Karvarousku-, herkkutatti-, sipulikeitto

Vuoden kiertoni metsän antimien suhteen alkaa yleensä korvasienistä ja loppuu karvarouskuihin. Tämän vuoden kiertoon kuuluneet korvasienet, haperot, kantarellit, puolukat, jne. on nyt nautittu tai säilötty. Karvarouskut puuttuivat listalta, joten kävin tänään noutamassa metsästä karvarouskuja ja yhden herkkutatin. Enemmänkin olisi ollut molempia saatavilla, mutta en tarvinnut enempää kun en tänä vuonna viitsi säilöä sieniä vaan olen poiminut vain välittömään sapuskan tekemiseen. Samalla reissulla nautiskelin puolukoita ja katajanmarjoja – sekä ennen kaikkea liikkumisesta maastossa.

Mennäänpä sitten asiaan, eli otsikon mukaiseen keittoon

Pilkoin karvarouskut lautaselle isoiksi palasiksi – jaoin sienet neljään osaan, kun nyt ei ollut mukana pieniä, jotka olisin vain puolittanut.

Kasarissa kiehuvaan veteen sienet noin 3-4 minuutiksi, vesi pois ja köntti voita kasariin sienien joukkoon, sienien kääntelyä. Aiemmin valmiiksi isoiksi paloiksi paloteltu herkkutatti sekaan ja kääntelyä. Toinen köntti voita sekaan ja sekoittelua.

Vehnäjauhoja pari kukkuraruokalusikallista sekaan ja kääntelyä. Nesteeksi pari desiä Maggi Kostilja lihaliemikuutiosta tehtyä lihalientä ja ehkäpä runsas desi täysmaitoa. Sekoittelua ja mustapippuria myllystä sekaan.

Iso keltasipuli isoina palasina sekaan ja sekoittelua.

Viimeisenä rasvaisesta kermajuustosta palasia sekaan ja sekoittelua. Levy pois päältä ja antaa keiton muhia jonkun aikaa.

Sitten vielä sekoitelua ja ensimmäinen suuri annos jäähtymään syvälle lautaselle ja kohtapuoliin kimppuun.

8 Replies to “Karvarousku-, herkkutatti-, sipulikeitto”

  1. Voitatteja näkyisi pihoissakin, eipä juuri muita tuntemiani ruokasieniä ole osunut silmiin, vaikka useammissa metsätyypeissä on tullut poikettua.

    1. Täällä Varkauden seudulla oli kesällä pitkä kuiva kausi, joten sen kuivuuden vuoksi kantarellit ja haperot olivat pitkään ”kortilla”. Kyllä niitäkin sitten lopulta tuli. Erilaisia tatteja on ollut suhteellisen normaalisti.

  2. Karvarousku, haaparousku ja orakas ovat paras yhdistelmä syksyiseen sienisalaattiin.

    1. Jostakin syystä karvarousku ja haaparousku tosiaankin täydentävät toisiaan upeasti. Yhdistelmä on parempi kuin kumpikaan erikseen. Tällä kertaa en kuitenkaan viitsinyt etsiä erikseen haaparouskuja, kun sen vuoksi olisi pitänyt mennä toiseen paikkaan.

  3. Sienet ovat herkkuani. Viikolla oli pöydässä broilerjauhelihapihvejä kahteen kertaan, ensimmäisen satsin höysteenä kermainen korvasienikastike pakastetuista korvasienistä ja toisen satsin höysteenä kermainen hallavahakaskastike juuri poimituista hallavahakkaista.

    Näitä loppusyksyn herkkuja (hallavahakkaita) näyttää olevan tänä vuonna runsaasti. Nimensä mukaisesti sen itiöemät nousevat vasta ilmojen kylmettyä, usein vasta ensimmäisten pakkasöiden jälkeen. Pieni ja hento sieni kasvaa pienissä ryhmissä, joten hieman joutuu yhdenkin kastikkeen aineksia keräilemään. Se on kuitenkin vaivan arvoista, sillä hallavahakas on mielestäni parhaimpia ruokasieniämme. Maku on hienostuneen hurmaava, voisi runoilla. Ja sieni on vieläpä hyvin helppo tunnistaa, vaikka aika harva sitä kerää.

    Kantarelli on näillä seuduilla harvinainen. Tiedossani on vain yksi paikka, josta hain ensisadon kantarelleja yhden illallisen verran. Pitäisi vielä käväistä katsomassa, onko paikkaan noussut toisen aallon sato, joka yleensä nousee lokakuulla. Paikka on vain aika kaukana. Ennen matkalle osui myös suppilovahveropaikka, mutta se jyrättiin avohakkuulla maan tasalle. Suppilovahverohan on myös melko harvinainen täällä, mutta joinakin vuosina sitä löytyy yllättävistäkin paikoista. Tänä syksynä monet ovat näillä seuduilla löytäneet ensimmäiset suppilovahveronsa, koska vuosi on poikkeuksellisen hyvä.

  4. Minäpä laitoin suppilovahveroja kuivuriin 3,5 kg, riittää siitä sitten talveksikin.
    Suppilovahvero on muuten herkullista pikkelöitynäkin.

  5. Suppilovahverot ovat hyviä. Kun asuin Kurussa, niitä ei lähdetty etsimään, niitä mentiin hakemaan, kun siltä tuntui. Ennen pohjoisemmaksi muuttoa keräsin ja kuivatin varaston, josta riittää vieläkin. Kävelymatkan päässä Kurun kirkolta oli suppiksia niin paljon kuin jaksoi kerätä, ämpäri täyttyi hetkessä. Täällä homma on työläämpää, vaikka ilmeisesti suppilovahvero on leviämässä kohti pohjoista. Enää ei Oulujärvi ole levinneisyysalueen pohjoisraja.

Kommentoi