Hyvinvointialueet ei tule olemaan erillinen osa yhteiskuntaa

 

Koko sen ajan kun sosiaali – ja terveydenhuollon uudistamisesta on väännetty kättä, tavoitteena on ollut rakenteiden uudistaminen. Oikeisto on halunnut tuoda väellä ja voimalla yksityistä sektoria palveluiden tuottajiksi. On siinä jo osin onnistunut ja rahastaminen ihmisten hoivalla on nähty ja koettu.

Toisaalta palveluketjuja on haluttu ”suoraviivaistaa”, eli hoidon alusta sen loppuun kaikki kävisi juohevasti. Voidaan puhua myös työn organisoinnista. Ihan hyviä ajatuksia, kieltämättä. Uudessa Hyvinvointimallissa julkinen sektori on se pääasiallinen toimija jonka kautta palveluja järjestetään. Yksityisen sektorin rooli on käsitykseni mukaan täydentävänä osana palveluiden turvaamisessa.

Onko kuitenkin kansalaisille annettu ymmärtää uudistuksen olevan ”taikasauva” jonka avulla laadukkaat palvelut saadaan kaikkialle Inarista Hankoon, vieläpä säästöjä saaden. Onko näin? Ei suinkaan, jos emme uudista muita yhteiskunnan rakenteita.

Työelämässä raskaantyön tekijöistä, henkisen työn tekijöihin uuvutetaan töidensä ääreen. Sairauksien kautta ennenaikaisia eläkkeitä, vammojen hoitamisia loppuiäksi. Työpaineet ovat kiristyneet työtahtien nousujen myötä. Yhä vähemmillä henkilökunnilla teetetään yhä enenmmän töitä. On aivan selvää, kuinka työelämän raskauden jäljet lisäävät terveydenhuollon taakkaa.

Köyhyysongelma on vahvana edelleen yhteiskunnassamme. Pitkäaikaistyöttömyys on luonut pysyvän syrjäytettyjen luokan yhteiskuntaamme. Tähän kun lisätään pätkätyöläiset ja olemattomilla ansiotuloilla elävät ja pienituloiset eläkeläiset, niin onko ihme jos mielenterveyspuolella on huutava pula auttavista käsistä.

Syrjäytyminen/syrjäyttäminen on yhteiskuntamme ruminta ja anteeksiantamatonta mitä kuvitella voi, riistettäessä osalta kansaa ihmisarvo. Jos yhteiskunta viittaa kintaalla työelämän ja köyhyyteen ajettujen ongelmiin, on turha haikailla jotain hyvää saavutettavan sosiaali – ja terveydenhuoltojen uudistuksiin.

Huolissani seuraan kuinka työelämää halutaan yhä koventaa ja vaatia työntekijöiltä uusia ja uusia uhrauksia. Samoin asenne heikoimmassa asemassa ja syrjäyttettyjä kohtaan on raaistunut. Nyt kun käymme aluevaalien kampanjaa, nämä asiat ovat myös keskeisessä osassa, jos haluamme panostaa ennaltaehkäisevään työhön.

On aika haudata poliittiset liturgiat ja tartuttava toimeen.

Hannu Tiainen

Kihniö

Aluevaaliehdokas

Vasemmistoliitto

31 vastausta artikkeliin “Hyvinvointialueet ei tule olemaan erillinen osa yhteiskuntaa”

  1. Olisi aika haudata liturgiat, mutta sitä ei olla tekemässä.
    Demarit ja vasurit haluavat koko systeemin ns. julkisen pulen hoidettavaksi, mutta se ei siihen kykene.
    Niinpä osa ihmisistä joutuu pakosta käyttämään yksityisiä palveluja, vaikka varaa ei olisi.
    Tätä pakon vuoksi yksityisen käyttöä demarit ja vasurit haluavat vielä vaikeuttaa poistamalla sen vähäisen tuen, minkä siihen nykyään saa.
    Korvaavaa palvelua ei julkinen puoli kykene antamaan, mutta pitäähän kansalle näyttää, kuka määrää.
    Uusi hallintohimmeli vie nykyisistä vajavaisista rahoista edelleen pisää pois tuomattamitä järkevää tilalle
    Emmen tarvitse lisää suojatyöpaikkoja.
    Emme tarvitse lisää johtajia.
    Emme tarvitse sitä, että lääkärin ajasta iso osa menee tietokoneen näpyttelyyn potilan tukimisen sijaan.
    Emme myöskään tarvitse sitä, että pitää käydä ensin terkkarilla, sitten yleislääkärillä ja sitten vasta ehkä pääsee erikoislääkärille taudissa tai vaivassa, mikä potilaalla on jo ollut vuosia.
    Emme tarvitse moninkertaista byrokratiaa, mikä viivyttää hitoon pääsyä tai leikkausta puoli vuotta tai enemmän esim. syöpäpotilailla vain siksi, että byrokratiassa asiat hoidetaan ”protokollan” mukaan eikä nopeita päätöksiä edes haluta tehdä.
    Me tarvitsemme tehokkaan ja joustavan terveydenhoidon, missä tilanteen mukaan voidaan toimia eri tavoin ilman poliittista potaskaa, mitä demarit ja vasurit ajavat.

  2. On tämä kaikenvastustamisliturgia kamalaa näille, kun oikein luettelolla meinaa asiat ratkaista. Siitä voi saada sydärin ja julkisen määräämään hoitoon. Onneksi noita ei kukaan muu lue kuin täkäläiset, jotka ovat jo tottuneet tähän valitukseen.

    1. Juupa juu.
      Kaikki paska kelpaa, kun sen takana ovat demut ja punavirheet.
      Kansalaisten hoidolla ja kustannuksilla ei ole väliä, kun vasuri-ideologia pääsee näytämään voimansa – kepulien suojatyöpaikkoja tukemalla.
      Paraskin puolustelija, joka itse saa terveydenhultonsa yksityisllä puolella toisten verorahoilla.

  3. Hyvinvointi on kaikkien tavoite ja tällä uudistuksella vihdoinkin on lähdetty uudistamaan aikansa päähän tullutta verkostoa.Säästöä tulee kun ei joka kylässä tarvita omaa pomoverkostoa.

  4. No en tiedä voihan olla että noutaja saapuu kun varas yöllä epäilen tuollasta saamista siksi sanon mitä saan kun en saa mitään terv tepivaari

  5. Hyvinvointialueita varten pitäisi olla hyvinvointia.

    Kun näen sitä, alan ymmärtämään.

    Liian moni tuttava ollut vuosia hoitojonossa.

  6. Jee jippii !

    Aluevaaliehdokkaana kerrohan nyt mitä edustamasi puolue tekee sen eteen, että Helsingistä Sodankylään asti on tasavertaiset palvelut tarjolla ?

  7. Kiuru: Sotessa ei ole kustannustavoitteita – kustannukset voivat jopa nousta
    Lepomäki : Ilman rahoitussuunnitelmaa Sote ei tuo parempaa hoitoa.

    [ Kiuru ilmeisesti elää vihreiden (sdp:n) maalimassa – valtio maksaa. ]

    *******************************************************************************

    https://areena.yle.fi/1-50330997

    A-studio

    Sote-uudistus loppusuoralla

    Hallitus antoi tänään sote-esityksensä eduskunnalle. Paraneeko hoito, jos Sanna Marinin (sd.) hallituksen sote-uudistus toteutuu? Studiovieraina perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.), kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Lepomäki ja sote-asiantuntija Liina-Kaisa Tynkkynen Tampereen yliopistosta. Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio

  8. Tuohon Mikan kommenttiin.

    Jos joku minulle kertoo miten pitää olla samanlaiset palvelut pitkin Suomea, nauran räkäisesti ja totean että ei jatkoon.

    Ruokakauppapalvelut eivät ole samoja kaupungissa, lähiössä ja landella. Päiväkotipalvelut eivät ole. Nuohoojapalvelut eivät ole. Hautaustoimistopalvelut eivät ole. Eikä lääkärit.

    Jos asuu sivummalla, saa tiettyjä etuja ja tiettyjä haittoja.

    1. Kyuu, osuit asian ytimeen ja nyt kannattaakin seurata ketkä puhuvat tasavertaisista sotepalveluista kautta koko maan, nimittäin ne eivät sellaisia ole olleet, eivätkä ne tule sellaisia olemaan soteuudistuksen jälkeenkään.

  9. Täytyy muistaa se, että jo 20 vuotta Suomessa on ollut yhteinen poliittinen sote-tahtotila, joka on ajanut itsensä metsään ennen tätä päätettyä vaihetta tehdä asialle lopulta se, mitä.demokraattisesti on ollut mahdollista päättää.
    Kaikkia varakkaita kuntia Kauniaisista Espooseen ja Helsingistä Ouluun ja Tampereelle on korventanut antaa omastaan jotain huonommin voiville naapurikunnilleen.
    Nyt sitä eroa tasoitetaan ja möly on sen mukaista.
    Kansalaisten kannalta on se ja sama, tarjoaako palvelun julkinen tai yksityinen, jos sen palvelun saa kohtuuhintaan ja laadukkaasti.
    Nyt se menee oikeaan suuntaan, jossa pitää löytää uusia käytännön ratkaisuja yhdistää vielä järkevästi eri tahot saman saatavuuskaton alle ilman valtavaa byroota.
    Periaate; julkinen, Suomen valtio kattona, muut saman katon alla tuottajina on hyvä.

    1. Heikki, kerrohan ihan tarkalleen miten uuden hallintotason seurauksena asia toteutuu ilman ”valtavaa byroota” ?

      Kansalainen ei uutta hallintotasoa tarvitse, eikä se uusi hallintotaso tuo ainuttakaan suorittavaa lisäkättä palveluihin.

      Puolueille uusi hallintotaso on suorastaan lottovoitto, johan medioista on saanut lukea miten Kepu, Kokoomus ja SDP ovat keskenään sopineet miten verovaroja kupataan hallintohimmelin yhteydessä.

      1. Siksi, koska 20 vuoden aikana on kaikkea muuta yrittetty, mutta mikään ei ole mennyt lävtse. Nyt tämä meni. Lähdetään tästä.
        On parempi keksittyä nyt hakemaan niitä ratkaisuista ja hyviä toimintatapoja oikaista asioita toimimaan mutkattomammin kuin jatkuva narina.

        1. Mitähän hyviä toimintatapoja runsaan 6 miljardin lisäkustannukset mahtavatkaan tuoda…

            1. Sipilän hallituksen ensimmäinen versio sote-uudistuksesta oli verrattain hyvä ja sitä olisi kannattanut hioa. Malli muuttui aivan oleellisesti kun Perussusuomalaiset vaihtuivat Siniseksi menneisyydeksi ja Kokoomuksen vahva, nykyuudistuksen kanssa päinvastainen ideologia valtasi tilan.

              Toki Sipilän hallituksen ekassa versiossa oli siinäkin vikansa, kuten koko maakuntahimmeli, joka on kansalaisille täysin tarpeeton.

        2. Heikki, ei sotesektorilla ole ollut pulaa hyvistä toimintavoista, mutta niiden monistaminen on kovin usein käytännössä kaatunut politiikkaan, enkä kovin helpolla usko politiikan lisäämisen edesauttavan tilannetta myöskään vastaisuudessa.

          Hyvä esimerkki soten uusista toimintatavoista on viime viikolla eräässä avauksessa esiin nostamani digiklinikka. Sellainen on valmiina ja käytössä hyväksi havaittu, mutta eihän se kelpaa koska se on kehitetty yksityiseillä sektorilla, joten valtio ( vasemmisto) haluaa oman ja ne ovat aina olleet varsinaisia menetystarinoita.

    2. ”Kaikkia varakkaita kuntia….on korventanut antaa omastaan jotain huonommin voiville naapurikunnilleen. Nyt sitä eroa tasoitetaan ja möly on sen mukaista.”

      Rikkaammat kunnat ovat jo tähänkin mennessä tukeneet köyhimpiä kuntia valtionosuusjärjestelmän ja siihen liittyvän tasauksen kautta.

      Koska valtio tulee olemaan takuumiehenä hyvinvointialueiden talouden suhteen, niin on suuri mahdollisuus, että heikoimmat alueet elävät kuin siat pellossa ja kuittaavat alijäämänsänsä valtiolta.

      Jos/kun näin käy, niin sote -menot eivät suinkaan tulevaisuudessa laske, vaan päinvastoin kasvavat valtiotasolla.

      Maakuntaverokaan ei tätä tosiasiaa tule korjaamaan, koska alueet tulevat olemaan hyvin erilaisia veropohjaltaan. Jos maakunnassa ei ole riittävästi verotettavia tahoja, niin eihän sitä veroa kerry.

  10. Vielä hieman sote -uudistuksen aiheuttamasta kustannusten noususta.

    Sote -uudistuksessa henkilöstö siirtyy liikkeen luovutus -periaatteella, jolloin työntekijät siirtyvät hyvinvointialueiden palvelukseen vanhoina työntekijöinä, joiden työsuhde-edut pysyvät ennallaan. Mm. kunkin työntekijän palkka pysyy ennallaan.

    Tähän liittyy ns. palkkaharmonisointi, joka tarkoittaa, että kaikille samankaltaisessa tehtävässä toimiville tulee maksaa sama palkka koko hyvinvointialueella.

    Tilanne tällä hetkellä on se, että valtaosa sote -henkilöstöstä saa käytännössä talulukkopalkkaa, mutta myös parempia palkkoja maksetaan joissakin kunnissa tai sote -yksiköissä, koska kilpailu työntekijöistä on kovaa.

    Lopputulemana palkkaharmonisointi tulee väistämättä johtamaan merkittävään menojen lisäykseen, koska suurimmalla osalla hyvinvointialueiden palvelukseen siirtyvillä palkka tulee nousemaan.

  11. Sote on hyvä hyvin tehtynä, mutta voidaan se vieläkin ryssiä.
    Selvää on että Tampere on keskus ja tampereen edustajilla enemmistö.
    Monta pikkuyksikköä putoaa pois ja väkeä kuskataan isommille harteille jota kokoomus mainosti. Tosin kokoomuksen ajatuksena oli jakaa sotepalvelut yksityisille ja ne olisivat keränneet rusinat pullasta ja kallein hoitotyö olisi tietysti jätetty julkiselle. Vanhusten hoidossa on jo nähty miten yksityinen voittoa tekee.

    1. Niilo, kyllä näkemyksesi on kovin yksisilmäinen vai oletko vakavissasi sitä mieltä, että vanhusten hoidon ongelmat rajoittuvat ainiastaan yksityiseen sektoriin?

      Miten Tampere on onnistunut esim. Oriveden vanhustenhuollossa, joka on ollut Tampereen kontolla?

      Ei millään pahalla, mutta ideologialla ei auteta ketään.

      1. Siitä ei ole epäselvää, että yksityiset möhlivät täysin vanhustenhoidon rahanhimosaan alkaen case Esperistä ja on jatkunut tähön päivään saakka, kunnes julkinen ottaa ne pakolla haltuun.

        1. Siitäkään ei ole epäselvää, että samaa munimista on ollut julkisissa laitoksissa eik niissäkään asiat ole parantuneet ennen kuin siihen on ylemmältä puututtu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *