedä Suomen Euroopan liittovaltioon. Se olisi Suomen loppu. Sitä emme saa sallia tapahtuvan, siksi nationalismin aatetta pitää levittää kertomalla mikä on vaihtoehto. Tuskin monikaan haluaisi sen vaihtoehdon toteutuvan. Siksi äänestämme sitä ainoata puoluetta Suomessa, joka on isänmaallinen nationalistipuole – Perussuomalaiset.

      1. Vai sillälailla, perustelet liene väitteesi? Ensin ehkä kannattaa kerrata mitä fasismi on.

  7. Käyttäisin mieluummin tunneperäistä sanaa, patriotismi. Nationalismi saa helposti ideologisia piirteitä. Ideologiat saattavat johtaa nistimäiseen yksisilmäisyyteen. Jopa humanistit saattavat olla vaarallisia itselleen ja ympäristölleen.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Nationalismi

    ”Nationalismin voi laajasti määritellä käsitykseksi, että kansakunta on poliittisen järjestäytymisen keskeinen periaate. Sellaisenaan se perustuu kahteen ydinolettamukseen. Ensinnäkin ihmiskunnan katsotaan olevan luonnostaan jakautunut erillisiin kansakuntiin. Toiseksi katsotaan että kansakunta on sopivin ja ehkä jopa ainoa laillinen poliittisen vallan yksikkö. Klassinen poliittinen nationalismi on sen vuoksi pyrkinyt saattamaan valtionrajat yhteneväisiksi kansakuntien rajojen kanssa. Kansallisvaltiossa kansallisuus ja kansalaisuus vastaavat siis toisiaan.[2] Nationalistit ajattelevat, että kansallisvaltio on poliittisen järjestymisen korkein ja toivottavin muoto, sillä se tarjoaa sekä kulttuurisen koheesion että poliittisen yhtenäisyyden.”

  8. Jos kiihkoa haluaa nähdä, sitä löytyy jk:n kommenteista – kommenteista ei löydy juurikaan perusteluita, muuta nimettyjä enemmänkin.

    1. Lue kommenttini klo 5.20. Oletko eri mieltä historiallisesta nationalismista ja tämän päivän nationalismista ? Ne ovat aivan eri asioita. Jos olet eri mieltä, perustele.

      1. jk : ”Tämän päivän nationalismi on täysin eri asia. Siinä kiihkoillaan historian antamin esimerkein väärin luomalla eripuraa kansaan kuten erityisesti perussuomalaiset tekevät Suomessa ja muut nationalistit Orbaneineen Euroopassa. Se on saanut jopa facistisia piirteitä.”

        *
        Kysymys : Miten Perussuomalaiset luovat eripuraa?

        Jos olemalla joistakin asioista erimieltä vanhojen puolueiden kanssa katsotaan eripuran luonniksi, niin sitten kyllä.

        ***
        Viktor Orbánin Fidesz -puolue

        Taas jälleen – kuinka kansa voi olla näin väärässä?
        [Antaa Brysselin eliitin kritisoida – hehän ovat jo hajottamassa EU:a ]

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Unkarin_parlamenttivaalit_2018

        Unkarin parlamenttivaalit 2018 järjestettiin Unkarissa 8. huhtikuuta 2018.
        Istuvan pääministerin Viktor Orbánin Fidesz-puolue johti mielipidetiedusteluja ennen vaaleja.[1]
        Fidesz sai vaaleissa noin 49 prosentin kannatuksen, mikä toi sille kahden kolmanneksen määräenemmistön parlamenttipaikoista. Orban sai näin vaaleissa jatkokauden pääministerinä

  9. Karjalaisen asteikolla jo Erkki Tuomiojakin on fasisti:

    https://www.iltalehti.fi/talous/a/2014050718275425

    ”EKP on syvältä

    Wahlroos ja Tuomioja arvostelivat kuorossa Euroopan keskuspankkia.

    – Olen Erkin kanssa samaa mieltä siitä, EKP:n toiminta viime vuosien aikana on ollut syvältä, Wahlroos sanoi.

    Molemmat pitivät myös ajatusta Euroopan liittovaltiosta täysin mahdottomana. Wahlroosin mukaan eurooppalaiset eivät vahvaa liittovaltiota tule hyväksymään.

    – Ja yritykset synnyttää sitä vain kalvavat eurooppalaista demokratiaa ja luovat poliittista kriisiä, joka ylläpitää taloudellista kriisiä.

    – Just näin. Tää on karmee debatti. Mä oon Erkin kanssa kaikesta samaa mieltä, Wahlroos parahti ja yleisö repesi nauruun.”

    ——————————

    Vanha Erkkikin ymmärtää, että Karjalainen yrittää kalvaa eurooppalaista demokratiaa, luoda poliittista kriisiä ja ylläpitää taloudellista kriisiä.

  10. PS on maamme puolueista kaikkein EU -myönteisin, koska vastustaa liittovaltiofanaatikkoja, jotka veisivät unionin sisällissotiin ja pakkovaltaan ja haastaisivat riitaa vielä ulkopuolistenkin kanssa. (Stubbin Superpower)

  11. Eu olisi säilynyt kauppa-alueena, eikä britit olisi lähdössä siitä, mutta koska siitä tuli poliittinen liitto ja ideologia joillekkin, niin se on savijaloilla seisova jättiläinen jonka liittovaltiota kannattajat hajottavat.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *