Näitä palstoja kun seuraa, niin ei voi kuin ihmetellä kuinka vanhat äijät tappelee keskusteluissa siitä kuinka ruokaa pitää tehdä ja säilöä. Voisin veikata että teille molemmille taistelijoille olisi käyttöä eniten Marttakerhossa.
Kumpikin ”taistelija” tietää mistä puhun, päästäkää vaikka äänetön pieru merkiksi siitä…
Makoisat naurut tässä ainakin saa
Hmm…
Ruoka ja ruoan valmistaminen on jostain syystä ihan niitä arkisimpia ”pakkoja”, joita meillä kuolevaisilla on ja keskustelu, kokemusten ja osaamisen jakaminen aihealueesta on mielestäni enemmän kuin tervetullutta kansalaisfoorumeilla.
Kalastaminen ja kalan saaminen ovat helppoja asioita, mutta kalan jalostaminen herkulliseksi ruokahetkeksi onkin sitten jo paljon vaikeampaa ja ainakin itse olen avoin vinkeille, kuin myös olen aulis kertomaan omia kokeilujani.
Marttoja voidaan toki väheksyä, kuten oillaan tehty pitkään, mutta ymmärtääkseni heidän arvonsa ja suosionsa ovat kasvaneet aivan viime vuosina,kun ihmiset ovat heränneet siihen, että ihan kaikkea ei tarvitsekaan ostaa valmiina vakuuumeihin pakattuina.
Martoista halaun vielä sen verran todeta, että mikähän muu yhteisö jakaisi yhtä paljon perinne tietoa ja taitoa, sitä suomalaisuutta parhaimmillaan kuin Martat?
Äkkiä iskisin semmoiset papat n 70 v tuonne Marttoihin, enemmän niistä olisi rähinän aikana hyötyä kuin haittaa juuri siellä.
Martat tekee hyvää työtä ja tälläisiä vanhoja armeijaan kelpaamattomia äijäkokkeja he juuri tarvitsee, siinä kun pari satsia kenttäkamiinalla pierukeittoa tekee niin tietää todellisen sotilasarvonsa, se on kansanhuolto komissaari.
Taistelukentäntät ei kaipaa tekolonkkia 😉
Avauksen mielenkiintoinen pointti on se, että kuva Martan keittokirja on tuolla meidän keittiön hyllyssä.
Mitä tuohon taistelukenttään ja tekolonkkiin tulee; keinoniveliä minulla ei ole ja taistelukenttääkään en kaipaa, kumpaakaan.
Lukemieni tekstien osalta, taitaa avaajankin PE-päiväys jo olla ohi, mitä taistelukenttään tulee.
Tervetuloa vaan tänne ”kansanhuollon komissariaattiin”.
Ruoka on yksi parhaita ja hirveimpiä aiheita tapeltavaksi.
Makuasiat, kiistely, kyllä te tiedätte.
Kyuu, ihan juri näin. Makuasioista on turha kiistellä, mutta huonosta mausta on luvallista huomauttaa 😉
Juuri yllämainituista syistä minä en yleensä oallistu ruoka- ,enkä sotakeskusteluihin. Minä tiedän kummastakin niin kovin vähän.
En minäkään sotakeskusteluista välitä. Sotahistoriasta kyllä haluan oppia ja historiasta yleensäkkin.
Fiktiiviset sotakirjat jäävät minulta kyllä ”pölyttymään”.
Oman kokemukseni ja mielikuvitukseni pohjalta yleensä ruuat laitan. Väilillä uskolleni vahvistusta googletan ja aika usein tulee llueskeltua Marttojen ohjeita.
Rehellisiä ja konstailemattomia ne ovat toisin kuin monien trendikkäiden kokkien ja hienosteelijoiden ihmeelliset luomukset joissa usein vahvana tunnen astian tympeän maun.
Kunnioitan perinteitä, Mikkelin Kenkäverossa olen joskus Marttamuseossa käynytkin. Martat ja Lotat, heille hattua nostan.
Äitini kuului Lotta Svärd- järjestöön sekä luonnollisestikkin harrasti Martta-toimintaa.
Toisaalta, ruuan valmistus on ihan oikeasti konstailematonta tieto/taitoa. Arvostan myöskin Martta-työtä.
Meillä on ns keittokirjoja aina 1800-luvulta asti; aina niistä joitain viisauksia löytyy.
Yleensä miehistä iän myötä kehittyy niitä parhaita kokkeja,.
Minä lueskelen kyllä mielelläni ruokablogeja ja joskus kommentoinkin.
Olen myös ehdoton asiantuntija, mitä maukuasioihin tulee. Tiedän nimittäin omista makumieltymyksistäni kaiken.
Tämä se vaan oli hyvä kommentti.