Tapaus Juha Mäenpää

 

 

Syytesuojan purkaminen kansanedustajilta, koskien Juha Mäenpään vieraslaji sanomisia eduskunnassa on aiheuttanut merkillisen ilmiön. Syytesuojan purkamista vastustaneet ja Mäenpäätä tukeneet tahot ovat alkaneet massiivisen hyökkäyksen Mäenpäätä oikeuden eteen vaatineita vastaan.

 

Nämä Mäenpäätä ja syytesuojaa tukeneet tahot ovat vuosikymmeniä huutaneet kurkkusuorana kuinka ”Helsingin herroilla” ovat omat lait ja säännöt. Kansanedustajia on pilkattu ja ivattu siitä kuinka he tekevät mitä lystäävät, eivätkä piittaa kansasta tuon taivaallista – ovat kansan yläpuolella.

 

Nyt kun syytesuojan poistamisella haluttiin saattaa kansanedustajat samalla tasolle muiden kansalaisten kanssa, niin kuinkas kävikään? Takki kääntyi nurin niskoin ja nyt vaaditaan kansanedustajille kansaan nähden eri oikeuksia.

 

Miten tähän on tultu? Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini avasi portit äärioikeistolaisten marssille perussuomalaisiin. Sen myötä alkoi häikäilemätön hyökkäys maahanmuuttajia vastaan. Siinä hyökkäyksessä käytettiin äärimmäisen vastenmielisiä ja härskejä kielenkäyttöjä, joista jotkut olivat haltioissaan.

 

Tuolla vastenmielisellä ja vailla pohjaa olevilla väittämillä, vääristelyillä kovaa kieltä käyttäen, saivat eräät ponnahduslaudan ihan eduskuntaan asti. Siinä eivät painaneet ihmisarvo, ihmisoikeudet, tasa-arvo, kristillisyys eikä mitkään kun ruoskittiin olan takaa uhreiksi joutuneita sodan jaloista pakenevia ihmisiä.

 

Sumeilematta ja härskisti vastakkainasetteluin pistettiin vastakkain suomalaiset köyhät ja turvapaikkaa hakeneet. Aivan kuin Suomen valtio olisi siihen asti pitänyt huolta köyhästä väestöstään. Siitä vaiettiin visusti.

 

Siitä lähtien on tehty raakaa politiikka muualta tulleilla ihmisillä. Armoa ei tunneta kun silmissä siintää ura Arkadianmäellä. Nämä Turtiaiset, Mäenpäät, Antikaiset, Peltokankaat ja muut oikeiston äärilaidalla kulkevat Teuvo Hakkaraisen ja muiden viitoittamalla tiellä, niittävät satoa kovilla äänimäärillä. Heille kun ei merkitse toisten ihmisten kunnioitus, hyvät käytöstavat, heille ovat solvaaminen, pilkka ja ivailu keinoja nousta parrasvaloihin ja eduskuntaan.

 

Nyt olemme tilanteessa jossa näiden mainitsemieni nimien puheita ja kirjoituksia linkitetään sosiaaliseen mediaan. Siellä hyökätään voimakkaasti esim. valtakunnan syyttäjä Raija Toiviaista vastaan. Siis se klassinen keino kääntää huomio itsestä toiseen: Varas huutaa – ottakaa varas kiinni.

Eli nyt onkin syyllinen valtakunnan syyttäjä. Ja muualta tulleita vieraslajiksi solvannut kansanedustaja Juha Mäenpää pääsi ilman oikeudenkäyntiä. Näppärää, jolla pestään oma nahka puhtaaksi.

 

Kaiken huippuna nämä äärioikeistolaiset hyökkäävät heitä vastaan, jotka juuri nyt vaativat ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa eli Yhdysvalloista lähteneelle Black Lives Matter liikkeelle. Linkittävät juttuja joissa halutaan syyttää mielenosoittajia, ei heitä jotka ovat syypäitä. Eikä riitä, että syyttävät mielenosoittajia vaan osoittavat syyttävät sormensa vasemmiston suuntaan.

 

Samaan aikaan uutisoidaan kuinka äärioikeistolainen väkivalta laajenee ja voimistuu. Siitä nämä vaikenevat ja taas käännettään asiat nurin niskoin. Heillä näyttää olevan kova pelko humaanista, solidaarisesta, tasa-arvoisesta ja yhdenvertaisuutta vaalivavasta demokraattisesta yhteiskunnasta.

 

Taas kerran on palattava omaan kokemukseeni perussuomalaisista. Itselläni on hyvät välit paikallisten perussuomalaisten kanssa. Olen saanut heidän valtuustoryhmältään paljon apua ja hyviä neuvoja valtuustotyöskentelyyn. Myös heidän kenttäväkensä täällä ovat tehneet kanssani hyvää työtä joukkoliikkeessä oman sairaalan ja palveluiden pysymisen ja heikoimmassa asemassa olevien puolesta.

 

Olen ystävystynyt heidän kanssaan, eikä ole ollut puolin eikä toisin minkäänlaisia ristiriitoja erilaisten puoluekantojemme takia. Siksi on kovin surullista, että kannatuksen hiipumisen pelossa yrittävät eräät karkealla kielenkäytöllä ja muilla keinoin, eristää puolueensa muusta yhteiskunnasta.

 

Se miksi nyt otan voimakkaasti kantaa toisen puolueen asioihin, johtuu siitä hyökkäyksestä, jonka kohteeksi oma vasemmistolainen arvomaailmani on heidän taholtaan joutunut. Politiikassa pitää olla eri näkemyksiä ja vastakkainasettelua eri ryhmien välillä, mutta peräänkuulutan pelisääntöjä, hyvää käyttäytymistä ja kunnioitusta toisia kohtaan. Nyt kaikki nuo arvot karisevat ennen kaikkea valtakunnan tasolla ja sosiaalisessa mediassa. Se on kovin ikävää.

 

 

 

18 vastausta artikkeliin “Tapaus Juha Mäenpää”

  1. ”Nyt kun syytesuojan poistamisella haluttiin saattaa kansanedustajat samalla tasolle muiden kansalaisten kanssa, niin kuinkas kävikään?”

    Hannu, lainlaatija on nimenomaan halunnut, että tässä asiassa kansanedustajat eivät ole samalla tasolla muiden kansalaisten kanssa. Demokratian toteutuminen edellyttää myös sananvapautta maan päättäjille.

    Turkissa Erdogan poisrti syytesuojan oppsition kansanedustajilta. Tätäkö hallituspuolueet haluavat Suomessa?.

    1. On aivan eri asia puhua samana päivänä Turkista ja Suomesta. Toisessa joutuu giljotiiniin ja toinen saa demokraattisen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin.

      1. Pääpointti oli kuitenkin Suomen perustuslaki, joka takaa, että sananvapauden kohdalla kansanedustaja ei todellakaan ole samalla tasolla tavallisen kansanedustajan kanssa.
        Älä yritä väistellä pääasiaa.

  2. Asiaa kirjoitit Hannu; en paljon mitään politiikasta ymmärrä mutta nämä esille asettamasi asiat kyllä saavat minunkin miettimään.
    Ei kait niin sentään voi olla, että esim kansanedustaja voisi lasketella suustaan mitä hyvänsä, joutumattaan sanomisestaan vastuuseen.

    1. Kalle,
      kansanedustaja ei tosiaan voi lasketella suustaan mitä hyvänsä. Mutta joutuakseen sanomisestaan lailliseen vastuuseen, tarvitaan eduskunnan 5/6 enemmistö. Eli pitää olla todella raskauttavaa. Kertaakaan Suomen edustuslaitoksen historiassa näin ei ole tapahtunut.

  3. Tämä tapaus on osoittanut monta valutettavaa asiaa.
    Ehkä julkisen lynkkauksen sijaan oikeuslaitoksen päätös olisi ollut hyvä.
    Kuitenkin tässä asiassa lynkkausta vaati joukko kansanedustajia, joilla itsellään on varsin kyseenalainen historia lain noudattamisesta.
    Selkein esimerkki lieneen Arhinmäki, joka oli julkisessa mellakassa yllyttämässä väkivaltaan poliisia kotaan.
    Toisekseen oli kuvaavaa, että joukko kansanedustajia antoi jo julkisen tuomion asiassa, missä tuomion antamiseen olisi ollut oikeutettu vai tuomioistuin.
    Kansanedustajien asia ei ollut tuomion antaminen, vaan asiallisila perusteilla siitä päättäminen, puretaanko syytesuoja.
    Tämän sijaan Arkadianmäellä huseerasi hysteerinen lynkkausjoukko.
    Valtakunnansyyttäjä puolestaan poistui virkansa valtuuksien ulkopuolelle väittämällä julkisesti, että Mäenpää olisi saanut tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.
    Tämän perusteena vatakunnansyyttäjä todisteli, että Mäenpää oli kohdistanut sanomansa islamiin.
    On arveluttavaa, että tuossa virassa lähdetään valehtelemisen tielle omaa ristiretkeään ajaakseen, koska Mäenpään lausumassa ei todellakaan ollut edes vihjausta islamiin.
    Valtionsyyttäjä selitteli televisiossa, että hänen täytyy noudattaa lakia.
    Valehteleminen ei ole sitä.
    Myös se, että valtakunnansyyttäjä ”tulkitsee” lakeja ottaen 15 vuotta vanhan kirjoituksen syytteen kohteeksi, vaikka lain mukaan asia on vanhentunut, on kaikkea muuta kuin lain noudattamista.

  4. ”Syytesuojan purkamista vastustaneet ja Mäenpäätä tukeneet tahot ovat alkaneet massiivisen hyökkäyksen Mäenpäätä oikeuden eteen vaatineita vastaan.”

    Arvaanko oikein, Kansanuutiset?

    No onhan tästä ”massiivisesta hyökkäysestä” uutisoitu myös muissa medioissa ja onhan se muutaman kansanedustajan esittämä, hyvin perusteltu ihmettely Toiviaisen toimintaa ja varsinkin lausumia vastaan ”massiivinen hyökkäys”.

    😉

    Suurin ongelma asiassa ei suinkaan ole se, että toimittiin täysin lain mukaisesti vaan se, että ei toimittu kuten hyväihmiset olisivat halunneet, eikä edes sosialistisen median toimijat onnistuneet vaikuttamaan lopputulokseen, luojan kiitos.

    Ja jos nyt äärioikeistolaisella väkivallalla viittaat YLE:n eilisen uutisointiin niin tutustu ihmeessä taustamateriaalin johon tuo uutinen perustuu ( europolin sivuilta löytyy), sen perusteella teidän toverien puuhat ovat edellen huomattavasti suurempi uhka yhteiskunta rauhalle ja onhan se myös nähty ns. black lives matter sirkuksen yhteydessä.

  5. Laki pitää muuttaa siten, että kansanedustajien tuomiot noudattavat samaa oikeusperiaatetta kuin heitä äänestäneet kansalaiset joutuvat noudattamaan.
    Laki on peräisin ajoilta, jolloin jopa luku ja kirjoitustaitokin olivat vielä hakusessa koko kansalta.
    Nyt lukea ja kirjoittaa osaavat perussuomalaisetkin, jotka tämän hässäkän ovat taas kerran nostaneet tapetille.

    1. ”Nyt lukea ja kirjoittaa osaavat perussuomalaisetkin, jotka tämän hässäkän ovat taas kerran nostaneet tapetille.”

      Ajatella, pitää vaan toivoa, että muutkin kuin perussuomalaiset oppisivat lukemaan ja ajan myötä myötä vielä ymmärtämään lukemansa.

      Joko se on H.Tiainenkin persu, kun tämän taas kerran nosti tapetille ?

  6. ”Massiiviseen hyökkäykseen”, sanoit. Mitä tarkoitat? Aika lailla normaalista poliittista kevyttä jälkiviisastelua olen nähnyt lähinnä. Ainoa taho jota on kritisoitu kovemmin on syyttäjä, ja professorisihmisetkin toteavat hänen tehneen virheen.

  7. Hyökkäyksiä voi tulla monelta suunnalta. Itse katselin eduskunnan keskustelua syytesuojan poistamisesta.

    Tässä keskustelussa salin vasemmalta laidalta tuli kyllä aika rankaa tekstiä. Rasisti oli aika yleisesti käytetty sana. Edustajat vasemmalta asettivat syytteeseen ja antoivat samalla myös tuomionsa. Ei vain Mäenpäätä, vaan myös muut syytesuojan poistamista vastustaneet edustajakolleegansa.

    Se, että Toiviaisen toimia kritisoidaan, ei suinkaan ole aivan perusteetonta ”hyökkäämistä” valtakunnansyyttäjää vastaan.

    Kysynkin, miksi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen on niin kovin vaikea sopeutua perustuslain mukaiseen lopputulemaan?

  8. Mitä sitten saavutettiin, se, että Mäenpää sanoo ”jatkan samaan malliin”.

  9. Tuon asian politisoimisen aloitti . Halla-aho ilmoitti välittömästi kun asia nousi esille, ettei Perussuomalaiset salli Mäenpään syytesuojan purkamista. Eduskunta ei ole tuomioistuin, vaikka Halla-aho sen sellaiseksi lausunnoillaan muodosti. Kysymys olisi ollut ennakkotapauksesta, jossa oikeuslaitos olisi laatinut lakiperusteiset rajat mitä eduskunnassa saa möläytellä. Nyt tapahtunut manööveri jätti tulkinnan auki ja Mäenpää kantaa siitä arveluttavaa taakkaa. Nyt voivat kaikki vapaasti haastaa ja spekuloida syyllisyyskortilla. Tätä asiaa ei persuissa koskaan sisäistetty. Ei myöskään KDssa, osassa kepua ja kokoomusta.

  10. Esko on ihan oikeassa tuostakin. Teoriassa on syyttömyysolettama ja sen pitäisi piisata. Käytännössä tästä tuli poliittista teatteria, jonka ehkä aloitti yksi taho, mutta sen jatkamiseen tarvittiin monia.

  11. Kertokaa yksikin syy, muu kuin nykyinen lainsäädäntö, miksi lainsäädäntöä ei voitasi tai saisi muuttaa sellaiseksi, millä kansalaisetkin tuomitaan ?

    1. Ei missään nimessä.
      Jäisivät nämä vihervasurien ja ”hyvien kansalaisten” masinoimat viihteelliset teatterit näkemättä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *