Korona ei hellitä 30.8

 

 

Elokuun viimeisenä pyhäaamuna taivas on peittynyt pilviverhon taakse. Syksyn tuntua on ilmassa, tietynlainen haikeus mielessä on luovuttava kesästä. Tuli hellassa lohduttaa aamun heräilijää. Naapurin Nalle koira tervehtii haukullaan viimeisiä kertoja ennen muuttoa. Vilma ilmeisesti tekee ylitöitä yövuoron perään koska vilaustakaan en hänestä nähnyt. Jokin operaatio lie meneillään, eikä kesken voi jättää.

 

Edellisessä päivityksessä kerroin tansseihin menosta Hiekkarannalle. Se kuitenkin oli pakko jättää pienten vaivojen takia. Ensi kesänä sitten, lupaan sen, jos terveys sallii ja elossa olemme. Ystävämme Seppo Kalliojärven kuvista päätellen ilta oli onnistunut ja tanssijoita piisasi, hyvä niin.

 

Eilen pidimme kunnon laiskottelupäivän. Viikko oli aikamoista menoa ja meininkiä joka alkoi näkyä minulla tietynlaisena ärtymyksenä. Niinpä otimme rennosti, mietimme rannassa saunan lämmittämistä ja uimista, mutta hylkäsimme ja saunoimme ylhäällä.

 

Eihän se ihan laiskotteluna mennytkään, nyt muistin. Aamulla ärsytti tuo UMP:n Kaipolan alasajo, että tein pikaisesti kirjoituksen. On surullista ja aiheuttaa suuttumusta kun huomaa millaisia pelinappuloita ihmiset ovat rahavallan voiman edessä.

 

Tänään pitäisi olla vapaapäivä, ihan kaksistaan Vilman kanssa. Kuitenkin tämän kirjoituksen jälkeen on tarkoitus tehdä toinen juttu, jossa käsittelen mielenterveysasioita kunnassamme. Pääkoppa kaipaisi lepoa, mutta tärkeästä asiasta ei vaan voi vaieta.

 

Korona ajatuksia:

  • keväällä Kainuun seutu pääsi pelkällä säikähdyksellä koronasta, eilen saimme lukea kuinka siellä on havaittu tartuntoja. Kertoo siitä, ettemme ole missään päin Suomea turvassa koronalta, ellemme itse ole huolellisia.
  • tämän aamun Ilta – Sanomat haastatteli koronaan sairastuneita ja miten vaikeaa toipuminen on ollut. On vähätelty koronaa ja verrattu kausi influenssaan, mutta en totta totisesti sellaiseen usko. Kyllä vaan tosi on kyseessä, koronalla ei ole leikkiminen.
  • koronan varjossa järjestetään sittenkin Suomi – Ruotsi yleisurheilu maaottelu. Toisaalta on hyvä, ettei koronan anneta masentaa ja alistuta sen edessä, mutta urheilijoiden kannalta, onko järkevää järjestää tietynlainen toisen luokan maaottelu. Joka tapauksessa ensiviikonloppuna sitten jännätään Ruotsin lyömistä televisioiden äärellä.

 

Tuosta maaottelusta vielä. Eilen oli Aamulehden yleisönosastopalstalla oli terävä huomio maaottelusta. Pitääkö juoksumatkoilla olla turvavälit? Jos suomalaiset juoksevat kaksi metriä edellä, niin mahdollisuus on, että voitetaan maaottelu. Jotenkin noin se meni. Maaottelusta tuli mieleen muisto kun penskana käytiin Kihniön kirkolla aina urheilemassa kesäsunnuntaisin. Saimme sitten palkinnoksi matkan Suomi – Ruotsi maaotteluun. Eräs kaveri kertoi meille kun vuorossa oli miesten 100 metrin juoksu, että hänkin on juossut sen tasan kymmeneen. Aloimme velipojan kanssa inttää, että varmaan et ole, kun parhaatkaan juoksijat eivät siihen pääse. Kaveri vaan totesi kylmän rauhallisesti, lähdinkin jo yhdeksältä.

 

Pieni kevennys:

Kyllä vaan pitäisi katsoa televisiota vähemmän. Taannoin lähtiessäni kotiin Mirjam muistutti: Älä unohda katsoa auringonpimennystä huomenna.

– Miltä kanavalta se tulee, kysyin?

 

Tiedoksi

Kyllä blogien tarkastelu toimii näin sunnuntaiaamunakin.

Nytkin oli yksi avaus, joka ei voinut olla muuta, kuin humalaisen aikaansaannoksia kohdistuen suoraan toisiin tämän palstan kirjoittajiin.

Ruotsin poliisi varautuu uusiin mellakoihin Malmössä

Ei mitään uutta Malmön rintamalla.

********************************************************************************

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006618064.html

29.8.2020

Ruotsin poliisi varautuu uusiin mellakoihin Malmössä – joukkoja kutsuttu apuun ympäri maata

LEVOTTOMUUDET Malmössä saivat alkunsa perjantai-iltana, kun kaupungissa poltettiin muslimien pyhä kirja Koraani. Sadat ihmiset mellakoivat kadulla ja poliisi otti kiinni parikymmentä mielenosoittajaa. Tilanne rauhoittui vasta myöhään lauantain vastaisena yönä.

Poliisi alkoi lauantaina tutkia useita poliisin väkivaltaisia vastustamisia, vahingontekoja ja tuhopolttoja. Malmön poliisin edustaja Patric Fors ei osannut vielä lauantaina sanoa, kuinka moni kiinniotetuista tullaan pidättämään. Muutamat poliisit saivat lieviä vammoja yhteenotoissa.

UPM:n Kaipolan tehdas lopetetaan.

Luin Aamulehdestä, joka ilmestyy Pirkanmaalla, jota myös aamuporvariksi kutsutaan, jutun, aika pitkän, siitä, miten UPM:n Kaipolan tehdas lopetetaan, ja jotain myötätuntoa annettiin kyllä Jämsälle, ja työntekijöillekin.

Jutusta jäi kaikki se mielenkiintoinen ja kysymyksiä herättävä pois.

Eli: tuottiko tehdas tappiota, vai liian vähän voittoa?

Siirretäänkö tuotanto muualle? Onko UPM:n johtajan Jussi Pesosen 7 miljoonan vuositulot kohtuullisia…? JNE…

Sain uutisista kuulla, että paperitehtaiden työntekijöiden palkat ovat aivan liian isoja, verrattuna Saksaan.

Mutta ei mainintaa, mikä on tehtaan johtajan palkka, onko se kohtuuton.

Myöskään siitä ei mainittu, miten paljon sijoittajien tuotto on ollut sijoitettuun pääomaan nähden kyseisessä kohteessa. Puhumattakaan sijoittajien tuotto-odotuksista.

Näistä mistään ei valtamedia maininnut yhtään mitään.

Sijoittajat eivät varsinaisesti tee yhtään mitään (eikä varsinkaan tuota mitään). He vain keinottelevat osakkeilla.

Sijoittajia ei kiinnosta itse tuotanto, ei mitä tuotetaan, tai miten tuotetaan. Ei se, onko se moraalista tai moraalitonta. Vain tuotto omalle sijoitetulle pääomalle kiinnostaa.

Suomesta tuotantoa siirretän kaiken aikaa muualle Suomesta.

Vuodesta 1987 lähtien, kun hallitusvastuussa oli Harri Holkerin kokoomushallitus, on Suomesta pääomat kiihtyvään tahtiin lähteneet Suomesta.

Sitä edesauttoi EU:hun liityminen 1995.

Kannattavia tehtaita Suomessa lopetettiin ja siirrettiin halpamaihin.

Pörsseistä tuli sanelijoita koko taloudelle.

Mietin, eikö tuotantolaitokset tuota hyödykkeitä ihmisten tarpeisiin?

Samoin mietin, eikö yhteiskunta ole ja pidäkin olla silloin se sääteliä?

Eikö siten valtio ole se korkein elin tässä säätelyssä?

Siten lopulta mietin, onko sittenkin niin, että yksityiseen omistukseen perustuva kapitalismi onkin yhteentörmäyskurssilla yhteiskunnan demokratian kanssa.

Onko olemassa kahdenlaista demokratiaa?

Kapitalistista demokratiaa ja kansandemokratiaa. On selvää, että ne ovat eri asioita.

Lopetan raporttini tähän, Markku Huhtala, Lempäälä

Vihreää terroria

Vihreät ovat hallituksessa ja muissakin julistuksissan vaatineet suomalaisen elinkeinotoiminnan hävittämistä. Turvetta ei saa käyttää, vaikka se saastuttaa vähemmän kuin EU:ssa laajasti käytetty kivihiili ja ruskohiili. – –

Metsätalous pitää vihreiden mielestä lopettaa ja Suomen metsistä tehdä luononsuojelualueita. Metsäteollisuus työllistää Suomessa ”vain” 100 000 ihmistä eli sillä ei ole väliä. Todellisuudessa metsäteollisuus työllistää alihankkijoineen 140 000 ihmistä. – –

Vihreiden politrukeilta puuttuu alkeellinenkin ymmärrys taloudesta. Metsäteollisuuden merkitys tulee myös siitä, että se käyttää pääasiassa kotimaista raaka-ainetta. Vientitulot ovat Suomen vaihtotaseen näkökulmasta puhdasta tuloa. Edelleen metsäteollisuus työllistää ihmisiä eri puolilla maata. Sen lopettamalla voidaan kaikki pakottaa kaupunkeihin asumaan vuokra-asunnoissa yhteiskunnan asumistuella.

Viimeisin oivallus on vihreän vaikuttajan ja Helsingin kaupunginvaltuuston puhenjohtajan Otso Kivekkään kehotus olla syömättä suomalaista lihaa, koska kuulemma Suomen maatalous on suuri Itämeren saastuttaja. – –

Koko vihreiden toiminta on järjetöntä koheltamista. Samaan aikaan yrittävät esiintyä sivistyneenä ja älykkäänä etujoukkona kuin taistolaiskommunistit aikoinaan. Tulojen loppuminen voidaan oppinsa mukaan korvata lainanotolla. Valtiohan ei heidän oppinsa mukaan joudu koskaan vastaamaan lainoistaan.

Minä tässä voisin tehdä yhden ehdotuksen vihreitä koskien. Suurimmasta osasta suomalaisia luonnonsuojelujärjestöjä on tullut vihreiden politrukkien suojatyöpaikkoja ja polittisia toimijoita. Ehdotankin, että lopetetaan kaikki yhteiskunnan tuki luonnonsuojelujärjestöille. Ne voivat varmaan toimia vihreitä kanattavien tuen varassa. Tai sitten saavat erinomaisen kurssin talouden perusteista.
————————————–
Blogini lähteenä olen käyttänyt Olli Pusan kirjoitusta Oikeassa Mediassa 27.8.2020, jonka otsikko on sama kuin tässä.
Olli Pusa on Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, Vakuutusmatemaatikko (SVH), Eläkkeiden ja sosiaaliturva rahoituksen asiantuntija.

Kun uutisista ei saa enää selvää

Aamulehdessä oli artikkeli siitä miten Malmössa sadat ihmiset mellakoivat kadulla. Aloin lukea juttua, siinä kerrottiin satojen ihmisten mellakoivan ja lyhyesti miten äärioikeistolaiset olivat polttaneet aiemmin Koraanin. Ajattelin siis mellakoijien olevan äärioikeistolaisia. Kuitenkin jossain kohtaa törmäsin kohtaan jossa jotkut miettivät miten tämä vaikuttaa ihmisten kuvaan muslimeista. Häh, siis jos Koraani oli poltettu ja äärioikeistolaiset mellakoivat kaduilla?  Sitten vasta tajusin, ettei toimittaja ollut ilmeisesti uskaltanutkaan kertoa alussa keitä ne mellakoivat ja poliisia kaikella heitelleet ”ihmiset” olivat. Itsesensuuri alkaa jo vaikuttaa näköjään siihenkin ettei Aamulehden uutisia enää meinaa ymmärtää

Suurpääoma mellastaa – kokoomus komppaa

 

 

Metsäjätti UPM nousi otsikoihin lopettamalla kannattavan tehtaan Kaipolassa. Heti kohta katseet käännettiin valtion ja ay-liikkeen suuntaan. Valtio muka kurittaa suurteollisuutta ja työläisten muhkeat palkat vievät yhtiöitä perikatoon.

 

Vaaditaan palkkojen alentamisia. Vaaditaan valtiolta tukea jättiyrityksille. Yhtiö joka teki viime vuonna 1,4 miljardin tuloksen kehtaa siis ihan oikeasti urputtaa liian isoista palkoista?? Muistakaa tämä hyvät lukijat! Aina, ihan aina vaaditaan työläisiltä, pienituloisilta kansalaisilta huonoina aikoina yhteiskunnallista vastuuta, jotta maamme saadaan nousu – uralle, eikö vaan?

 

Missä on näiden jättiyritysten yhteiskuntavastuu?? Valtiota huudetaan apuun ja palkkoja vaaditaan heikentämään, että saataisiin vienti vetämään. Jättiläisten omistajille ei tule mieleen tuotteidensa hintojen alentamista kilpailukyvyn parantamiseksi, olisihan siihen varaa kun noin mahtavia tuloksia tehdään mitä viime vuodenkin tulos kertoi.

 

Se vaan ei käy kapitalistisessa maailmassa. Yritykset eivät kilpaile hinnoilla vaan eri maiden työläisten palkoilla. Siellä maassa missä työläiset tekevät halvemmalla, sinne viedään tuotanto. Turhaan ei Marx ja Engels todenneet: Kaikkien maiden työläiset liittykää yhteen. Sehän tarkoittaa, ettei eri maiden työläisten pidä kilpailla toisen maan työläistä vastaan.

 

Mitä tarkoittaa jos palkkojen laskujen tielle lähdetään? Jokainen voi päätellä kuinka paljon esim. jämsäläiset paperityöläiset ovat maksaneet veroja, joilla hyvinvointiyhteiskuntaa pyöritetään! Jos metsäjätti ajattelisi suomalaista yhteiskuntaa, sen toimivuutta, ottaisi se ihan eri lailla yhteiskuntavastuun.

 

On turha vedota siihen kuinka paljon suuryritykset jo nyt maksavat vaikka yhteisöveroja, kun samaan aikaan lakkautetaan kannattava tuotantolaitos. On aivan selvää, jos tuosta 1,4 miljardin tuloksesta olisi suuri osa käytetty viennin edistämiseen, omistajat luopuneet osinkojen jaosta pelastaakseen Kaipolan tehtaan, olisi myös työntekijäosapuoli mukana omalta osaltaan.

 

Kun mikään ei riitä. Muistatte ajan ennen koronaa, kuinka Eteläranta 10,n elinkeinoelämän pamput olivat valtion ja ay-liikkeen kimpussa, kuinka ne ovat jarruna suuryrityksille. Valtio ja työväen palkansaajajärjestöt kynivät yritykset kuiviin. Annas olla kun korona iski. Jo alkoi Jyri Häkämieheltä itku ja parku kun huudettiin valtioita apuun.

 

Kuinka ollakaan, valtio jakoi tukia miljardeilla. Vaan miten suurpääoma kiitti? Syyttää valtiota ja työläisiä ja osoituksena kuka on voiman oikealla puolella pistää yhteiskunnassa kapuloita rattaisiin sen minkä ehtii.

 

Ja kokoomus oikealta komppaa suurpääomaa, syyttämällä valtion tuen puuttumisena, samaan aikaan syyttää myös valtion velan kasvusta. Näiden veijareiden mielestä osingoista ei tule luopua, eikä rikkaiden yhteiskuntavastuuta lisätä, eikä valtion velkaa lisätä. Yhteiskunnan pelastamiseksi työläisten ansioita täytyy laskea, pienituloisten ja osattomien elämästä tehdä yhtä helvettiä jne. On on röyhkeää toimintaa.

 

Eiköhän ole niin, että aletaan ensin ottaa sieltä joilla on yllin kyllin varallisuutta. Sitten voimme mekin jotka elämme kädestä suuhun päivistä toisiin, ottaa talkoisiin osaa. Oikeudenmukaisuutta tässä kaivataan, eikä heikompiosaisten ja työväestön kurittamisia.

Korpisoturin päivitys

Noin kaksikymmentä tähdenlentoja peräjälkeen äsken läntisellä taivaalla.  En moista muista, sain kaiken kuvattua.