Kamala Harris- Yhdysvaltain seuraava presidentti

Sleepy Joe Biden voitti rehellisesti tai sitten ei ja Trump vikisee. Näinä aikoina on yllättävää, että näinkin merkittävät vaalit voidaan käydä lähes apinamaiden menetelmillä. Tilaat äänestyslipun 36 vuotta sitten kuolleen henkilön nimiin, täytät sen ja palautat (tapaus William Bradley). Tätä tapausta on selitetty erehdykseksi, mutta tällaisia erehdyksiä ei yksinkertaisesti saa nykymaailmassa tapahtua. Luin, että äänestyslippuja jaettiin joihinkin talouksiin tuplamäärä ja kun jossakin laskettiin yhden alueen yli 100 000 ääntä, kaikki äänet menevät Bidenille. Minulla on tilastotieteen appro ja matikan cumlaude ja rohkenen sanoa, että tällainen tulos on silkka mahdottomuus osavaltiossa, jossa äänet muutoin jakaantuvat jotakuinkin tasan.

Tilastot kertovat, että äänestysvilkkaus on reippaasti ylittänyt sen, mikä aikoinaan oli yleistä Neuvostoliitossa. On jopa tapauksia, joissa ääniä on satojatuhansia enemmän kuin äänioikeutettuja…totta vaiko tarua…en tiedä.

Oli miten oli, suuri globalistinen liike oli päättänyt, että Sleepy Joe Bidenistä tehdään seuraava presidentti maksoi mitä maksoi.
Häntä tuki media, Facebook, Twitter, Google ja Youtube. Vaiettiin Bidenin korruptio-ja pedofiliaepäilyt. Blokattiin kaikki tilit FB:ssä ja Twitterissä, jossa mainittiin Bidenin rikosepäilyistä ja korostettiin jokainen Trumpin sanonta hieman vääristettynä.

En jää suremaan Trumpin lähtöä, mutta jään suremaan Kamala Harrisin tuloa presidentiksi.
Kamala Harris on äärivasemmistolainen ja George Sorosin valinta – ei siis demokraattisen puolueen tai Joe Bidenin valinta.
On näet odotettavissa, että Joe Biden lopulta nukahtaa ovaalin huoneen jakkaralle tai ryhtyy julkisesti taputtelemaan tyttöjä takapuolelle (Vrt. Kekkonen) ja lopulta siirretään (mielen)terveydellisistä syistä pois presidentin virasta ja tilalle astuu automaattisesti varapresidentti ja Sorosin suunnitelma on toteutunut.

En itse asiassa ihmettele, vaikka omat koirat lopulta purevat ja avataan Bideniä koskevat rikostutkimukset, jotta hänet saadaan hyllytettyä. – –
Maailma ja etenkin Yhdysvallat olisi tarvinnut rohkean ja päättäväisen presidentin, joka määrätietoisesti olisi ajanut maan ulos tulevasta taloudellisesta kaaoksesta. Näiden vaalien jälkeen on kuitenkin ilmeistä, että maan talous päätyy 1930-luvun lamaa pahempaan tilaan ja sen maksaa kaatuvat muut maat paitsi Kiina.

Sääli kaikkia tavallisia ihmisiä, joiden on selviydyttävä arjesta, kun Kamalat tytöt ja pojat pelaavat pokeria tulevaisuudellamme.
———————————
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt: Perussuomalainen Blogeja verkossa 8.11.2020 Kaj Granlundin blogi, jonka otsikko sama kuin tässä.

26 vastausta artikkeliin “Kamala Harris- Yhdysvaltain seuraava presidentti”

  1. Toivon että Biden jaksaa. Jos ei niin Harris on hyvä jatkamaan. Kaikki nämä on parempaa kuin umpioikeiston (Kokoomuksen) vaihtoehto, eli Trump

  2. Mä luulen että jenkit ei tule hyväksymään noin selkeätä ja härskiä vilppiä. Ainoat ketkä pelkää tutkintaa on demokraatit. Trumppia tutkittiin perin pohjin neljä vuotta ja mitään ei löydetty.

    1. Mitään ”vilppiä” ei ole löydetty, johan sen vahvisti vaaleja valvova viranomainenkin. Vilppi on Trumpin päässä, äijä ei ikinä tunnusta häviötä. Keksii omat ”totuudet” koska ei kestä tappiota. Virkaanastujaisissakin oli muka ”eniten yleisöä ikinä” vaikka kaikki näkivät sen pienen väkimäärän. Jos pelaisit shakkia Trumpin kanssa ja voittaisit niin et vottaisi kuitenkaan koska olisit tehnyt ”vääriä siirtoja”.

  3. CNN:n neljä vuotta kestäneestä sitkaasta tiedottamisesta huolimatta, minulle ei ole selvinnyt millä tavalla Trump on hullu tai ”hullu”. Tästä ei tietenkään voi myöskään moittia Suomen papukaijamaista valtamediaa mukaanlukien tietenkin punavihreä Yle.

    Sigmund Freudin määritelmän mukaan normaali ihminen: Pystyy rakastamaan ja pystyy tekemään työtä (minusta aika hyvä määritelmä).

    1. Myös Fox on kertonut Trumpin hävinneen ja siksi Trump on suuttunut sillekin. Seuraa vain jotain Amerikan ”MV” kanavaa enää.

  4. Olen oppinut vaalien ”jälkipelin” uutisoinnista olleeni pahasti väärässä monista asioista. Aiemmin esimerkiksi luulin, että silminnäkijälausunto olisi jonkin asteinen todiste, ja siksi silminnäkijää on kutsuttu myös todistajaksi. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että olen ollut väärässä, sillä Rudy Giulianin esittelemät valaehtoiset silminäkijän vakuutukset/lausunnot (affidavit) eivät olekkaan minkään arvoisia todisteita. Olen myös saanut kuulla, että paras tapa uskottavuuden ja luottamuksen säilyttämiseen ei ole esitettyjen väiteiden tutkiminen, sillä juuri tuo tutkiminen veisi uskottavuuden. Parasta onkin olla tutkimatta esitettyjä väitteitä, ja siten ylläpitää uskottavuutta ja lisätä luottamusta

    Odotan suurella mielenkiinnolla, mitä muita virheellisiä käsityksiäni media ehtii vielä korjaamaan, ennenkuin tämä ”jälkipeli” on saatu päätökseen.

    1. Giulianin esittelemä ”silminnäkijä” väitti ettei päässyt näkemään mitään. ”Silminnäkijä” oli 3,5 vuotta lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista istunut tyyppi. Vaaleja valvova viranomainen on vahvistanut vaalien olleen rehelliset eikä sitä joku yksi kriminaali jossain takapihalla pysty kumoamaan.

  5. Kamala Harris, samoin kuin George Soros kannattavat demokraattista sosialismia eli puhdasoppista kommunismia, vaikka media yrittää vääntää tämän kuosiin ”pohjoismaalainen sosiaalidemokratia”.
    Heti kun Bidenin vaalivoitto varmistui (median mukaan) kongressiedustaja ja demokraattisen sosialismin keulakuva jenkeissä, Alexandria Ocasio -Cortes kirjoitti julkisesti, että Trumpin kampanjan tukijoista kerätään lista ja varmistetaan, etteivät he pääse mihinkään yliopistovirkoihin eikä julkisiin positiohin eivätkä he tule saamaan mistään töitä. Loput hän jättää sanomatta mutta kaikki arvaavat mitä hän tarkoittaa. Ja tämän kirjoitti median suosikki, sentään kongressiedustaja ja Amerikan uuskommunismin keulakuva AOC.

    Vaikuttaako tuollaiset listat pohjoismaalaiselta sosiaalidemokratialta.

    1. Jossain määrin vaikuttaa. Eihän meilläkään pääse kaikkiin töihin jos on laukonut ”vääriä mielitpiteitä”. Liberaalit mieleipiteet eivät kuitenkaan tee kenestäkään kommunistia. Ja Trump on omalla toiminnallaan kyllä ajanut itsensä ojaan, tuskin hän edes oli mikään konservatiivi ennen presidentiksi tuloaan, mutta käyttää nyt sitä naamiaispukuna jotta saisi konservatiivien ääniä. Opportunisti mikä opportunisti.

  6. Ääridemokraatit tekevät listoja Trumpin kannattajista, – tulevaisuuden varalle.

    Yhdysvaltain presidenttinä 2016-2020 toimineen Donald Trumpin arkkivastustajaksi profiloitunut Alecandria Ocasio-Cortez (tunnetaan Amerikassa lyhenteellä AOC), twiittailee levottomia: istuvaa presidenttiä hänen kaudellaan kannattaneet ja erikoisia piirteitä sisältänyttä ääntenlaskentaa arvostelleet henkilöt eivät saa välttyä demokraattien (marxilaisten?) kostolta, vaikka muuttaisivat näkemyksiään. Heidät on arkistoitava, so. listattava ja muistettava.

    AOC ei siis halua päästää toisinajattelijoita karkuun, pakoon sanomisiaan 2016-2020, vaikka omaksuvat uusien vallanpitäjien mielipiteet. Hänen kannattajansa ovat ymmärtäneet idean ja vaativat ”trumpistien” sulkemista ulos julkisista viroista ja yhteiskunnallisesta kanssakäymisestä’. Ensimmäinen mieleen tuleva verrokki on Josef Vissionovits Stalinin kausi Venäjällä 1934-1953.
    ——————————————-
    Lainaus on sivustolta ”ExtraUutiset 8.11.2020, artikkelin otsikko sama kuin tässä.

  7. Trumpin vahtikoiraksi ajautuneen Rudy Giulianin mukaan Venezuela ja sen seitsemän vuotta sitten kuollut presidentti Hugo Chavez sekä myöhempi presidentti Maduro, Kuuba ja Kiina ovat suunnitelleet salaliiton jolla vaalit väärennettiin. Kas kun eivät ulkoavaruuden oliot! Giulianihan yritti myös ennen vaaleja esitellä ”Hunter Bidenin läppäriä” jossa muka oli sähköposteja kovalevyllä! Miten tuollaista soopaa voisi kukaan uskoa? Giulianin päästä valui puhuessa ruskeaa mönjää, samanlaista kuin hänen puheensa, hyvin valittu efekti.

    Kommunisteja ei olla USA:ssa nähtykään paitsi muutama suomalainen. Kamala Harris voi olla liberaali mutta se ei tee kenestäkään kommunistia. Sen sijaan Trumpia voi kohta sanoa fasistiksi kun ukko ei meinaa luopua vallasta vaikka hävisi vaalit. Mikään oikeusistuin ei tule julistamaan vaaleja väärennetyiksi tai Trumpia voittajaksi. Trumpiin uskovien mielestä sekin on tietysti vain todiste ”salaliiton” toiminnasta.

    Trumpin touhu on läpimätää koska hän vie monien uskon demokratiaan. Ratkotaanko meilläkin vaalit raastuvassa jatkossa ja sen jälkeen ladon takana kun hävinnyt väittää vaaleja vilpillisiksi? Koska USA lakkasi olemasta demokratia? Jos ei pidä USA:ta demokratiana niin sitten on varmaan sama vaikka kommunismi voittaisi koska demokratia on mahdotonta. USA ja Neuvostoliittohan menevät silloin samalle viivalle.

  8. Missä Europan maassa, siis nykypäivinä, joku tunnettu ja vaikutusvaltainen sosiaalidemokraattinen poliitikko on kirjoittanut julkisuuteen, että korkeassa poliittisesa virassa olleen X:n kannattajista kerätään llistat ja heidät arkistoidaan, ja pidetään huoli, että heille kostetaan X:n tukeminen varmistamalla, etteivät he pääse yliopistovirkoihin eikä muihinkan julkisiin positioihin ja heidät suljetaan kaikelta yhteiskunnalliselta kanssakäymiseltä?

    1. Eipä ole listoja mutta lensihän se yksikin Pori Jazzin johdosta ennen kuin ehti aloittaakaan koska oli joskus ollut väärää mieltä homoseksuaaleista. USA:ssa ja Britanniassa ollan kyllä pidemmällä tässä woke-kulttuurissa. Mutta ei se mitään kommunismia ole.

  9. Komisario Lewis ja Suuri herääminen Kultuurimarxistisesta painajaisesta.

    Seuraava on tiivistelmä MIkko Paunion (demari) blogista 18.7.2020 Uusi Suomi, Puhenvuoro. Blogin otsikko sama kuin tässä.

    Merkittävän näyttelijädynastian vesa Laurence Fox, joka tunnetaan Suomessa erityisesti kakkospääosasta suositussa tv:n dekkarisarjassa ”Komisario Lewis”, on lyhyessä ajassa noussut sananvapauden ykköspuolustajaksi ehkäpä koko anglosaksisessa maailmassa. – –

    Vaikka Laurence Foxin haastattelu on leppoisa, vie se meidät synkkään nykymaailmaan, jossa sananvapautta ja ylipäänsä demokratiaa ja demokraattisia oikeuksia kavennetaan identiteetti-ideologian varjolla ja keskustelu tukahdutetaan. – –

    Vielä viisi vuotta sitten täysin normaalit ajatukset tai väittämät ovat nyt ”äärioikeistolaisia”. Laurence Fox toteaa, että kaikki maolaisuudesta oikealla olevat ajatukset ja näkemykset ovat tätä nykyä äärioikeistolaisia. Kaikki nähdään Foxin mukaan hyperrodullisen prisman kautta, mikä luo hirmuista vastakkain asettelua ja tappaa dialogin. – –

    Kirjoitin uusimman kirjani ”Hourulan väen ilmastovallankumous” alkusanoiksi tästä länsimaiset yhteiskunnat hitaasti myrkyttäneestä institutionalisoidusta ideologiasta. Käytin sammakkovertausta. Sammakko ei nouse hitaasti kuumenevasta vedestä pois vaan kuolee kuumuuteen, mutta tulikuumaan veteen laitettu sammakko hyppää heti pois vedestä. – –

  10. Laurence Foxista oli tänään Hesarissa suhteellisen asiallinen juttu. Fox onkin mielestäni oikealla asialla eikä raivoa oma ego edellä niin kuin Trump.

  11. FOX on ollut Trumpin kritiikitön mielikanava ja hänen business maailmansa tukija. Nyt se on alkanut muuttamaan toimintaansa pois trumpin maalimasta eli ottaa selvästi etäisyyttä. Ja trumppi möykkää nyt sille kuin pikkupoika vihoissaan.
    Eli FOX on USA:n epäuskottavin puolueellinen uutiskanava.

  12. Norppa:” Eipä ole listoja mutta lensihän se yksikin Pori Jazzin johdosta ennen kuin ehti aloittakaan koska oli joskus ollut väärää mieltä homoseksuaaleista. USA:ssa ja Britanniassa ollaan kyllä pidemmällä tässä woke-kulttuurissa mutta ei se mitään kommunismia.”

    Tarkoittaako tuo höpöttelysi Porin Jazzista ja USA:n ja Britannian woke-kulttuurista sitä, ettet tiedä yhtään Euroopan maata, jossa joku tunnettu lainsäätäjän asemassa oleva demaripolitiikko olisi kirjoittanut julkisuuteen samalla tavalla kostolistoista kuin yhdysvaltailainen demokraattista sosialismia kannattava kongressiedustaja?
    Sanot, ettei woke-kulttuuri ole mitään kommunismia. Kuka sellaista on väittänyt? Kamala Harris? George Soros? Vai joku muu silmäätekevä?

  13. Norppa:”Trumpin touhu on läpimätää koska hän vie monen uskon demokratiaan. Ratkotaanko meilläkin vaalit raastuvassa jatkossa ja sen jälkeen ladon takana kun hävinnyt väittää vaaleja vilpillisiksi. Koska USA lakkasi olemasta demokratia?”

    Tietääkseni Donald Trump on edelleen USA:n presidentti, ja eikö juuri tuo, että vaalit hävinnyt (median mukaan) presidentti voi viedä asian oikeusistuimiin, jos hän epäilee vaalitulosta vilpilliseksi, juurikin kuulu yhdysvaltaiseen demokratiaan?
    Vai tarkoitatko demokratialla kentien ”ruotsalaista demokratiaa”, jossa laillisilla vaaleilla valittujen parlamenttiedustajien paikka on automaattisesti oppositiossa, jos he kuuluvat tietyyn puolueeseen?

  14. Olivatko vaalit USA:n historian turvallisimmat?

    Seuraavassa otantoja Juha Ahvion blogista, 19.11.2020, Oikea Media. Blogin otsikko sama kuin tässä.

    USA:n vaalit olivat erittäin turvattomat, vilpilliset ja petokselliset. Kaikkea muuta kuin historian turvallisimmat. Demokraattieliitillä on erittäin paljon tekemistä näiden vaaleihin liittyvien negatiivisten luonteenpiirteiden kanssa. USA:n vuoden 2020 presidentinvaalit ovat erittäin rikki, kuten sanonta kuuluu. Trumpin antamat potkut Chris Krebsille olivat varsin perusteltuja ja järkiperäisesti oikeutetuja.
    Yhtä perusteltua ja järkiperäistä on, että Trump itse ja hänen kannattajansa eli amerikkalaiset peruskonservatiivit vaativat julkisesti, että Stop the Steal.

    Joka tapauksessa todellisen vaalituloksen selvittäminen on vielä kesken. Joe Biden ei mitenkään ole Presidentti Elect, vaikka valtavirtamedia tätä narratiivia toistaa. Todellisen valituloksen selvitttäminen on ehdottoman välttämätöntä USA:n poliittisen järjestelmän tulevaisuuden kannalta. Jos näiden nyt täysin rikki menneiden ja vilpillisen petoksen ohjaamien vaalien todellinen ja laillinen tulos jätetään selvittämättä ja vilppi julkisesti paljastamatta ovat seuraukset vakavat.

    1. Kyllä trumppeliuskovaisuus on se demokratiaa kalvava tauti, mikä hajoittaa USA:n kahtia tällä hetkellä.
      Väitteet vaalivilpistä ovat osoittautuneet toistaiseksi paskanjauhannaksi.
      Republikaanien kaikki yritykset estää ihmisten äänestämistä ja tuhota ääniä kaikenaisilla valheilla ovat nimenomaan esimerkki siitä, kuinka vaaleja yritetään väärentää.
      Trumppeliuskovaisille lienee katkeraa kalkkia se, että republikaaneja edustavat tuomaritkin ovat todenneet vilppiväitteet perättömiksi järjestään eivätkä republikaaneja edustavat osavaltioiden poliittiset johtajat suostu kumoamaan vaalituloksia trumppelin vaatimuksista huolimatta.

  15. Sydney Powell: Dominion Voting Systems on myynyt ”vaalivakuutuksia”.

    ”- – Todistajalausunnoissa kuvataan mm. kuinka Dominion Voting Systems on alunperin rakennettu vaalien varastamista varten. Sitä on käytetty CIA:n turvaamissa operaatioisa mm. Venezuelassa diktaattori Hugo Chavesin valintaan vaaleissa ja hänen pitämiseensä vallassa kuolemaansa saakka 2013. Järjestelmää on todisteiden mukaan käytetty myös Argentiinan vaaleissa. – -”
    Lainauksen lähde. Oikea Media 22.11.2020.
    —————————————–
    Donal Trump on kunnianhimoinen mies. Jospa hän on täysin hyväksynyt vaalitappionsa ja tietää ettei hän ole enää seuraava presidentti. Hän kuitenkin epäilee vahvasti, että vaaleissa on käytetty vilppiä ja vie asian oikeusistuimiin, jos vie, pelkästään sen vuoksi, ettei samanlainen vilppi olisi enää mahdollista neljän vuoden päästä, kun hänen tyttärensä Ivanka on todennäköisesti presidenttikilvassa mukana. Onhan hänellä neljä muutakin lasta, mutta Ivankaa on kuvailtu skarpiksi ja kunnianhimoiseksi. Jos asia on näin, tuskin Trump sitä medialle kertoo.

Vastaa käyttäjälle Toni Lahtinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *