Vaalien häviäjä tulee nousemaan suurempaan rooliin kuin voittaja.

Eilen palautettujen vaalilistojen mukaan näyttäisi kepu voittavan kuntavaalit, toiseksi sijoittuisi kokoomus ja kolmanneksi perussuomalaiset, Marin jäisi neljänneksi.

Taisitte vähän säikähtää, tämä ylläoleva tulos on vain ehdokkaiden lukumäärän mukainen järjestys.

Kepulla on noin 7000 ehdokasta ja se on esimerkisi 1000 ehdokasta enemmän kuin kokoomusella ja perussuomalaisilla ja Mariniin ero on vieläkin suurempi.  Mutta suurella todennäköisyydellä kepu tulee koko maan prosenteissa sijoittumaan neljänneksi ja kun sanotaan, että nelossija yleensä on kilpailuissa se kaikken harmittavin, kun putoaa mitalleilta, niin kepulle se on katastrofi.

Perussuomalaisten voittaakseen tulisi nostaa edellisten kuntavaalien tulostaan yli 10% mihin en usko, mutta hyvän tuloksen PerusS tulee tekemään ja prosentit lienevät tuolla 15-17% haminoissa.

Marin ja kokoomus sitten taistelevat ykköspaikasta ja minulle henkilökohtaisesti on yksi lysti kumpi näistä voittaa, minua kiinnostaa ja jota odotan suurella mielenkiinnolla, että kuinka suureksi se kepun veretseisauttava vaalitappio muodostuu.

Jussi Halla-aho ennakoi, että jos ja kun kepu saa rökäletappion vaaleissa, niin se todennäköisesti jättää hallituksen tämän vuoden aikana.

Mutta kuka enään viimeviikkoisen kehysriihinäytelmän jälkeen uskoo kepun performarssiin kun se kysyy itseltään, ollakko vai eikö olla, siinä pulma.

Mutta eihän nyt tässä tilanteessa pidä lähteä hallitusta kaatamaan, kun rahalla saa ja hevosella pääsee ja pirukaan ei enään istu aisalla, se on siirtynyt aisalta istumaan pelkääjän paikalle Marinin ”nysseen”.

Eihän nämä kuntavaalit sinällään tuo isompia muutoksia kunnissa tapahtuvaan toimintaan käytännöntasolla entiseen, mutta eduskunnassa saattaa kepun kipuilu näkyä entistäkin suurempana epätoivona, kun humala vain pahenee vaikka prosentit pienenee.

Loppuun vielä laitan kepusta, että nyt ne ajavat kuin käärmettä pyssyyn kaksoiskuntalaisuus- verotuksellista mallia, että kyllä se hätä saa kaikenlaisia esittämään, kun olettavat äänestäjien tälläkurin kepuun palaavan ja sillä pelastavansa itse tuhoamansa maaseudun kuolemalta.

Kun seuraa näiden eduskunnassa toimivien puolueiden toimintaa, niin siellä ei taida olla enään kuin Harkimo, jonka ryhmä on yksimielinen kaikesta ja jossa ei kyynärpäät näyttele mitään roolia ja napinpainamisesta ei tule riitaa.

 

 

 

22 vastausta artikkeliin “Vaalien häviäjä tulee nousemaan suurempaan rooliin kuin voittaja.”

  1. Tunnetut, osaavat ja aikaansaavat ehdokkaat ratkaisevat eli entiset kyntensä näyttäneet. Tai sitten muualla kuin politiikassa ansioituneet laadukkaat ehdokkaat.
    Sinne taas saattaa pesiytyä niitä ”tv-selviytyjiä”, huppurasisia ja tappuraisia, joita kiinnostaa vain ”minä”. Kaikki puolueet eivät heitä ota lukuun ottamatta yhtä puoluetta, jolla on se ja sama keitä huutelijoita valtuustoon tai vaikka Eduskuntaan tulee joukon jatkeeksi.
    Laadun piäisi olla kriteeri, ei määrä.

    1. Heikki,- olen samaa mieltä siitä, että määrä ei ole laadun tae, mutta vähiten taitaa olla perussuomalaisissa niitä, jotka lööppijulkisuuden, kissanristiäisten, missikisojen, naamanvääntelijöiden jne ovat edustettuina ja taitaa olla ”remontti Reiska” ainoa koko kansan tv-julkkis, joka on otettu puolueen listoille, eikä varmasti huono valinta ollenkaan.
      Tiedän, että perussuomalaisten kaikkien ehdokkaiden osaamistaso ja kriteerit ei yllä Heikki sinun tasollesi, mutta kun sinulle ei kelpaa nekään perussuomalaisten listoilla olevat lukuisat professori, tohtorit, maisterit, dosentit, tutkijat, insinöörit, lääkärit, lakimiehet/naiset jne jne koska ovat PerusS.

      Perussuomalaisiin mahtuu samaan pöytään istumaan kaikki sulassa sovussa, jotka haluavat saada suomen takaisin tältä moraalisen haureuden ja kerskan tieltä.

      1. Arvi, on se vaan luojan lykky, ettei persuehdokkaat omaa niin mustavalkoista maailmankuvaa kuin jotkin, itseään niin kovin avarakatseisina pitävät.

        Toisaalta kun muiden puolueiden ehdokkaat ovat niin kovin ”laadukkaita” niin ehkä kurkunkatkojat, ihmiskauppiaat, insesti-isät, terrorismin tukijat jne.jne. ovat sitten ns. laadun takeita.

        1. Mika,- sinä osaat tuoda esiin oleellisen, itse joudun kirjoittamaan sivukaupalla ja siltikin sanomani jää epäselväksi.

      2. Arvi, juuri tuollaisia ne kyseenalaiset persudosentit artoluukkaset, mattivireenit ja hankamäkiläiset ovat.
        Oppineisuuskin saattaa ojaan kaataa, jos asenne ja rajoittunut mieli on musta.

        1. Heikki,- jos nyt teen sinulle henkilökohtaisen kysymyksen, niin olenko minä huonompi ihminen kuin sinä ja jos niin ajattelet, niin johtuuko se puoluekannastani.

          1. ….ja onko kaikki noin 600000 persuäänestäjää sinun katsannossasi toisen luokan kansalaisia.

            1. No ei, mutta ovat änkyräaateen kannattajia, joiden mielestä hallitukset ja päättäjät ovat aina väärässä ja vastustavat kaikkea mahdollista, mitä vain voi äänekkäästi vastustaa. Niitä riittää juuri aina tuohon 20 %:iin.

              1. ”No ei, mutta ovat änkyräaateen kannattajia, joiden mielestä hallitukset ja päättäjät ovat aina väärässä ja vastustavat kaikkea mahdollista, mitä vain voi äänekkäästi vastustaa.”

                Missä puolueessa tällaisia on ja mikäli tarkoitat persuja niin jälleen kerran osoitat, että et yksinkertaisesti tiedä persuista edelleenkään yhtään mitään, etkä seuraa politiikkaa halveksimiasi lööppejä enempää.

                Toisaalta voihan se olla niinkin, että sinun on vaikea hyväksyä sitä, ettei kaikille mene sukkana sisään kaikki ne hölmöydet mitä milloinkin hallituspuolueiden suunnalta keksivät esittää.

              2. ”….ja onko kaikki noin 600000 persuäänestäjää sinun katsannossasi toisen luokan kansalaisia.”

                HK: ”No ei, mutta ovat änkyräaateen kannattajia..”

                HK esittää : ”Ihmisiä kohtaa ihmisinä saa ja pitää olla suvaitsevainen. ..”
                [ joopa joo ..]

                *
                Eikö Perussuomalaisten kannattajat ole ihmisiä. vai mitä HK?

                Voiko sivistynyt ihminen kutsua toisia ihmisiä, että he ovat ’änkyräaateen kannattajia’.

  2. Heikki, minä olen saanut sellaisen kotikasvatuksen, jossa katsotaan mies eikä nuttu ja sellaiset jotka itsensä ylistävät alennetaan.
    Sinäkin Heikki kuvittelet olevasi suvaitsevainen, mutta et kuitenkaan hyväksy eri mieltä olevia ja kun sanot olevasi demokratian kannattaja, niin tämä sinun demokratiakuvasi kuuluu paremminkin tuonne itänaapuriin.

  3. Ihmisiä kohtaa ihmisinä saa ja pitää olla suvaitsevainen.
    Puolueet aatteineen ovat taas vapaata riistaa puolueina ja puolueihmisinä.
    Nimi ”puolue” jo tarkoittaa, että on puolensa valinnut, jota valintaa muiden ei nöyristellä.
    Puoluedemokratia saa olla mitä on, mutta sen sisällä voi arvostella, jos ei tykkää tai tykkää.

    1. Ei puolueet ole minulle ainakaan mikään kirosana ja ihmiset niissä ovat ihmisiä, joiden kautta demokratia toteutuu.

    2. HK esittää : ”Ihmisiä kohtaa ihmisinä saa ja pitää olla suvaitsevainen. ..”
      [ joopa joo ..]

      *
      Eikö Perussuomalaisten kannattajat ole ihmisiä. vai mitä HK?

      Voiko sivistynyt ihminen kutsua toisia ihmisiä, että he ovat ’änkyräaateen kannattajia’.

      1. Tällä albanukaella ei ole mitään muuta sanottavaa kuin sanottavaa muiden komnenteista. Omaa näkemystä ei missään, tyhjän puhumista kyllä.

  4. No ei ne sen enmpää ole ihmisiä kun on äänestäjäkään samaa kansaa ovat vikoineen ja hyvine puolineen
    Sen pitäisi kaikkien tajuta terv tpivaari

  5. Avaaja puhuu poliittisista toimijoista puolueiden nimillä paitsi sosialidemokraattien kohdalla hän puhuu vain henkilön, puolueen puheenjohtajan, nimellä. Mitä hän mahtaa tällä tarkoittaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *