Kyllä on polvi pojista pahentunut

https://www.aamulehti.fi/a/5b2d55bc-7f63-45d1-90ec-95f2cd25f045?c=1522737894164

”Pelastuslaitoksen nostolavayksikkö pelasti esikouluikäiset pojat rivitalon katolta Tampereella.

Pojat kiipesivät talotikkaita pitkin kaksikerroksisen rivitalon harjakatolle sunnuntaina iltapäivällä, mutta eivät uskaltaneet tulla katolta samaa reittiä alas.”

Kyllä on polvi pojasta pahentunut.

Syynä lienee se, etteivät lapset nykyään saa kiipeillä missään vapaasti, vaan aina on joku kieltämässä.

Meikäläisen ollessa tuon ikäinen kiipeiltiin joka paikassa ja jopa kylän kirkon ristillä asti – ja tultiin kaikesta pois ihan itse.

9 vastausta artikkeliin “Kyllä on polvi pojista pahentunut”

  1. Ei kai tartte, mutta kyllä siellä vaan ennen paljonkin keikuttiin samoin kuin rakenneltiin majoja korkealle isoihin puihin.

    Eihän nykyään puihinkaan saa kiivetä…

  2. Nyt vanhempana tulee kyllä monta kertaa mieleen, että kyllä on ihme kun ollaan yleensä hengissä.

  3. Vanhassa kerrostalossa oli hissin vastapainon päällä matkustaminen jännää puuhaa.

  4. Joo jännää ja typerää idiotismia. Hissillä reissaa ihmisiä. Ei pidä mennä hissejä sorkkimaan.

  5. On turhaa olettaa kaikkien nuorten käyttäytyvän kaikenaikaa järkevästi. Monien nuorten, niin poikien kuin tyttöjen elämään on kuulunut rajojen etsintä. Tokkopa maailma tässä suhteessa on mitenkään muuttumassa.

    Alla melko tuore esimerkki joidenkin nuorten vähemmän järkevästä käyttäytymisestä

    *************************************************************************
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/v-n-kovien-jatkien-klubi-hairikoi-muita-nuoria-oulussa-minni-teki-rikosilmoituksen-kun-hanen-poikaansa-lyotiin-nyrkilla/7552518#gs.6nzadq

    18.09.2019

    Ryhmästä käytetään nimitystä ”V***n kovien jätkien klubi”, ja se koostuu oululaisäidin tietojen mukaan useammasta vuonna 2003-2005 syntyneestä pojasta.

    Minnillä on ”jätkien” väkivaltaisesta käytöksestä omakohtaista kokemusta, sillä hänen 14-vuotias poikansa joutui yhden ryhmään kuuluvan pojan pahoinpitelemäksi kolme viikkoa sitten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *