Kunnallispolitiikan syksy

 

 

Kesä alkaa kääntyä syksyksi. Arki käynnistyy myös kuntatasolla monin eri toimin. Kuinka korona viruksen toinen aalto vaikuttaa kunnalliselämään, on vielä kirjoittamaton lehti. Syksystä oman arvioni mukaan on tulossa melko värikäs ja työntäyteinen. Edelleen on paljon kysymyksiä vailla vastauksia ja ehkä ensi kevään kuntavaalit saavat myös säpinää kuntapolitiikkaan.

 

Mikä on Kihniön tulevaisuus? Kaikki on auki ja levällään. Hallituksen sote suunnitelma on lausuntokierroksella. Noin 1200 sivua pitäisi kahlata läpi kunnissa ja antaa vastaus, oliko syyskuun puoleenväliin. Jos sote saadaan maaliin, mitä se tulee tarkoittamaan meidän yhteistyösopimukselle?

 

Välttämätöntä olisi saada Parkanon ja Kihniön erimielisyydet sosiaali – ja terveyspalveluista sovittua. Sopua ei saa kuitenkaan tehdä niin, että kävellään kuntalaisten tahdon yli. Kihniöläisille ydinkysymys on: Kihniöläiset haluavat akuuttihoitoa omassa sairaalassa. Mitä muuta toimintaa sairaalassa voidaan toteuttaa, ei pitäisi olla ongelma. Kynnyskysymys täytyy meidän taholta olla, ettemme sairaalastamme luovu.

 

Hyvä syy sairaalamme täydelle käytölle on myös mahdollisen soten myötä tuleva maakuntauudistus. Jos sairaalamme silloin on vajaakäytöllä, on päivänselvää, että maakunta tulee lakkauttamaan kaikki toiminnot sairaalassa ja siirtää isompaan yksikköön. Tämä on oma arvioni.

 

Entä talouden tasapainoon saattaminen vuoden loppuun, takaako valtuuston päätös vesilaitoksen yhtiöittämisestä itsenäisenä kuntana toimimisen? Saammeko estettyä kriisikuntamenettelyn ja mikä vaikutus mahdollisella koronalla on valtion puuttumiseen kuntien ahdinkoon.

 

Miten edistyy tuulivoimahanke ja kuinka kuntalaiset suhtautuvat siihen. Olemme saaneet lukea kuinka esim. tuulivoiman lavat ovat ongelmajätettä ja kesto niissä on kuulemma arvoilta kuusivuotta. Itse olen ollut tuulivoimalle myönteinen, mutta se on nostettava keskusteluun avoimesti.

 

Opetusministeri Li Anderson on vedonnut kuntiin lomautusten välttämiseksi opetuspuolella. Kunnille on luvattu korvauksia koronan hoidossa, mutta ehdottomasti kuntia pitäisi tukea muutenkin reippaasti, jotta he pystyisivät työllistämään ja kantamaan oman kortensa kekoon työllisyyden hoidossa. Toivotaan, ettei Kihniössä tarvitse mennä lomautuksiin, siitä on pidettävä viimeiseen asti kiinni.

 

Elokuun hallituksen budjettiriihessä nähdään, kävelläänkö kuntien yli taas kerran. Lupauksia on, mutta maaseutukuntien on oltava hereillä ja vaadittava ottaa heidät huomioon entistä vahvemmin. Mitä se hyödyttää jos kunnille annetaan lisää tukea, mutta suurimmat tuet menevät isoille kaupungeille!

 

Omassa ryhmässämme tulee uusia valintoja varavaltuutettu, tarkastuslautakunnan jäsenen Elena Uusitalon poismuuton myötä. Kiitokset hänelle hyvästä työstä valtuustoryhmämme puolesta. Edessä on työntäyteinen syksy, pidetään myös kuntalaiset mukana kunnan toiminnoissa. Pistetään yhdessä hihat heilumaan.

 

Hannu Tiainen

Kyykystä ylös yhteislistan kunnanvaltuutettu

Kihniö.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *