Bensaa liekkeihin

 

Elokuun ensimmäinen aamu alkoi kovassa sumussa. Syksyn enteitä ilmassa – ennusteet säässä kyllä lupaavat mukavia kesäisen lämpöisiä päiviä ensiviikonlopulle. Elokuu tietää kiireiden alkamista järjestötoiminnassa. Monenlaista tohinaa on jo tiedossa ja lekottelut siltä osin lekoteltu.

 

Aloitetaan politiikkaosiolla:

  • Marinin hallituksen polttoaineiden korotukset saivat taas kerran miettimään miksi kansa on kyllästynyt politiikkaan ja nukkuvien osuus vaaleista toiseen sen kuin kasvaa. Otetaan esimerkki!
  • jos oikeistohallitus tekee korotuksia jotka rokottavat pienituloisia, opiskelijoita, pienyrittäjiä, syrjäseutujen asukkaita ja välillisesti vaikutus kertautuisi monin eri tavoin, niin mikä mekkala opposition vasemmalta laidalta nousisi. Hallitusta syytettäisiin taas kerran sysäävän talouden pelastamisen heikoimmassa asemassa olevien niskaan. Hallitus puolestaan ja heidän kannattajat marssittaisivat lukuja pöytään, joilla todistellaan kuinka vähän korotukset itse asiassa rokottavat ihmisiä päivittäin, kuukausittain tai vuodessa.
  • jos vasemmalla oleva hallitus tekee korotuksia jotka rokottavat pienituloisia, opiskelijoita, pienyrittäjiä, syrjäseutujen asukkaita ja välillisesti vaikutus kertautuisi monin eri tavoin, niin mikä mekkala opposition oikealta laidalta nousisi. Hallitusta syytettäisiin taas kerran sysäävän talouden pelastamisen heikoimmassa asemassa olevien niskaan. Hallitus puolestaan ja heidän kannattajansa marssittaisivat lukuja pöytään, joilla todistellaan kuinka vähän korotukset itse asiassa rokottavat ihmisiä päivittäin, kuukausittain tai vuodessa.
  • sitten ihmetellään silmät päässä pyörien miksi ihmiset eivät äänestä – miksi heitä ei politiikka voisi vähempää kiinnostaa. Ja osa äänestää piruuttaan ja kostoksi muita kuin ns. vanhoja puolueita.
  • Annikka Saarikko sitten haastaa Keskustan istuvan puheenjohtaja Katri Kulmunin. Saarikko piti asiasta tiedotustilaisuuden viikolla. Kova mimmi tuntuu olevan. Pisti paikalla olevalle medialle heti luun kurkkuun ja ojennukseen, antamalla heille oikein äidin kädestä korvapuusteja. Niin sitä pitää.

 

No, huh huh, kun helpotti kuin sai räväkästi heittää bensaa politiikan liekkeihin heti elokuun alkuun. Kello on nyt kahdeksan tätä kirjoittaessa. Sumu hälvennyt, taivas kauniin sininen ja aurinko paistaa. Tänään poistuu myös koronarajoituksia. Kuitenkin pelotellaan uuden koronan kurkkivan jo nurkan takana. Joten muutama koronamietintä:

  • tänään riennämme Mirjamin kanssa humpalle. Tanssit ovat jääneet koronan takia, mutta nyt täytyy yrittää paikata tilannetta. Kestävätkö lonkat ja polvet jos elokuussa joka viikonloppu käydään pyörähtelemässä? Aika näyttää.
  • maskeja vai ei? Tästä nyt tuli suomalaisille ikuisuusaihe. Miksi ei maskipakkoa? Jos tulee maskipakko, onko perustuslain vastaista. Pitäisikö noin niin kuin varalta väläytellä valtakunnan oikeuden korttia, mitä?
  • hei ystävät ja lukijat, keksitään porukalla uusia korona ajan sanontoja, vanhoihin sovellettuina. Muutama esimerkki: Maskeillaan kun tavataan. Parempi maski kasvoilla, kuin kymmenen viruksen saanutta oksalla. Korona pitkästä ilosta – virus kauan naurannasta.

 

Tässäpä sitä oli taas jutun juurta lauantain ratoksi ja toisille kiukuksi. No, helpotetaan oloa pienen kevennyksen kera:

Kuten tiedetään, junien ravintolavaunuissa ovat kalliit hinnat. Niinpä kerran, estelyistäni huolimatta Mirjam teki meille eväät ja menimme syömään niitä ravintolavaunuun. Niinhän siinä kävi, että myyjä tuli sanomaan, ettei täällä saa syödä omia eväitä. Katsoimme sitten toisiamme, kohautimme olkapäitä ja vaihdoimme voileivät keskenämme.

14 vastausta artikkeliin “Bensaa liekkeihin”

  1. Sitä vähän miettinyt että pitääkö joka maailman asia hoitaa pakolla ja ehdottomuuksilla. Aina aika ajoin pyyntö, kehotus tai suosituskin voi viedä pitkälle. Eikä vain maskeissa.

    1. Samaa mieltä Kyuu. Minusta ihmiset osaavat ajatella ihan itse ja kkun suositukset ja rajoitukset perustellaan hyvin, silloin ihmiset ymmärtävät.

  2. Polttoaineen hinta olisi pitänyt hinata kerralla 5€/l , sehän olisi erotellut akanat hyvistä, eli kenellä on oikeasti varaa ajaa 😂

    1. Jos polttoaineen hinta nostettaisiin, 5€ litra; loppuisi siihen Markon ”korpisoturilaisluuskin”. Pitäisi taaskin opetella tekemään töitä.
      Kyllä tosiasia on, että maaseudun asukkaita kurittaa korkea polttoaineen hinta ihan tosiasiallisestikkin.
      Yhteiskuntamme pyörii niin maaseudun kuin kaupunkiseutujen elinehdoilla.
      Polttoaineiden hinnankorotukset vaikuttavat koko yhteiskuntaan.

      1. Jos todella bensan hinnan korotuksella viiteen euroon saataisiin kaikki nyt työttömät työllistettyä, niin olisipa se varsinainen ihme.

      2. Meneppä Kalle lottoomaan kun et tiedä taaskaa mitään yhtään mistään.

        Ja jos et tajua että on vitsi että hinta nousisi tuollaiseksi eikä oikea ehdotus niin hanki samalla lottoreissulla jokin huumori lehtikin itsellesi kun olet noin seipään niellyt.

  3. Viherhumppa tulee tavalliselle kansalaiselle todella kalliiksi ja erityisesti muualla kuin suurten kaupunkien keskustoissa asuville.
    Tampereella on näköjään varaa suuresta budjettivajeesta huolimatta pistää 3 miljoonaa yhden katumutkan suoristamiseen ja 7 miljoonaa keskustalaisten fillareihin sekä kymmeniä miljoonioa typerän kansipelleilyn tukemiseen.
    Samalla on pistetty nyssehinnat Teiskoon niin korkeaksi, ettei niitä vähiäkään vuoroja kannata käyttää, jos on oma auto.

  4. Toisaalta; minulle tuo polttoaineen hinnankorotus vaikuttaa siten, että entistä vähemmän ajelen autollani; siis kulutan vähemmän.

    1. Varmaan moni voisi vähentää autolla ajoaan. Toisaalta monella on eri tilanne kuin ’minulla’ – liikkuminen autolla on elannon saannin ehto

  5. Onkohan joiltakin jääneet verot perimättä? Oli miten oli, niin näitä asunnonostajia ei bensaveron korotus kiusaa mitenkään.

    ****************************************************************************
    https://www.aamulehti.fi/a/2cb9400c-6850-4c3a-8581-839459686995

    Uusi ilmiö Tampereella: tällaiset miljoonakodit myydään nyt nopeasti – Katso, millaisia ovat Pirkanmaan myynnissä olevat 24 luksuslukaalia
    Pirkanmaalla on nyt myynnissä 24 asuntoa, joiden hintapyyntö on yli miljoona euroa. Selvitimme, millaisia koteja ne ovat. Välittäjät kertovat, että luksusasuntojen kaupassa on nähtävissä selvä trendi Tampereella.

    *****************************************************************************

    Lähitulevaisuudessa suomalaiset saavat tottua veronkorotuksiin, leikkauksiin ja palvelumaksujen korotuksiin. Kuristukseen joutunevat, kuten ennenkin, lähinnä keskituloiset. Pienituloisilla tiukkuus jatkuu, kuten ennenkin.
    .
    Valtion talous tulee olemaan tiukoilla, josta seuraukset kaatuvat kansalaisten päälle.
    .
    Normaalin vuosittaisen velanoton ( luokkaa neljä miljardia euroa) lisäksi valtio joutuu ottaman koronan kulujen peittämiseksi velkaa, joka on luokkaa viisi miljardia euroa. Lisäksi suomalaiset joutuvat ottamaan kontolleen 6 … 9 miljardia euroa muiden maiden menoja ( asiantuntijat vasta arvioivat juuri tehtyä EU-tukisopimista). Vuosia jatkunut ulkomaankaupan ylijäämä on kääntynyt alijäämäiseksi.

    1. Ei ole työmatkaliikennettä, mutta kaupassa pitää käydä ja terveydenhoitokin on pakko tehdä.
      Jostain syystä kaikki puutavara-/rautakaupatkin ovat tuolla kylän eteläpuolella tai idässä.
      Ei noita turhia/tarpeettomia ajeluita muutenkaan juuri harrasteta, mutta lapsillekin on se 50 km suuntaansa.

  6. Korpimailla kun töitä voi tehdä etänä aikkei autolla ajele niin eikös se olisi samalla hyvä pistää joku polkupyöräverokin ja verotus teiden kuluttamisesta. 💪🤣

    1. Fillaristeille rekisteröintipakko, liikennevakuutukset ja sakot samalla tavalla kuin autoilijoille.
      Samoin käyttövero fillariteille.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *