5 vastausta artikkeliin “Kokoomus kannustaa suomalaisia islamiin”

  1. Kokoomus alkaa valmistautumaan islamilaisuuden saamiseksi puolueeseen valttikorttina näiden liittymiseen osaksi puoluetta. Hyvin kaukana on tämän puolueen alkuperäinen fakta. Tässä faktaa kuinka käy muutenkin…

    ”Vieraskielisen väestön määrä nelinkertaistui vuosina 2000-2019 ja on nyt yli 400 000 henkeä. Näistä yli puolet asuu pääkaupunkiseudulla. Edellisten kahdenkymmenen vuoden aikana 73,6 % koko maan väestönlisäyksestä tuli vieraskielisestä väestöstä. Vieraskielisen väestömäärän kasvu on keskittynyt voimakkaasti suurimmille kaupunkiseuduilla” (Suomen Uutiset)

    Mukanahan näillä tulee melkein poikkeuksetta islamin uskonto kulttureineen, näiden ainut tehtävä on syrjäyttää kristiusko ja sen maan kulttuuri alta johon menevät…

  2. Kun tällä samalla islamin ”rikkaus-rasialle” kalastelee kaikki muutkin puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta, niin pieni ovat silakat kokoomuksellakin joulukaloiksi.

  3. Totta puhuen en näe mitä muuta Vapaavuori olisi voinut tehdä. Hän nyt kuitenkin oli se mies joka lakkautti jättimoskeijan projektin.

    Mutta tosiasia on että Helsingissä on tuhatmäärin ko. juhlaa viettäviä ihmisiä. Ei ole kohtuutonta että pormestari yrittää huomioida kaikki kylänpahasensa asukkaat. Ei tuosta oikeasti voi vetää mitään syviä johtopäätöksiä.

    Seuraavat 2 000 twiittiä voivat sitten taas olla vähemmän kiinnostavia.

  4. Tässähän kalastellaan ainoastaan islamilaisia Kokkareiden jäseniksi, kaukana on entiset isänmaalliset arvot.

  5. Marko, sano nyt ihan rehellisesti, pitäisikö pormestarin olla luokkaa Boris Johnson tai Sadiq Khan, jotka oikein selkeästi jakavat asukkaat hyviksiin ja pahiksiin?

    Ei, pormestarin tehtävä ei ole kertoa mikä uskonto on oikein, vaan tehdä selväksi että kaikki kaupungin asukkaat ovat samassa veneessä.

    Niin paljon kuin vihaankin islamismia ja sen järkyttäviä oppeja, täydellistä länsimaisen sivistyksen vastaisuutta, en voi moittia Vapaavuorta siitä että hän pyrkii olemaan kaikkien helsinkiläisten pormestari.

    Uskonto (instituutio, organisaatio) ja sen jäsenet ovat kaksi eri asiaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *