Persuille ohjelmaa

Monet ovat väittäneet, ettei PS-puolueella olisi ohjelmaa maamme toimeenpanevan elimen eli hallituksen työn hoitamiseksi. Ehkä olisi hyvä laittaa rillit silmille ja lukaista PS:n sivuja.

Taikatemppuja, millä korjattaisiin hieman vinksalleen menneet asiat, ei ole käytettävissä. Viime aikojen kansallisvaltiovihamielinen asenne  vaihtuisi kuitenkin isänmaan halaamiseen.

Liitän tähän kansallismielisen hurriystävämme. Anne Lindellin vinkit uudelle PS-vetoiselle hallitukselle. Toistaiseksi en voi niitä itse lukea kännykkäni pienen näytön rajoittassa, mutta uskoisin sisällön olevan täyttä tavaraa.

https://annelindell.blogspot.com/?m=0

 

12 vastausta artikkeliin “Persuille ohjelmaa”

  1. Olihan siinä paljon asiaa, mutta myös uskomuksia, kuten ”kansanparannus”.
    Valitettavasti ihan asiaperusteisetkin osiot kumotaan perinteisellä leimalla ”persu”.

  2. ”Fb sensuroi ja tuhoaa postauksiani ja kommenttejani..”

    Olisi kiinnostavaa tietää millaisia viestejä Fb on sensuroinut.

    Tieto ketkä sensuroivat suomalaisia Fb sivuja on tietenkin salainen. Salaisuus on ehkä välttämättömyyteen perustuvaa, mutta samalle salaisuus tuo melkoisen vallan tälle sensurointiporukalle.

    **************
    https://annelindell.blogspot.com/?m=0

    Itsenäisyytemme on palautettava

    Suomen kansaa, kulttuuria, kristinuskoa, lakia ja säädöksiä, moraalia ja tapoja, sananvapautta ja maamme rajoja on varjeltava

    *
    Ote:
    Anne Lindell
    puh. +358 50 5925131
    e.mail: anne_margareta(at)hotmail.com
    …………………………………………………

    Huom! Tiedoksi! Sensuuria pukkaa!

    Minä olen tarkkailuluokalla, lupin alla, eli minua sensuroidaan, estetään jatkuvasti. Eli minun täytyy olla aika varteenotettava henkilö tässä valtakunnassa. Fb sensuroi ja tuhoaa postauksiani ja kommenttejani, ja sulkee tilejäni. Fb on sulkenut, tuhonnut jo 5 Fb-sivuani (tiliäni) ja esti 2 vuotta tämän suositun poliittisen blogini linkin julkaisemisen jokaisella nykyiselläkin Fb-tililläni, joista 2 on julkisia + 1 privaatti, ja yksi varalla. Julkiset fb-sivuni löytyvät FB:sta hakusanoilla Anne M. Lindell ( poliittinen) ja Anne Mare Lindell (uskonnollisen. Kysy kaveriksi tai liity seuraajaksi. Suomen valtamedia, ”Suomen Pravdat” ja kaikki Alma median julkaisut ja Yle (mafiamainen kartelli) ovat antaneet minulle ikuiset bannit. Kaikki alkoi siitä, kun

  3. En ole keksinyt syytä Annen sensurointiin. Ehkä syynä on ollut Annen profetointi, koska profetoinnin sanomaa on vaikea ottaa keskusteltavaksi, paitsi profetoidun tapauksen jälkeen.

    Ehkä FB sulkee ulos kaikki muutkin profetoinnit.

    Taisi olla 1960-luvulla, kun demarien kuntapoliitikko Karttulassa oli kokenut herätyksen. Pian sen jälkeen hän ”sai käskyn profetoida tähän tapaan:
    ”Puolueestani on tuleva presidentiksi nainen, nimeltään Tarja Halo ja Esko kulkee Ahon laitaa.”

    Esko Ahosta tuli pääministeri noin 30 vuotta myöhemmin varsin laitapuolenomaisiin olosuhteisiin keskelle talouskriisiä. Ja Tartsasta tuli pressa vajaa 40 vuotta myöhemmin.

    Profetiasta ei huudeltu laajemmalti kuin vasta v. 2000 vaalien jälkeen.

    Profetiasta ymmärrämme, että emme ymmärrä juuri mitään.

  4. Olisikos Mage tuohon suomenkielen taitoon hiukan ja sen oikeellisuuteen pitäydyttävä.
    Siis Ahon pääministerikaudesta 40 vuotta myöhemmin Halosesta tuli presidentti?

    1. Tuon Magen kirjoituksen voi Suomen kielellä ymmärtää täysin pätevästi toisin kuin sinä.
      Puhe on profetiasta tiettyyn aikaan.
      Ahosta tuli pääministeri (profetian jälkeen) noin 30 vuotta myöhemmin
      Ja Tartsasta tuli pressa (profetian jälkeen) vajaa 40 vuotta myöhemmin.
      Kumpikin siis profetian ajasta laskettuna.
      Sinänsä tuo åottuilu kieliopista on oma häpeänsä, koska sillä perusteella joutuisit likimain jokaiseen kommenttiin ja avaukseen ilmoittamaan nuo kieliopilliset virheet.
      Esimerkiksi yhdyssanoista olisi kommentoitavaa paljonkin, mutta se ei mielestäni ole tarpeellista, kun asia tulee esille.
      Noin malliksi tuo kommenttisi ensimmäinen virke ei ole oikein suomenkielen kieliopin mukainen, vaan hieman epäselvä…
      Täsmälleen kieliopin mukaisesti se kuuluisi: ”Olisikos Mage pitäydyttävä hiukan tuohon suomenkielen taitoon ja sen oikeellisuuteen.”

  5. Se oli hyvä linkki. Osoitti miten todellakin huonossa jamassa mielenterveyspalvelut ovat maassamme. Kävi vähän sääliksi. Jäi se kuva, että tämä henkilö kärsii jatkuvasta paranoiasta, pelosta. Ei se ole hyväksi terveydelle.

  6. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Vainoharhaisuus

    —–

    Ei pelko sinänsä ole paranoidista, ei edes persupelko. Useimmiten persupelko on teeskenneltyä ja liioiteltua.

    Kansallismielisyyden pelko olisi paranoidista, jos pelko olisi todellista. Filosofinen kansallismielisyys kunnioittaa kansallismielisyyttä muissakin maissa.

    Kansallisvaltiovastaisuus on aate, jonka tarkoitus on pedata mahdollisuudet ylikansalliselle hallinnolle.

    Koska kansallismielisyydestä on väännetty kaikenkarvaisia vihateorioita joko paranoidisesti tsi harhauttamismielessä, niin minäkin olen itseäni huvittaakseni ottanut käyttöön sanan kansallisvaltiovihamielisyys, vaikka toiminnalla on ”järkiperäinen” tavoite eli kansallisvaltioiden alistaminen.

    Paranoidista tai ei, niin väitän, että vihreitten punaisena lankana on juuri tuo kansallisvaltioiden alistaminen. He ovat normaalijärjen vastaisesti uhraamassa kansallisvaltioiden sisäisen turvallisuuden, jotta kansallisvaltiot murtuisivat. Pitäisi päästä tutkimaan vihreitten kirjahyllyjä.

    1. Saattaisi päästä hysteerinen nauru,kun näkisi, mitä potaskaa se sakki uskonsa perustana pitää.

  7. Tässäkö oikean Anne M. Lindell’n FB .sivusto? Eipä niin ihmeellistä tekstiä – ainakaan nopeasti vilkaistuna

    Mitähän Fb.n suomalaiset anonyymit sensorit ovat aikaisemmin löytäneet?

    ************
    https://www.facebook.com/profile.php?id=100026785690209

    Anne M. Lindell
    • Opiskeli ainetta Teologi koulussa Åbo Akademi
    • Opiskeli oppilaitoksessa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
    • Kävi koulua Vetelin lukio

    *

    1. Oiskohan Anne vaatinut rotutohtori Freudenthalin rintakuvan poistoa Åbo Akademin seinältä ja siten joutunut kiroihin?

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *