Voihan vitsi.

Kovin on tämänpäivän kirjoitukset lehdissä mollivoittoisia ja tätä negatioo se täälläkin valtaosaltaan on ja itsekkin sitä ruokin.  Sen kyllä laitan koronan piikkiin.

Entäs tämä )    Tässä rajajärvellä kävivät pilkkimaaottelua suomi ja neuvostoliitto 70 luvulla ja kuinka ollakkaan, niin suomalaiset omalla puolellaan nostivat ahvenia jäälle minkä kerkisivät, kun neuvostoliiton puolella mormuskat ei kaloille kelvannut.

Sitä sitten ihmeteltiin, niin yksi koiranleuka tiesi syyn sanoen, että neuvostoliitossa ei kalatkaan uskalla suutaan avata.

Tai tämä )   Amerikassa päätettiin satsata kaikki voimavarat Venäjä-vakoiluun ja värvättiin parhaat kokelaat koulutettavaksi.

Opetettiin maan historiat, kielet ja kaikki oleellinen venäjään liittyen.

Kun pitkän, perusteellisen koulutuksen jälkeen sitten tuli päivä, kun valiojoukot nousivat koneeseen siperiaan pudotettavaksi laskuvarjolla, varmoina siitä että he sulautuvat valtaväesteen täydelliseen koulutukseensa luottaen.

Siellä sitten siperiassa kulkivat monta päivää tapaamatta ketään, kunnes tulivat pienen mökin pihaan, josta kajasti valoa.

Koputtivat ovelle ja astuivat tupaan, varmoina ettei heitä vakoilijoiksi tunnistettaisi.  Vain vanha muori yksin istui sänkynsäreunalla ja kapsahti pystyyn sanoen, että kas Amerikkalaisia.

Siitäkös vakoilijat hämmästyivät ja kysymään muorilta, että miten kummassa heidät heti Amerikkalaisiksi tunnistitte, niin muori vastasi, että no, kun täällä näkee niin harvoin neekereitä.

Tai tämä )   Kaksi savolaisukkoa istuivat saunansa terassilla, kun ohi käveli kaksi neitokaista jolle ukot ehdottamaan, että tahtooko neidit kylpee, johon tytöt sanomaan, että ei tuommoisten ukkojen kanssa, jotka eivät osaa ärrää sanoa.

Tai tämä )    Karjalaismummo tuli Tampereelle ja astui bussiin ikoisesti rupatteluseuraa tavoitellen.     Mutta eihän siitä mitään tullut, vaiti ja totisena vain ulos katsellen muut bussissa olevat istuivat ja kun mummo sitten poistui kyytistä, niin kuskilta tiedustelemaan, että mihinkäs kuljettaja näitä mykkiä kyyditsee.

Tai tämä )Ruotsalainen, venäläinen ja suomalainen päättivät kilvoitella, että kuka pystyy pisimpään istumaan kuumassa saunassa haisunäädän kanssa.

Sauna sitten lämmitettiin kuumaksi ja löylyä heitettiin kiivaasti, Ensimmäisen ovasta ryntäsi ulos ruotsalainen haukkoen henkeään.   Kului aika ja toinenki, kunnes venäläinen oli saanut näädästä tarpeekseen.   Sitten alkoi kuulua hirveää kiljuntaa ja haisunäätä tulee ovesta turkki pörröllään ja kauhusta silmät laajenneina säntää lepikkoon.   Suomalainen istuu tyytyväisenä saunanparvessa.

 

8 vastausta artikkeliin “Voihan vitsi.”

  1. Kyllä vitsi aina piristää.
    Sinänsä mollivoitoistahan tämä koronaelämä meinaa olla, kun ei edes harrastuksiinsa voi lähteä.
    Tänäänkin olisi ollut keikkaa, mutta riskiryhmäläisenä ei voi osallistua kuin hengessä.
    Autoonkin piti kesärenkaat vaihtaa, kun sen eilen ajokuntoon sain, mutta eihän tuolla lumi/räntäsateessa mitään viitsi tehdä.
    Jospa tuo huominen olisi hieman mukavammalla säällä, niin saisi edes sen tehdyksi.

  2. Kerta kiellon päälle )
    Isäntä oli iltamyöhäisellä emäntänsä kanssa jo nukkumaan asettumassa, kun oveen vielä kolkutettiin. Oven takana seisoi maamme vähemmistöön lukeutuva mies, nimetään nyt hänet vaikka Feijaksi, joka isännältä tiedustelemaan että, hai sie isäntä, onko siulla polttopuun tarvetta.
    Siuvaantuneen isäntä tokaisee vihasena myöhäiselle kulkijalla, että ei ole ja paiskaisee oven kiinni.
    No, aamusella sitten ylös kömpiessään ja ulos vilkaistessaan isäntä huomaa, että pihamaalta oli kadonnut parin motin halkopino.

  3. Hengenvaarallista minulle nuo Arvin nauruun tukehduttavat vitsit. Tulin aamulla koneelle ja vaimo hätääntyi, että mikä sun on, kun meinaat tukehtua ja ( kun mulla ei ole apneakaan).
    Tässä kokemus työpaikkatestissä TT-laitoksella ”sata vuotta” sitten, joka kesti kaikkinensa kolme päivää. Eräs yhteen tehtävään liittyvä oli valita vitsirungosta paras loppuosa. Runko-osat olivat jo niin hyviä, että piti tussutella naurua itsekseen. Mutta loppuosat monessa olivat niin karmaisevan hyviä, että nauroin peräpenkissä ihan silkkaa ”huutoa” vedet silmissä.
    Vetäjä huomautti kovaan ääneen, että Karjalaien hiljaa siellä, ei tämä ole naurun paikka !

  4. Neuvostoliitossa jonotettiin kommunistihallinnon aikaan milloin mitäkin ja yksi muori kuuli, että tarjolla olisi palasokeria.
    Niiltä sijoilta sitten lähti etsimään jonoa, josta tätä makukivee saisi.
    Huono näköisenä sitten valitsi jonon, jossa jonotettiin ilotaloon (laiton) pääsyä ja jonossa olevat hampaattomalta muorilta tiedustelemaan, että miten muori aikoo ”palasta” selvitä, johon muori että, imemällä imemällähän minä.

  5. Vanhaan hyvään aikaan mummo meni kauppaan ja pyysi myyjättäreltä kilon karkeita ja kilon hienoja vehnäjauhoja.
    Myyjätär kysyi, että saako jauhot laittaa samaan pussiin.
    Mummo vastasi, että.laittakaa vaan, onhan minulla kotona aikaa ne erotella.

  6. Opettaja kyseli oppilailta, että kuinka monen kotona rukoillaan, niin ainoastaa Kalle viittasi ja sanoi että, ainakin äiti rukoilee, kun aamulla isä makasi eteisen lattialla, niin äiti sanoi, että voi hyvä jumala sentään.

  7. Amerikkalainen, venäläinen ja suomalainen kehuskelivat oman maansa nopeata rakentamista, Amerikkalainen sanoi maansa rakentavan pilvenpiirtäjän kuukaudessa, venäläinen sanoi heidän rakentavan kirkon kolmessa viikossa ja kun sitten miehet kävelivät eduskuntatalon ohitse, niin suomalainen sanoi että tämä rakennus ei ollut vielä tässä aamulla, kun töihin menin.

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *